Weikkojen loppukiri toi yläsarjapaikan
Turun Sanomat -VEIJO HEIKKILÄ
Täysi pistepotti naisten jalkapalloilun ykkösen runkosarjan kahdesta viimeisestä ottelusta varmisti Turun Weikoille paikan ylempään jatkosarjaan.
Turkulaisten runkosarjan onnistuneeseen loppukiriin kuului lauantainen voitto Lahdessa, Etelälohkon ykkösestä Kuusysistä.
Viimeinen uroteko oli lohkokakkosen Klubi 09:n kaato maanantain kotiottelussa.
Helsinkiläiset taipuivat Raunistulassa TuWen kauden parhaalla kotipelillä.
Joskin ilman panosta tässä vaiheessa pelanneet helsinkiläiset pystyvät tarpeen vaatiessa parempaan suoritukseen kentällä.
Se ei poista ansioita Turun Weikkojen naisilta, jotka vielä ennen ottelua juoksivat kentälle pieni jännitys puserossaan.
Sarjaohjelma on sen verran outo, että TuWella oli vuorossa runkosarjan viimeinen ottelu ja jatkopaikan suhteen pahimmalla kilpailijalla Viikingeillä on vastaavasti vielä kaksi ottelua jäljellä.
Maanantain voitollaan TuWe jätti spekuloinnit sikseen ja marssi kauden ensi tavoitteeseensa kiistattomalla voitolla.
Koko joukkueen suoritus oli aivan eri tasolla kuin edellisessä, hävityssä kotipelissä. Kaikki pelaajat täyttivät tonttinsa hyvin.
Karlsson kentän tehotyttö
Tasanumeroihin 2-2 päättyneellä ensi jaksolla TuWen kärkipari Veronica Karlsson ja Susanna Ranta jyräsi tämän tästä ohi Klubin puolustuksen ja tilanteita syntyi.
Kaksikosta Karlsson nousi lopulta ottelun kiistattomaksi tähdeksi.
"Nuuni" viimeisteli henkilökohtaisesti kolme maalia ja tarjosi upean syötön joukkueensa ensi jakson 1-0 osumaan, jonka namusyötöstä pallon sai vieraiden verkkoon nautiseklla keskikentän Essi Reinilä vartin pelin jälkeen.
Vielä ennen taukoa Rannalla puolestaan oli upea paikka viimeistelyyn, kun komea laukaus pamahti Klubi-maalin yläputkeen.
Kentän ykköspelaajan Karlssonin, loppua kohti hieman hiipuneen Rannan sekä Reinilän lisäksi kautta linjan onnistuneesta joukkueesta erottuivat myös toppari Tiia Vaittinen sekä vaihdosta toiselle jaksolle tullut Laura Yli-Arvela.
Hän toi selvästi uutta sykettä keskikentän pelinrakenteluun. Maalivahti Anna Tammisen osuutta ratkaisevassa voitossa ei myöskään pidä unohtaa.
Klubin maaleista vastasivat Ia-Bete Liljedahl, sekä liigakentiltäkin tuttu Linda Norrena.
14' 1-0 Essi Reinilä (Veronica Karlsson)
16' 1-1 Ia-Beate Liljedahl
30' 1-2 Linda Norrena
36' 2-2 Veronica Karlsson (Susanna Ranta)
49' 2-3 Veronica Karlsson (Susanna Ranta)
57' 2-4 Veronica Karlsson (Susanna Ranta)
TuWe: Martina Lerche -> 46' Laura Yli-Arvela, Tiia Vaittinen, Emmi Reinikainen -> 78' Joanna Juti, Veronica Karlsson, Paulina Nordström, Johanna Rinne -> 46' Mia Bäckström, Susanna Ranta -> 86' Tuula Siren, Ann-Sofie Nyholm -> 68' Sanja Ketola, Essi Reinilä, Eveliina Kivikoski, Anna Tamminen (C).
Klubi 09: Ia-Beate Liljedahl -> 46' Ilona Mikkelä, Sanna Huhtamo, Mira Husu -> Annika Vapaa, Venla Yli-Houhala, Veera Vitikko, Marta Huhtamies -> 76' Sara Vikholm, Linda Norrena, Sini Hakala, Linda-Lovisa Sell, Lotta Peitsi -> 46' Elisa Kotiranta, Paula Romakkaniemi, (Minna Huhtamo)
Erotuomari: Mika Niemeläinen
Yleisöä: 103