Kevään viimeiseen harjoituspeliin, ennen viikon kuluttua Helsingissä tapahtuvaa kauden sarja-avausta, saivat TuWen naiset vieraakseen VJS:n naisten edustusjoukkueen Vantaalta.
Joukkue pelaa samassa sarjassa ja lohkossa turkulaisten kanssa, joten ottelu sopii hyvin molemmille osapuolille jonkinlaiseksi mittariksi tulevista koitoksista.
Ottelu pelattiin lentävin vaihdoin ja molemmat joukkueet saivat hyvän tilaisuuden hioa ja viimeistellä omia kuvioitaan. Ensimmäinen puoliaika pelattiin vauhdikasta ja sangen tasaista viihdyttävää jalkapalloa ilman maaleja, eikä ottelun toinen puoliskokaan juuri muutosta tuonut pelin kulkuun.
Vajaa kymmenen minuuttia toisen puoliajan alun jälkeen Susanna Ranta onnistui harhauttamaan vedollaan VJS:n maalivahti Henriikka Mäkelän. Syötön maalin antoi Ann-Sofie Nyholm.
Peli soljui edelleen mukavasti puolelta toiselle, vaikka TuWe pudotti jonkin verran kierroksiaan ja alkoi hieman säästellä voimiaan maanantai-illan Suomen Cupin ottelua silmällä pitäen. Ehkä tähän liittyen joukkueelle tuli jonkinlainen pysähtynyt hetki ottelun kääntyessä lopuilleen. Minuutin sisällä VJS:n edelleen vikkelästi liikkuneet tytöt iskivät kahdesti maalin TuWen verkkoihin. Ensin onnistui Iina Salmi ja heti perään Laura Appelqvist.
Ottelu antoi kummastakin joukkueesta melkoisen positiivisen kuvan jo kauden tässä vaiheessa. VJS:n nuoret pelaajat pitivät yllä hyvää liikettä ja pelasivat maltillisesti peliään rakennellen. TuWen peli sujuu myös jo melkoisen hyvin taitavien pelaajien hallinnassa. Edelleen pelistä näkyy uusiutuneen ryhmän rutiinin puuttuminen, mutta asia tulee korjaantumaan ja paranemaan peli peliltä.
TuWen naiset lähtivät harjoitusottelun jälkeen pitämään kauden alkua valmistelevaa joukkuepalaveria ja rentoutumaan ensi viikon otteluita varten hohtogolfin ja hyvän ruuan parissa.
TuWe-VJS 1-2 (0-0)
54' 1-0 Susanna Ranta (Ann-Sofie Nyholm)
79' 1-1 Iina Salmi
80' 1-2 Laura Appelqvist
TuWe: Mia Bäckström, Malyun Hassan, Niina Inkinen (C), Jenna Juti, Joanna Juti, Veronica Karlsson, Sanja Ketola, Martina Lerche, Ann-Sofie Nyholm, Susanna Ranta, Essi Reinilä, Johanna Rinne, Sini Tuomi, Meri Tuomisto, Tiia Vaittinen
VJS: Henriikka Mäkelä (mv), Henrietta Helanne, Sanni Franssi, Iina Salmi, Karin Söderlund, Annica Karlsson, Vilma Väisänen, Nelli Nevalampi, Laura Appelqvist, Seriina Posio, Ronja Schüller, Tia Laine, Camilla Backlund, Rosanna Pyykkinen, Nea Lähde
Yleisö: 33