Pyrkivä tasoihin ja ohi toisella puoliajalla

01 syyskuu 2009

TuWen ja TuPyn jäsentenvälisessä syyskierroksen paikallisottelussa nähtiin yleisöön menevää jännittävää jalkapalloviihdettä loppuvihellykseen saakka.

Ensimmäisen puoliajan jälkeen näytti siltä, että TuWe korjaa pisteet tällä kertaa, mutta joukkueen toisen puoliajan lopun viiden minuutin musta aukko ja Pyrkivän nuoren joukkueen hillitön voitontahto käänsivät ottelun käsikirjoituksen TuPyn viedessä ottelun nimiinsä lukemin 3-2 (0-0).

Ottelua pelattiin alusta lähtien TuWen kuvioiden mukaan. Muutaman napakan hyökkäyksen jälkeen Tiia Vaittinen syötti hienosti Noora Jokisen (8') jalkaan, jonka upea veto upposi Pyrkivän maaliin.

Ensimmäisellä puoliskolla TuWe pääsi kokeilemaan maalintekoa muutaman kulmapotkun avittamana, mutta niistä tulosta ei saatu syntymään. TuPyn maalivahtia koeteltiin useammankin kerran, muun muassa Emmi Korpela pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta kova laukaus meni yli vastustajan maalin.

Elli Vähätalon hallitun syötön saattelemana Ninni Urpo (36') vei TuWen 0-2 johtoon. TuWen hyvä ote säilyi koko puoliajan loppuun saakka.

Toisella jaksolla TuWen peli ei kulkenut enää aivan ensimmäisen puoliskon tarkkuudella. Pyrkivä pääsi peliin hyvin mukaan joukkueelle annetun kulmapotkun jälkitilanteesta tehdyn huolimattoman purkupallon jäätyä pomppimaan maalin suulla pelaajan jos toisenkin päästä toiseen. Lopulta viimeinen pusku ponnahti TuWen pelaajasta maalin kattoon. TuPyn kavennusmaalin tekijäksi merkittiin Sari Tikkanen (54').

TuWella oli puoliajan loppupuolella erinomainen tilaisuus ratkaista ottelu itselleen Johanna Rauman kirittyä Pyrkivän puolustukselta karkuteille. Hän onnistui myös pelaamaan maalivahdin ulos tilanteesta, mutta harmiksi pallo lipui aavistuksen maalin vasemman tolpan ulkopuolelle. Meri Tuomiston ja Emmi Korpelan pari hyökkäystä tyrehtyivät hieman kyseenalaisiin paitsioliputuksiin.

Pyrkivä jatkoi sitkeästi takaa-ajoaan TuWen pelin muuttuessa aavistuksen hermostuneemmaksi. Viitisen minuuttia ennen pelin loppua alkoi TuWen synkkä hetki. TuPyn hyvästä keskityksestä tulleen karkean merkkausvirheen seurauksena Anu Nummelin (85') tasoitti ottelun. TuWen otteet muuttuivat entistä epävarmemmaksi tilanteen käännyttyä yllättäen. Hermostuneisuus heijastui erityisesti avaussyötöissä, jotka pääsääntöisesti menivät yli sivurajan. Muutenkaan eivät syötöt enää tahtoneet tavoittaa millään haluttuja pelaajia. Muutamaa hetkeä ennen päätösvihellystä Juliette Kemppi sai mainion läpisyötön haltuunsa. Hänen etenemistään TuWen puolustus ei kyennyt pysäyttämään ja Julietten (90') tarkan laukauksen edessä hyvän pelin pelannut Johanna Packalèn oli voimaton.

Ottelu päättyi voitokkaasti ja ansaitusti Pyrkivälle 3-2. Voittonsa ansiosta TuPy nousi pisteen verran sarjataulukossa TuWen yläpuolelle. Naisten Kakkosen B-lohkon pelit säilyttävät jännitteensä viimeisille kierroksille saakka.

8'   0-1 Noora Jokinen

36' 0-2 Ninni Urpo

54' 1-2 Sari Tikkanen

85' 2-2 Anu Nummelin

90' 3-2 Juliette Kemppi

TuPy: Milla Kykkänen, Ida Luotonen (45' Kati Nummelin), Mirena Pihl, Elina Leino, Mira Niinivirta, Sari Tikkanen, Heta Kauppinen (58' Juliette Kemppi), Saara Halkio (45' Anu Nummelin), Saana Kottonen (45' Ida Kreutzman), Saila Koskinen, Maria Kallio, (Jenna Linke, Anita Zharku).

