Tuwen naiset taistelivat suurella sydämellä

18 kesäkuu 2010

Naisten Suomen Cupin kolmannen kierroksen otteluun Turun Weikot sai vastaansa Naisten liigassa tällä hetkellä kuudennella sijalla olevan FC Unitedin Pietarsaaresta. Jatkopaikkaan saakka joukkueen rahkeet eivät tänään aivan riittäneet, mutta Naisten Suomen Cup päättyi tänä vuonna turkulaisten osalta erinomaisen pelisuorituksen jälkeen kohtuullisiin 0-3 (0-1) tappiolukemiin.

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_20

Edellisenä iltana Kemiössä pelattu ottelu oli nollattu erinomaisesti, sillä niin hyvällä sykkeellä ja asenteella koko joukkue laittoi itsensä likoon. Kotiyleisöä pidettiin tiiviin jännityksen vallassa lähes koko ensimmäisen puoliajan.

Ottelua käytiin vauhdilla heti alusta lähtien. TuWe pelasi tiiviinä pakettina tarkkaa peliä. Kaksinkamppailuihin uskallettiin mennä voimalla. Hyökkäyspään pelaajat osallistuivat aktiivisesti puolustuspään pelaamiseen ja puolustajat tekivät ajoittain hyviä nousuja hyökkäyksen tueksi. Maalivahti Anna Tamminen pääsi näyttämään ensimmäisen kerran tällä kaudella parasta osaamistaan.

Ensimmäisellä puoliskolla joukkueiden hyökkäykset jakautuivat aika tarkkaan tasan. Välillä TuWe pystyi pitämään peliä Unitedin kenttäpäädyssä pidempäänkin. Hieman ennen taukoa pietarsaarelaiset saivat kaksi kulmapotkua. Ensimmäisen TuWe-vahti torjui hienosti, mutta tilanteesta tulleen toisen kulman jälkitilanne oli varsinaista flipperin peluuta. TuWe ei saanut tilannetta puretuksi, eikä United saanut palloa sisään. Ehkä noin kymmenennellä kosketuksella palloon, onnistui vahvasti maalinedustalla hyörinyt Theresa Gomina (43') laittamaan pallon maaliin.

Takaiskusta huolimatta toisellakaan puoliajalla Tuwen syke ei sammunut, vaan joukkue jaksoi jatkaa taisteluaan. Kentän laidalta oli kuitenkin havaittavissa pientä kotijoukkueen väsähtämistä. Toinen ottelu alle vuorokauden siällä alkoi vaatia vääjäämättömästi veronsa. Tämä avasi FC Unitedin kokeneelle ryhmälle hieman enemmän tilaisuuksia. Kuuden minuutin pelin jälkeen jäi ottelun hyvin tuominneelta Sami Lampulta käsivirhe huomaamatta. TuWen pääty jotenkin hieman seisahtui odottamaan vihellystä, jota koskaan ei tullut. Unitedin Maria Widjesog (51') oli kuitenkin hyvin tilanteessa hereillä ja hän pääsi lähes vapaasti vetämään pallon maaliin ja tilanteeksi 0-2.

Pelissä säilyi kuitenkin hyvä tempo, eikä takaiskuista huolimatta TuWen pelaajien päät painuneet mitenkään alaspäin, vaan muutamia vaarallisia tilanteita saatiin aikaiseksi myös vastustajan kenttäpäädyssä.

Ottelun lopputulos syntyi Unitedin kulmapotkun jälkitilanteesta. Suoraan kulmasta tullut pallo putosi suoraan Madeleine Grankullan (66') jalkaan, josta hänen suora vetonsa upposi maaliverkkoihin.

Ottelu päättyi lukemiin 0-3 ja FC United jatkaa cupissa kahdeksan parhaan joukossa. Päivän parhaina pelaajina palkittiin FC Unitedin Hanne Ojanperä sekä kotijoukkueen Laura Yli-Arvela.

Tappiosta huolimatta TuWelaiset olivat illan antiin tyytyväsiä. Pelaajat kommentoivat, että oli mukava pelata sellaista joukkuetta vastaan, joka pelasi vauhdikkaasti ja kovaa, mutta oikein. Kiitokset tulivat myös tuomarille, joka antoi joukkueiden pelata, eikä puuttunut jokaiseen tilanteeseen tehden peliä katkonaiseksi.

TuWen tytöt lähtivät viettämään ansaittua lomaviikkoaan ja juhannusta. Joukkueen seuraava Naisten Kakkosen kotipeli pelataan 2. heinäkuuta.

