TuWen Naisten kauden 2012 sarja-avaus ei sujunut odotuksien mukaisesti. Vakuuttavasti pelanneet Klubin nuoret naiset veivät ottelun nimiinsä selvin lukemin 5-1 (3-0) Talin jalkapallohallin täysin loppuun ajetulla tekonurmella, jossa Klubilaiset olivat kuin kotonaan, mutta vierasjoukkueen askelmerkit eivät puolestaan osuneet matolle laisinkaan.
Klubi 09 oli kärsinyt avausottelussaan Lahdessa muutamaa päivää aikaisemmin rökäletappion 1-7 ja siitä sisuuntuneena naiset tulivat päivän otteluun todella hyvällä asenteella, laittaen pallon ensimmäisen kerran TuWen maaliin puolen minuutin pelin jälkeen Annika Vapaan (1') toimesta. Ottelun alku oli selkeä toisinto TuWen maanantain Suomen Cupin ottelusta, jossa Viikingit rankaisivat heti ensimmäisellä minuutilla. Siinä ottelussa tapahtumat kääntyivät takaiskun jälkeen TuWelle suotuisiksi loppulukemien ollessa samat kuin tämän päivän ottelussa, mutta ottelun voittaja oli eri.
Klubi hankki itselleen 3-0 johtoaseman parissakymmenessä minuutissa, ensin Annika Vapaan (5') toisella osumalla, sen jälkeen Ia-Beate Liljendahlin (22') maalilla. Vierasjoukkue onnistunut saamaan kavennusmaaleja aikaiseksi hyvistä yrityksistä huolimatta.
Toiselle puoliskolle TuWe tuli paljon huolellisemmalla otteella ja järjesti muutamia täpäriä tilanteita vastustajan päässä, onnistuen pitämään ottelun hallinnan jonkin verran itsellään. Hyvä ote herpaantui kuitenkin hetkeksi pallon käydessä omassa puolustuspäässä. Tästä tilanteesta Lotta Peitsi (77') pääsi vähän kuin varkain lisäämään kotijoukkueen johdon jo neljän maalin päähän.
Tuwen kavennusmaalin teki minuuttia myöhemmin vaihdosta kentälle tullut Malyun Hassan (78') haastamalla vahvasti Klubin puolustuksen.
TuWe jaksoi loppuun saakka sitkeästi yrittää tavoittaa karkumatkalla ollutta Klubia, mutta aika ja virta alkoivat vääjäämättä loppua kesken. Hieman kosmeettiseksi loppulukemaksi 5-1 pääsi aivan loppuvihellyksen aikoihin maalaamaan Ilona Mikkelä (90 + 1') TuWen koko paketin ollessa hyvin ylhäällä vastustajan hyökkäysalueella viimeisissä rutistuksissa.
Ottelun loppulukemat eivät anna aivan yksiselitteistä kuvaa kentän tapahtumista. Vaikka lukemat olivat noinkin selvät, niin TuWella oli ottelussa aikansa ja paikkansa. Lähinnä onnistumista oli Meri Tuomisto, jonka veto yli Klubin maalivahdin kieri maalin oikeaan tolppaan ja siitä maaliviivalle pyörimään. Merillä oli muutama muukin hyvä tilanne ottelun aikana. Susanna Rannan hyvät vedot menivät tänään hiuksenhienosti maalin ohi molemmin puolin, kuin myös Eveliina Kivikosken ja Sanja Ketolankin. Tällä kertaa Rouva fortuna ei ollut viitsinyt vaivautua vierasjoukkueen kokoonpanoon laisinkaan.
Loppulukemista huolimatta kauden avausottelun peli oli huimasti vakuuttavampaa kuin edellisen kauden avauksessa Vapunaattona Lahden viistoräntäsateessa.
1' 1-0 Annika Vapaa
5' 2-0 Annika Vapaa
22' 3-0 Ia-Beate Liljedahl
77' 4-0 Lotta Peitsi
78' 4-1 Malyun Hassan (Eveliina Kivikoski)
90 + 1' 5-1 Ilona Mikkelä
Klubi 09: Minna Huhtamo -> 78' Miila Palkama, Ia-Beate Liljedahl, Annika Vapaa -> 64' Elisa Kotiranta, Mira Husu, Ilona Mikkelä, Veera Vitikko, Sini hakala, Linda-Lovisa Sell, Sara Vikholm, Lotta Peitsi, Jasmin Seppälä, (Sanna Huhtamo).
TuWe: Sanja Ketola, Sini Tuomi, Meri Tuomisto, Tiia Vaittinen, Emmi Reinikainen -> 61' Mia Bäckström, Veronica Karlsson -> 70' Malyun Hassan, Susanna Ranta, Niina Inkinen (C), Ann-Sofie Nyholm -> 46' Martina Lerche, Eveliina Kivikoski, Anna Tamminen, (Johanna Rinne).
Erotuomari: Topias Tuira