Vuonna 1912 perustetun Turun Weikot ry:n värikäs historia on esitetty tässä osiossa tiivistettynä. Tiivistelmä perustuu seuran johtokunnan ja jaostojen pöytäkirjoihin ja toimintakertomuksiin, eri urheilujärjestöjen historiikkeihin sekä vuonna 1999 julkaistuun seuramme historiikkiin

Vuosisadan työvoitto - työväen urheiluliikkeen kehitys Turussa: Turun Weikot 1912-2000

• Tekijä: Ilkka Järvinen
• Julkaisija: Turun Weikot ry 1999 (Hämeenlinna: Karisto)
• 282 sivua
• ISBN 952-91-1667-5 (sid.)
• Hinta: 20 €

Saatavana seuran toimistolta.

Tällä sivulla kerrotaan seuran vaiheista sen perustamisesta aina 2000-luvulle asti. Seuran historiaan voi tutustua myös Turun maakunta-arkistossa. Historiaa on lyhyesti esitelty Wikipediassa.

Tiivistelmä jakaantuu seuraaviin osioihin:

Seuran perustaminen ja varhaisvaiheet

1910-luku

Vielä sata vuotta sitten urheilu ei ollut koko kansan vaan lähinnä yläluokan harrastus. Kansallisen nousun myötä tulivat nuoriso- ja urheiluseurat, ja työväenliikkeen nousu synnytti työväenyhdistyksiin voimistelu- ja urheiluseurat. Vuoden 1912 alussa Turun työväentalossa käytiin vilkasta keskustelua urheiluseuran perustamisesta. Turun nykyisiin esikaupunkeihin oli jo aikaisemmin noussut muutamia urheiluseuroja, ja vihdoin myös kantakaupunki sai omansa kun Turun Työväenyhdistyksen yhteyteen perustettiin vuonna 1912 Turun Työväenyhdistyksen Voimistelu ja Urheiluseura Veikot, joka nykyisin tunnetaan nimellä Turun Weikot ry. Ehdolla uuden seuran nimeksi oli "Weikot", "Työn-Weikot", "Reipas", "Heitto", "Ponnistus", "Toverit", "Eteenpäin" ja "Yritys", joista siis päädyttiin nimeen Weikot. Vaikka seuran nimi kirjoitettiin yhdistysrekisteriin V:llä, käytettiin mm. johtokunnan kokousten pöytäkirjoissa usein W-alkuista nimeä (Weikot). Tästä syystä seuraa kutsutaan jatkossa nimellä Weikot.

Weikkojen perustamiselle toimi lopullisena sysäyksenä kesällä pidettyjen Tukholman olympialaisten saama julkisuus. Niinpä ensimmäinen valmisteleva kokoontuminen pidettiin 16.7., jonka jälkeen perustava kokous järjestettiin 30.7. Seuran sääntöjen pohjana käytettiin jo vuonna 1906 perustetun, mutta sittemmin lakkautetun TTY:n V- ja U-seura Visan sääntöjä. Päätettiin, että johtokunnan jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan, puolen ollessa erovuorossa vuosittain. Puheenjohtaja valittiin vuosikokouksessa vuodeksi kerrallaan. Jäsenmaksuksi päätettiin 2 markkaa ja sisäänkirjoittautumismaksuksi 1 markka. Vuotta myöhemmin naisten maksuiksi määrättiin puolet miesten vastaavista.

Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Oskari Vuoristo ja sihteeriksi Ernst Lähde. Valittiin johtokunta, huvitoimikunta sekä voimisteluharjoitusten johtajaksi Weikko Nevalainen. Jo alkusyksystä 1912 järjestettiin jäsentenvälinen 5-ottelu lajeina 100 m juoksu, pituus, korkeus, kuula ja kiekko. Vuoden 1913 alkuun mennessä uuteen urheiluseuraan oli liittynyt 82 jäsentä. Organisaatio kehittyi seuran kasvaessa: perustettiin voimisteluun naisosasto (1913) ja poikaosasto (1915), jonka monivuotisena johtajana ja samalla seuran johtokunnan jäsenenä toimi Benjamin Lyytikäinen.

Myös kilpailutoimikunta ja järjestysvaliokunta päätettiin perustaa. Huvitoimikunnasta muodostui seuran tärkein rahoitusmuoto. Painiosaston perustaminen vuonna 1914 lisäsi entisestään seuran vetovoimaa, varsinkin kun sillä oli oma painisali käytössään työväentalolla. Myös yleisurheilu kuului seuran vahvoihin lajeihin, ja yleisurheilulle perustettiin oma jaosto vuonna 1917. Pyöräily- ja jalkapallotoimintakin käynnistettiin jo alkuvuosina. Ensimmäisinä toimintavuosina tärkein laji oli voimistelu niin miesten kuin naistenkin osalta. Kilpailutoiminta oli vilkkainta kuitenkin painissa ja yleisurheilussa. Toiminnan nopea kehittyminen oli pitkälti uutteran johtokunnan työn tulosta; esimerkiksi vuonna 1917 se kokoontui peräti 84 kertaa käsitellen yhteensä 484 kysymystä ja järjesti seuran yleisen kokouksen yhdeksän kertaa, jolloin käsiteltävänä oli yhteensä 95 kysymystä.

Seuran merkki, viiri ja lippu sekä seura-asu vuodelta 1912

Vuonna 1912 päätettiin myös seura-asuista: niihin kuului valkoiset housut ja paita sekä punainen vyö, kesäurheiluasuksi hyväksyttiin tummanpunaiset housut. Seuran merkiksi valittiin rakennusmestari August Karlssonin laatima luonnos. Seuralle päätettiin hankkia myös oma lippu, jonka pohjaväristä jouduttiin äänestämään seuran yleisessä kokouksessa. Lopulta punaisen värin kannattajat voittivat valkoisen kannattajat. Myös lipun kuvasta äänestettiin. Kiekonheittäjämalli oli suositumpi kuin seuran merkki. Jopa lipun tupsuista äänestettiin, ja ne päätettiin ottaa mukaan lippuun äänin 32-25. Vaikka lipun ulkonäöstä käytiin aikoinaan vilkasta keskustelua, on tämä vuonna 1917 tehty lippu edelleen käytössä Weikkojen juhlatilaisuuksissa.

Vuonna 1916 johtokunnassa keskusteltiin oman torvisoittokunnan perustamisesta. Seuran yleinen kokous hyväksyi soittokunnan perustamisen maaliskuussa, mutta päätti lakkauttaa sen jo saman vuoden toukokuussa kustannussyistä. Seuran huvitoimikunta päätyi vastaisuudessakin tilaamaan ulkopuolisen soittokunnan juhlatilaisuuksiin ja kilpailuihin.

Vuosisadan alkua leimasi monessa suhteessa poliittinen kuohunta. Vuoden 1918 sisällissodan jälkeen seuran kokoontumispaikkana pitämä työväentalo suljettiin ja seuran omaisuus takavarikoitiin. 15.7.1918 pidetyssä seuran kokouksessa kokouksen avaaja Walter Säilä asettikin tavoitteeksi seuran toiminnan käynnistämisen uudelleen mahdollisimman nopeasti. Tie oli kuitenkin kivikkoinen, sillä jo heinäkuun 22. päivänä SVUL:n Turun piiri erotti kaikki työväenseurat piirin jäsenyydestä. Nämä erottamiset toimivat vauhdittajana Työväen Urheiluliiton, TUL:n, perustamiselle 26.1.1919. Weikot toimi aloitteentekijänä TUL:n Turun piirin perustamisessa, johon kuului alkuvaiheessa Weikkojen lisäksi Kaarinan Jyry, Maarian Kisa-Toverit ja Salon Vilpas.

Vaikka vuoden 1919 ensimmäinen yleinen kokous alkoikin puheenjohtaja Oskari Lyytikäisen esittämillä muistosanoilla, niin seuran urheilutoiminta pystyttiin käynnistämään uudelleen hämmästyttävän nopeasti. Helmikuussa 1919 weikkolaiset saivat oikeuden palata toimipaikkaansa työväentalolle. Tällöin seurassa oli jo noin 500 jäsentä. Seuran taloutta pystyttiin paikkaamaan paikallisten liikemiesten ja Turun Työväen Osuuskaupan lahjoituksin. Lisäksi osa kadonneesta omaisuudesta onnistuttiin saamaan takaisin.

1920-luku

Vuosi 1920 oli hämmästyttävän kehityksen aikaa - seuran vuosikokous tammikuussa 1921 kirjasi päättyneeltä vuodelta 1095 mies-, 304 nais- ja 267 nuorisojäsentä, kaikkiaan siis peräti 1666 jäsentä. Merkittävän työn tehnyt Oskari Lyytikäinen valittiin seuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi. 1920-luvun alku oli kokonaisuudessaankin voimakkaan kehityksen aikaa: perustettiin tyttöosasto, jolloin voimistelussa oli sen lisäksi nais-, mies- ja ukko-osastot. Lisäksi seurassa aloitettiin toiminta jalkapallossa, pesäpallossa, luistelussa, jääpallossa ja uinnissa. Myös hiihdossa ja mäenlaskussa kilpailtiin, ja talvijajeille perustettiin oma osastonsa. Perinteisesti vahvan weikkolaislajin painin ohella myös 1920-luvulla Suomeen rantautunut nyrkkeily oli erittäin suosittua. Urheilutoiminnan nousu tarkoitti toisaalta myös menojen kasvamista. Niinpä esimerkiksi kaluston- ja rahastonhoitaja Albert Koskinen joutui toistuvasti lainaamaan seuralle omia rahojaan. Vuonna 1929 johtokunnan jäsenet menivät henkilökohtaisesti takuuseen seuran lainoista. Viranomaisten nihkeys arpajaislupien myöntämisessä yli yhtenä syynä varojen vähyyteen. Toisaalta seuran johtokuntakin teki virheellisiksi osoittautuneita päätöksiä. Se päätti esimerkiksi vuonna 1924 hankkia seuralle Ford-merkkisen "automobiilin" ja taksiluvan, mutta niistä luovuttiin jo seuraavana vuonna. Onnistuneempana varainhankintakeinona oli ammattikuntain välisten kisojen järjestäminen.

Eri lajien urheilijat kilpailivat ympäri Suomea ja myös ulkomailla, ja Weikot puolestaan järjesti useissa lajeissa kansallisia ja kansainvälisiäkin kilpailuja. Vuosikymmenen huipputapahtuma oli vuoden 1925 Frankfurtin työläisolympialaiset, joissa kilpaili monia weikkolaisia. Jussi Laiho voitti kultaa moukarin- ja painonheitossa sekä hopeaa kiekossa. Paavo Suomi saavutti jaetun 1. tilan painissa. TUL:n jalkapallojoukkue, jossa oli kolme weikkolaista (Vieno Vuorenpää, Lauri Heinonen ja Yrjö Lehtonen), saavutti lisäksi hopeaa. Jalkapalloilun kehitys huipentui vuonna 1929, kun seura saavutti TUL:n mestaruuden.

Paavo Nurmi, yksi kaikkien aikojen parhaista urheilijoista, harkitsi siirtymistä Weikkoihin, jonka yleisurheilutoiminta oli vahvassa nousussa. Yhtenä ongelmana oli kuitenkin se, että TUL suhtautui jyrkän kielteisesti jäsentensä osallistumiseen olympiakisoihin, vaikka Suomen Olympiakomitea oli mahdollisuutta siihen tarjonnutkin. Huolimatta Nurmen ja SVUL:n urheilujaoston välisistä kiistoista, Nurmi pysyi alkuperäisen seuransa Turun Urheiluliiton jäsenenä.

Weikkojen urheilijat TUL:n piirin kevätjuhlassa vuonna 1929.

Weikot kantoi myös sosiaalista vastuuta osallistumalla punaorpojen hyväksi järjestettäviin tapahtumiin mm. voimistelijujoukkueiden voimin. 15-vuotisjuhlaa varten vuonna 1926 toteutettiin myös seuran ensimmäinen historiikki puheenjohtaja Viljam Pesosen, Yrjö Lehtosen ja Oskari Lyytikäisen toimesta.

Vuosikymmenen loppupuolella alkoi ilmestyä synkkiä pilviä Weikkojen ja TUL:n urheilutoiminnan ylle. Taustalla oli mm. kiista Moskovan vuoden 1928 Spartakiadeista ja Helsingin Jyryn järjestämistä kansainvälisistä yleisurheilukisoista. TUL:n liittotoimikunta uhkasi kisoihin osallistujia erottamisella, samoin kuin niitä seuroja, jotka eivät tätä päätöstä toteuttaisi. Myös Weikkojen urheilijoita vaadittiin erotettavaksi. Koska seura ei tähän suostunut, Weikot erotettiin 3.11.1929 TUL:n Turun piiristä. Kaikkiaan piiristä erotettiin 13 urheiluseuraa. Vaikka varainhankintaa vaikeutettiin ja esimerkiksi urheilulautakunta ei myöntänyt Weikkojen jalkapalloilijoille harjoitusvuoroja, niin Weikot jatkoi vahvaa urheilu- ja kilpailutoimintaansa.

Merkittävä tapahtuma oli myös Turun Toverien perustaminen. Puuhamiehenä oli Weikkojen monivuotinen puheenjohtaja ja johtokunnan jäsen Oskari Lyytikäinen, jota ei enää valittu Weikkojen johtokuntaan vuoden 1929 vuosikokouksessa. Puheenjohtajaksi valittiin sittemmin seuran kunniapuheenjohtajaksi kutsuttu Johannes Vuorenpää.

Takaisin alkuun

Turun TTY:n V- ja U-seura Voima

1930-luku

Seuran huonon taloustilanteen takia johtokunta määräsi jäsenille tammikuussa 1930 "ylimääräisen veron", jonka suuruus oli miesjäsenille viisi ja naisjäsenille kolme markkaa. Tällä päästiin suurimman taloudellisen ahdingon yli. Urheilutoiminta oli sen sijaan vastatuulessa. Useat kansakoulun opettajat kielsivät tyttöosaston voimistelijoita ottamasta osaa seuran harjoituksiin, koska seura edusti heidän mielestään väärää aatesuuntaa.

TUL:n Turun piirin tilalle perustettiin 9.2.1930 TUL:n Varsinais-Suomen piiri, johon erotetuilla seuroilla, mukaan lukien Weikot, ei ollut mahdollista liittyä. Kiista johti lopulta siihen, että Turun raastuvanoikeus päätti lakkauttaa seuran 2.7.1930 perustaen päätöksensä "vallankumouksellisuuteen". Turun Weikkojen historia ei kuitenkaan pääty tähän - alkoi uusi vaihe seuran historiassa.

6.1.1931 pidettiin seuran kokous, jossa yritettiin jatkaa seuran toimintaa Veikkojen nimellä. Lakkautuspäätöksestä johtuen johtokuntaan valittiin ensi sijassa sellaisia henkilöitä, jotka eivät olleet edellisessä johtokunnassa. Seuran nimeksi hyväksyttiin Turun Työväen Voimistelu- ja Urheiluseura Veikot, mutta tätä viranomaiset eivät hyväksyneet. Se muistutti liiaksi vanhaa nimeä. Weikot korvattiin sanoilla Auran Voima, millä rekisteröinti onnistui. Auran Voimalle luovutettiin Weikkojen varat ja vastuut. Auran Voiman anomus TUL:ään liittymisestä hyväksyttiin. Seuran yleisurheilijoiden ja nyrkkeilijöiden edustusasuiksi päätettiin punainen paita ja valkoiset housut.

Voimassa aloitettiin voimisteluharjoitukset vuonna 1931.

Voiman alkutaival oli sekin vaikea. Esimerkiksi voimistelijoille ei juurikaan myönnetty harjoitusvuoroja ensimmäisenä toimintavuonna. Auran Voimaa vaadittiin jo loppuvuonna 1931 lakkautettavaksi, koska sen katsottiin jatkavan jo lakkautetun TTY:n urheiluseura Weikkojen toimintaa. Turun raastuvanoikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen, mutta vuonna 1932 Turun hovioikeus kumosi tämän päätöksen ja määräsi Auran Voiman lakkautettavaksi. Näin ollen seura ei voinut jatkaa Voima-nimisenä, joten 27.12.1932 Turun työväenyhdistys päätti perustaa Jyry-nimisen seuran. Korkeimman oikeuden päätöksellä 8.2.1933 Auran Voiman toiminnan sallittiin jatkuvan, joten Jyryn nimellä tehty väistöliike jäi lyhytaikaiseksi. Ajan kuluessa oli kuitenkin huomattu, että nimi Auran Voima aiheutti hämmennystä, ja 1933 seuran nimeä lyhennettiinkin TTY:n V- ja U-seura Voimaksi. Arkikielessä seuraa kutsuttiin usein nimellä Turun Voima.

