Ilmojen haltija hemmotteli kerrankin oikein kunnolla Kupittaalla melko runsaslukuista yleisöä, joka oli saapunut seuraamaan Naisten Ykkösen joukkueiden Tampereen Ilveksen ja Turun Weikkojen viimeistä harjoitusottelua ennen puolentoista viikon päästä alkavia sarjapelejä.
TuWen pääsiäisviikonloppu sujui pelien parissa, sillä joukkue kävi pitkäperjantaina Tampereella pelaamassa FC Nokian kanssa Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelun.
TuWe ja Ilves eivät ole päässeet kohtaamaan toisiaan kovinkaan usein, mutta silloin, kun tiet ovat kohdanneet, ei kumpikaan joukkue ole kannattajilleen suuria maalikimaroita päässyt esittämään. Tälläkään kertaa ei tehty poikkeusta. Tasainen kamppailu päättyi pyöreisiin 0-0 lukemiin.
Alla olevaan Ilveksen erinomaiseen otteluraporttiin ei ole juurikaan mitään lisättävää...kuin nuo muutama kuva ottelusta.
TuWe: Jannica Finnberg, Matilda Halm, Veronica Karlsson, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Emmi Reinikainen, Meri-Tuulia Reponen, Anniina Seljänne, Tuula Siren, Anna Tamminen (C), Tiia Vaittinen, Taija Tomberg, Ona Pullinen
TuWe ja Ilves väänsivät maalittomasti
31.3. TuWe-Ilves 0-0
Kellot veivattiin kesäaikaan viime yönä ja kesää kohti käyvät myös Ilves-naiset, jotka tänään matkasivat talvikauden viimeiseen harjoituspeliinsä Turun Kupittaalle. Vastaansa tamperelaiset saivat Ykkösen eteläisessä lohkossa pelaavan TuWe:n. Aivan koko arsenaalinsa leveydeltä ei Ilves tänään matkaan päässyt, sillä riveistä uupuivat Joana Saarinen, Sanna-Maria Veikkolainen ja Nelli Väntti. Sen sijaan Katariina Henriksson ja Anniina Pohjoismäki palasivat pitkähköjen toipilasjaksojen jälkeen takaisin tositoimiin. Kotijoukkue oli sairasteluiden vuoksi liikenteessä ja sillä oli jo pääsiäisen ajalta peli alla, kun se pitkäperjantaina kävi Tampereella hakemassa cupin jatkopaikan. Upeassa kevätsäässä ei tänään maaleja nähty, vaan treenipelikausi paketoitiin maalittoman taspelin merkeissä.
Viikko takaperin Ilveksellä oli suuria käynnistymisvaikeuksia kotiottelussaan FC Raumaa vastaan ja sama oli pelin henki tänään. Vieraat tosin loivat alkuhetkien ainoan maalintekopaikan 7.minuutilla, kun ensin Taru Kulju laittoi laidaltaan tiukan pallon takatolpalle, jonka kotijoukkueen pelaajat onnistuivat kuitenkin siivoamaan loitommas. Pallo ajautui kuitenkin Tiina Jukaraiselle, joka laittoi sen paluupostissa takaisin alueelle ja nyt Ada Nikkilä oli unohdettu laatikkoon aivan vapaaksi. Pallo oli kuitenkin sen verran hankala, että Nikkilä ei päässyt heti laukomaan ja kun veto viimein oli valmis lähtemään, oli TuWe-maalivahti Anna Tamminen jo ehtinyt niin lähelle, että hänen onnistui peittää laukaus ja kopata kakkospallo varmasti hyppysiinsä. Näennäinen hallinta säilyi jatkossakin hienokseltaan keltapaitaisilla, mutta pääosin peliä käytiin tiukkana keskialueen vääntönä, jossa erotuomarin pilli soi tämän tästä vapaapotkujen merkiksi. Ensimmäinen vaaran paikka Kreeta Yli-Säntin vartioiman maalin läheisyydessä näki päivänvalon 24.minuutilla, kun Susanna Rannan sivurajan tuntumasta lähtenyt sivuvapari aiheutti ongelmia Ilves-puolustukselle ja palloon ehtikin ensimmäisenä Emmi Reinikainen, joka ei kuitenkaan saanut palloa täysin kontrolliinsa ja pelivälinen karkasikin yli päätyrajan. Puolen tunnin kohdalla vieraiden alakerralle sattui paha harha syvällä omalla alueella ja Ona Pullinen pääsi lähettämään Veronica Karlssonin linjan