Naisten pistetili aukesi Raumalla

13 touko 2010

Sarjakauden ensimmäisessä pelissä kärsitty tappio tuntui olevan kaukainen muisto vain TuWen Naisten matkattua helatorstaina Rauman Äijänsuolle Pallo-Iirojen vieraaksi. Vieraat korjasivat pistepotin selkeästi kotiin viemisiksi lukemin 0-4 (0-2).

Kelloja ei ehditty kentän laidalla edes vetämään kunnolla, kun kentällä jo tapahtui. Suoraan aloituksesta TuWe alkoi kierrättämään palloa, eikä kahta minuuttiakaan ehtinyt kulua, kun Paulina Nordström syötti pallon Meri Tuomistolle (2'), jonka kova kierteinen veto upposi raumalaisten maalin vasempaan yläkulmaan.m_piirot_tuwe_0179_13

Ottelu jatkui turkulaisten hallinnassa. Viidentoista minuutin kohdalla Ninni Urpo oli päästä karkuun raumalaispuolustukselta, ja hetkeä myöhemmin Johanna Rauma vetäisi pallon hieman ohi maalin oikealta puolelta.

Puolen tunnin pelin jälkeen Laura Yli-Arvela (33') teki näppärän tee-se-itse maalin vetäisemällä ensin maalin ylähirteen ja "syöttämällä" pallon siitä itselleen, jonka jälkeen hän vetäisi pallon maaliviivan sisäpuolelle. Hieman ennen ensimmäisen puoliajan loppua Laura oli onnistua toistamiseen kudin mentyä hieman oikealta ohi maalin.

Toista puoliaikaa käytiin neljä minuuttia, kun Noora Jokinen syötti pallon Meri Tuomistolle, jonka kova vasuri oli erehtymätön ja turkulaiset siirtyivät jo 0-3 johtoon.

Meri oli tekemässä esityön myös illan viimeiseen osumaan, josta vastasi Johanna Rauma (64') tarkalla ja kovalla vedollaan.

TuWen puolustus oli jälleen hyvin hereillä koko ottelun ajan. Johanna Rinteeltä,Tiia Vaittiselta, Paulina Nordsrömiltä sekä Niina Inkiseltä ei onnistunut kertaakaan pääsemään vastustajan hyökkääjiä karkuun.

Muutaman tiukan tilanteen vierasjoukkueen päädyssä hoiti TuWen maalivahti Anna Tamminen kylmän rauhallisesti.

Pallo-Iirojen joukkueesta jäivät mieleen ahtaissa paikoissa näppärästi pallon kanssa pyörinyt Sanni Kämäräinen sekä varmasti pelanneet konkarit Kaisa Siivonen ja Tatja Hussa.

 

PIirot-TuWe 0-4 (0-2)

2'      0-1   Tuomisto Meri (Nordström Paulina)

33'    0-2   Yli-Arvela Laura

49'    0-3   Tuomisto Meri (Jokinen Noora)

64'    0-4   Rauma Johanna (Tuomisto Meri)

PIirot: Noora Tallila, Pauliina Vahander (C), Sanni Kämäräinen, Kaisa Siivonen (67' Viivi Mäkinen), Johanna Hätilä, Janina Jalonen (82' Jessica Arvo), Helmi Sipilä, Maria Merimaa (46' Heidi Moilanen), Katri Suistio (64' Emmi Lehtonen), Katri Rajala (71' Laura Laitonen), Tatja Hyssä, Sonja Heino.

TuWe: Rebecca Niiniaho (46' Anni Erlin), Meri Tuomisto (82' Essi Huhtala), Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma (64' Cecilia Achrén), Ninni Urpo (46' Malyun Hassan).

Tuomarit: Mikko Lehtola, Suvi Varjonen, Vesa Suhonen

 

Naisten edustuksella epäonninen sarja-avaus

06 touko 2010

Kauan ja hartaasti odotettu Naisten Kakkosen avausottelu ei sujunut TuWen naisten edustusjoukkueelta aivan odotusten mukaisesti. Turun Weikojen uudella Raunistulan kentällä pelatun ottelun ainoa maali merkittiin TKT:lle, joka vei sarjan ensimmäiset pisteet Tampereelle luvuin 0-1 (0-0).

Kotijoukkueella oli ottelun aikana lukuisia mahdollisuuksia tehdä maaleja, mutta kuin toisintona edelliskauden alun otteluista, maalitili ei ottanut auetakseen sitten millään. 

Ensimmäinen puoliaika pelattiin ilman osumia, mutta toisella puoliajalla nähtiin sentään yksi maali. Koko ottelu pelattiin TuWen hallinnassa, mutta TKT onnistui käyttämään tämän ainokaisen todella vaarallisen tilanteensa edukseen. Tamperelaisille tuomittiin epäsuora vapaapotku, hieman ehkä heppoisin perustein, lähes suoraan TuWEn maalin edustalta. Julia Salovaaran (72') veto meni yli turkulaisten muurin ja kimposi onnekkaasti maalin ylähirrestä maaliin.  Erinomaisesti pelannut ja hienoja vastaantuloja tehnyt maalivahti Anna Tamminen ei mahtanut vastustajan maalille mitään.

Ottelun loppua kohti TuWe nosti hyökkäyslinjaansa vielä reilusti ylöspäin ja ennen päätösvihellystä nähtiin kaksikin hienoa läpiajoa, joista lähes maaliviivalta lähteneet vedot eivät menneet tolppien väliin. Onni oli tänään hyljännyt kotijoukkueen.