Vuonna 1933 seuran kunniapuheenjohtaja Jussi Vainio aloitti ensimmäisen puheenjohtajakautensa. Hänen johdollaan jatkettiin seuran kehittämistä. Vuonna 1934 perustettiin nuortenjaosto ja palloilujaosto, joka keskittyi alkuvaiheessa jalkapalloilun ja käsipalloilun kehittämiseen. Lajivalikoima laajeni entisestään, kun jääpallo otettiin mukaan vuonna 1935. Myös pesäpallo, pyöräily ja luistelu olivat vahvasti mukana seuran urheilutoiminnassa. Uintijaostokin perustettiin vuonna 1938. Seura-organisaatiota kehitettiin edelleen perustamalla opintotoimikunta koulutusta kehittämään.

Aarne Vienosesta tuli Voiman historian ensimmäinen maaotteluedustaja, kun hänet valittiin seiväshypyn edustajaksi Helsingissä vuonna 1935 järjestettyyn liitto-otteluun Neuvostoliittoa vastaan ja Oslossa kisattuun liitto-otteluun Norjaa vastaan. Vuonna 1936 naistenjaosto aloitti toimintansa, ja järjestöelämän piristymisen ansiosta Voimassa oli vuoden lopussa 646 jäsentä. Kovin suurta kansainvälisen tai kansallisen tason menestystä ei 1930-luvulla silti saavutettu. Esimerkiksi vuoden 1937 työläisolympialaisten karsinnoista ei valittu yhtään Voiman urheilijaa Suomen edustajaksi. Parhaimpiin saavutuksiin kuului kuitenkin miesten 4x100 metrin viestijoukkueen saavuttama TUL:n mestaruus vuosina 1938-39.

Taloudelliselta kannalta vuosikymmenen jälkipuolisko oli menestyksekäs. 1920-luvun talousongelmista oli päästy ja tilinpäätös osoitti vuosittain ylijäämää. Vuosi 1939 merkitsi kuitenkin toiminnan hiljenemistä, sillä suuri osa jäsenistä kutsuttiin syksyllä armeijaan.

1940-luku

Talvikauden lajit paini, nyrkkeily, voimistelu, luistelu, jääpallo ja hiihto kärsivät eniten talvisodasta. Välirauhan aikana kesästä 1940 alkuvuoteen 1941 toiminnassa oli jälleen tarmoa ja aktiivisuutta varsinkin kesälajien osalta, kunnes joukkuelajien sarjatoiminta keskeytyi jälleen. Voiman 10-vuotisjuhlia vietettiinkin synkissä merkeissä.

Voiman 10-vuotisjuhlaväkeä vuodelta 1941.

Sotavuosina urheilutoiminta vaikeutui niukkuuden takia. Suuri osa urheilijoista kutsuttiin armeijan riveihin, ja moni seuran jäsen kaatui rintamalla. Vuonna 1942 seuran tilat piti luovuttaa sotilastarkoituksiin. Nyrkkeilykehä lähetettiin Karhumäelle sotilaiden käyttöön. Seuran kokouksista tuli usein muistotilaisuuksia; hiljennyttiin kunnioittamaan uhrien muistoa. Toimihenkilöiden ja johtokunnan vaaleja ei järjestetty normaaliin tapaan, vaan päätettiin entisten jatkavan. Urheilutoiminta ei kuitenkaan lakannut, vaan rintamallakin Voiman urheilijat olivat monessa mukana urheilutoimintaa järjestettäessä ja kotirintamalla naisten ja nuorten toiminta oli vilkasta etenkin sodan loppuvuosina.

Vuonna 1944 Voima sai toimitilansa takaisin ja vuoden 1945 lopulla seuralla oli taas yli 600 jäsentä. Alkoi jälleen uusi nousu: mukaan otettiin uusina lajeina jääkiekko ja koripallo. Seura osallistui piirisarjoihin seitsemällä jalkapallo-, kuudella käsipallo- ja kolmella jääpallojoukkueella. Sotien jälkeen seuran toiminnan painopiste siirtyikin perinteisistä menestyslajeista painista ja nyrkkeilystä pallopeleihin. Käsipallo ja jääpallo jäivät kuitenkin ajan myötä jääkiekon suosion jalkoihin.

Vuoden 1947 vuosikokous päätti yksimielisesti lopettaa TTY:n V- ja U-seura Voima ry:n ja perustaa TTY:n V- ja U-seura Veikot ry:n, jolle siirrettiin Voiman omaisuus varoineen ja velkoineen. Puheenjohtajana aloitti Yrjö Koskinen, joka myöhemmin kutsuttiin seuran kunniapuheenjohtajaksi. Aluksi osa nuoremman polven voimalaisista suhtautui nuivasti Veikot-nimeen, mutta puheenjohtajan tehtyä selkoa seuran historiasta asenteet muuttuivat myönteisiksi.

Turun Voiman historiallinen ansio on siinä, että se kuljetti Weikkojen perinteen yli vaikeuksien ja turvasi siten Weikkojen uuden tulemisen. Tämän lisäksi on muistettava myös Voiman urheilulliset ansiot: 3 liiton joukkue- ja 18 yksilömestaruutta, sekä mittava työ nuorison liikunnan hyväksi. Menestys jatkui heti myös Weikkojen nimellä: seuran jalkapalloilun edustusjoukkue voitti TUL:n mestaruuden vuosina 1948-49. Myös jääkiekon ykkösjoukkue voitti TUL:n mestaruuden vuonna 1948 uusien näin Voiman nimellä voitetun mestaruuden vuodelta 1947.

Sodan loppumisen myötä poliittiset muutokset olivat merkittävät. 1930-luvun demokraattisia oikeuksia loukanneet ja työväenjärjestöjen (mm. Weikot) lakkauttamisiin johtaneet lait oli kumottava. Monet lakkautetut Turun esikaupunkien urheiluseurat aloittivatkin toimintansa uudelleen. Niiden toimintaa kuitenkin edelleen hankaloitettiin, mm. työväenjärjestöjen ylläpitämien huvihuoneistojen toimintaa ei aina katsottu hyvällä. Erinomaisesta joukkuelajien kehityksestä huolimatta Weikkojen toiminta supistui jäsenmäärällä mitaten vuoden 1947 1208 jäsenestä 847 jäseneen vuonna 1949.

Takaisin alkuun

---

Nousu TUL:n parhaaksi seuraksi

1950-luku

Vuonna 1950 seuran järjestämissä kansainvälisissä yleisurheilukisoissa Turussa Emil Zátopek juoksi TUL:n järjestämien kisojen kaikkien aikojen ensimmäisen maailmanennätyksen. Hänen saavuttamansa 10 000 metrin juoksun ennätys 29.02,6 kolkutteli jo tarunhohtoista 29 minuutin rajaa, jonka hän myöhemmin rikkoikin.

Varsinaisena 1950-luvun kohokohtana oli kuitenkin vuoden 1952 olympialaiset Helsingissä, joiden järjestelyihin osallistui myös Weikkojen jäseniä. Palloilujaostosta irroitettiin käsi-, kori- ja lentopallo omaksi yhteiseksi jaostokseen jalkapallon, jääkiekon ja jääpallon jäädessä palloilujaoston alaisuuteen. Weikot sai lajivalikoimaansa jälleen uuden lajin, kun keilailujaosto perustettiin vuonna 1953. Aninkaisten keilahallin valmistuminen samana vuonna oli luomassa innostusta tähän lajiin. Vuonna 1952 alkanut pöytätennis ei sen sijaan jaksanut innostaa yhtä pitkään. Seurassa kisattiin urheilun lisäksi myös liiton henkisissä kilpailuissa ja seura järjesti urheiluharjoitusten lisäksi toimintaa myös mm. askartelukerhojen muodossa.

Weikot oli ollut perustamisestaan lähtien osa Turun Työväenyhdistystä, ja näin ollen suuri osa sen toiminnasta oli keskittynyt työväentalolle. Sodanjälkeisinä vuosina emoyhdistys alkoi vieroittaa Weikkoja. Työväentalon vanhan osan purkutyön ja tilanpuutteen takia vuokria pyrittiin korottamaan, mikä ei onnistunut voimassa olleen vuokrien säännöstelyjärjestelmän takia. 1.4.1955 Weikot sitten irtisanottiin työväentalon toimipaikastaan, jonka jälkeen ryhdyttiin hankkimaan seuralle omia tiloja. Seura päätyi hankkimaan osoitteessa Puistokatu 8 sijainneen puutalon.

Talkoolaiset tekemässä valutöitä 1950-luvun lopulla.		Kerhotalon vihkiäiset 8.11.1959.

Vuosina 1957-1959 toteutettu rakennustyö oli seuran todellinen voimannäyte: kustannukset olivat 7,2 miljoonaa silloista markkaa, ja talkootöihin kului 16 500 tuntia. Lopputuloksena saatiin mm. juhla- ja voimistelusali, baari, biljardihuone, askarteluhuone, voimailusali, johtokunnan huone ja vahtimestarin asunto. Seuran laajeneva toiminta osoitti tämän TW-saliksi ristityn toimipaikan kuitenkin pian liian pieneksi.

Vuonna 1958 seuran nimi TTY:n V- ja U-seura Weikot muuttui V- ja U-seura Weikot ry:ksi. Näin virallistettiin irtautuminen Turun Työväenyhdistyksestä ja samalla seuran nimi kirjoitettiin ensi kertaa virallisesti tupla-W:llä.

Vuosi 1959 kulminoitui järjestötason kiistoihin. TUL:n johto torjui ajatuksen valtakunnanliitosta ja ryhtyi erottamaan SVUL:n erikoisliittoihin liittyneitä seuroja. Työväen urheilu jaettiin kahtia kun Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto TUK perustettiin. Seuraukset olivat dramaattiset: TUL:n urheilijat joutuivat sivuun kaikesta kansainvälisestä ja kansallisesta urheilutoiminnasta. Toisena vaihtoehtona olisi ollut TUL:n seurojen sulautuminen SVUL:oon, mutta TUL:sta lähtö oli kuitenkin perinteiden vuoksi monelle seuralle ylivoimainen kynnys ylitettäväksi.

1960-luku

Seuran urheilutoiminta oli 1950-luvulla monilta osin vain varjo entisaikojen menestyksistä. Tästä johtuen 11.2.1960 kutsuttiin kokoon seuran johtokunta ja lajijaostojen vastuuhenkilöt pohtimaan keinoja urheilutoiminnan nostamiseksi takaisin sille kuuluvalle tasolle. Kokous päätyi yksimielisesti elvyttää urheilulajien kilpailutoiminta ja panostaa erityisesti nuorten urheiluun. Samalla lajijaostoille päädyttiin antamaan aikaisempaa enemmän vastuuta toiminnastaan. Aallonpohja ei koskenut nyrkkeilyä eikä painonnostoa, jossa saavutettiin lukuisia TUL:n mestaruuksia. Esimerkiksi painonnostaja, Weikkojen EM- ja MM-kisaedustaja Reino Suominen valittiin vuosina 1962 ja 1963 TUL:n parhaaksi urheilijaksi. Edellisellä vuosikymmenellä hiljaiseloa viettänyt yleisurheilu nousi kuitenkin määrätietoisen työn ansiosta seuran avainalueeksi 1960-luvulla. Myös seuran jäsenmäärä lähti uudelleen nousuun ylittäen tuhannen rajan vuonna 1962.

Seuran lajivalikoima oli laajimmillaan 1960-luvulla. Toimintaa oli yleisurheilussa, hiihdossa, pyöräilyssä, jalkapallossa, koripallossa, lentopallossa, käsipallossa, pesäpallossa, jääpallossa, jääkiekossa, luistelussa, nyrkkeilyssä, painonnostossa, painissa, keilailussa ja voimistelussa. Tämän lisäksi järjestettiin monimuotoista kerhotoimintaa ja kilpailtiin liiton henkisissä kilpailuissa, joissa vuonna 1962 Weikkojen edustaja, myöhemmin kansainvälisen oopperalaulajan uran tehnyt Matti Salminen saavutti yksinlaulussa ainutkertaisen pistemäärän 9,90.

Vuoteen 1962 tultaessa Weikot oli saavuttanut puolen vuosisadan merkkipaalun. Juhlakokouksessa toteutettiin jo pidempään keskustelunaiheena ollut Turun Weikkojen tukikerhon perustaminen. Kulunutta taivalta tarkastettiin myös seuran 50-vuotisjuhlajulkaisussa. Juhlavuoden lahjaksi tuli myös Turun kaupunginhallituksen päätös, jolla seuran kerhotalon rakentamiseen saatu 2,5 miljoonan markan laina muutettiin avustukseksi.

Vuonna 1962 aikaansaadut yhteistoimintasopimukset antoivat TUL:n urheilijoille jälleen mahdollisuuden ottaa osaa SM- ja kansainvälisiin kilpailuihin. Kansainvälisen ja kansallisten mestaruuskisojen urheiluedustuksen muodostuttua yhteiseksi poistui yksi suurimmista suomalaisen urheilun esteistä. Näin TUL:n monivuotinen ja sitkeä oikeustaistelu palkittiin. Toisaalta Weikkojen toimintaa eivät työväenliikkeen sisäiset kiistat suuremmin järkyttäneet. Vuonna 1962 juhlittiinkin seuran 50-vuotista taivalta.

Johtokunta 50-vuotisjuhlakuvassa vuonna 1962. Pj. Yrjö Koskinen eturivissä 2. vasemmalta.

1970-luku

Vuosi 1970 alkoi seuran jääkiekkoilun osalta menestyksekkäästi, kun edustusjoukkue voitti TUL:n mestaruuden. Mestaruus uusittiin seuraavana vuonna. Vuonna 1972 yhdistysrekisteriin merkittiin seuran nimeksi Urheiluseura Turun Weikot ry.

Koko ikänsä seuratoiminnassa mukana olleet veteraanit toimivat usein mukana seuran toiminnoissa varsinaisen aktiiviuransakin jälkeen. Helsingin Jyryn veteraanit tekivät vierailun Turkuun vuonna 1971 ja vierailun järjestelyistä sai alkunsa Turun Weikkojen veteraanijaosto. Seuran kunniapuheenjohtaja Antti Numminen aloitti ensimmäisen puheenjohtajakautensa vuonna 1975.

Turun Weikkojen ja Helsingin Jyryn veteraanit Ruissalon retkellä 1971.

70-luvulla seuran kestävyysurheilijat edustivat Suomea useassa arvokisassa. Kestävyysjuoksija Aarno Ristimäki valittiin vuosina 1975 ja 1977 maastojuoksun MM-kisoihin. Jouko Santanen valittiin vuoden 1976 MM-maastojuoksukisoihin. Kävelijä Reima Salonen teki huippusuorituksen 50 kilometrin kävelyssä Malmössä 1976 saavuttaen MM-pronssia ja Suomen ennätyksen 3.58.53. Hänet valittiin seuraavana vuonna TUL:n parhaaksi urheilijaksi. Malmössä kilpaili samalla matkalla myös Seppo Immonen (20. sija). Prahan EM-kisoissa vuonna 1978 mukana oli peräti kolme weikkolaista, Salonen ja Immonen (21.) 50 km kävelyssä ja Ristimäki maratonjuoksussa (24.). Salonen ei kuitenkaan terveyssyistä päässyt aloittamaan kisaa. Seuraavana vuonna hän kuitenkin paransi 50 km Suomen ennätystä lukemiin 3.49.52.

Työväen urheiluliike eheytettiin vuonna 1979, kun TUK:n tarina erillisenä järjestönä loppui. Seuran jäsenmäärä kasvoi vuosikymmenen alun 1759 jäsenestä 2055 jäseneen vuonna 1979.

1980-luku

Myös 1980-luvulla saavutettiin kansainvälistä menestystä yleisurheilussa. Seuran historian ensimmäinen olympiakisoihin valittu urheilija Reima Salonen sijoittui vuoden 1980 Moskovan olympialaisten 20 km kävelyssä yhdeksänneksi. 50 km matkalla hän ei tullut maaliin asti.