taakse. Tilanne ei näyttänyt alkuaan kovin vaaralliselta, mutta tamperelaisten kommunikaatio petti ja lopulta Karlsson pääsikin laukomaan varsin hyvältä tontilta. Yli-Säntti venytti kuitenkin jalkansa laukauksen tielle ja puolustus siivosi lopulta pallon yli päätyrajan. Tähän eivät kuitenkaan vaarallisuudet loppuneet, sillä seurasi kaksi Rannan antamaa, todella vaarallista kulmapotkua, joista ensimmäisen Ilves-maalivahti selvitti vaivoin etuyläkulmasta ja toisen Ilves-toppari Maria Alanko takanurkalta. Tämän jälkeen momentum kääntyikin kotijoukkueelle se oli ensijakson viimeisen vartin hallitsevampi ja ennen kaikkea halukkaampi kuin Ilves. Vierailla oli suuria vaikeuksia käynnistää peliään punapaitaisten aktiivisen prässin alta ja kerta toisensa jälkeen yritelmät katkesivat kaukana turkulaisten maalista. TuWe sen sijaan iski useaan otteeseen vaarallisesti vastaan ja vieraiden kenttäpäädyssä nähtiinkin monia läheltä piti-tilanteita. Aivan huippupaikoille sekään ei otteestaan huolimatta päässyt ja niin tauolle mentiin kiikarilukemissa.
Toiselle puoliajalla tuli ainakin hieman sisuuntunut Ilves ja pelin suunta kääntyikin jälleen ainakin hienokseltaan kohti Tammisen vartioimaa TuWe-maalia. Edelleenkin peli oli kuitenkin varsin sekavaa keskialueen painia ja kun molemmat ryhmät suojelivat vimmatusti omaa maaliaan, ei edes tekopaikan tapaisille ollut kummallakaan yhdistelmällä asiaa. 54.minuutilla TuWe oli kuitenkin päästä yllättämään, kun Ranta pääsi kokeilemaan reilusta paristakympistä, mutta tamperelaisten onneksi vaarallinen laukaus painui hieman ohi pystypuun. Jakson loppua kohti kotijoukkue alkoi selvästi väsähtää ja kun vieraat saivat penkiltä tuoreita jalkoja kehiin, näytti vääjäämättömästi siltä, että vieraiden voimistuva paine lopulta konkretisoituisi tekopaikkoina ja jopa avausmaalina. 73.minuutilla olikin lähellä, kun Elina-Kristiina Myllymäen hyvä pallo tavoitti rankkarialueelta hetkeä aiemmin sisäänvaihdetun Katariina Henrikssonin. ”Kata” otti pallon hyvin mukaansa, mutta ajautui hieman pieneen kulmaan. Puolivolleysta lähtenyt laukaus oli aivan hyvä, mutta saatteli pallon kuitenkin hieman ohi ja yli etuyläkulman. Kolmisen minuuttia myöhemmin tapahtui toisessa päässä kenttää, kun Ranta lähetti jälleen sivuvaparinsa maalille. Pallo kimpoili etualueelta vaarallisesti kohti maalia, mutta Yli-Säntin onnistui pomputtelusta huolimatta napata pallo lopulta näyttävästi hyppysiinsä. Heti perään oli Ilveksen vuoro yrittää laidalla tuomitusta vaparista. Jukarainen nosti laadukkaan pallon maalille ja tilanne jäi hetkeksi päälle. Lopulta Henriksson tarjoili takaviistoon Emmi Ristimäelle, jonka viuhuva laukaus pamahti maalin takana olevaan suojaverkkoon niukasti yläriman ylittäneenä. Tämän paremmille paikoille vieraiden ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistunut enää päästä ja aivan ottelun loppuhetkillä kotijoukkue löysi vielä yhden vaihteen ja viimeinen viisi minuuttia yliaikoineen olikin sen etsikkoaikaa. Aivan varsinaisen peliajan loppuhetkillä Karlsson taisteli pallon väkisin itselleen ja rimpuili itsensä laidalta rangaistusalueelle ja laukaisupaikkaan. Takanurkkaa tavoitellut sijoitus oli hyvä, mutta loppuhetket Ilves-maalia vartioinut Minna Varjonen sai kuitenkin seurata katseellaan pallon painumista reiluhkosti ohi takanurkan. Näin ollen maalit jäivät tänään näkemättä ja ”pisteet” tasattiin sopuisasti lukemin 0-0.
