Vaikka kauden ensimmäinen virallinen ottelu ehdittiin pelaamaan Suomen Cupin merkeissä pitkänäperjantaina Tampereella, niin vielä on aikaa hioa kuvioita kuntoon ennen pitkään ja hartaasti odotettua sarja-avausta.
TuWen naisten edustusjoukkue kohtaa viimeisessä harjoitusottelussaan niin ikään Naisten Ykkösessä pelaavan Tampereen Ilveksen. Ottelu pelataan Kupittaan vitoskentällä sunnuntaina ensimmäisenä pääsiäispäivänä kello 16:00.
Odotettavissa on vauhdikas ja yleisöystävällinen ottelu kahden kauden alkua positiivisen nälkäisinä odottavan joukkueen kohdatessa toisensa.
Viimeinen treenipeli sunnuntaina Turussa
Ilves-naisten pääsiäisen viettoon kuuluu sukkasunnuntaina vierailu Turun Kupittaalle. Talvikauden viimeisessä harjoitusottelussa asettuu tuolloin vastaan kotijoukkue Turun Weikot. Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta on aikaa vajaat pari vuotta, sillä kesällä 2011 Ilves voitti turkulaiset cupissa niukasti 1-0 matkallaan kohti finaalia. Sunnuntain kohtaaminen Kupittaa 5:n keinonurmella starttaa klo 16.00.
Marion Hällforsin luotsaama Weikot on viime kausilla vakiinnuttanut paikkansa Ykkösen kärkipään kahinoissa. Toissa kaudella se oli yläloppusarjan seitsemäs ja viime kaudella jo viides, vaikka matkaa aivan kärkeen kertyikin reilusti. Joukkue on vahvistunut jonkin verran talven aikana saatuaan muutaman liigakokemusta omaavan pelurin riveihinsä naapuri-TPS:ta ja omaakin jälleen hyvät mahdollisuudet taistella kärkipään sijoituksista alkavassa sarjassa. TuWe:lle pääsiäinen ei todellakaan ole rauhoittumisen aikaa, sillä se ehti jo pitkäperjantaina käydä Tampereella lunastamassa piletin cupin toiselle kierrokselle voitettuaan FC Nokian puhtaasti 3-0.
Ilves lähtee talven viimeiseen harjoituspeliinsä jatkamaan talvikauden hyvää trendiä. Peli on kulkenut pääsääntöisesti varsin mukavasti ja myös tulosta on tullut. Viime sunnuntain FC Rauma-peli ja etenkään sen ensimmäinen puoliaika eivät kuitenkaan olleet lähellekään parasta ilvestä, joten sunnuntain ehdoton tavoite on jälleen palata omalla hyvälle tasolle. TuWe-matsi tarjoaa myös pelaajille viimeisen näyttöpaikan ennen viikon päästä alkavaa kilpailukautta, joka lisää entisestään pelin painoarvoa. Sairastupa näyttää lupaavasti tyhjenemisen merkkejä sarjakauden kynnyksellä ja Turkuun päästäneenkin lähes parhaalla ryhmällä. Ainoastaan Sanna-Maria Veikkolainen on varmasti pois kokoonpanosta sunnuntaina ja lisäksi parin pelurin kohdalla päätös pelaamisesta tehdään vasta ottelun aattohetkinä.