Tutustu Lappiin 25:ssä tunnissa kiertueelta laihat tuliaiset

m merilappiunited tuwe 19082012 11

Merilappi United-TuWe 3-0 (2-0)

Ennakkoarvailut pitkän bussimatkan puuduttamista raajoista osoittautui täysin vääräksi TuWen naisten tehdessä pikaisen reissun halki Suomen Peräpohjolaan Naisten Ykkösen ylemmän loppusarjan avauskierroksella. Linja-autossa oli tunnelmaa ja matka taittui hienosti aikataulun mukaan.

Paikalle oli saapunut seuraamaan kauden ennätysyleisö 170 henkilöä. Muutama turkulaisjoukkueen kannattajakin oli saapunut paikan päälle. Ennen ottelun alkua kuultiin pelaajaesittelyjen lomassa hieno alustus ensi kertaa Kemissä vierailleesta 100-vuotiaasta Turun Weikoista seurana ja sen toiminnasta.

Itse ottelu palkitsi yleisönsä vauhdikkuudellaan. Kotijoukkue kärsi selvästi pienestä alkujännityksestä turkulaisten ollessa kuulemma ensimmäinen Oikea Naisjoukkue, jota vastaan he ovat päässeet pelaamaan.

TuWe ottikin ottelun alussa ohjakset haltuunsa ja sai aikaan hyviä tilanteita vastustajan päätyyn. Vastaavasti turkulaisten puolustus hoiti omassa päässään vahvasti MelU:n pitkillä avauksilla tehdyt yritykset.

Hyvähenkisen ottelun luonnetta latisti muutamien kemiläisten pelaajien ylimitoitettu dramaturginen esittäminen paikallisen nuoren naistuomarin silmien edessä. Peli alkoi tämän myötä muuttua varsin katkonaiseksi, kun suhteellisen raamikkaat ulkomaalaisvahvistukset heittivät tavan takaa hupsankeikkaa omia aikojaan varsinkin massiivisten TuWen 150-senttisten puolustajien Tiia Vaittisen ja Paulina Nordströmin turbulenssin pyyhäistessä heidän läheltään.

m merilappiunited tuwe 19082012 9

Kuperkeikat tuottivat lopulta tulosta, kemiläisten saadessa ensimmäisen puoliskon lopulla rangaistuslaukauksen melkoisen torikokouksen säestämänä. Natalia Kuikka (41') sijoitti pallon tarkasti tänäänkin erinomaisen vakuuttavasti pelanneen Anna Tammisen ulottumattomiin. Polemiikki tapahtuman ympärillä ei ottanut laantuakseen turkulaisten taholta ja heti perään taitava Natalia (42') pääsi yllättämään täysin pelin jatkumiseen valmistautumattoman TuWen toistamiseen.

Vauhdikas ottelu tuntui jotenkin harmillisesti hyytyneen rangaistuslaukaustilanteeseen. Tunteet turkulaisleirissä kuumenivat lopulta toisella puoliskolla tuomarilinjan jatkuessa edelleen yksipuolisen linjattomana. Harmittamaan jäivät erityisesti Paulina Nordströmin lähes tajun vieneen iskun kasvoihin ja Veronica Karlssonin nappulakengistä saaman potkun kasvoihin jääminen täysin vaille huomiota.

Paras vire pelistä oli selväsi toisella puoliskolla kaikonnut, vaikka TuWe sinnikkäästi jaksoi loppuun saakka yrittää kaventaa ottelua hyvällä asenteella. Turkulaiset pelasivat huomattavan varovaisesti, ikään kuin odottaen pillin soimista tilanteeseen menon jälkeen. Esther Edem (76') onnistui survomaan pallon toisella puoliskolla kulmapotkutilanteesta sisään TuWen verkkoihin muuttaen ottelun loppulukemiksi 3-0.

Pelillisesti TuWen esitys oli tänään matkan rasitteista huolimatta aivan kelvollinen. Vaikka jokainen pelaaja hoiti oman tonttinsa mallikkaasti, vastustaja oli valitettavasti tänään onnekkaampi maalinteossa, joten tärkeät pisteet loppusarjan avauksesta jäivät pohjoiseen. Erotuomaritoiminta ei tänään ottelua ratkaissut, mutta antoi linjallaan kotijoukkueelle huomattavasti enemmän mahdollisuuksia tilanteiden rakentamiseen. Reilusti silti kaikki kunnia Merilappi Unitedin nuorille tytöille, jotka pelasivat pirteän avausottelunsa tällä kierroksella. Yksinkertainen loppusarjajärjestelmä ei valitettavasti suo mahdollisuutta revanssiin Merilappi Unitedin kanssa tällä kaudella.

TuWe: Martina Lerche -> 70' Joanna Juti, Tiia Vaittinen, Emmi Reinikainen, Veronica Karlsson, Paulina Nordström, Johanna Rinne -> 74' Tuula Siren, Susanna Ranta, Ann-Sofie Nyholm, Essi Reinilä, Eveliina Kivikoski, Anna Tamminen (C), (Jannica Finnberg)

Tilannekooste ottelusta:

Otteluanalyysi kemiläisten valmentaja Mika Bergin toimesta:

Pohjolan Sanomat 20.08.2012:

Merilappi Unitedin peli oli ensimmäiset viisitoista minuuttia takalukossa ja näytti jo hetken siltä, että Turun Weikot tulee viemään ottelua. Kotijoukkue kuitenkin heräsi ja vei lopulta naisten Ykkösen yläloppusarjan avauspelin puhtaasti lukemin 3-0 (2-0).

Ensimmäinen maali nähtiin vasta, kun avauspuoliaikaa oli jäljellä viitisen minuuttia. MelU:n hyökkääjä Grace Adisa kaadettiin ja ottelun erotuomari Susanna Lehosmaa vei pallon pilkulle.

Nuorten maajoukkuepelaaja Natalia Kuikka laittoi pallon varmasti verkkoon. Reilun minuutin päästä Kuikka oli jälleen vauhdissa. Hän sai pallon keskialueella, ohitti kaksi vastustajaa ja sijoitti pallon tarkasti takakulmaan.

Toisella puoliajalla TuWe ei pystynyt järjestämään mitään vaarallisia tilanteita MelU:n maalille. Sen sijaan kotijoukkue sai muutaman kulman, joista yksi tuotti tulosta.

Kuikka antoi kulmapotkun ja lähes maaliviivalta toppari Esther Edem survoi joukkueelleen kolmannen osuman.

– Peli kulki kohtuullisesti, mutta laitalinkit olisivat saaneet pitää peliä vieläkin leveämpänä. Myös laitapuolustajien nousut jäivät näkemättä. Toisaalta kolme sarjapistettä lämmittää kovasti, MelU:n valmentaja Mika Berg totesi.

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377