Vuonna 1982 Salonen saavutti TUL:n kaikkien aikojen ensimmäisen Euroopan mestaruuden Ateenan EM-kisoissa 50 km matkalla tehden samalla uuden Suomen ennätyksen ajalla 3.49.47. 20 kilometrillä hän oli kahdeksas. Salosen maaliintulo on nähtävissä Ylen Elävässä arkistossa.

Reima Salonen voittaa kultaa Ateenassa 1982.

Salonen oli jälleen mukana Los Angelesin olympialaisissa vuonna 1984, jolloin hänen lisäkseen Weikoilla oli toinenkin edustaja kisoissa, Helena Laine keihäässä. Salonen ylsi neljänneksi 50 km kävelyssä ja keihäässä Laine sijoittui yhdenneksitoista. Helsingin MM-kisoissa vuonna 1983 50 km matkalla Salonen oli neljäs ja Seppo Immonen 14. 20 km matkalla Salonen oli 12.. Vuoden 1986 Stuttgartin EM-kisoissa Salonen oli 50 km matkalla viides, 20 km matkalla hänet hylättiin. Salonen ylsi samana vuonna 50 km matkalla Pohjoismaiden ennätykseen (3.42.36). Vesa Puukari valittiin vuoden 1987 Rooman MM-kisoihin 20 ja 50 km matkoille, joista jälkimmäisessä hänet kuitenkin hylättiin. Salonen vastasi näissäkin kisoissa parhaasta kävelijöiden suomalaissijoituksesta ollen kymmenes 20 km matkalla. Hän keskeytti 50 km kisassa. Reima Salonen valittiin vielä vuoden 1988 Soulin olympialaisiin. 20 km kävelyssä hän oli 42. ja 50 km matkalla 18. Weikkojen yleisurheilu oli useasti TUL:n paras sekä Kalevan malja- että TUL:n mestaruuspisteissä mitaten. Huippuvuosi oli 1986, jolloin Weikot oli Kalevan kisojen toiseksi paras seura, mikä oli TUL:n historian paras saavutus. Vuonna 1987 sijoitus oli kolmas.

1980-luvun alkuvuosina laajennettiin seurassa edustettujen lajien kirjoa, kun mukaan tuli lentopallo, judo-, tennis- ja kuntoliikuntajaostot. Vaikka esimerkiksi judoa harrasti parhaimmillaan viitisenkymmentä weikkolaista, hiipui sen toiminta vähitellen. 1980-luvun uusista jaostoista on toiminnassa vielä lentopallojaosto. Vuonna 1983 Turun Voiman nimi herätettiin hetkeksi henkiin, kun se perustettiin Weikkojen sisarseuraksi jalkapalloiluun. Myös jääkiekossa toiminta oli varsin vilkasta yhdeksän joukkueen ja yli 200 pelaajan voimin.

Seuran jäsenmäärä oli 80-luvulla 2000 jäsenen tietämillä, vuonna 1983 jopa 2187. Vuosikymmen oli merkittävä myös taloudelliselta kannalta. Puistokadulla sijainnut toimistotila myytiin ja siirryttiin Humalistonkadulle TUL:n piirin naapuriin. Puutarhakatu 42:sta ostettuihin tiloihin kunnostettiin kokous- toimisto- ja saunatilat. Kerhotalon yhteydessä olevan baarin pyörittäminen siirtyi vuokralaisilta Weikoille: aloitettiin Cafe Mikonhovi. Pari vuotta myöhemmin baarinpidosta luovuttiin ja aloitettiin pitopalvelu sen tilalla. Samalla baarin tilat peruskorjattiin seuran toimisto- ja kokoustiloiksi, jolloin Puutarhakadulla olleet toimitilat vuokrattiin ja myöhemmin myytiin.

1980-luvulla Weikoilla oli käytössä kaksikin omaa linja-autoa.

Varainhankinnassa toteutettiin monia onnistuneita ja toisaalta myös epäonnistuneita hankkeita. Ruissalon Saaronniemen kahvila oli vuodet 1981-1997 Weikkojen hoitamana. Vuonna 1983 jääkiekkojaoston omistuksessa olleet linja-autot siirtyivät pääseuran hallintaan, ja niiden vuokraamista varten perustettiin Weikko-Autot. Jo 1970-luvulta lähtien yleisurheilu- ja palloilujaostot olivat olleet mukana eräissä turkulaisissa bingoyrityksissä, mutta vuonna 1981 Turun Weikot ja TuWe yleisurheilu ry aloittivat yhteisen bingotoiminnan nykyisen Hansakorttelin paikalla. Tämän jälkeen bingotoimintaa edelleen laajennettiin. Kansainvälisen bingotoiminnan aloittamiseksi perustettiin vuonna 1988 TuWex Oy, jonka hankkeet kuitenkin osoittautuivat ennen pitkää kannattamattomiksi.

Seuran hallituksen alaisuuteen valittiin tiedotusvaliokunta, koulutusvaliokunta sekä työ- ja talousvaliokunta. Toiminnan organisointi vaati myös henkilökunnan vakinaistamista. Kari Impivaara aloitti toiminnanjohtajana vuonna 1981 ja Jali Westergård toimi 1982-1984 koulutus- ja valmennuspäällikkönä. Maija Niemi oli pitopalvelun ja Saaronniemen kahvilan emäntänä. Kävelyn maailmanmestari Valentin Konosen valmentajana tunnettu, itsekin SM-mitaleita saavuttanut kävelijä Seppo Immonen toimi vuodesta 1985 toimistonhoitajana ja aloitti seuran historiikin kirjoittamisen. Anne Fröberg aloitti toimistonhoitajana 1987 ja myöhemmin hänen tehtäväkuvansa muuttui talouspäälliköksi. Toivo Markkanen toimi valmennuspäällikkönä vuosina 1989-1991. Myös seuran viides kunniapuheenjohtaja Ilkka Järvinen aloitti ensimmäisen puheenjohtajakautensa vuonna 1989.

Takaisin alkuun

Vuosituhannen vaihde

1990-luku

Kansainvälisiä arvokilpailuedustuksia saavutettiin 1990-luvulla monessa eri lajissa. Veijo Savikko valittiin vuoden 1991 Tokion MM-kisajoukkueeseen, mutta keskeytti lajissaan 50 km kävelyssä. Monipuolinen yleisurheilija Marika Salminen valittiin vuoden 1993 Stuttgartin MM-kilpailujen ja vuoden 1994 Helsingin EM-kilpailujen kolmiloikkaan. Jukka Savonheimo saavutti 1990-luvulla lukuisia SM-mitaleja mm. 1500 metrin juoksussa. Hänet valittiin maastojuoksun EM-kisajoukkueeseen Belgian Charleroihin vuonna 1996 ja Portugalin Oeirasiin vuonna 1997. Voimanostaja Ari Oksanen voitti vuonna 1993 Pohjoismaiden mestaruuden. EM-kisoissa hän oli 1993 viides ja 1994 yhdeksäs. Markku Wallin sijoittui neljänneksi penkkipunnerruksen MM-kisoissa. Vuosi 1993 huipentui kuitenkin 48-kiloisissa otelleen nyrkkeilijä Mikko Mantereen EM-pronssimitaliin Bursassa. Samana vuonna hän oli jo osallistunut Tampereen MM-kisoihin, mutta karsiutunut ensimmäisellä kierroksella. Turun urheilutoimittajat valitsivat hänet Vuoden Urheilijaksi. Vielä vuonna 1995 Mantere oli mukana Berliinin MM-kisoissa.

Voimailujaosto perustettiin vuonna 1992. Suosiotaan voimakkaasti kasvattanut salibandy rantautui myös Weikkoihin vuonna 1993. Samana vuonna seuran nimi muuttui jälleen: nimi lyhennettiin Urheiluseura Turun Weikot ry:stä Turun Weikot ry:ksi. Seuran logo uudistettiin samalla. Myös Suomen urheilujärjestöjen organisaatiouudistus saatettiin päätökseen vuonna 1993. SVUL:n jouduttua vararikkoon perustettiin Suomen Liikunta ja Urheilu SLU, johon myös TUL liittyi. TUL:n rooli onkin vähentynyt kilpaurheiluorganisaationa lajiliittojen painoarvon noustessa.

90-luvulla seuran jäsenmäärä laski 80-luvun huippuvuosista vähitellen noin tuhanteen. Seuran organisaatiota uudistettiin vuonna 1996 valitsemalla kaksiportainen hallinto, jossa hallituksen apuna toimivan edustajiston tehtäväksi määrättiin seuran vuosi- ja syyskokoukselle tuotavien asioiden käsittely. Kolme vuotta myöhemmin perustettiin talousjaosto koordinoimaan seuran varainhankintaa ja valmistelemaan seuran hallituksen päätökset mm. omaisuuden ostoissa ja myynneissä. Weikkojen yleisurheilu sai samana vuonna palkatun työntekijän kun Tanja Nirkkonen aloitti yleisurheilun liikuntasihteerinä ja koko seuran toimistonhoitajana.

Vuoden 1997 syyskuussa järjestetyssä Weikkojen 85-vuotisjuhlassa esitettiin Ilkka Järvisen käsikirjoituksen pohjalta historiallinen kavalkadi seuran perustamisvaiheista ja ensimmäisestä 50-vuotiskaudesta. Esittäjinä oli kaikenikäisiä seuran jäseniä lapsista veteraaneihin. Kavalkadin ohjasi teatterineuvos Aulis Ruostepuro ja mukana oli myös weikkolainen näyttelijä Matti Viironen. Seuran historiikki julkistettiin kaksi vuotta myöhemmin. Historiikin päätekijä oli Ilkka Järvinen.

Seuran www-sivut avattiin kesällä 1998, jotta yhteyttä nuoriin saataisiin paremmin. Sivujen suunnittelusta vastasi Riku Lähteenmäki. Vanhat sivut ovat nähtävissä Internet Archivessa.

2000-luku

2000-luvulla Weikkojen yleisurheilu saavutti lukuisia kansainvälisiä arvokisaedustuksia. Weikkoihin siirtynyt Belfastin maastojuoksun MM-pronssimitalisti Annemari Sandell-Hyvärinen osallistui vuonna 2000 Vilamouran MM-kisoihin sijoittuen 24:ksi, ja Brysselin EM-kisoissa vuonna 2008 hän ylsi kuudenteentoista sijaan. 10 000 metrin Pohjoismaiden mestaruuden hän voitti vuonna 2006. Juha Hellsten oli puolestaan mukana maastojuoksun EM-kilpailuissa vuosina 2001 ja 2003. Weikot sai myös vuoden 2004 Ateenan olympialaisiin edustajan 5000 metrin juoksuun, kun Kirsi Valasti oli tauon jälkeen palannut huippu-urheiluun. Helsingin MM-kisoissa 2005 kilpaili Weikkojen Outi Sillanpää 20 km kävelyssä, ja tämän lisäksi Nghi Tran oli Suomen 4x100 m viestijoukkueessa. Vuoden 2006 Göteborgin EM-kisoihin valittiin Weikkolainen keihäänheittäjä Kirsi Ahonen. Nghi "Nipa" Tran oli vuonna 2005 mukana Madridin EM-hallikisoissa 60 m ja 200 m juoksuissa sekä Helsingin MM-kisoissa 4x100 m viestijuoksussa. Seuraavana vuonna hänet valittiin Moskovan MM-hallikisoihin 60 metrille sekä Göteborgin EM-kisoihin 100 m juoksuun ja Suomen pikaviestijoukkueeseen. Vuonna 2007 hän osallistui Birminghamin EM-hallikisoissa 60 metrin juoksuun.

Weikkoihin siirtynyt keilaaja Sami Konsteri oli voittamassa Suomelle triohopeaa Kuala Lumpurin MM-kilpailuissa vuonna 2003. Vuoden 2001 EM-kilpailuissa hän oli jo voittanut Aalborgissa triokultaa, pari- ja All Events hopeaa sekä joukkuepronssin.

Seuran organisaatiota päätettiin kehittää osallistumalla vuonna 2000 alkaneeseen TUL:n käynnistämään kehitysprojektiin. Lajipäällikkö Jali Westergårdin johdolla mm. määriteltiin kaikkia toimintasektoreita koskevat junioriurheilun pelisäännöt, hyväksyttiin seuran sisäinen koulutusohjelma ja valittiin junioripäälliköt jalkapalloon, jääkiekkoon, salibandyyn ja yleisurheiluun. Hallituksen avuksi perustettiin koulutus- ja valmennusvaliokunta kehittämään seuran toimihenkilöihin kohdistuvaa koulutusta sekä koordinoimaan valmennustoiminnan kaikinpuolista kehittämistä. Nuorisotoiminta sai uutta pontta, kun seuraan perustettiin nuorisovaliokunta kehittämään eri lajien välistä yhteistyötä junioritoiminnassa. Nuorisovaliokunta otti vastuulleen mm. seuran perinteisen kesäleirin järjestämisen sekä seuran junioreiden yhteiset toimintapäivät.

Seuran junioreiden yhteinen kesäleiri Sauvon Ahtelassa vuonna 2009.

Vuonna 2004 seuraan perustettiin voimistelujaosto, joka toimi ensin kahden joukkueen voimin. Seuraavana vuonna seuran naisjaosto lopetettiin sen ikärakenteesta johtuen; osa oli jo siirtynyt veteraanijaostoon. Osa naisjaoston toiminnassa mukana olleista siirtyi voimistelujaostoon.

Seuran toimisto muutti Mikonkadun kiinteistöstä nykyisiin tiloihinsa osoitteeseen Yliopistonkatu 37 A vuonna 2007. Vanha kerhotalo vuokrattiin eteenpäin. Vuoden 2009 alussa julkistettiin seuran uudet kotisivut, jotka palvelevat entistä paremmin seuran urheilutoimintaa ja viestintää. Myös seuran jalkapallotoiminta sai merkittävän piristeen vuonna 2009, kun hanke tekonurmikentän rakentamiseksi Raunistulaan saatiin päätökseen. Weikkojen jalkapalloilijoilla on nyt oma kotikenttänsä, jota voidaan varata myös muiden käyttöön.

Seuran jäsenmäärä on 2000-luvulla lähtenyt uuteen nousuun. Kun vuosituhannen vaihteessa jäseniä oli noin tuhat, on jäsenmäärä kasvanut kymmenessä vuodessa viidelläsadalla. Urheilutoiminnan kehittämiseksi vuonna 2007 asetettu Wisio 2012 ohjaa Weikkojen toimintaa: Turun Weikot on vetovoimainen ja kansallisesti sekä kansainvälisesti useassa lajissa menestyvä urheiluseura.

Takaisin alkuun

Urheilulajien historia

Jalkapallo

Jalkapalloa pelattiin Weikoissa jo 1910-luvulla. Ensimmäinen maininta vuosikertomuksissa on vuodelta 1916, jolloin "potkupallon" harjoittelusta vastaavaksi huoltajaksi eli treenariksi valittiin O. Rajala. Seuran jalkapallotoiminta käynnistyi toden teolla jalkapallo-osaston perustamisvuonna 1920. Vuotta myöhemmin oli jalkeilla jo kolme joukkuetta ja saavutuksena ensimmäinen piirinmestaruus ja eteneminen TUL:n mestaruuskilpailujen välieräotteluun, jossa Helsingin Kullervo oli kuitenkin parempi luvuin 0-4. Seura toimi jo tällöin aktiivisena otteluiden järjestäjänä, mm. kyseinen välieräottelu oli Weikkojen järjestämisvastuulla. 1920-luvulla "ensi joukkue" (silloinen edustusjoukkue) kamppaili useasti ystävyysotteluissa mm. Helsingin Vesaa, Helsingin Kullervoa, Kotkan Rientoa ja Tampereen Kisa-Tovereita vastaan. Vuonna 1922 palloiluosaston peliasuksi määrättiin aikaisemman raidallisen paidan sijaan musta paita, jossa oli punainen kaulus, punaiset kalvosimet sekä seuran merkki punaisella. Myöhemmin peliasua on muutettu useamman kerran.

