KaaPon ja TuWen naisten kolmas kierros

29 maaliskuu 2009

Kaapon ja TuWen naisten edustusjoukkueet ottivat mittaa toisistaan jo kolmannen kerran kuluneen talven aikana. Tällä kertaa TuWe tasasi puntit voittamalla ottelun niukasti 0-1 (0-0).

Ottelun alku oli melkein toisintoa aikaisemmista otteluista. Molemmat joukkueet puolustivat hyvin tarkasti ja yrittivät edetä nopeiden syöttöjen avulla vastustajan maalille. Ensimmäisellä puoliajalla joukkueet saivat aikaiseksi jokusen vaarallisen tilanteen toistensa maaleille. Varsinkin KaaPon keskikentällä tehokkaasti ahertanut Mira Jalonen lähetti muutaman kerran pallon matkaan hyvinkin oivallisesti. Ainoat merkinnät pöytäkirjaan ensimmäisellä puoliajalla olivat kuitenkin kumpaisenkin joukkueen suorittamat muutamat vaihdot.

 

Toisella puoliajalla TuWe onnistui luomaan jonkin verran painetta KaaPon kenttäpäätyyn. Välillä punapaitaiset olivat päästä niin nopeasti karkuunkin, että vastustajan oli otettava lähes paita pois vastustajan yltä. Elli Tuomi pääsi kertaalleen karkumatkalle KaaPon puolustajilta, mutta vetovaiheessa pallo karkasi yläilmoihin. Hetkeä myöhemmin Emmi Korpela heitti hyvän pystysyötön Ellille, joka vei pallon vastustajan maaliin, mutta tilanne vihellettiin paitsioksi.

Pientä ratkaisua ottelulle uumoiltiin kotijoukkueen saadessa rangaistuspotkun (79'), mutta veto jäi hieman epätarkaksi ja meni maalin vasemman tolpan ohitse ja maalissa tänään hyvän pelin pelannut Johanna Packalèn saattoi huokaista helpotuksesta.

Kolme minuuttia myöhemmin nähtiin päivän ensimmäinen ja ainoa maali. Lähes keskiympyrästä Roosa Koivisto potkaisi loistavan pitkän syötön suoraan Elli Tuomelle (82'), joka puski suoraan syötöstä pallon KaaPon maaliin.

TuWen peli oli tänään hyvin kurinalaista ja rauhallista. Puolustuksessa pelasivat varmoin ottein Niina Inkinen, Tiia Vaittinen, Paulina Nordström sekä loukkaantumiseensa saakka Johanna Rinne.

Puolen tunnin pelin jälkeen kentälle tullut ja hyviä syöttöjä antanut Emmi Korpela pelasi hyvän ottelun kolmella eri pelipaikalla. Keskikentällä piti hyvää vauhtia yllä Noora Jokinen.

TuWe: Johanna Packalèn, Elli Tuomi, Essi Huhtala (35' Ninni Urpo), Tiia Vaittinen, Laura Mikkola (79' Essi Huhtala), Anni Erlin (45' Roosa Koivisto), Paulina Nordström (45' Elli Vähätalo), Johanna Rinne (80' Paulina Nordström), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma (30' Emmi Korpela)

KaaPo: Maiju, Karo, Elina, Janette, Sarkku, Maiju S., HK, Sanna L., Sanna V., Mira, Sara, Rasti,  Kaisa, Pia, Liisa, Tuula

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Naisten edustusjoukkue vieraili Raumalla

22 maaliskuu 2009

Rauman Pallo-Iirot olivat kutsuneet TuWen naisten joukkueen harjoitusotteluun Rauman Äijänsuolle. Ottelu pelattiin kauniissa kevätsäässä auringon loistaessa pilvettömältä taivaalta. Ottelu oli yllättävän maalirikas ja päättyi vierasjoukkueelle lukemin 2-7 (2-3).

Kotijoukkueelta olivat molemmat maalivahdit estyneet  pelaamasta ja TuWe antoi oman ykkösveskarinsa Johanna Packalènin lainaksi vartioimaan Iirojen maalia. TuWen maalin suulle asteli kenttäpelaajista Laura Mikkola.

