alt

TUL:n Päivän vastaanotolla Helsingin Jäähallissa palkitut yhteiskuvassa.

Vasemmalta Ilkka Ahlgren (haki palkinnon Joonas Kylmäkorven puolesta),
Helka Maltolahti, Heikki Mäkinen, Mervi Nurmi, Mauno Ukkola ja Jouki Tikkanen.
Takana vasemmalta Sanna Jämsen, Ari Jalonen ja Mika Salonen.

TuWelle tunnustus juniorityöstä (TUL Aviisi verkkolehti 26.01.2013)

TUL:n Nuoriso cup – pystillä ansiokkaasta jalkapallon juniorityöstä palkitun Turun Weikkojen jalkapalloilijoiden jäsenmäärä on kasvanut seitsemänneksellä kymmenessä vuodessa.

Turun Weikot ei ole Turussa jäänyt isompiensa, FC Interin ja Turun Palloseuran, puristuksiin, vaan seuran pitkäjänteinen ja nöyrä työ on tuottanut tulosta.

– Tavoitteenamme on ollut rakentaa ensin olosuhteet kuntoon, jonka jälkeen olemme hallitusti kasvattaneet jäsenmääräämme. Suurin kiitos kuuluu pitkäaikaisille, hyville toimijoille, jotka tekevät työtä sydämestään, TuWen jalkapallojaoston puheenjohtaja Ari Jalonen kiittelee.

TuWella on 18 joukkuetta sarjoissa 18 aina D00-ikäluokasta aikuisiin saakka, kun vielä kymmenen vuotta sitten seuralla oli vain edustusjoukkueet.

– Pelaajia seurassa on 334, millä luvulla olemme pelaajamäärillä mitattuna Turun piirissä kymmenen parhaan seuran listalla, kertoo Jalonen.

Palkitseminen tapahtui TUL:n Päivän vastaanotolla Helsingin jäähallissa, jolla juhlistettiin liiton 94. syntymäpäivää.

Lue koko artikkeli ja katso kuvasarja tapahtumasta

Teksti: Juhamatti Nieminen
Kuvat: Heikki Virkkunen/Uudet Palvelut Udepa Oy


© Turun Weikot ry

Logo - Turun Weikot

(02) 233 7207
toimisto@turunweikot.fi
Mikonkatu 2, 20100 Turku

Toimiston aukioloajat

Päivystämme toimistolla tarvittaessa. Sovi asiasta erikseen ottamalla yhteyttä.

Turun Weikot Ry (TuWe) on vuonna 1912 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Seuran lajivalikoimassa ovat jalkapallo, keilailu, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Lisäksi seurassa toimii aktiivinen veteraanikerho ja hyvinvointiliikuntaan keskittyvä jaosto.

Seura on vuosien saatossa menestynyt useissa lajeissa (kts. seuran historia)

Hallituksen puheenjohtaja on Ari Normasto ja toiminnanjohtaja Ari Jalonen.

Turun Weikkojen säännöt

Seuran tietosuojaseloste