Ensimmäinen kosketus kansainväliseen jalkapalloon saatiin vuonna 1923 ottelussa Neuvosto-Venäjää vastaan. Weikot hävisi 1-3, mikä oli varsin hyvä saavutus ottaen huomioon, että liittojoukkue oli hävinnyt 0-5. Vuonna 1925 tappioluvut olivat enää 2-3. Seuraavana vuonna TUL:n liittojuhlissa edustusjoukkue ylsi käsittämättömään suoritukseen voittaen Neuvosto-Venäjän joukkueen 3-2. 1925 Frankfurtin työläisolympialaisiin lähetetyssä TUL:n jalkapallojoukkueessa oli lisäksi kolme weikkolaista: Vieno Vuorenpää, Lauri Heinonen ja Yrjö Lehtonen. Vuorenpää teki kisojen ensimmäisen maalin avausottelussa Belgiaa vastaan. TUL:n joukkue ylsi loppuotteluun asti, jonka se hävisi Saksalle; tuloksena oli siis hopeaa.

Weikkojen jalkapallojoukkue kuului 1920-luvulla TUL:n ehdottomaan parhaimmistoon. Jo vuonna 1922 joukkue eteni liiton mestaruusotteluun, mutta hävisi sen Helsingin Kullervolle 5-0. Kulervo olikin 1920-luvun TUL-jalkapalloilun mahtiseura kaiken kaikkiaan seitsemällä mestaruudellaan. Kaksi vuotta myöhemmin Kullervo oli jälleen mestari voittaen Weikot 1-0. Mestaruusottelun tappiota oli kuitenkin edeltänyt välierävoitto Helsingin Jyrystä luvuin 6-1, Turun piirin mestaruusottelun voitto Pyrkivästä luvuin 2-0 ja seuraavanlainen ystävyysotteluiden sarja:

• 3-0 voitto Helsingin Jyrystä
• 2-2 tasapeli ja 5-1 voitto Tampereen Kisa-Tovereita vastaan
• 4-0 voitto Helsingin Kullervosta
• 2-0 voitto Vaasan Kiistosta
• 5-2 voitto Pietarsaaren Stjärnasta

Vuoden 1925 TUL:n mestari oli puolestaan Helsingin Vesa voittaen Weikot 1-0. Vuonna 1929 Weikot saavutti vihdoin TUL:n mestaruuden voittaen Helsingin Vesan luvuin 2-0. Samana vuonna käynnistettiin pitkäaikaiseksi tarkoitettu seuraotteluhanke Weikot-Helsingin Jyry-Helsingin Kullervo, mikä kuitenkin kaatui seuran lakkauttamisprosessin myötä. Myös suunniteltu, Weikkojen isännöimä ottelu Ruotsin TUL:ää vastaan kariutui, sillä Weikkojen maksettavaksi olisi tullut pääosa kustannuksista. Tämä ei ollut realistista seuran huonon taloustilanteen takia. Vaikka urheilullisesti Weikkojen jalkapallo oli saavuttanut TUL:n huipun, kehitys kaatui seuran ja liiton ympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin ja poliittiseen peliin. Vuonna 1930 tilanne kärjistyi jopa niin, että seuran jalkapalloilijoille ei myönnetty edes harjoitusvuoroja.

Voiman aikana palloilu sai oman jaostonsa vuonna 1934, jolloin siinä oli jalkapallon ohella mukana käsipallo ja jääpallo. Seuran jalkapallo oli vaikeuksissa, sillä edustusjoukkue oli hajonnut ja pelaajia siirtyi muihin seuroihin. A-sarjapaikka pystyttiin kuitenkin pitämään. Vähitellen saatiin koottua useampia joukkueita. Vuonna 1935 piirin kevätsarjoihin osallistui kaksi, vuonna 1936 kolme ja vuonna 1937 jo viisi joukkuetta. Kolme joukkueista oli palloilujaoston alaisia yleisen sarjan joukkueita, yksi oli nuorten joukkue ja yksi oli seuran voimailijoista koottu joukkue. Vuonna 1938 edustusjoukkue karsi paikasta TUL:n mestaruussarjaan, mutta ratkaiseva ottelu hävittiin. Piirin kevätsarja sentään voitettiin seuraavana vuonna. Vuonna 1940 Voiman edustusjoukkue voitti piirin Cup-sarjan ja nousi TUL:n mestaruussarjaan. Aarre Salokangaskin valittiin liittojoukkueen keskushyökkääjäksi. Jatkosodan alkaminen kuitenkin keskeytti sarjatoiminnan. Joukkueiden määrä väheni dramaattisesti.

Jatkosodan aikana pidettiin yllä ajatusta perustaa TUL:n yhteinen jalkapallojoukkue, johon olisi koottu työväenseurojen parhaimmisto. Tämä ajatus kaatui kuitenkin vallan ja vastuun jakamiseen, sekä eri seurojen perinteisiin ja myös nimiongelmaan. Sodan päätyttyä Voima osallistuikin kevätsarjoihin jälleen seitsemällä omalla joukkueella, ykkösjoukkueen voittaessa sarjansa ja sijoittuen TUL:n mestaruussarjassa kolmanneksi.

Vuonna 1948 seura osallistui kymmenellä joukkueella piirin jalkapallotoimintaan ollen aikansa vahvin TUL:n palloiluseura. Samana vuonna seuraan siirtyivät nimekkäät pelaajat Kalevi Lehtovirta, Kaino "Kingi" Honkanen sekä hänen veljensä Keijo Honkanen. Joukkoon liittyivät myös Allan Möller, Aulis Hirvonen, Martti Immonen ja Lasse Ruohonen. Maalivahtina oli Matti Salminen. Toiminnan laajeneminen näkyi luonnollisesti myös ottelumäärissä, jotka nousivat 150:een.

Vuonna 1948 seura voitti TUL:n mestaruuden. Mestaruusjoukkueessa pelasivat Aarre Salokangas, Reino Helispuro, Martti Lahti, Helge Vienonen, Talat Ismail (Atik Ismailin isä), Turkka Salmi, Kauko Laine, Martti Halme, Tauno Grön, Leo Salminen ja Kalevi Lehtovirta. Lehtovirta oli mukana kuusi kertaa myös maajoukkueessa. Valmentajana toimi Alku Kaukonen. Vuonna 1949 seuran valmentajana oli unkarilainen Janos Nagy. Mestaruuspaikka säilyi ja sarjoissa pelasi kaikkiaan 10 joukkuetta. Kansainvälisistä otteluista on säilynyt mm. maininta ottelusta Ruotsin BBK:ta (Boden Bandy Klubb) vastaan. Seuran pelaajista Kalevi Lehtovirta, Kaino Honkanen, Allan Möller ja Aulis Hirvonen valittiin liittojoukkueeseen. Lehtovirran ura Weikoissa päättyi kuitenkin epäselvyyksiin pelaajapalkkioissa ja vuoden kilpailukieltoon.

Alkupuolisko 1950-luvusta pelattiin TUL:n sarjoissa vaihtelevalla menestyksellä. Vuonna 1953 oli kohtalona Suomi-sarjasta putoaminen. Vuonna 1948 Suomen Palloliitto ja TUL olivat solmineet yhteisen sopimuksen, jolla kaikki palloilu vietäisiin SPL:n alaisuuteen.Vuonna 1955 seura liittyikin SPL:ään. Maakuntasarjapaikkaa ei onnistuttu heti saamaan, vaan vauhtia haettiin aluesarjasta. Kolmessa vuodessa seura nousi Suomensarjaan. Joukkue muodostui pääosin oman seuran kasvateista. Rainer Forss (18 A-maaottelua) siirtyi TuTosta ja Reino Helispuro tuli Viipurista. Puolustuksessa pelasivat Reino Laakso ja Risto Andersson, tukilinjassa Olli Palonen, Ismo Nieminen ja Gunnar Tuominen. Hyökkääjinä Niilo Elo, Urpo Vuorinen, Rainer Forss, Pekka Nekki ja Reino Peltonen. Mukana joukkueessa olivat myös Pentti Sairela ja Pekka Isaksson. Jalkapalloinnostuksen myötä seuran jalkapallojuniorien määrä nousi 150:een vuonna 1957.

Vuonna 1962 Turun Weikkojen maakuntasarjassa pelannut joukkue jäi vain yhden pisteen päähän noususta Suomensarjaan. Vuotta myöhemmin nousu jälleen onnistui. Vuonna 1964 kauden päätteeksi tuli putoaminen jälleen maakuntasarjaan, jossa seuraavan vuoden sijoitus oli viides. A-nuorten joukkue oli kuitenkin samana vuonna hopealla omassa sarjassaan.

Paluu Suomensarjaan tapahtui vuonna 1968, mutta vieläkään ei otetta onnistuttu pitämään, vaan paluu sarjaporrasta alaspäin oli jälleen edessä. Vuonna 1971 Turun Weikot oli III-divisioonan kakkosena. Nousu II-divisioonaan onnistui olympiavuonna 1972. Turun Weikot sinnitteli 1970-luvun toisen puoliskon sijoilla 4-8, kunnes 1977 tuli eteen jälleen paluu III-divisioonaan. Edustusjoukkue pelasi 1980-luvulla pääasiassa III-divisioonassa. Kaudella 1983 vauhtia haettiin Nelosestakin. Edustusjoukkue tavoitteli kiivaasti nousua II-divisioonaan, mutta se jäi haaveeksi koko 1980-luvulla. Menestystä saavutettiin kuitenkin piirisarjoissa, jossa tuloksena oli esimerkiksi vuonna 1985 toinen sija SPL:n ja ensimmäinen sija TUL:n sarjassa. Varsinkin TUL:n sarjassa saavutettiin useampikin mitalisija.

Vuonna 1983 Turun Voiman nimi herätettiin hetkeksi henkiin, kun se perustettiin Weikkojen sisarseuraksi jalkapalloiluun. Kansainvälistä väriä haettiin vuonna 1989 venäläispelaajien Vasili Orlovin ja Vladislav Kasatznokinin hankinnoilla.

Kaudeksi 1991 edustusjoukkue putosi IV-divisioonaan, mutta nousi seuraavana vuonna takaisin ylemmälle sarjatasolle. Jo kaudella 1993 edustusjoukkue karsi paikasta II-divisioonaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaudella 1994 se onnistui nousemaan II-divisioonaan, jossa sarjapaikkaa ei kuitenkaan kyetty säilyttämään yhtä kautta pidempään. Taustalla oli myös jaoston taloudelliset ongelmat, joiden paikkaamiseen meni aikaa. Vuodesta 2003 lähtien edustusjoukkuejoukkue pelasi IV-divisioonaa. Vuonna 2005 vauhtia haettiin yhden kauden ajaksi Viitosesta, josta se nousi heti takaisin Neloseen. Tavoitteeksi astetettiin nousu pykälää ylemmäs. Miesten ja poikien joukkueita oli vuoden 2010 alussa yhteensä yhdeksän.

Ensimmäinen tyttöjoukkue perustettiin vuonna 2002 seuran täyttäessä 90 vuotta. Joukkue muodostettiin vuonna 1990 syntyneistä tytöistä, mutta ajan kuluessa joukkueeseen liittyi useita kokeneempiakin pelaajia. Ensimmäisellä kaudellaan vuonna 2006 naisten edustusjoukkue nousi Naisten Kolmosesta liiton Kakkoseen. Tämä joukkue oli seuran historian ensimmäinen naisten sarjatasolla pelannut joukkue. Vuoden 2010 alussa naisten ja tyttöjen joukkueita oli yhteensä jo kuusi.

Seuran jalkapallotoiminta sai merkittävän piristeen vuonna 2009, kun hanke tekonurmikentän rakentamiseksi Raunistulaan saatiin päätökseen. Weikkojen jalkapalloilijoilla on nyt oma kotikenttänsä, jota voidaan varata myös muiden käyttöön. Olennaisinta on kuitenkin se, että Raunistulan kenttä takaa Weikkojen omille jalkapalloilijoille erinomaiset harjoitteluolosuhteet.

Takaisin alkuun

Jääkiekko

Jääkiekko otettiin seuran ohjelmaan vuonna 1945, ensin harjoitusmielessä. Seuraavana vuonna edustusjoukkue ilmoitettiin TUL:n mestaruussarjaan ja Suomi-Sarjaan. Joukkueen kokoonpano oli seuraava:

• valmentaja ("johtaja") Alku Kaukonen
• maalivahti Viljo Ekroos
• puolustajat Turkka Salmi ja Martti Halme (kapteeni)
• 1-ketju Antero Sahlsten, Esko Hällfors ja Talat Ismail
• 2-ketju Eero Koski, Helge Vienonen ja J. Kiviluoto

Jo vuonna 1947 Voiman edustusjoukkue voitti TUL:n mestaruuden, ja entisestä jääpallon kakkoslajista muodostui seuran toiminnan avainalue. Mestarijoukkueessa pelasi edellisten lisäksi jalkapallon 44 A-maaottelua pelannut Kalevi Lehtovirta. Suomi-sarja jouduttiin kuitenkin perumaan kyseisenä vuonna.

Seura uusi TUL:n mestaruuden seuraavana vuonna Weikkojen nimellä, jolloin mukana olivat maalivahti Reino Helispuro ja pelaajat Turkka Salmi, Eero Koski, Helge Vienonen, Talat Ismail, Esko Hällfors, Sulo Honka, Martti Halme, Antero Sahlsten ja Kalevi Lehtovirta. Vuonna 1949 edustusjoukkue saavutti kolmannen sijan. Kalevi Lehtovirta ja Antero Sahlsten valittiin liittojoukkueeseen. Vuosina 1949-50 Turun jäätilanne oli kuitenkin niin huono, että piirisarjatkin keskeytettiin. Edustusjoukkue putosi sarjan alemmaksi. 50-luvun alussa Weikot pelasi siis Suomi-sarjaa, 1955 oli välivuosi ja vuonna 1956 aloitettiin maakuntasarjassa.

1960-luvulla edustusjoukkue saavutti piirinmestaruuksia ja tämän lisäksi otteli mm. Moskovan Lokomotivia ja Leningradin Lihakombinaatia vastaan. Ottelu Moskovaa vastaan vuonna 1961 hävittiin 6-0. Maalivahtina ollut TUL:n parhaaksi jääkiekkoilijaksi valittu Keijo Mäkeläinen piti joukkuetta jälleen pystyssä sen minkä pystyi. Mukaan mahtui myös TUL:n jääkiekkocupin 2. sija vuonna 1963. Vuoden 1964 ottelu Leningradia vastaan päättyi tappioon 3-5; samalla ottelu oli seuran jääkiekkoilijoiden ensimmäinen ottelu ulkomailla.

Sijoituttuaan Suomensarjan lähsilohkossa toiseksi ja voitettuaan ylimääräisen loppuottelun edustusjoukkue nousi takaisin TUL:n mestaruussarjaan. Turkuun saatiin ensimmäinen tekojäärata vuonna 1963, kun Kupittaan stadion vihittiin käyttöön. Tämä paransi huomattavasti harjoitus- ja peliolosuhteita. 1960-luvulla Weikot pelasi välillä Suomi-sarjaa ja välillä maakuntasarjaa.

Seuran historian kolmas TUL:n mestaruus saavutettiin vuonna 1970, ja samalla edustusjoukkue saavutti Suomi-sarjan hopeaa. TUL:n mestaruus uusittiin seuraavana vuonna. Vuonna 1972 Weikot putosi Suomi-sarjasta maakuntasarjaan, mutta saavutti kuitenkin TUL:n hopeatilan.

1970-luvun jälkipuoliskolta lähtien edustusjoukkue pelasi III-divisioonaa, välillä taistellen tiukasti noususta II-divisioonaan ja välillä IV-divisioonaan putoamista vastaan. Esimerkiksi vuonna 1986 nousu II-divisioonaan jäi kiinni yhdestä maalista. Toiminta oli varsin vilkasta yhdeksän joukkueen ja yli 200 pelaajan voimin. Vuonna 1994 edustusjoukkue saavutti III-divisioonan aluemestaruuden, mutta ei vielä onnistunut II-divisioonan karsintaotteluissa. Vuonna 1995 edustusjoukkue sitten saavutti II-divisioonaan oikeuttavan lohkovoiton, mutta taloudellisista syistä II-divisioonaan nousuun ei ollut mahdollisuuksia. Jaoston toimintakertomukseen merkittiin, että nousu olisi vaatinut 150 000 markan lisäpanostusta. Seuraavat vuodet edustusjoukkue pelasikin III-divisioonaa.

Vuonna 2002 jääkiekkojaosto joutui tekemään vaikean ratkaisun lopettaessaan edustusjoukkueensa. Päätös oli kuitenkin harkittu ratkaisu keskittää resurssit junioritoiminnan kehittämiseen. Jääkiekon edustusjoukkueena toimi vuodesta 2004 alkaen ikämiessarjan joukkue.