Itse peli käynnistyi hyvällä temmolla pallon liikkuessa kentän päästä päähän. Kahdeksan minuuttia oli pelattu, kun ensimmäistä peliään pitkästä aikaa TuWen paidassa pelannut Johanna Rauma antoi tarkan syötön Ulla Sippolalle, joka tarkalla laukauksellaan yllätti Johannan raumalaisten kenttäpäädyssä.

Kaksi minuuttia myöhemmin Iirojen pelaajaa rikottiin sääntöjen vastaisesti TuWen maalin suulla. Iirojen tarkka veto pilkulta suoraan TuWen maalin vasempaan ylänurkkaan tasoitti ottelun.

Kellon näyttäessä 18 minuuttia kotijoukkueen maalin edessä olleesta vimmatusta hässäkästä Elli Tuomi laittoi pallon maalin ja vei TuWen jälleen yhden maalin etumatkalle. Ensimmäisen maalin parivaljakko Ulla Sippola ja Johanna Rauma toistivat pelin alun kuvionsa ja Ullan tarkalla sijoituksella (41') tilanne muuttui 1-3:een. Juuri ennen puoliaikaa Iirot kavensivat numeroiksi 2-3.

Toisella puoliajalla tuntui kuin raumalaisilta olisi loppunut puhti jotenkin hieman kesken, sillä turkulaiset saivat melkoisen rauhassa rakentaa peliä Iirojen maalia kohti. Essi Huhtala teki ehkä päivän näppärimmän maalin (69') Noora Jokisen syötöstä. Seuraavaksi tänään tarkkoja ja hyviä syöttöjä jaelleen Roosa Koiviston jalasta pallo Elli Tuomelle (76'), joka ei erehtynyt maalin suulla. Kolme minuuttia myöhemmin Roosa syötti jälleen mainiosti ja Essi Huhtala (79') viimeisteli TuWen kuudennen maalin. Sinetiksi tälle pelille Johanna Rauma syötti Elli Tuomelle (81'), joka pelasi Iirojen maalivahdin ja puolustuksen ulos tilanteesta siirtäen pallon kaikessa rauhassa tyhjään maaliin.

Takaiskuista huolimatta kotijoukkueen maalissa torjunut Johanna pelasi kaiken kaikkiaan hyvän ottelun saaden positiivista tunnustusta ja lämpimät kiitokset Iirojen valmennukselta.

TuWe: (Johanna Packalèn), Elli Tuomi, Essi  Huhtala, Tiia Vaittinen, Ulla Sippola (45' Hanna-Kaisa Virtanen), Laura Mikkola, Anni Erlin (45' Roosa Koivisto), Pauliina Nordström, Johanna Rinne, Noora Jokinen, Niina Inkinen (45' Ann-Mari Grönroos), Johanna Rauma

Naisten joukkueeseen viisi uutta pelaajaa

22 maaliskuu 2009

Turun Weikkojen naisten edustusjoukkueen pelaajakaarti on kasvanut viidellä uudella kokeneella pelaajalla.

Ulla Sippolan pelaajaura on lähtenyt liikkeelle Turun Nappulaliigasta. Sen jälkeen pelit jatkuivat Turun Pyrkivässä ja SCR:ssä. Maaottelukokemusta hänelle on karttunut U17-joukkueessa.

Nuorten U17-maajoukkueessa on ollut mukana myös Laura Mikkola, jonka pelit ovat alkaneet Kaarinan Nappuloissa. TuWen mukaan Laura on tullut TPS:n ja TuTon kautta.

Niina Inkinen on turkulaistunut opiskelujen myötä. Viime kaudella hän edusti Porin NiceFutiksen liigajoukkuetta.

Länsi-Turunmaan Piffenissä viime kaudella Naisten Ykkösessä pelannut Pauliina Nordström on myös tuore kasvo Turun Weikkojen naisten ryhmässä.

Turun Nappulaliigassa pelaamisen aloittanut Johanna Rauma on pelannut TuWessa vuosina 2001-2006. Parin kauden poissaolon jälkeen hän on tehnyt paluun tuttuihin kuvioihin.

Toivotamme kaikki tytöt lämpimästi tervetulleiksi joukkueeseen ja onnea alkavalle kaudelle!

 

Kuvassa vasemmalta: Johanna Rauma, Pauliina Nordström,
Niina Inkinen, Ulla Sippola ja Laura Mikkola 
  • 148
  • 149
  • 150
  • 151
  • 152
  • 153
  • 154
  • 155
  • 156
  • 157