TuWe: Johanna Packalèn, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Tiia Vaittinen, Laura Yli-Arvela, Emmi Korpela, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma, Ninni Urpo (45' Anni Erlin), (Elli Tuomi).

Tuomarit: Anton Gabriel, Erika Manninen, Pouria Notash 

 

 

 

Karhun kaato ei onnistunut toistamiseen

22 elokuu 2009

Naisten Kakkosen kärkipään ottelussa TuWen naiset ottivat mittaa Kauhajoen Karhusta toistamiseen tällä kaudella. Kevätkierroksella turkulaiset saivat pisteet tuomisinaan Pohjanmaalta, mutta tämän päiväisen tasaisen vauhdikkaan ottelun vei nimiinsä tällä kertaa Karhu suhteellisen niukoin numeroin 02- (0-0).

Impivaaran keinonurmelle sattui melkoinen tuulevire, joka omalta osaltaan antoi puhtia pallolle tasapuolisesti. Karhu on tottunut pelaamaan pääasiassa nurmikentillä, joten pelialustan nopeus hieman vieroksutti vierasjoukkuetta.

TuWen ryhmän syöttöpeli kulki jälleen suhteellisen mallikkaasti, vaikka valmentaja Marion Hällfors oli joutunut tekemään jonkin verran muutoksia kentällisen pelitaktiikkaan muutamien toipilaiden ja  tänään muiden kiireiden vuoksi pelin väliin jättämään joutuneiden ollessa poissa vahvuudesta. Vierasjoukkueen syöttöpeli sitä vastoin onnahteli jonkin verran. Tämä saattoi johtua tuntuman hakemisesta kentän pintaan.

TuWe pääsi yrittämään useammankin erikoistilanteen avulla ratkaisujen tekoa, mutta hyvät kulma- ja vapaapotkut tyrehtyivät Karhun hyvin pelanneen pitkän ja ulottuvan maalivahdin Kreeta-Liisa Yli-Säntin käsiin. Noora Jokisen ja Emmi Korpelan kipakat laukaukset eivät nekään onnistuneet ohittamaan Karhu-vahtia. Reilun puolen tunnin pelin jälkeen TuWen kärkipelaaja Elli Tuomen ikävä loukkaantuminen ja hoitotoimenpiteistä aiheutunut pelikatko hieman seisauttivat kotijoukkueen peliä. Ellin jouduttua jättämään pelin kesken, hänen tilalleen kärkeen tuli pitkästä aikaa mukaan päässyt Ulla Sippola. Ensimmäisen jakson loppua kohti edetessä Karhu pääsi yrittämään maalintekoa hyvästä paikasta, mutta Joy Okwoduan antama vapari meni niukasti yli TuWen maalin.

TuWen maalivahti Johanna Packalèn pelasi erinomaista ottelua. Hänen upeat torjuntansa vesittivät toisen puoliajan alkupuolella tulleet Joy Okwoduan ja Leeni Lähteenmäen hyvät vedot.

Kotijoukkueen hieman himmatessa tempoaan, vierasjoukkue sai hyvän hyökkäyksen aikaiseksi ja ensimmäisiä pelejään Karhun paidassa pelannut Jenni Taisto (61') avasi maalitinsä onnistuttuaan laukomaan ohi TuWen maalivahdin. Tilannetta luonnehdittiin tosin näköyhteydessä olleen katsomon toimesta paitsioksi. Sitä ei kuitenkaan vihelletty, joten Karhu siirtyi 0-1 johtoon.

Turkulaisten jouduttua takaa-ajoasemaan ryhmä nosti rohkeasti pelaamistaan ylöspäin ja onnistui saamaan hyviä tilanteita vastustajan päätyyn. Muutamat vapaapotkut ja kulmat olivat lähellä onnistumista, mutta avausmaali jäi kuitenkin haaveeksi.

Rohkea hyökkäyspeli ja tahto maalintekoon kostautui vielä pari minuuttia ennen ottelun loppuvihellystä, kun Niina Kukkasmäen (88') antaman vapaapotkun onnistui Tuwen vahti torjumaan, mutta jotenkin pallo taittui sormien yli pudoten Karhun näkövinkkelistä maaliviivan paremmalle puolelle.