Takaisin alkuun

Keilailu

Seuran keilailujaosto perustettiin Aninkaisten keilahallin valmistuttua vuonna 1953. Mukana oli aluksi 14 keilaajaa.

SM-kilpailuissa seuraavat Weikkojen keilaajat ovat yltäneet mitalisijoille:

• 1954 B-SM Viljo Nummila kultaa
• 1962 4x8 U. Virtanen, V. Nummila, V. Lehtonen, A. Salokangas hopeaa
• 1969 2x8 Niilo Elo-Urpo Virtanen kultaa
• 1979 4x3 Leo Eriksson, Kalevi Rantanen, N. Elo, Kari Vänni hopeaa
• 2007 4x8 Sami Konsteri, Tero Virtanen, Matias Kallio, Mikko Nordblom pronssia
• 2008 S. Konsteri kultaa

SM-tilastot löytyvät Keilailu.fi-sivustolta.

TUL otti keilailun liiton ohjelmaan vuonna 1977, jolloin TUL:n parhaan keilaajan tittelin saavutti Niilo Elo ja seuraavana vuonna Kari Impivaara. Vuonna 1979 Weikkojen keilajoukkue sai piirin parhaan urheilujoukkueen tittelin. TUL:n mestaruuteen ovat yltäneet

Kaudeksi 1998-99 Weikkojen miesten joukkue nousi Turun mestaruussarjaan. Naisten joukkue seurasi vuotta myöhemmin, mutta miesten joukkue putosi samalla takaisin A-1-sarjaan. Miehet nousivat takaisin mestaruussarjaan kaudeksi 2002-2003, mutta aloittivat kauden 2004-2005 jälleen tasoa alempaa. Kausi 2004-2005 oli erityisen menestyksekäs Turun sarjoissa, sillä naisten joukkue voitti mestaruussarjan ja miesten joukkue nousi mestaruussarjaan. Kaudella 2006-2007 puolestaan miesten joukkue voitti Turun sarjan mestaruuden.

Keilailun valtakunnallinen sarjatoiminta alkoi vuonna 1968. Vuodesta 1978 Weikkojen miesten joukkue pelasi mestaruussarjassa, josta se putosi kolme vuotta myöhemmin II-sarjaan. Vuonna 1986 joukkue putosi III-sarjaan ja edelleen seuraavana vuonna IV-sarjaan. Kaudella 1989-90 Weikot teki paluun III-sarjaan ja seuraavaksi kaudeksi noustiin jälleen II-sarjaan. III-sarjassa kilpailtiin kaudesta 1992-93 alkaen aina kauteen 2000-2001 asti, jonka jälkeen uusi kausi aloitettiin IV-sarjassa. Nousua takaisin III-sarjaan ei kuitenkaan jouduttu odottamaan kauaa, sillä se tapahtui jo seuraavana vuonna. Kaudella 2004-2005 miesten joukkue voitti lohkonsa ja nousi jo II-sarjaan.

Vuonna 2005 Suomen Keilailuliitto hyväksyi Crystal Rollersin (CR) miesten ykkössarjapaikan siirron Weikoille, jolloin seuraan siirtyi 13 keilaajaa joista viisi mestaruusluokassa. Kaiken kaikkiaan rekisteröityneitä keilaajia oli Weikoissa 77, jolla seura saavutti selkeästi Turun suurimman keilailuseuran aseman. Kaudella 2005-2006 Weikot voitti I-sarjan ja nousi SM-liigaan.

Naisten joukkue aloitti valtakunnallisessa III-sarjassa vuonna 1995 josta se nousi nopeasti II-sarjaan. Kauden 2003-2004 naisten joukkue aloitti I-sarjassa, mutta putosi kaudeksi 2005-2006 II-sarjaan. Sarjan voitto nosti kuitenkin joukkueen takaisin ykköseen heti seuraavalla kaudella.

Kansainvälistä arvokilpailumenestystä vuoden 2001 EM-kilpailuissa Aalborgissa saavuttanut ja Weikkoihin siirtynyt keilaaja Sami Konsteri oli voittamassa Suomelle triohopeaa Kuala Lumpurin MM-kilpailuissa vuonna 2003. Samana vuonna hän oli hallitsevana Suomen mestarina edustamassa Suomea Eurooppa Cupissa Wienissä sijoittuen neljänneksi. Konsteri osallistui vuonna 2005 viiteen ja vuonna 2006 yhdeksään European Bowling Tourin (EBT) osakilpailuun parhaina osakilpailusijoituksina Saksan Oltemaren kakkossija ja San Marinon voitto vuonna 2005. Myös Matias Kallio osallistui näinä vuosina yhteensä viiteen osakilpailuun.

Vuonna 2007 Sami Konsteri osallistui osaan Euroopan Ranking-kiertueen osakilpailuista. Seuraavana vuonna hän voitti pronssimitalin Maailman Ranking-finaalissa Jakartassa ja oli mukana myös Maailman Cupissa Hermosillossa. Euroopan mestarien Cupissa Duisburgissa Konsteri voitti pronssimitalin.

Weikkojen keilaajat ovat perinteisesti otelleet lukuisissa eri seuraotteluissa. Esimerkiksi seuraottelu Helsingin Veljiä vastaan on ollut vuosikymmenten perinne. Weikkojen keilaajat ovat saavuttaneet useita mestaruuksia myös mm. Turun Keilailuliiton mestaruuskilpailuissa, ja seuran keilaajat ovat olleet hyvin mukana liitto-otteluedustuksissa. Keilailun suurmestaruuden ovat saavuttaneet weikkolaisista Urpo Virtanen, Vieno Lehtonen, Kalevi Rantanen, Niilo Elo, Lasse Erikkson ja Aulis Lehtonen. Seuran historiassa on luonnollisesti saavutettu useita 300-sarjoja.

Takaisin alkuun

Lentopallo

Lentopallotoiminta aloitettiin seurassa vuonna 1952, jolloin miesten joukkue sijoittui kolmanneksi piirin sarjassa. Lentopalloilu oli osa käsi-, kori- ja lentopallojaostoa, ja sitä pelattiin myös TUL:n mestaruussarjassa vuodesta 1955 kunnes toiminta päättyi vuonna 1957. Weikkojen nykyinen lentopallojaosto perustettiin vuonna 1982. Lajin harrastajamäärä kasvoi seuraavan vuoden loppuun mennessä 35:een, kun myös naiset aloittivat sarjapelit. Näin Weikoilla oli aikuisissa kaksi joukkuetta sarjapeleissä viitossarjassa. Toista miesten joukkuetta suunniteltiin, mutta ajatuksesta luovuttiin koska pelaajamateriaali sittenkään vielä riittänyt.

Kaudelle 88-89 Weikot sitten starttasi kahdella miesten joukkueella, joista toinen pelasi nelos- ja toinen viitossarjaa. Nelossarjan joukkue kuitenkin tippui viitossarjaan. Toisesta miesten joukkueesta luovuttiin ja seuraavina kausina miesten joukkue pelasi välillä nelos- ja välillä viitossarjassa. Naisten joukkue pelasi nelossarjaa kaudesta 88-89 lähtien ja säilytti asemansa. Naisten joukkueen toiminta kuitenkin hiipui 90-luvulla jolloin joukkueesta luovuttiin. Lentopallojoukkueet osallistuivat 1980-1990-luvuilla ahkerasti perinteiseen TUL:n kesäturnaukseen sekä useisiin muihinkin turnauksiin varsinaisten sarjapelien lisäksi.

Nykyisin seurassa on yksi miesten lentopallojoukkue, joka pelaa viitossarjaa. Tämän lisäksi on osallistuttu myös Beach-volley-turnauksiin useana vuotena.

Takaisin alkuun

Nyrkkeily-voimailu

Nyrkkeilyä ja voimailua harjoitellaan saman jaoston alaisuudessa, sillä vuonna 1998 nyrkkeily- ja voimailujaostot yhdistettiin.

Nyrkkeily tuli Veikkoihin 1920-luvun alussa, jolloin Weikot olikin piirin ainoa mainittava nyrkkeilyseura. Tätä silmällä pitäen seuraan perustettiin oma nyrkkeilyosasto vuonna 1922. Monet samaan aikaan perustetusta Turun Nyrkkeilijöiden urheilijoista siirtyivät Veikkoihin. Weikot järjesti myös useita kansainvälisiä nyrkkeilykilpailuja.

Onni Pellinen saavutti seuran ensimmäisen nyrkkeilyn TUL:n mestaruuden vuonna 1923 sarjassa 79,5 kg. Tämän jälkeen saatiin odottaa kymmenen vuotta, kunnes Voiman aikakauden paras nyrkkeilijä Karl Himmelroos saavutti mestaruuden sarjassa 53,5 kg vuosina 1932 ja 1933. Himmelroos edusti Weikkoja myös ulkomailla, mm. vuonna 1930 Neuvostoliitossa. 1930-luvulla jopa 80 miestä kävi nyrkkeilyharjoituksissa. Siksi nyrkkeilyosasto perustettiin uudelleen vuonna 1933. Nyrkkeilytoiminta kuitenkin hiljeni sotavuosiksi. Vuonna 1945 seurassa ei ollut yhtäkään aikuisten sarjan nyrkkeilijää. Junioritoimintaa kuitenkin jatkettiin Himmelroosin toimiessa valmentajana.

Sotien jälkeen kehään astelivat mm. moninkertainen mestari ja maaottelumies Leo Ojanen sekä vuoden 1963 Suomen ja Pohjoismaiden mestari (81 kg) Ismo Leinonen. Leinonen oli ottanut SM-kultaa Turun Kehä-Haiden nimissä jo vuonna 1959 ja saavutti TUL:n mestaruuden vuosina 1957, 1958, 1959 (TuKH), 1961, 1962 ja 1963. Weikkojen väreissä voitettiin kuitenkin SM-mitali ensi kerran jo vuonna 1957, kun Reijo Videnius (60 kg) otti pronssia. Vuosina 1958 ja 1961 Videnius oli TUL:n mestari. Muita TUL:n mestareita 1960-luvulla olivat Veli Laine 1961 (yli 81 kg), Sointu Kotila 1962 (51 kg), Pasi Virta 1964 (60 kg), Kelpo Närvänen 1964 (75 kg).

Vuonna 1965 Hannu Mäki voitti 75-kiloisissa Suomen mestaruuden. Teppo Oksanen oli samana vuonna 51-kiloisten SM-kisoissa hopealla ja saavutti TUL:n mestaruuden vuosina 1965 (51 kg), 1966-1967 (54 kg) ja 1968 (51 kg). Vihtori Pöyhönen oli vuosina 1965 ja 1966 TUL:n mestari sarjassa 75 kg. Sarjassa 81 kg hän saavutti SM-pronssia vuonna 1966. Jorma Pikkujämsä (67 kg) otteli jaetulle pronssille vuoden 1971 SM-kisoissa.

Weikot valittiin useasti myös TUL:n parhaaksi nyrkkeilyseuraksi 1960-70-luvuilla. 1980-luvulla Weikot nimettiin useasti TUL:n parhaaksi poikanyrkkeilyseuraksi. Vahva juniorityö ennakoi seuraavan vuosikymmenen menestystä.

Sarjassa 48 kg otellut Mikko Mantere voitti ensimmäisen SM-kultansa vuonna 1992. Vuosi 1993 oli varsinainen huippuvuosi Weikkojen nyrkkeilyssä: Mantere voitti TUL:n ja Suomen mestaruuden. Hän oli mukana Tampereen MM-kisoissa, jossa hän kuitenkin karsiutui. EM-kisoista Turkin Bursassa tuli kuitenkin jättipotti: pronssimitali. Turkulaistoimittajat valitsivat Mantereen Vuoden urheilijaksi. Seuraavana vuonna Mantere ja Joni Järvinen voittivat TUL:n mestaruudet. SM-nyrkkeilyissä Mantere (48 kg) ja Järvinen (51 kg) saavuttivat hopeaa, joskin tavoitteena oli kummallakin kultamitalit.

Vuosi 1995 alkoi lupaavasti, kun Mantere voitti SM-kultaa 48-kiloisissa ja Järvinen sijoittui hopealle 54-kiloisissa. Saman vuoden Berliinin MM-kilpailuissa Mantere kuitenkin hävisi jo avausottelunsa. Sekä Mantere että jaosto kritisoi valmistautumista kisoihin, sillä niihin lähdettiin suoraan kovatempoiselta valmistautumisleiriltä Venäjällä ilman palautumisjaksoa. Vuonna 1996 Järvinen kirkasti SM-mitalinsa värin kultaan, seuraavana vuonna hän oli jälleen hopealla. Mikko Mantere joutui kuitenkin lopettamaan terveysongelmista johtuen.

Nyrkkeilyn SM-mitalistit vuosilta 1951-1999 on listattu Nyrkkeilyliiton sivuilla.

Tällä hetkellä Weikoissa ei ole resursseja nyrkkeilyn yleisen sarjan kilpailuihin, mutta seurassa tehdään arvokasta juniorityötä. Esimerkiksi Saku Roos jatkaa nyt yleisessä sarjassa Turun Teräksen valmennuksessa. Juniorina Roosilla oli 20 ottelua Weikoissa. Junioritoiminnan lisäksi seurassa harrastetaan aikuisten kuntonyrkkeilyssä.

Painonnosto tuli Veikkoihin vuonna 1948. Sen toiminta oli ensin painijaoston alaisuudessa, mutta vuonna 1953 painijaoston nimi muutettiin voimailujaostoksi. Painonnoston alkuunpanijoihin kuulunut Matti Peiponen edusti yhdessä Reino "Kraana" Suomisen ja Pertti Ketosen kanssa Pohjoismaiden parhaimmistoa. 1950-luvulla menestyneimpiä voimailijoita olivat 56- ja 60-kiloisissa Pentti Heinonen, 75-90-kiloisissa Lasse Tomberg ja 82,5-90-kiloisissa Keijo Jalo.

Vuonna 1961 Weikot sai TUL:n parhaan seuran palkinnon painonnostossa. Seuran nimissä oli kaksi Pohjoismaiden, kaksi Suomen, 13 TUL:n ja 16 piirin ennätystä. Pohjoismaiden mestari vuosilta 1957, 1958 ja 1963, yli 90-kiloisissa kisannut "Kraana" nimettiin EM- ja MM-kilpailuihin. EM-kisoissa hän oli neljäs ja MM-kisoissa seitsemäs. Hän oli TUL:n mestari vuosina 1961-1966. Hänet valittiin lisäksi vuosina 1962 ja 1963 TUL:n parhaaksi urheilijaksi, ja oli samalla itseoikeutettu Turun Weikkojen parhaan urheilijan titteliin. Vuonna 1962 hän teki TUL:n ennätyksen tempauksessa (137,5 kg) ja punnerruksessa TUL:n ja Pohjoismaiden ennätyksen (157,5 kg). Suomen mestariksi Kraana ylsi seuraavana vuonna, tehden myös TUL:n yhteistuloksen ennätyksen (477,5 kg). 1960-luvulla TUL:n mestareita olivat Kraanan lisäksi Mikko Peiponen 1961 ja 1963 (90 kg) sekä Matti Grönroos 1964-1967 (82,5 kg) ja 1969 (90 kg).

Voimailujaosto perustettiin uudelleen vuonna 1982. Kisamenestys jatkui 90-luvulla, kun voimanostossa Ari Oksanen (60 kg) voitti vuonna 1992 TUL:n mestaruuden, SM-pronssia, Pohjoismaiden mestaruuden ja oli MM-kisoissa yhdeksäs. Jouko Roininen (110 kg) sijoittui hopealle. Sarjassa nuoret 90 kg Marko Wallin sijoittui neljänneksi penkkipunnerruksen MM-kisoissa 1992 ja voitti Suomen mestaruuden. Oksanen voitti vuonna 1993 voimanostossa jälleen Pohjoismaiden mestaruuden ja SM-hopeaa. EM-kisoissa hän oli samana vuonna voimanostossa viides ja penkkipunnerruksessa kahdeksas. Vuonna 1994 hän oli voimanostossa EM-kisoissa yhdeksäs ja SM-kisoissa hopealla.

Vuonna 1995 Ari Oksanen vastasi jälleen voimanoston parhaasta menestyksestä. Sarjassa 67,5 kg hän sijoittui voimanoston SM-kisoissa hopealle, EM-kisoissa kuudenneksi ja MM-kisoissa seitsemänneksi. Lisäksi hän saavutti penkkipunnerruksen SM-hopeaa ja EM-kuutostilan. Tämän jälkeen jaoston toiminta on painottunut enemmän kuntourheiluun.

