Samanlaista valtavaa latausta kuin joukkueiden alkusarjan kohtaamisissa ei ollut ilmassa FC Kuusysin ja Turun Weikkojen naisten kohdatessa kolmannen kerran toisensa kuluvan kauden aikana.
Lahden Kisapuistossa keli muuttui päivän aikana kertaheitolla syksyn sateiseksi. Sateessa pelatussa ottelussa kotijoukkue oli lopulta parempi pitäen pisteet kotonaan lukemin 3-2 (2-0).
Ottelun ensimmäisellä puoliskolta näytti hieman siltä, että Kuusysi vie homman kotiin mennen tullen. TuWen kone ei tänään tahtonut lähteä käyntiin sitten millään. Liike näytti jääneen bussiin, syötöt eivät löytäneet omia pelaajia, eikä vaarallisia tilanteita saatu luotua vastustajan päädyssä.
Lahtelaiset onnistuivat avaamaan maalitilinsä vajaan vartin pelin jälkeen Veera Saastamoisen (14') toimesta. Varttia myöhemmin Karoliina Moilanen (30') muutti lukemat taululle 2-0. Turkulaisten maalivahti Anna Tamminen piti hyvillä torjunnoillaan lukemat kuitenkin kurissa puoliajan loppuun saakka.
Tauolla turkulaiset kävivät hieman puuteroimassa nenäänsä pukeutumistiloissa, ja tulivat toiselle puoliskolle aivan eri sykkeellä. Kotijoukkueen siniset lahkeet alkoivat selvästi hieman lepattaa, kun vieraat loivat tilanteita toisensa jälkeen Kreeta-Liisa Yli-Säntin vartioimalle maalille.
TuWen kavennusmaalin teki tänään joukkueen mollivoittoisesta sävystä erottunut pirteästi pelannut Emmi Reinikainen (50'). Maali antoi lisää potkua turkulaisleiriin. Ottelun laittoi tyylikkäästi ja maltilla tasoihin Veronica Karlsson (79') päästyään kahden kesken maalivahdin kanssa karistettuaan ensin Kuusysin puolustajat kannoiltaan.
Näytti hetken siltä, että ottelun loppuun on luvassa melkoinen taisto. Mutta niin usein kuin esimerkiksi suomalaisessa jääkiekossa on totuttu näkemään, hetkellinen hyvän olon tunne kostautuu salaman nopeasti. Ottelua ehdittiin jatkamaan nippa nappa aloituksen verran, kun Kuusysin Karoliina Moilanen (80') laittoi
toistamiseen pallon maaliin kentän vastakkaisessa päädyssä turkulaisten katsellessa vierestä.
Aika ei enää riittänyt turkulaisten tasoitusmaalin tekemiseen, vaan lahtelaiset siirtyivät voitollaan sarjakärkeen.
Vaikka ensimmäinen puoliaika oli TuWelta ehkä kauden heikointa esitystä, niin toisella puoliskolla nähtiin tuttu taisteleva joukkue, joka valitettavasti jäi tänään vaille palkintoa.
14' 1-0 Veera Saastamoinen
30' 2-0 Karoliina Moilanen
50' 2-1 Emmi Reinikainen
79' 2-2 Veronica Karlsson
80' 3-2 Karoliina Moilanen
FC Kuusysi: Hanna-Leena Mäkelä, Riina Raskunen, Outi Polvinen, Linda Nieminen, Karoliina Moilanen, Iida Äijö -> 73' Jenny-Maria Järvelä, Vera Saastamoinen, Taru Lindgren, Kaisa Kallio, Senja Kyöstilä -> 63' Hanna-Leena Kokkonen, Kreeta-Liisa Yli-Säntti.
TuWe: Martina Lerche, Mia Bäckström, Tiia Vaittinen, Emmi Reinikainen, Veronica Karlsson, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Ann-Sofie Nyholm -> 46' Tuula Siren, Essi Reinilä, Joanna Juti, Anna Tamminen (C),
Tuomari: Jarmo Jurvakainen
Yleisöä: 69 Kuinkas muuten :)