Pisteet tästä hyvästä tasaisesta ottelusta lähtivät Kauhajoelle. Kotijoukkue taisteli koko ottelun hienosti, vaikka suurin vauhti pikkuisen hiipui ottelun loppua kohti kentällä olleiden useiden toipilaiden hieman uupuessa. Hyvässä vireensä säilyttivät tänään ottelun loppuun saakka maalivahti Johannan lisäksi Noora Jokinen, Johanna Rinne, Emmi Korpela ja Tiia Vaittinen.

Kauhajen Karhun otteluraportti:

TuWe: Johanna Packalèn, Elli Tuomi (33' Ulla Sippola), Elli Vähätalo (58' Katja Vuorela), Essi Huhtala, Tiia Vaittinen, Emmi Korpela, Anni Erlin, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma.

Karhu: Kreeta-Liisa Yli-Sänttimo, Esther Eno, Tiina Kuja-Halkola, Susanna Rinne (46' Niina Kukkasmäki), Sirpa Pohjalainen, Suvi Rinne, Henni Viljanmaa (C), Leeni Lähteenmäki, Joy Okwodua, Henna Pukkila, Jenni Taisto, (Tiina Keski-Karhu, Katri Aaltonen)

Tuomarit: Gabriel Anton, Hasan Elsayed, Kai Kivimäki

Yleisöä: 43

TuWen naiset hakivat pisteet takaisin Raumalta

12 elokuu 2009

Kevätkierroksella Rauman Pallo-Iirot pöllyttivät Turun Weikkojen naisten edustusjoukkuetta melkoisen suurin lukemin. Toisella kierroksella TuWe haki pisteet takaisin Raumalta hieman niukemmin 0-1 (0-1).

Tasainen ottelu ei liiemmälti maalipaikkoja suonut ensimmäisellä puoliajalla. Iirojen viiden puolustajan ryhmä muodosti tiiviin rivistön kotijoukkueen päädyssä. TuWe kokeili tässä pelissä hieman erilaisia pelipaikkoja joihin oli tavallisesti totuttu. Tänään hieman yllättäen keskikentällä pelanneet Meri Tuomisto ja Laura Yli-Arvela yhdessä topparina pelanneen Noora Jokisen kanssa estivät tehokkaasti Iirojen suunnitelmat vastaiskuihin.

Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Essi Huhtalan (28') veto harhautti raumalaisvahdin ja TuWe siirtyi 0-1 johtoon. Maalin syöttäjäksi merkittiin Laura Yli-Arvela.

Toisella jaksolla TuWe alkoi hieman varmistella yhden maalin johtoaan ja siirtyi jonkin verran puolustavampaan pelaamiseen. Pallo-Iirojen sitkeä yritys kaventaa ottelu jatkui viime hetkeen saakka, ja TuWen kenttäpuoliskolla oli ajoittain melkoista säpinää koko kotijoukkueen noustua hyökkäykseen. Hieman ennen päätösvihellystä Iirojen maalivahtikin oli jo naamakkain TuWen maalivahti Johanna Packalènin kanssa. Johanna piti kuitenkin maalinsa tällä kertaa puhtaana ja ottelu päättyi turkulaisten niukkaan voittoon.

Ottelun raati palkitsi turkulaisten joukkueesta tasaisen varman pelin pelanneen kapteeni Johanna Rinteen.

Lauantaina elokuun 22. päivä seuraavassa TuWen Naisten kotiottelussa vastaan asettuu Kauhajoen Karhu.

P-Iirot: Katja Vastiala, Pauliina Vahander, Janiina Jalonen (79' Tytti Virtanen), Enni Mäkitalo, Riikka Huttunen, Maria Nordlund, Katri Rajala, Katri Juhola, Tarja Hussa, Kati Vastamäki (31' Minna Lyyra), Johanna Lehto (31' Laura Laitonen), Noora Tallila.

TuWe: Johanna Packalèn, Elli Tuomi, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Essi Huhtala (76' Katja Vuorela), Laura-Yli-Arvela, Emmi Korpela (46' Anni Erlin), Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma.

Tuomarit: Arto Lilja, Suvi Varjonen, Nhamo Zinhu

 

  • 141
  • 142
  • 143
  • 144
  • 145
  • 146
  • 147
  • 148
  • 149
  • 150