Tiukka ja tasainen vääntö tasasi pisteet Raunistulassa

m tuwe gbk 25082012 5

Rannan kanuuna avasi Tuwen pistetilin

Turun Sanomat -VEIJO HEIKKILÄ

Turun Weikot pääsi ensi kertaa viihdyttämään kotiyleisöään jalkapalloilun naisten Ykkösen ylemmässä loppusarjassa.

Huikeassa taistelussa turkulaisilla oli vielä viimeisellä minuutilla mahtava paikka niitata voitto kotiin. Kärkipeluri Susanna Ranta pääsi kokeilemaan kuuluisaa kutiaan kymmenestä metristä, mutta GBK:n puolustus pystyi pysäyttämään hieman löysäksi jääneen laukauksen.

Ilman näyttöä maalintekijän taidoistaan Ranta ei tosin jäänyt, sillä toisen jakson 1-1 tasoitus oli tuttua tavaramerkkiä. Susanna antoi tykin puhua 58. minuutin kohdalla.

Kokkolalaisten saumat voittoon olivat puolestaan kahdessa tuomitussa rangaistuspotkussa. Ensimmäisen käytti onnistuneesti vieraiden keskikentällä muutenkin vahvasti esiintynyt Brooke Barbuto.

Muuten ottelussa monta pahaa GBK:n tilannetta pysäyttäneellä Anna Tammisella ei ollut mahdollisuutta torjua pilkkua.

Toisella kerralla ei edes tarvinnut yrittää, sillä toisen rankkarinsa Barbuto veti taivaan tuuliin, eli rankasti yli maalin.

Kaiken kaikkiaan TuWe osoitti varsin mukavasti pysyvänsä ulkomaalaisvahvisteisen GBK:n vauhdissa. Etenkin ottelun ensi jaksolla tempoa ottelussa riitti. Toisella tahti laantui ja lopulta kummankaan ei tarvinnut harmitella tasatulosta.

GBK:n otteluraportti

Taistelupelistä piste kotiin. Oavgjord i en välkämpad match.

Kova sekä hyvätasoinen ottelu käytiin Turun Raunitsalassa kun TuWe sekä naisemme tasasisvat ottelun maalein 1-1. Saimme ottelun alussa hienoisen paineen TuWe:n maalille mutta hyvin pelannut Anni Tamminen torjui pari kertaa näyttävästi. Parhaat paikat siunaantuivat Tessa Gominalle, Jenna Sillanpäälle sekä Tiia Laasaselle jotka olivat nokitusten Tammisen kanssa. Myöskin Brooke Barbuton kova laukaus kolmesta kympistä sujahti ylärimasta ylös. 39 minuutilla Laasasen keskitys löysi Theresa Gominahn joka kaadettiin maaalinteko tilanteessa. Brooke Barbuto astui esiin ja viimeisteli vuoren varmasti. TuWe puolusti vimmatusti ja hyökkäsi vaarallisesti koko ensi jakson mutta ihan vaaralllisia tilanteita he eivät onnistuneet maalillemme luoda.

Toiselle jaksolle TuWe tuli pirteästi ja hallitsi ajoittain tapahtumia. Kuitenkin maalipaikat siunaantuivat meidän tytöille mutta sihti oli tänä päivänä hukassa. Gominalla oli huippupaikka viedä joukkueemme 2-0 johtoon mutta löysä sijoitus lirui maalin ohi. Susanna Ranta oli toista mieltä päivän tuloksesta ja latasi kovan kudin kohti yläkulmaa tasoittaen pelin ylätolpan kautta. Tämän jälkeen avaimet olivat itsellämme. Jenni Lindvallin kova kuti sujahti ohi, Tiia Laasanen nokitusten moken kanssa mutta pallo hivenen ohi. 70 minuutilla Tiia Laasanen kaadettiin boxin sisällä ja pallo toistamiseen pilkulle. Tällä kertaa Barbuton laukaus nousi taivaisiin, ja pelaajan epäonni jatkui kun palkittu Barbuto haastoi itsensä maalipaikalle mutta täräytti laukauksen takatolppaan . TuWe tuli lopussa vaarallisesti mutta puolustuksemme peitti hyvin Susanna Rannan toisen yrityksen.

Hyvä sekä vahva joukkue vastassa tänään. kolme pistettä oli tarjolla mutta yksi saatiin. Tämä piste on kuitenkin arvokas tuliainen sillä peli ei ollut läpihuutojuttu, eikä missään vaiheessa helppo.

Aloitus Öppning. Jamie Gillis, Lena Niininen, Juliana Bawa, Rebecca Rasmus, Jennie Lindvall, Linda Nyman, Alisa Jaakonaho, Brooke Barbuto, Tiia Laasanen, Jenna Sillanpää, Theresa Gominah.

Vaihdosta sisään. Inbytta. Olga Ahtinen, Maija Tapaninen, Laura Wentjärvi.

TuWe-GBK 1-1 (0-1)

39'  0-1 rp Brooke Barbuto

58'  1-1     Susanna Ranta (Ann-Sofie Nyholm)

TuWe: Martina Lerche -> 54' Sanja Ketola , Tiia Vaittinen, Anna Tamminen (C), Laura Yli-Arvela, Veronica Karlsson -> 84' Tuula Siren, Paulina Nordström, Johanna Rinne -> 46' Mia Bäckström, Susanna Ranta, Essi Reinilä, Ann-Sofie Nyholm -> 78' Joanna Juti , Eveliina Kivikoski, (Emmi Reinikainen, Meri Tuomisto).

GBK: Jamie Gillis, Jennie Lindvall, Lena Niininen (C) , Jenna Sillanpää -> 87' Laura Wentjärvi, Tiia Laasanen -> 84' Maija Tapaninen, Alisa Jaakonaho -> 61' Olga Ahtinen, Linda Nyman, Juliana Bawa, Brooke Barbuto, Rebecca Rasmus, Theresa Gomina Oyarame, (Jonna Koivisto, Emilia Timonen).

Tuomari: Antti Kinnunen

Yleisöä: 71

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377