Takaisin alkuun

Salibandy

Salibandyjaosto perustettiin Weikkoihin vuonna 1993, jolloin edustusjoukkueena toimi TuWe Bandyteam. Edustusjoukkue pelasi Sipisarjassa Turun mestaruudesta. Ensimmäisenä toimintavuotenaan joukkue joutui tyytymään viimeiseen sijaan, mutta kehitystyön ansiosta menestys oli seuraavina vuosina parempaa. Vuonna 1994 joukkue aloitti piirisarjassa ja vuonna 1996 SSBL:n VI-divisioonassa nousten V-divisioonaan seuraavaksi kaudeksi. Vuonna 2000 edustusjoukkue nousi SSBL:n IV-divisioonaan. Määrätietoisen työn ansiosta edustusjoukkue nousi vuonna 2001 valtakunnalliseen SSBL:n II-divisioonaan, jonka peleissä se kolkutteli jo I-divisioonan karsintapaikkaa. Edustusjoukkue pelasi II-divisioonaa vuoteen 2003 asti. Vuonna 2002 aloittanut kakkosjoukkkue nousi heti ensimmäisellä kaudellaan V-divisioonasta IV-divisioonaan.

Ykkösjoukkue pelaa tällä hetkellä IV-divisioonaa, kakkosjoukkue V-divisioonaa. Mukana on myös naisten edustusjoukkue, joka pelaa II-divisioonaa.

Weikkojen salibandyssä on aina panostettu myös junioritoimintaan. Yhtenä parhaimpana saavutuksena on B-82-junioreiden pääsy ylempään SM-jatkosarjaan vuonna 1998. Vuodesta 2005 jääkiekko- ja salibandyjaostot syvensivät yhteistyötä perustaen juniorijoukkueita, jotka pelaavat sekä jääkiekkoa että salibandya.

Takaisin alkuun

Voimistelu

Voimistelu oli seuran tärkein toiminta-alue ensimmäisinä perustamisen jälkeisinä vuosina. Ensimmäinen seuran valmentaja olikin voimisteluharjoitusten johtaja Weikko Nevalainen. Voimistelussa oli toimintaa sekä miehille, naisille, lapsille että veteraaneille (ukko-osasto). Edustusjoukkueina toimivat miesten ja naisten "valiojoukot". Vuoden 1913 syksyllä voimisteluharjoituksiin osallistui jo 30-35 poikaa. Erillinen tyttöosasto perustettiin vuonna 1921. Seura toimi myös voimistelukilpailujen järjestäjänä, mm. vuoden 1921 naisten piirinmestaruuskilpailujen järjestelyt olivat Weikkojen vastuulla.

Seuran voimistelijoilla oli merkittävä osuus seuran vuosijuhlien ohjelman järjestäjänä. Vuonna 1922 seura juhli 10-vuotistaivaltaan useiden voimistelujoukkueiden esitysten saattelemana, ja Työväen Voimistelujuhliin Helsinkiin lähetettiin miesosastolta 20 nais-, tyttö- ja poikaosastoilta kultakin 12 voimistelijaa. Seuraavana vuonna pidettiin seuran vuosijuhlien yhteydessä naisosaston 10-vuotisjuhlaesitys. Esityksen ohjelma: oli seuraava

1. Voimistelua punnerruspuilla sekä rytmillisiä voimisteluliikkeitä (naiset)
2. Wapaaliikkeitä (tytöt)
3. Mustalaistanssia (järjestötytöt)
4. Sauvaliikkeitä, rekkiliikkeitä, nojapuuliikkeitä sekä voimisteluhyppyjä (miehet)
5. Wapaaliikkeitä soiton mukaan (pojat)

Voimistelijat olivat 1920-luvulla kysyttyjä esiintyjiä myös liiton, piirin, ammattiosastojen ja työväenopiston juhlatilaisuuksissa. Liittojuhliin vuonna 1926 lähetettiin 25 naista, 38 miestä, 25 tyttöä ja 35 poikaa. Eräänlainen kohokohta oli myös Weikkojen voimistelijoiden esitys Turun Työväenyhdistyksen 40-vuotisjuhlissa vuonna 1927. Kilpailutoiminnassa ansioitui erityisesti naisosasto, joka saavutti kolmannen joukkuevoimistelun piirinmestaruuden vuonna 1926 saaden näin mestaruuskilpailujen kiertopalkinnon kokoelmiinsa.

Voiman aikana voimisteluharjoitukset käynnistettiin uudelleen heti vuonna 1931. Vuonna 1936 perustettiin naisjaosto, jonka alaisuudessa toimi mm. tanssiryhmiä. Erityisesti naisten ja tyttöjen toiminta oli näinä vuosina vilkasta, mutta huvitoimikunnan asiat näyttivät vievän naisjaostolta yhä enemmän aikaa. Jatkosodan jälkeen naisjaoston toiminta aloitettiin uudella innolla. Esiintymispuvut ja -välineet koottiin ja inventoitiin, ja säännöllisissä ompeluilloissa tehtiin uusia asuja. Samalla tehtiin itse peliasut esimerkiksi koripalloiluun. Naisjaosto ja voimistelujaosto toimivat seurassa rinnakkain.

Esiintymisjoukkueet saatiin kuntoon ja joukkueilla riitti kysyntää eri järjestöjen tilaisuuksiin. Weikkojen joukkueet esiintyivät ahkerasti mm. TUL:n liittojuhlissa ja piirin kevätjuhlissa. Esimerkiksi vuoden 1947 piirin kevätjuhlassa esiintyi 45 seuran voimistelijaa. Seuran 50-vuotisjuhlissa vuonna 1962 ohjelmaan kuului mm. kahden naisten valiojoukkueen esitykset, kasakkatanssia sekä kansantanssit 13- ja 17-vuotiaiden sekä vanhempien voimistelijoiden esittäminä.

1950-1990-luvuilla naisjaoston toiminta oli merkittävässä asemassa mm. kerhotalon rakentamisessa, suurten kilpailu- ja juhlatapahtumien ravintolatoiminnassa ja varainhankinnassa. Samoin naisjaostolla oli tärkeä rooli seuran kesäleirin järjestämisessä. 1980-90-luvuilla naisjaosto avusti rahallisesti mm. jalkapallon ja jääkiekon junioritoimintaa ja vastasi pitkälti seuran 80-vuotisjuhlien järjestämisestä vuonna 1992. 2000-luvulla naisjaosto toimi esimerkiksi yleisurheilujaoston järjestämien kansainvälisten kävelykilpailujen talkootöissä. Jaoston omana toimialueena oli mm. voimistelu-, aerobic ja satujumppa.

Vuonna 2004 seuraan perustettiin varsinainen voimistelujaosto, joka toimi ensin kahden joukkueen voimin. Toiminta laajeni nopeasti, ja jo syksyllä 2004 noin 100 aikuista ja lasta liikkui voimistelujaoston alaisuudessa. Vuonna 2005 seuran naisjaosto lopetettiin sen ikärakenteesta johtuen; osa oli jo siirtynyt veteraanijaostoon. Osa naisjaoston toiminnassa mukana olleista siirtyi voimistelujaostoon.

Takaisin alkuun

Yleisurheilu

Yleisurheilu oli seuran lajivalikoimassa jo perustamisesta lähtien. Esimerkiksi alkusyksystä 1912 järjestettiin jäsentenvälinen 5-ottelu lajeina 100 m juoksu, pituus, korkeus, kuula ja kiekko. Vuonna 1915 järjestettiin kesäurheilukilpailut, joissa miesten sarjassa oli lajeina

• heittosarjassa kiekko, keihäs, kuula, painonheitto, moukari (molempikätisenä painon- ja moukarinheittoa lukuunottamatta)
• hyppysarjassa korkeus, pituus, seiväs, ja kolmiloikka (molemminpuolisina)
• juoksusarjassa 100 m, 400 m, 1500 m ja 110 m aidat
• kestävyysjuoksusarjassa 3000 m ja 5000 m
• 10-ottelu

Naisten ja ikämiesten sarjassa kilpailtiin 5-ottelussa. Seuraavana vuonna mukaan tuli myös poikaosaston kilpailut. Seuran yleisurheilutoiminnan kehittyessä havaittiin tarve perustaa lajille oma osasto, mikä toteutui vuonna 1917. Yleisurheilutoiminnan vilkkautta kuvasti vuoden 1917 Turun ympärijuoksuviesti, jossa seuralla oli peräti kolme 15-henkistä joukkuetta miesten sarjassa. I-joukkue voitti viestijuoksumestaruuden, ja II-joukkue oli samoin mestari omassa II-joukkueiden sarjassaan. Weikot toimi useiden piirin ja kansallisen tason yleisurheilukisojen järjestäjänä. Vuosina 1922 ja 1925 Weikot järjesti TUL:n sisähyppymestaruuskilpailut TTY:n juhlasalissa.

Yleisurheilun TUL:n mestaruuskisoissa kilpailtiin 1920-luvulla Turun maljasta. Vuonna 1920 Weikot sijoittui toiseksi tässä kilpailussa. Samana vuonna saavutettiin 7 TUL:n ja 9 piirin ennätystä. Alkuaikojen menestyksekkäimpiä urheilijoita oli Juho "Jussi" Laiho, joka voitti TUL:n mestaruuden kuulassa, kuulan yhteistuloksessa, kiekossa ja moukarissa vuonna 1920. Samoissa kioisssa naisten viestijoukkue Martta Munter, Seija Flikman, Aino Lumipursi ja Helmi Järvinen voitti kultaa 4x100m viestijuoksussa, Johannes Leino keihään yhteistuloksessa ja Arvo Paunu puolestaan kolmiloikassa. Väinö Rainio voitti seuraavana vuonna kolmiloikan kultaa, Leino oli mestari niin keihäässä, keihään yhteistuloksessa kuin myös 5-ottelussa.

Vuosi 1922 toi Veikoille Turun maljan, Laihon (kuula, kuulan yhteistulos, moukari, painonheitto), Rainion (kolmiloikka) ja Leinon (keihään yhteistulos) ollessa jälleen mestareita. Vuonna 1923 Turun malja säilyi edelleen Veikoilla, jolloin Väinö Rainio oli mestari kolmiloikassa, Jussi Laiho kuulassa, kuulan yhteistuloksessa, kiekossa, moukarissa ja painonheitossa, Johannes Leino keihään yhteistuloksessa sekä Vieno Vuorenpää 5-ottelussa. Laiho ylsi moukarin mestaruuteen myös vuonna 1924.

Viktor Laine saavutti painonheiton TUL:n mestaruuden vuosina 1925 ja 1926. Vauhdittomien hyppyjen erikoismieheksi siirtynyt Vuorenpää oli mestari korkeudessa 1926 ja 1927, pituudessa 1924, 1925 ja 1927 sekä kolmiloikassa 1924-1927. Vuonna 1928 Weikkojen 4x1500 metrin viestijoukkue Harry Paimander, Eino Friberg, Yrjö Halen ja Lauri Virtanen voitti TUL:n mestaruuden, ja samana vuonna Selim Lehtinen oli painonheiton mestari. Eero Paasi voitti kolmiloikan vuonna 1929.

Vuosikymmenen huipputapahtuma oli vuoden 1925 Frankfurtin työläisolympialaiset. Jussi Laiho voitti kultaa moukarin- ja painonheitossa sekä hopeaa kiekossa. 1920-luvun nimekkäimpiä yleisurheilijoita oli Laihon ohella Lauri "Lasse" Virtanen, joka saavutti vuonna 1928 SM-kultaa sekä 3 että 5 km maastojuoksussa, ja TUL:n mestaruuden 5 000 metrillä vuonna 1928 ja 1929. Weikkojen tultua erotetuksi TUL:stä Virtanen siirtyi ensin Turun Tovereihin ja pian Helsingin Tovereihin. Hän saavutti vuoden 1932 Los Angelesin olympialaisissa pronssia sekä 5 000 että 10 000 metrillä.

Mauno Tamminen oli 10-ottelun TUL:n mestari vuonna 1934. Seuraavana vuonna Aarne Vienonen oli seiväshypyn mestari ja Lea Aaltonen kuulan mestari. Aarne Vienosesta tuli Voiman historian ensimmäinen maaotteluedustaja, kun hänet valittiin seiväshypyn edustajaksi Helsingissä järjestettyyn liitto-otteluun Neuvostoliittoa vastaan ja Oslossa kisattuun liitto-otteluun Norjaa vastaan. Hän voitti TUL:n mestaruuden pituudessa vuonna 1936 jääden leipälajissaan seipäässä himmeämmälle mitalille. Lea Aaltonen sen sijaan uusi mestaruutensa kuulassa.

Tyko Vanne saavutti TUL:n mestaruuden 100 ja 200 metrillä vuosina 1939 ja 1940 sekä 400 m mestaruuden vuonna 1938. Hän oli Suomen edustajana mm. Suomi-Saksa-Ruotsi, Unkari-Suomi ja Norja-Suomi -liitto-otteluissa. Pikaviestissä Voiman joukkue Mauno Tamminen, Helge Vienonen, Toivo Helin ja Teuvo Vanne voitti TUL:n mestaruuden vuosina 1938 ja 1939. Vuosina 1939-1940 3-ottelun TUL:n mestariksi ylsi Voiman Lea Aaltonen. Rakel Vilo oli mestari 100 metrillä ja Mauno Tamminen 110 metrin aidoissa vuonna 1940. Vanteelle ja Tammiselle myönnettiin ansioistaan TUL:n kultainen mestarimerkki.

Yleisurheilujaosto isännöi 1930-luvulla seuran hiihtotoimintaa, ja hiihto olikin yleisurheilujoiden talvilaji. Sota-aikana yleisurheilutoiminta taantui, kuten tapahtui muissakin lajeissa. Jatkosodan jälkeen yleisurheilutoiminta alkoi taas vilkkaana. Vuonna 1944 Lea Aaltonen voitti jälleen TUL:n mestaruuden kuulassa ja 3-ottelussa. Liisi Ruostepuro saavutti SM-pronssia 800 metrillä vuonna 1947 ja voitti myös TUL:n mestaruuden. Paavo Ukkonen saavutti mm. TUL:n mestaruuden ja liiton ennätyksen 10 000 metrillä vuonna 1949, ja vuonna 1950 hän oli TUL:n maastomestari 11,5 km matkalla. Hän voitti vielä vuonna 1951 TUL:n mestaruuden 3000 m esteissä ja 10 000 metrin juoksussa.