TuWe: Elli Vähätalo (27' Rebecca Niiniaho), Cecilia Achrén (65' Ninni Urpo), Meri Tuomisto, Essi Huhtala, Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Paulina Nordström, Anni Erlin, Malyun Hassan, Pauliina Tuloisela.

TKT: Pilvi Pirkonen, Julia Salovaara, Salla Aaltonen, Annika Viiala (75' Siina Mutikainen, Laura Oittinen (57') Laura Pellinen, Pauliina Suoniemi, Meeri Räisänen, Sari Kärnä, Selina Warjus (C), Nina Sahari (46' Taru Jokela), Leena Lepikonmäki

Tuomarit: Juha Hyssälä, Marianna Putkonen, Ville Laukka

Yleisöä: 31

 

TuWe kevyesti Naisten Suomen Cupin toiselle kierrokselle

18 huhtikuu 2010

Naisten Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella arpa oli langettanut vastakkain KSF:n ja Turun Weikkojen naisten edustusjoukkueet. Kemiöläisten kotiottelu pelattiin poikkeuksellisesti Turussa Raunistulan uudella keinonurmella, koska paikalliset kentät eivät olleet vielä pelikunnossa.

Jatkoon toiselle kierrokselle selvisi yllättävän suurinumeroisesti TuWen joukkue lukemin 1-7.

Heti ottelun alusta lähtien turkulaisten peli lähti liikkeelle iloisin ottein. Lievätkö ensimmäinen "oikea" peli omalla uudella kentällä, juuri painosta tulleet uudet peliasut, sekä niin pelaajia kuin katsojiakin hemmotellut hieno kevätsää vauhdittanut TuWen naisten peliä.

Pallo kulki kaiken aikaa kevyesti TuWen kontrollissa hyvien hyökkäyksien saattelemina. Kauden maalitiinsä avasi Laura Yli-Arvela (17') Johanna Rauman syötöstä. Kahdeksan minuuttia myöhemmin kemiöläiset laittoivat tilanteen jännittäväksi tasoitamallla pelin (25'). Tasoitusmaali antoi kuitenkin lisää puhtia turkulaisille, eikä kotijoukkueelle. Laura Yli-Arvela luki tarkasti Kemiön puolustuksen huolimatonta pelaamista ja rankaisi välittömästi tekemällä illan toisen maalinsa (34').

Pelikello ehti kiertää eteenpäin vain neljä minuuttia, kun Meri Tuomisto (38') täräytti Ninni Urpon syötöstä taukolukemiksi 1-3.

Toista puoliaikaa pelattiin jälleen 17 minuuttia ennen maalien syntymistä. TuWen maalivahti Anna Tammisen hienosta avaussyötöstä pallo kulki Johanna Rauman ja Ninni Urpon kautta Meri Tuomistolle (62'), joka niin ikään latasi toisen maalinsa tässä ottelussa.

Meri merkittiin syöttäjäksi seuraavaan maaliin, josta vastasi hienon nousunsa päätteeksi puolustaja Tiia Vaittinen (67')

Essi Huhtalan syötöstä Laura Yli-Arvela teki illan hattutempun vieden TuWen jo 1-6 karkumatkalle.

Illan lopputuloksen kruunasi Ninni Urpo (79') kauniilla maalillaan, johon esityön tekivät ovelilla kääntöharhautuksillaan Meri Tuomisto ja Noora Jokinen.

KSF on ollut vuosien aikana yllättävän tasainen vastustaja TuWelle, mutta tänään eivät heidän rahkeensa riittäneet TPS:n pelaaja-avuista huolimatta pysäyttämään turkulaisten maali-iloittelua

Edellä mainittujen maaleja tehtailleiden pelaajien lisäksi hyvää työtä TuWen puolustuksessa tekivät Niina Inkinen, Paulina Nordström, Johanna Rinne ja Tiia Vaittinen lähes läpipääsemättömällä muurillaan.

Toiselle kierrokselle vastustajaksi arpa tuo TuWelle Naisten Kakkosessa samassa lohkossa pelaavan MuSan. Ottelu tullaan pelaamaan Porissa.

KSF-TuWe 1-7 (1-3) Raunistulan kht, Turku

17' 0-1 Yli-Arvela Laura (Rauma Johanna)

25' 1-1 KSF

34' 1-2 Yli-Arvela Laura

38' 1-3 Tuomisto Meri (Urpo Ninni)

55' 1-4 Tuomisto Meri (Ninni Urpo, Rauma Johanna, Tamminen Anna)

67' 1-5 Vaittinen Tia (Tuomisto Meri)

73' 1-6 Yli-Arvela Laura (Huhtala Essi)

79' 1-7 Urpo Ninni (Jokinen Noora, Tuomisto Meri)

TuWe: Rebecca Niiniaho, Cecilia Achrén, Meri Tuomisto, Tia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma, Jenna Juti, Johanna Koskinen, Elli Vähätalo, Essi Huhtala, Anni Erlin, Ninni Urpo

Yleisöä: 47

 

  • Click to enlarge image m_nsc_ksf_tuwe_0083_1.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_ksf_tuwe_0083_2.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_ksf_tuwe_0094_2.jpg
  •  
m_nsc_ksf_tuwe_0083_1.jpg m_nsc_ksf_tuwe_0083_2.jpg m_nsc_ksf_tuwe_0094_2.jpg


 

 

 

 

  • 134
  • 135
  • 136
  • 137
  • 138
  • 139
  • 140
  • 141
  • 142
  • 143