Kovan haasteen heitti kotijoukkue tänään Ilvekselle, eikä missään nimessä olisi ollut vääryys, vaikka kotijoukkue olisi poistunut voittajana Kupittaan iltapäivästä. Juonikas Ranta oli keskialueen kuningatar, yläkerrassa Karlsson ja Reinikainen olivat alati vaarallisia ja varmasta alakerrasta erottuivat eniten edukseen vahvasti katkonut Taija Tomberg sekä varmasti sarjan parhaisiin maalivahteihin lukeuvuta Tamminen. Ennen kaikkea silmään pisti turkulaisten fyysisyys. Joka pallosta taisteltiin uhrautuvasti ja etenkin ensimmäisellä jaksolla vieraat meinasivat jäädä tällä saralla täysin jalkoihin.
Seitsemän peliä käsittänyt harjoituspelirupeama on nyt takana ja on lyhyen yhteenvedon aika. Pelin kehittämisen, pelaajien näyttöjen antamisen ja muiden luonnollisten teemojen lisäksi yksi kevään päämääristä oli palauttaa hankalien viime kausien jälkeen voittamisen kulttuuria Ilves-koppiin eli jokaisessa pelissä pelattiin myös tuloksesta. Kattaus oli suunniteltu niin, että vastaan tulee vain liigajoukkueita ja viime kaudella Ykkösen yläloppusarjassa pelanneita yhdistelmiä (ylimääräisenä tullut FC Rauma-ottelu teki tähän poikkeuksen), jotta päästään hieman kärryille siitä, että missä mennään. Tässä mielessä saldo yksi tappio (VJS), kaksi tasapeliä (NiceF ja TuWe) sekä neljä voittoa (TPS/KSF, NiceF, Klubi 09 ja FC Rauma) on täysin tyydyttävä. Pelillisestikin asiat ovat nytkähdelleet eteenpäin, joskin parissa viime ottelussa on ilmennyt tiettyjä ongelmia, jotka sarjan alkaessa on saatava kuntoon. Harjoituksellisesti talvikausi on ollut joka mielessä huomattavan paljon parempi ja ehjempi kuin muutama edellinen talvi, mutta minkäänlaisesta permanentista ei voida vielä puhua, sillä jokaisesta matsista on puuttunut lukuisia pelureita. Rinki on kuitenkin onneksi nyt sen verran laaja ja myös paikkaamassa käyneet B-tytöt ovat otteillaan osoittaneet sen, että muutama loukkaantuminen ei vielä vie Ilves-venettä maalta merelle. Yhtäkään sellaista argumenttia ei pitkän talven aikana ole tullut eteen, jonka perusteella kovaa tavoitetta pikaisesta paluusta Liigaan pitäisi reivata takaisinpäin. Nöyränä sarjaan on joka tapauksessa lähdettävä ja ensimmäinen välietappi on selvittää tie kovassa alkulohkossa neljän sakkiin ja ylempään loppusarjaan. Syksyllä marginaalit ovat äärimmäisen pienet, kuten viime vuonna nähtiin, ja kaikki on siitä eteenpäin mahdollista.
Sarjakauden alkuun on nyt tasan kaksi viikkoa, mutta jo vajaan viikon päästä eli lauantaina 6.4. on edessä virallisten pelien korkkaaminen. Tuolloin ”vieraillaan” Suomen cupin 1.kierroksen ottelun merkeissä TKT:n vieraana Pirkkahallissa.
Ilves tänään: Kreeta Yli-Säntti (77. Minna Varjonen), Emmi Ristimäki, Maria Alanko, Anniina Pohjoismäki, Tiina Jukarainen, Tiina Pöyry, Ada Nikkilä (63. Veera Huotari), Eini Vesaniemi (86. Piia Laine), Taru Kulju (86. Birgitta Paranko), Johanna Salmijärvi (46. Elina-Kristiina Myllymäki), Sini Ruponen (72. Katariina Henriksson)