1950-luku oli seuran yleisurheilussa hiljaiselon aikaa. Toiminnan aallonpohjan yhtenä syynä oli valmentajien ja toimitsijoiden puute. Seuraava TUL:n mestaruus Ukkosen jälkeen saavutettiin vasta vuonna 1960 Ulla Erjomaan juostessa 800 metrin ykköseksi. Seuraavina vuosina TUL:n mestaruuskisoissa saavutettiin seuraavat yksilölajien mestaruudet:

• 1963 Taisto Salminen 400 m; Marita Aaltonen 800 m
• 1964 Erkki Koskinen 3 000 mej ja 10 km maastojuoksu; Esa Wahlman moukari; M. Aaltonen 800 m ja 2 km maastojuoksu
• 1965 E. Wahlman moukari; M. Aaltonen 400 m, 800 m ja 2 km maastojuoksu
• 1966 Raimo Rossinen 800 m, 1500 m ja 5 km maastojuoksu; Erkki Koskinen 5 000 m ja 10 km maastojuoksu; Klaus Peurla 25 000 m; Anja Tuominen 200 m ja 400 m; Ritva-Liisa Tuominen 800 m; M. Aaltonen 1,5 km maastojuoksu
• 1967 K. Peurla 5 000 m, 10 000 m ja 10 km maastojuoksu; R. Rossinen 5 km maastojuoksu; A. Tuominen 100 m, 200 m ja 400 m; M. Aaltonen 800 m; R-L. Tuominen 1,5 km maastojuoksu
• 1968 A. Tuominen 100 m, 200 m ja 400 m; M. Aaltonen 800 m, 1500 m ja 3 km maastojuoksu

Myös seuran kunniapuheenjohtajaksi myöhemmin valittu Antti Numminen saavutti useita mitaleita mm. 10 000 m matkalla. 1960-luvulta alkaen seura oli erityisen vahva viestijuoksussa. Esimerkiksi vuoden 1969 naisten SE-joukkue 4x400 m matkalla valittiin piirin parhaaksi joukkueeksi, ja Anja Tuominen piirin parhaaksi urheilijaksi vuonna 1971. Viestijuoksuissa TUL:n mestaruuteen ylsivät seuraavat joukkueet:

• 1962 miehet 4x1500 m Jaakko Forsgren, Klaus Peurla, Jorma Niittymäki, Alvar Saarinen
• 1963 naiset 3x800 m Ulla Vairinen, Leena Santaluoto, Marita Aaltonen
• 1964 naiset 3x800 m Sirpa Laiho, Hilkka Virtanen, M. Aaltonen
• 1965 naiset 4x100 m M. Aaltonen, Leena Virtanen, Hilkka Virtanen, Anja Tuominen; naiset 3x800 m A. Tuominen, H. Virtanen, M. Aaltonen
• 1966 naiset 4x100 m M. Aaltonen, A. Tuominen, Riitta-Liisa Tuominen, L. Virtanen; naiset 3x800 m A. Tuominen, R-L. Tuominen, M. Aaltonen; miehet 4x800 m ja 4x1500 m Hannu Gustafsson, Klaus Peurla, Raimo Rossinen, Erkki Koskinen
• 1967 3x800 m A. Tuominen, R-L. Tuominen, M. Aaltonen
• 1968 4x100 m M. Aaltonen, L. Virtanen, Raili Fält, A. Tuominen; 3x800 m Merja Salonen, A. Tuominen, M. Aaltonen
• 1969 4x400 m (SE) M. Aaltonen, L. Virtanen, R. Fält, A. Tuominen
• 1970 4x100m, 4x400 m ja 3x800 m

TUL:n mestaruuksia saavutettiin 1970-luvulla jo 108, hopeamitaleja 62 ja pronssimitaleja 57, joten niitä ei tässä luetella. Piirinmestaruuksiakin saavutettiin 278, hopeamitaleja 164 ja pronssimitaleja 132. Menestystä saavutettiin myös SM-kisoissa; esimerkiksi kymmenvuotiskautena 1962-1971 seuran urheilijat keräsivät yhteensä 21 mitalia, mukaan lukien maastojuoksun naisten sarjan joukkuemestaruudet vuosina 1967-1969. Kaikki SM-mitalistit on lueteltu alla olevassa taulukossa.

1970-luvulla seuran yleisurheilumenestykseen vaikutti merkittävällä tavalla Hirvensalon Heiton Aarno Niemen, Matti Hämäläisen ja Raimo Rossisen siirtyminen Weikkoihin. Joukkue Niemi-Rossinen-Hämäläinen voitti esimerkiksi TUL:n maastojuoksumestaruuden joukkuekilpailussa vuonna 1971, Niemen voittaessa henkilökohtaisen mestaruuden. Tämä joukkue vahvistettuna Aarno Ristimäellä saavutti useita henkilökohtaisia voittoja, ja lisäksi mm. TUL:n mestaruuden 4x1500 m viestissä vuonna 1972.

Weikkojen kestävyysurheilijat edustivat Suomea useassa arvokisassa. Ristimäki valittiin vuosina 1975 ja 1977 maastojuoksun MM-kisoihin. Hänen meriitteihinsä kuului mm. 25 km:n maailmantilaston kakkossija vuodelta 1975. Jouko Santanen valittiin vuoden 1976 MM-maastojuoksukisoihin. Kävelijä Reima Salonen teki huippusuorituksen 50 kilometrin kävelyssä Malmössä 1976 saavuttaen MM-pronssia ja Suomen ennätyksen 3.58.53. Hänet valittiin seuraavana vuonna TUL:n parhaaksi urheilijaksi. Malmössä kilpaili samalla matkalla myös Seppo Immonen (20. sija). Prahan EM-kisoissa vuonna 1978 mukana oli peräti kolme weikkolaista, Salonen ja Immonen (21.) 50 km kävelyssä ja Ristimäki maratonjuoksussa (24.). Salonen ei kuitenkaan terveyssyistä päässyt aloittamaan kisaa. Seuraavana vuonna hän kuitenkin paransi 50 km Suomen ennätystä lukemiin 3.49.52.

1970-luvun nimekkäimpiin yleisurheilijoihin kuului myös monipuolisuus Pekka Suvitie, joka saavutti lukuisia SM-mitaleja mm. 10-ottelussa, pituudessa ja kolmiloikassa. Vuonna 1975 hän nousi maailman kärkijoukkoon 10-ottelun tuloksellaan 7947 pistettä. Suvitie oli yhdessä Ristimäen kanssa vakavasti ehdolla vuoden 1976 Montrealin olympialaisiin, mutta loukkaantumiset veivät heidän mahdollisuutensa.

Seuran yleisurheilijat osallistuivat arvokilpailujen lisäksi lukuisiin muihin kansainvälisiin kilpailuihin. Esimerkiksi vuonna 1979 piirin yleisurheilujoukkueessa Leningradissa mukana olivat Ristimäki, Hämäläinen ja Niemi, DDR:ssä Suvitie, Tšekkoslovakiassa Numminen, Meksikon Universiadeissa Suvitie ja Salonen Moskovan Spartakiadeissa. Näiden lisäksi 1970-luvulla oteltiin useissa maaotteluissa.

Reima Salosesta tuli seuran ensimmäinen olympialaisissa kisannut urheilija, kun hänet valittiin vuoden 1980 Moskovan olympialaisiin. 20 km kävelyssä hän sijoittui yhdeksänneksi, mutta 50 km matkalla hän ei tullut maaliin asti. Vuonna 1982 Salonen saavutti TUL:n kaikkien aikojen ensimmäisen Euroopan mestaruuden Ateenan EM-kisoissa 50 km matkalla tehden samalla uuden Suomen ennätyksen ajalla 3.49.47. 20 kilometrillä hän oli kahdeksas. Salosen maaliintulo on nähtävissä Ylen Elävässä arkistossa.

Turun Weikkojen kävelyhegemoniaa kuvasti vuoden 1982 SM-kävelyt, joissa seura saavutti 50 km matkalla kuutoisvoiton järjestyksessä Reima Salonen, Seppo Immonen, Immo Rintala, Stig Fröberg, Kari Linnakaari ja Gerald Gschossmann. 20 km kisassa Salonen saavutti kultaa Rintalan ottaessa pronssia. 3x5 km joukkuekisassa saavutettiin lisäksi kultaa joukkueella Fröberg-Rintala-Immonen.

Salonen oli jälleen mukana Los Angelesin olympialaisissa vuonna 1984, jolloin hänen lisäkseen Weikoilla oli toinenkin edustaja kisoissa, Helena Laine keihäässä. Salonen ylsi neljänneksi 50 km kävelyssä ja keihäässä Laine sijoittui yhdenneksitoista. Helsingin MM-kisoissa vuonna 1983 50 km matkalla Salonen oli neljäs ja Seppo Immonen 14. 20 km matkalla Salonen oli 12. Vuoden 1986 Stuttgartin EM-kisoissa Salonen oli 50 km matkalla viides, 20 km matkalla hänet hylättiin. Salonen ylsi samana vuonna 50 km matkalla Pohjoismaiden ennätykseen (3.42.36). Vesa Puukari joka valittiin vuoden 1987 Rooman MM-kisoihin 20 ja 50 km matkoille, joista jälkimmäisessä hänet kuitenkin hylättiin. Salonen vastasi näissäkin kisoissa parhaasta suomalaissijoituksesta ollen kymmenes 20 km matkalla. Hän keskeytti 50 km kisassa. Reima Salonen valittiin vielä vuoden 1988 Soulin olympialaisiin. 20 km kävelyssä hän oli 42. ja 50 km matkalla 18. Salosen maajoukkue-edustukset koostuivat kaikkiaan kolmista olympiakisoista, kolmista MM-kisoista, kolmista EM-kisoista, viidestä PM-kisoista ja 18 maaotteluedustuksesta. Seuran parhaaksi urheilijaksi hänet valiittiin koko 1980-luvun ajan lukuunottamatta vuotta 1989, jolloin Helena Laine sai tämän kunnian. Salonen ja Laine olivat suurmestariluokan urheilijoita, mihin vaadittiin kansainvälisen tason huipputulos.

Weikkojen yleisurheilu kuului Suomen ehdottomaan eliittiin. TUL:n seuroista Weikot oli paras Kalevan malja-pisteissä vuosina 1983, 1987, 1988 ja 1990.

Veijo Savikko valittiin vuoden 1991 Tokion MM-kisajoukkueeseen, mutta keskeytti lajissaan 50 km kävelyssä. Pohjoismaiden mestaruuden hän saavutti vuosina 1992 ja 1994. Monipuolinen yleisurheilija Marika Salminen valittiin vuoden 1993 Stuttgartin MM-kilpailujen ja vuoden 1994 Helsingin EM-kilpailujen kolmiloikkaan. Jukka Savonheimo saavutti 1990-luvulla lukuisia SM-mitaleja mm. 1500 metrin juoksussa. Hänet valittiin maastojuoksun EM-kisajoukkueeseen Belgian Charleroihin vuonna 1996 ja Portugalin Oeirasiin vuonna 1997.

2000-luvulla Weikkojen yleisurheilu saavutti lukuisia kansainvälisiä arvokisaedustuksia. Weikkoihin siirtynyt Belfastin maastojuoksun MM-pronssimitalisti Annemari Sandell-Hyvärinen osallistui vuonna 2000 Vilamouran MM-kisoihin sijoittuen 24:ksi, ja Brysselin EM-kisoissa vuonna 2008 hän ylsi kuudenteentoista sijaan. 10 000 metrin Pohjoismaiden mestaruuden hän voitti vuonna 2006. Juha Hellsten oli puolestaan mukana maastojuoksun EM-kilpailuissa vuonna 2001 ja Edinburghin EM-maastoissa vuonna 2003. Weikot sai myös vuoden 2004 Ateenan olympialaisiin edustajan 5000 metrin juoksuun, kun Kirsi Valasti oli tauon jälkeen palannut huippu-urheiluun. Helsingin MM-kisoissa 2005 kilpaili Weikkojen Outi Sillanpää 20 km kävelyssä, ja tämän lisäksi Nghi Tran oli Suomen 4x100m viestijoukkueessa. Vuoden 2006 Göteborgin EM-kisoihin valittiin suurmestariluokan tulokseen 60,98 yltänyt keihäänheittäjä Kirsi Ahonen. Nghi "Nipa" Tran oli vuonna 2005 mukana Madridin EM-hallikisoissa 60m ja 200m juoksuissa sekä Helsingin MM-kisoissa 4x100m viestijuoksussa. Seuraavana vuonna hänet valittiin Moskovan MM-hallikisoihin 60 metrille sekä Göteborgin EM-kisoihin 100 m juoksuun ja Suomen pikaviestijoukkueeseen. Vuonna 2007 hän osallistui Birminghamin EM-hallikisoissa 60 metrin juoksuun.

Turun Weikot on 1970-luvulta lähtien ollut erittäin vahva kävelyseura. Edellä mainittujen kansainvälisten arvokilpailuedustusten lisäksi useat seuran kävelijät on kutsuttu kansainvälisiin cup-kilpailuihin.

Weikkolaiset kävelijät Maailman-cupissa

• Reima Salonen Milton Keynes 1977
• Seppo Immonen Milton Keynes 1977
• Vesa Puukari New York 1987
• Veijo Savikko New York 1987, Barcelona 1989, San Jose 1991, Monterrey 1993, Peking 1995
• Heli Nevanpää Barcelona 1989
• Outi Sillanpää Torino 2002, Naumburg 2004

Weikkolaiset kävelijät Eurooppa-cupissa

• Outi Sillanpää 20 km kävely Dudince 2001, Thseboksary 2003, Miskolc 2005

Yleisurheilun ulkoratojen SM-kisoja nimitetään Kalevan kisoiksi. Kalevan maljan lahjoitti jo vuonna 1909 vakuutusyhtiö Kaleva kilpailtavaksi seurojen kesken. Vuonna 1986 Weikot oli Kalevan kisojen toiseksi paras seura, mikä oli TUL:n historian paras saavutus. Vuonna 1987 sijoitus oli kolmas.

Weikkolaiset mitalistit ulkoratojen SM-kilpailuissa

Weikkolaiset mitalistit sisäratojen SM-kilpailuissa

Weikkolaiset mitalistit SM-maratonilla

• Puolimaraton
  • Juha Hellstén hopeaa 2002, pronssia 2005
  • Annemari Sandell-Hyvärinen kultaa 2009, hopeaa 2008
• Maraton
  • Aarno Ristimäki hopeaa 1978 ja 1982
  • hopeaa joukkue Aarno Ristimäki, Seppo Pollari, Markku Mikkola 1982
  • Juha Hellstén hopeaa 2006
  • Vesa Erojärvi hopeaa 2007

Weikkolaiset mitalistit henkilökohtaisissa SM-maastojuoksuissa

• Marita Aaltonen kultaa 1968
• Jukka Savonheimo pronssia 1991, 1993 ja 1998
• Annemari Sandell-Hyvärinen kultaa 2000, 2001, 2006, 2008 ja 2009, hopeaa 2005
• Sami Valtonen hopeaa 2000
• Kirsi Valasti hopeaa 2001
• Juha Hellstén hopeaa 2002, pronssia 2006
• Jaana Niemelä hopeaa 2007, pronssia 2008

Weikkolaiset mitalistit SM-maastojuoksun joukkuekilpailuissa

• kultaa joukkue Marita Aaltonen, Ritva-Liisa Tuominen, Anja Tuominen 1967
• kultaa joukkue Marita Aaltonen, Anja Tuominen, Raili Fält 1968
• kultaa joukkue Aarno Ristimäki, Raimo Rossinen, Matti Hämäläinen 1972
• hopeaa joukkue Aarno Ristimäki, Aarno Niemi, Matti Hämäläinen 1973 ja 1974
• hopeaa joukkue Aarno Ristimäki, Matti Hämäläinen, Seppo Pollari 1980
• pronssia joukkue Aarno Ristimäki, Seppo Pollari, Markku Mikkola 1982
• hopeaa joukkue Jukka Savonheimo, Hannu Manninen, Ari Vuorela 1991
• kultaa joukkue Keijo Kumpulainen, Ari Vuorela, Hannu Manninen 1992
• hopeaa joukkue Jukka Savonheimo, Hannu Manninen, Ari Vuorela 1993
• kultaa joukkue Sami Valtonen, Jukka Savonheimo, Tuomas Zacheus 2000
• hopeaa joukkue Sami Valtonen, Juha Hellsten, Jukka Savonheimo 2001
• hopeaa joukkue Annemari Sandell-Hyvärinen, Kirsi Valasti, Sari Koivu 2001
• pronssia joukkue Sami Valtonen, Jukka Savonheimo, Tuomas Zacheus 2002
• pronssia joukkue Juha Hellsten, Mikko Virta, Jukka Savonheimo 2005
• kultaa joukkue Annemari Sandell-Hyvärinen, Tarja Vesaluoma, Sari Koivu 2005
• hopeaa joukkue Juha Hellsten, Mikko Virta, Jari Jaakkola 2006
• pronssia joukkue Annemari Sandell-Hyvärinen, Tarja Vesaluoma, Sari Koivu 2006
• hopeaa joukkue Jaana Niemelä, Tarja Vesaluoma, Katri Lindeqvist 2007
• hopeaa joukkue Annemari Sandell-Hyvärinen, Jaana Niemelä, Katri Lindeqvist 2008
• hopeaa joukkue Mikko Virta, Juha Hellsten, Jussi Suna 2009

Yleisurheilujaosto on listannut Weikkojen historian yleisurheiluennätykset. Urheilijoiden tuloskehitykseen voi tutustua Tilastopajan sivustolla.

Takaisin alkuun

Muut lajit

Turun Weikkojen lajivalikoima on vuosikymmenten saatossa vaihdellut runsaasti. Osa lajeista on edelleen mukana vuosikymmentenkin jälkeen, mutta osa on vaihtelevista syistä kuihtunut pois. Olennaista on kuitenkin se, että Weikot on alusta alkaen ollut monilajinen yleisseura.

