Paikallisottelu Urheilupuistossa perinteiseen tyyliin

m tupy tuwe 07062012 9

TuPy-TuWe 0-2 (0-0)

56'  0-1 Essi Reinilä

72'  0-2 Martina Lerche

Naisten Ykkösessä pyörähtivät alkusarjan toisen kierroksen ottelut käyntiin paikallistasolla. Turun Pyrkivän ja Turun Weikkojen toinen kohtaaminen tällä kaudella sujui perinteisemmän kaavan mukaan. Urheilupuiston yläkentällä käyty mittelö näytti ensimmäisellä puoliajalla sujuvan täysin viime vuoden vastaavan kamppailun toisintona, tosin keli oli tänä vuonna mitä mainioin.

Joukkueiden kohtaamiset ovat yleensä varsin arvaamattomia, pois lukien muutaman viikon takaista maali-iloittelua Raunistulassa pelatussa 100W-juhlaottelussa. Tuwella oli tänäänkin useita paikkoja avata maalitilinsä jo ensimmäisellä jaksolla, mutta joukkue tyytyi tolppien kolisteluun.

Maalit antoivat odotuttaa mukavan runsaslukuista yleisöä (151 henkeä) ottelun toiselle puoliskolle saakka. TuWen ensimmäsestä osumasta vastasi Essi Reinilä (56') ja toisen maalin laukoi Martina Lerche (72').

Ottelussa vallitsi perinteinen kiihkeä, mutta kaverillinen tunnelma. Ottelun pisteet olivat molemmille joukkueille varsin tärkeitä. Pyrkivä halusi hyvällä sykkeellä avata pistetilinsä tällä kaudella ja TuWe puolestaan havitteli lisäpisteitä tavoitellessaan paikkaa ylemmässä loppusarjassa. Epätasainen erotuomarityöskentely antoi mahdollisuudet ylimääräisiin turhiin manöövereihin kentällä, jotka edesauttoivat kummankin joukkueen sairastupaisten määrän kasvamisen sekä parhaan pelirytmin katoamiseen.

TuPy: Maria Kallio, Emmi Pullinen -> 70' Elina Vainio -> 85' Johanna Tamminen , Jenna Kottonen, Elina Leino, Pauliina Hautala -> 46' Mirena Pihl, Saana Kottonen, Saara Halkio -> 63' Ida Kreutzmann, Meri-Tuulia Reponen, Julia Porsanger, Sini Laaksonen, Martina Saari.

TuWe: Sini Tuomi, Meri Tuomisto -> 46' Martina Lerche, Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Emmi Reinikainen, Veronica Karlsson -> 42' Malyun Hassan, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Niina Inkinen (C) -> 35' Mia Bäckström, Essi Reinilä, Eveliina Kivikoski -> 85' Johanna Rinne

Erotuomari:

Yleisöä: 151

Turun Sanomat/Veijo Heikkilä:

Pyrkivä antoi vastuksen Weikoille

Naisten jalkapalloilun ykkösen paikallispelissä sarjajumbo Pyrkivä antoi vierailulla olleelle Weikoille varteenotettavan vastuksen. Kotikentällään Raunistulassa aiemmin kuin pässiä narussa Pyrkivää vienyt TuWe joutui tekemään voittonsa eteen totisen iltapuhteen Urheilupuiston yläkentällä.

toki Weikot ensi jakson hermoilustaan selvittyään hoiteli pisteet kotiin ilman sen kummempia temppuja. Mallittoman taukotuloksen taistelleelle Pyrkivälle pitää antaa täysi tunnustus kolmen vartin esityksestään. Hyvän puolustuspelin ohella siihen kuului muutama hyvän näköinen hyökkäys. Anna Tamminen TuWen maalinvartijana ei kuitankaan antanut itseään yllättää.

Hienon ottelun Pyrkivän maalissa pelannut Martina Saari sitä vastoin joutui poimimaan pallon kahdesti verkostaan.

Tauon jälkeen Weikot löysi peliinsä ideaa ja tilanteita syntyi.

yhden niistä onnistuneesti käytti keskikentän Essi Reinilä 56 minuutin kohdalla. Runsaan vartin myöhemmin Weikkojen toisen osuman tolpan kautta maalivahti Saaren ulottumattomiiin upotti vaihdosta kentälle tullut Martina Lerche.

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377