Paini oli Weikkojen lajivalikoimassa jo perustamisvuonna 1912. Seuraavana vuonna tehtiin päätös painisalin rakentamisesta työväentalolle, ja vuoden 1914 seuran kokous päätti perustaa painiosaston. Samana vuonna seura järjesti piirikunnalliset painikilpailut. Piirikunnallisten kisojen järjestäminen oli tuohon aikaan iso satsaus. Esimerkiksi vieraspaikkakuntalaisille painijoille piti järjestää majoitus. Pääsymaksuksi kisoihin päätettiin 1,25-1,75 markkaa. Lisäksi illanviettoon tilattiin orkesteri ja tanssilupakin haettiin. Kisojen tulot olivat 390,50 markkaa ja menot 394,62 markkaa.

Kilpailutoiminta aloitettiin uudelleen heti sisällissodan jälkeen; esimerkiksi vuonna 1919 järjestettiin kansalliset painikilpailut ja seuraavana vuonna TUL:n painimestaruuskilpailut. Weikot hallitsi suvereenisti piirin painimestaruuskilpailuja; esimerkiksi vuonna 1919 seuran painijat voittivat mestaruuden kaikissa sarjoissa. Kilpailutoiminnan vilkkautta kuvaa se, että esimerkiksi vuonna 1920 seuran painijat tekivät yhteensä 50 kilpailumatkaa. Kansainvälisiä painikilpailuja järjestettiin vuosina 1926-1930, joihin kutsuttiin ja kustannettiin painijoita mm. Saksasta, Latviasta, Venäjältä ja Ruotsista. Weikot oli jälleen järjestelyvastuussa TUL:n painimestaruuskisoissa vuonna 1927.

Vuonna 1921 Suomi-Saksa-painiottelussa olivat Veikoista mukana Ilmari Rantanen ja Vihtori Laine, jotka voittivat kaikki vastustajansa, mukaan lukien voittamattomina pidetyt Saksan mestarit. Rantasta sanottiinkin kruunaamattomaksi maailmanmestariksi, koska häntä eivät maailmanmestaritkaan ikinä voittaneet. Vastavierailulla Weikkojen ja Salon Vilppaan yhdessä järjestämässä liitto-ottelussa olivat joukkueessa mukana lisäksi Väinö Saarinen ja Oskari Suomi. Myös tällöin weikkolaiset voittivat kaikki vastustajansa. TUL:n vuoden 1923 liittojoukkueeseen kuuluivat Veikoista Paavo Suomi (60 kg), Onni Pellinen (82,5 kg) ja Oskari Meisvuori (yli 82,5 kg). Joukkue voitti kaikki ottelunsa Unkarin, Itävallan ja Saksan kiertueillaan. Vuoden 1925 Frankfurtin työläisolympialaisissa Paavo Suomi saavutti jaetun 1. tilan, ja mukana olivat veikkolaisista lisäksi Oskari Meisvuori ja Kaarlo Tammi.

Kansainvälinen menestys tarkoitti tietenkin myös kansallista menestystä. TUL:n mestaruuskisoissa mitalisteja ovat olleet

• 1919 Oskari Meisvuori hopeaa (82,5 kg), Ilmari Rantanen kultaa (yli 82,5 kg)
• 1920 Artur Soini pronssia (60 kg), Oskari Meisvuori kultaa (82,5 kg), Rafael Hautakangas hopeaa(82,5 kg), Ilmari Rantanen kultaa (yli 82,5 kg)
• 1921 Oskari Meisvuori pronssia (82,5 kg), Ilmari Rantanen kultaa (yli 82,5 kg)
• 1922 Vihtori Laine kultaa (yli 82,5 kg)
• 1923 Onni Pellinen kultaa (82,5 kg), Oskari Meisvuori kultaa (yli 82,5 kg)
• 1924 Oskari Meisvuori kultaa (yli 82,5 kg)
• 1925 Paavo Suomi kultaa (58 kg), Aleksis Kuusisto kultaa (yli 82,5 kg)
• 1926 Oskari Meisvuori kultaa (yli 82,5 kg)
• 1927 Eino Nuutinen kultaa (62 kg), Paavo Suomi hopeaa (62 kg), Kalle Tammi kultaa (75 kg), Niilo Kivimäki hopeaa (yli 82,5 kg), Feliks Flinkman pronssia (yli 82,5 kg)
• 1928 Eino Nuutinen pronssia (62 kg), Feliks Flinkman kultaa (yli 82,5 kg)
• 1929 Eino Nuutinen kultaa (62 kg), Kalle Tammi hopeaa (75 kg) , Feliks Flinkman hopeaa (yli 82,5 kg)
• 1930 Eino Nuutinen kultaa (62 kg)

Onni Pellinen siirtyi sittemmin edustamaan Helsingin Kisa-Tovereita. Hän saavutti kreikkalais-roomalaisessa painissa vuoden 1924 Pariisin ja vuoden 1928 Amsterdamin olympialaisten pronssia sarjassa 82,5 kg. Neljä vuotta myöhemmin hän kirkasti mitalin värin hopeaan Los Angelesin olympialaisissa. EM-kultaa hän voitti vuosina 1929 ja 1931. Toinen merkittävä weikkolaispainija oli Robert Oksa, joka saavutti ennen Weikkoihin siirtymistään lukuisia SM-mitaleja Turun Urheiluliiton ja Turun Riennon väreissä. Oksan vuonna 1924 alkaneen kansainvälisen valmentajauran meriitteihin kuului mm. 25 olympiamitalistin ja 44 EM- ja MM-mitalistin kouluttaminen.

Weikkojen lakkauttamisprosessin käynnistyttyä vuonna 1929 seuran painitoiminta hiljeni ja esimerkiksi Eino Nuutinen ja Feliks Flinkman siirtyivät Turun Tovereihin. Painiosasto perustettiin Voimaan vuonna 1933, mutta erityisen suurta menestystä ei saavutettu. 1940-50-luvuilla seuran painijat saavuttivat kansallisissa kisoissa 10 sarjavoittoa, 19 kakkos- ja 23 kolmatta sijaa. Kansainvälisissä kisoissa saavutettiin neljä kolmossijaa. 1920-luvun kultakauteen ei enää kuitenkaan ollut paluuta, ja seura kärsi aikuisurheilijoiden vähyydestä.

Painijaoston nimi muutettiin vuonna 1953 voimailujaostoksi. Kun seura menetti työväentalolla olleen painisalin vuonna 1955, ei painijoilla ollut hyviä harjoittelumahdollisuuksia Weikoissa. Viimeinen painiottelu Weikkojen väreissä käytiin piirinmestaruuskisoissa vuonna 1957. Painijat siirtyivät pääasiassa vastaperustettuun erikoisseura Turun Työväen Voimailijoihin.

Pyöräily oli mukana lajivalikoimassa jo varhaisessa vaiheessa. Vuonna 1920 Ilmari Mäkelä voitti TUL:n mestaruuden 1 km, 10 km ja 30 km matkoilla. Myös hänen veljensä Hjalmar menestyi hyvin 1920-luvulla. Seura toimi myös kisajärjestäjänä, mm. vuosina 1919 ja 1924 se järjesti TUL:n pyöräilymestaruuskisat. Mäkelän jälkeen uusia mestareita ei 1920-luvulla löytynyt, mutta K. Heikkinen saavutti hopeaa 100 kilometrin matkalla vuonna 1927.

Voiman aikana pyöräilylle perustettiin oma osasto vuonna 1936. Pahimpia ongelmia oli välinepula; pyöräilijät saivat niukasti renkaita kilpapyöriinsä. Pula alkoi vähitellen hellittää vasta sotien jälkeen. Leo Mäki oli vuoden 1947 TUL:n mestari 50 km matkalla. Miehistä myös Aulis Lehtonen ja naisista varsinkin Helmi Rantakaari saavuttivat useita piirin ja TUL:n mestaruusmitaleita ja -ennätyksiä sotien jälkeen. Erityisesti 1950-60-luvuilla Weikkojen pyöräilyssä saavutettiin tukuittain menestystä. Seuran pyöräilijät saavuttivat peräti 48 TUL:n mestaruutta ja ikämies Väinö Rautalakin voitti 5 Suomen mestaruutta. L. Mäkilä valittiin liittojoukkueeseen viikon kestävään Varsova-Praha-ajoon vuonna 1951, ja seuraavana vuonna Aulis Lehtonen valittiin liittojoukkueeseen Itävallan kilpailuun. Hän kuitenkin kaatui ja joutui keskeyttämään. Erityisen ansioituneita urheilijoita olivat lisäksi J. Forss ja Osmo Vihersalo, joille myönnettiin TUL:n kultainen mestarimerkki. Jälkimmäinen valittiin lisäksi TUL:n vuoden 1963 parhaaksi pyöräilijäksi. Weikot olikin eittämättä TUL:n paras pyöräilyseura 1960-luvun alkupuoliskolla. Esimerkiksi pyöräilijä Karl Lundmark valittiin Turun Weikkojen parhaaksi urheilijaksi vuonna 1960. Toiminta lakkasi kuitenkin nopeasti 1960-luvun lopulla. Vuonna 1969 seurassa ei enää ollut pyöräilytoimintaa. Pyöräilijöiden vähyys ei ollut pelkästään Weikkojen ongelma vaan se koski koko TUL:n piiriä.

Varhaisimmat merkinnät hiihtokilpailujen järjestämisestä ovat vuodelta 1914. 1920-luvulla seuran jäsenet järjestivät ja osallistuivat lisäksi luistelu- ja mäkihyppykilpailuihin. Olipa Weikot mukana Turun hiihtourheilun Yhteistoimintakerhonkin perustamisessa. Varsinkin luistelu oli Weikoissa vahva laji, sillä se oli pyöräilijöiden suosima talvilaji. Pikaluistelu aloitettiin kilpailumielessä vuonna 1937. Weikot järjesti mm. pikaluistelun TUL:n mestaruuskisat vuonna 1940 ja 1948. Menestyneimpiä luistelijoita oli pyöräilijä E. Reunamo, joka vuonna 1947 voitti piirinmestaruuden 1500, 5000 ja 10 000 metrin matkoilla. O. Vainikainen ja E. Reunamo olivat lisäksi mitaleilla. Kaksi vuotta myöhemmin alle 18-vuotiaissa T. Helola oli mestari kaikilla matkoilla 500 metristä 5000 metriin. Saman tekivät K. Mikkola alle 21-vuotiaissa ja E. Palken ikämiehissä. Luistelun huippuvuosi oli 1954, jolloin yhtä lukuun ottamatta kaikkien yleisen sarjan matkojen piirinmestari tuli Veikoista.

Hiihdossakin 1950-1960-luku oli menestyksekästä, ja Weikot saavutti useita piirinmestaruuksia sekä miesten, naisten että nuorten sarjoissa. Niinpä yleisurheilujaoston alaisuudessa toiminut hiihto eriytettiin omaksi jaostokseen vuonna 1957. 1960-luvun lopulla myös hiihto alkoi hiipua. Poikkeustapauksia lukuun ottamatta hiihto ja luistelu olivat tästä eteenpäin Weikoissa vain historiaa. Mäkihypyn harrastustoiminta oli pitkälti sidottu Urheilupuiston hyppyriin, jossa pidettiin viimeiset kilpailut vuonna 1951. Hyppyri purettiin vuonna 1957.

Jääpallo tuli seuran ohjelmaan vuonna 1921. Ensimmäinen merkintä jääpallon otteluista on vuodelta 1926, jolloin Weikot hävisi Tampereen Kisa-Veikoille 8-0. Jääpalloilusta ei pitkään aikaan muodostunutkaan vakavasti otettavaa lajia seuran palloilujaostoon. Voiman aikakaudella jääpallo aloitettiin uudelleen vuonna 1935 yhden joukkueen voimin. Seuran jalkapalloilijoista saatiin apua joukkueiden muodostamiseen ja seuraavana vuonna aloitti jo kolme joukkuetta. Vuonna 1945 seura osallistui jälleen TUL:n piirisarjoihin kahdella miesten ja yhdellä nuorten joukkueella. Jääkiekko otettiin harjoitusmielessä mukaan. Esimerkiksi vuonna 1946 jääpalloilijat pelasivat Tampereen Kisa-Veikkoja vastaan ja samalla matkalla oteltiin samalla joukkueella myös jääkiekossa. Kuitenkin jo seuraavana vuonna seura saavutti TUL:n mestaruuden jääkiekossa, ja jääpallo jäin kakkoslajin asemaan.

Uintia on yritetty käynnistää seurassa useita kertoja, ensimmäisen kerran vuonna 1921. Vuonna 1938 uinnille perustettiin oma jaosto, jonka toiminta jäi lyhytaikaiseksi. Uintitoiminta oli sidoksissa lähinnä Turun Työväen Uimareihin.

1930-luvun puolessavälissä aloitettiin käsipallon pelaaminen. Vuonna 1945 käsipalloilu käynnistettiin Voimassa uudelleen ensin harrastusmielessä. Kuitenkin jo samana vuonna päätettiin osallistua piirin käsipallosarjoihin peräti kuudella joukkueella. Edustusjoukkue otteli vuonna 1946 Suomi-sarjan karsintaottelun Helsingin Vetoa vastaan voittaen 16-6. Edustusjoukkueeseen kuuluivat M. Halme, O. Järvinen, P.Aro, P. Kerrola, A. Helle, O. Laine, A. Halme, P. Mäkelä, O. Kuusivaara, E. Englund, T. Ismail, A. Salokangas, M. Aarnio ja T. Salmi. Kuten jääpallokin, jäi käsipallo vähitellen seuran palloilujaostossa jalkapallon ja jääkiekon jalkoihin. Myös kunnollisten harjoitustilojen puute oli osasyynä. Vaikka vuonna 1953 käsipallossa saavutettiin jopa pronssia TUL:n mestaruuskisoissa, ei käsipallolle ollut sijaa enää kahta vuotta myöhemmin. Kaudella 1994-1995 aloitettiin uudelleen toiminta käsipallossa, kun entiset ÅIFK:n pelaajat aloittivat III-divisioonassa. Kokeilu loppui kuitenkin vähin äänin.

Pesäpallo otettiin palloiluosaston lajivalikoimaan vuonna 1924. Toiminta oli laajimmillaan 1930-luvulla, jolloin mukana oli sekä naisten, miesten että nuorten joukkueet. Parhaiten menestyi naisten joukkue, joka saavutti piirinmestaruuden vuosina 1935-1938. Esimerkiksi vuoden 1935 mestaruusottelussa Voiman naisten joukkue voitti Turun Toverit 3-2. Talvi- ja jatkosodat pysäyttivät lopulta pesäpalloilun hyvin alkaneen kehityksen, joskin peli oli tämänkin jälkeen mukana toiminnassa vaihtelevalla tasolla. Vuonna 1945 mukaan tuli naisten koripallojoukkue. Koripalloa oli tosin harjoiteltu ilman varsinaista joukkuetta jo kauan, esimerkiksi vuonna 1915 seuralle hankittiiin koripallotelineet. Miesten joukkue aloitti toimintansa vuonna 1948. Joukkueet pelasivat pääasiassa piirin tasolla, ja esimerkiksi vuonna 1952 miesten joukkue sijoittui piirin sarjassa toiseksi. Vuotta myöhemmin seuran johtokunta hyväksyi joukkueen ilmoittamisen liiton valtakunnansarjaan. Lentopallon ja käsipallon jäädessä pois lajivalikoimasta seuraan perustettiin oma koripallojaosto vuonna 1958.

Pöytätennis kuului lajivalikoimaan vuodesta 1952, mutta toimintaa oli lähinnä pelailumielessä. Vuonna 1983 perustetun judojaoston toiminta alkoi lupaavasti, sillä harrastajamäärä kasvoi nopeasti viiteenkymmeneen. Yhtenä suurimpana ongelmana oli kuitenkin sopivien harjoitustilojen puute Turussa. 1980-luvulla aloitettiin myös tennis- ja kuntoliikuntajaostot. Näidenkin toiminta jäi lyhytaikaiseksi.

Takaisin alkuun

Liitteet

Kunniapuheenjohtajat

Kunniajäsenet

Seuran kunniajäseneksi voidaan kutsua vähintään 50 vuotta täyttänyt yksityinen henkilö, joka on huomattavasti edistänyt seuran tarkoituksen toteuttamista. Seuran historian aikana kunniajäseniksi on kutsuttu yhteensä 19 henkilöä.

Puheenjohtajat

Seuran hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen muut jäsenet valitaan syyskokouksessa. Seuran historian aikana hallituksen puheenjohtajina ovat olleet:

Takaisin alkuun