Naisten Suomen Cup TuWe-FC United 0-3 (0-1)

43' Theresa Gomina 0-1

51' Maria Widjeskog 0-2

66' Madeleine Grankull 0-3

TuWe: Rebecca Niiniaho (55' Pauliina Tuloisela), Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Essi Huhtala (77' Johanna Rauma), Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Ninni Urpo (68' Malyun Hassan), Anni Erlin, Niina Inkinen.

FC United: Johanna Smeds (68' Viktoria Byskata), Hanne Ojanperä, Theresa Gomina (64' Sanna Leppälä), Madeleine Grankull, Matilda Henriksson, Mara Widjeskog, Riikka Ketola (46' Manda Henriksson), Kaisa Wikman, Joanna Granholm, Josefine Sjöblom, Marianna Erkkilä (55' Ronja Forslund), Emmi Ristimäki, Linda Säätelä.

Tuomarit: Sami Lamppu, Julia Honkasalo, Erika Manninen.

Yleisöä: 81

  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_1.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_10.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_11.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_12.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_13.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_14.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_15.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_17.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_18.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_19.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_2.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_20.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_21.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_22.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_23.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_24.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_25.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_26.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_27.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_28.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_29.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_3.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_30.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_31.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_32.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_33.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_34.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_5.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_6.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_7.jpg
  • Click to enlarge image m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_8.jpg
  •  
m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_1.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_10.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_11.jpg

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_12.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_13.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_14.jpg

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_15.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_17.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_18.jpg

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_19.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_2.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_20.jpg

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_21.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_22.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_23.jpg

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_24.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_25.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_26.jpg

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_27.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_28.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_29.jpg

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_3.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_30.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_31.jpg

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_32.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_33.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_34.jpg

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_5.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_6.jpg m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_7.jpg

m_nsc_2010_tuwe_fcunited_DSC_0784_8.jpg

 

 

TuWe saa vieraaksen naisten liigajoukkueen Pietarsaaresta

18 kesäkuu 2010

Suomen Palloliitto 17.06.2010

Suomen Cupin kolmannella kierroksella Turun Weikot saa vieraakseen FC Unitedin Pietarsaaresta. Kakkosessa pelaavan TuWen joukkueenjohtaja Ari Jalonen luottaa joukkueeseensa, varsinkin kun muutamat tärkeät pelaajat ovat toipuneet loukkaantumisistaan.

TuWen cupissa hyvä noste

- Kummatkin aikaisemmat pelit ovat menneet niin kuin pitikin. Unitedin kanssa emme ole aiemmin kohdanneet. Kova ryhmä tulee vastaan, taidamme olla haastajia, toteaa joukkueenjohtaja Jalonen.

- Meillä on ollut muutamia pelaajia toipilaina, mutta tarkoitus olisi, että hekin olisivat perjantaina jo pelikunnossa.

Jalonen tietää joukkueensa vahvuuden ja uskoo jatkopaikan olevan mahdollinen. Kausi on ollut turkulaisille kuitenkin rankka.

- Menemme peliin kovalla yrityksellä ja pelaamme tarkasti pelin alusta loppuun asti. Meillä on vielä peli ennen perjantain cupin peliä (torstai-iltana), eli rankkaa tulee olemaan. Pitää jaksaa vääntää ja pistää kampoihin koko pelin ajan.

- Se, että tämä on kotipeli, helpottaa meitä paljon. Viime vuonna matkustimme yli 30 asteen helteessä puoli päivää bussissa, kyllä sen jälkeen on kenen tahansa vaikea pelata.

TuWe ja FC United kohtaavat 18.6. klo 18.30 Raunistulan kentällä. Panoksena on ei enempää eikä vähempää kuin paikka Suomen Cupin kahdeksan parhaan joukossa.

Naisten Suomen Cup sivustolle

Naiset tasapeliin Kemiössä

18 kesäkuu 2010

Kemiön Amospuiston kolealla ja pienehköllä nurmikentällä pelatussa Naisten Kakkosen maalittomassa ottelussa pisteet menivät tasajakoon KSF:n ja Turun Weikkojen kesken.m_ksf_tuwe_2010_DSC_0770_5

Kentän hahmo oli jälleen kerran valitettavasti paikallinen erotuomari, joka vuodesta toiseen onnistuu latistamaan joukkueiden välisen Kemiössä pelattavan ottelun hyvän tunnelman omalla tyylillään, joka saattaisi jollain tavalla sopia junioriotteluiden viheltämiseen, mutta ei välttämättä enää aikuisten sarjoihin. Kyseinen tapa jakaa oikeutta hyydyttää joukkueiden pelaamisen ja saa aikaan hyvin negatiivisen ilmapiirin kentällä, joka tarttuu varsin nopeasti niin pelaajiin kentällä kuin vaihtopenkillekin, ja saa joukkueiden valmennusjohdotkin tarpeettomasti lähes "tukkanuottasille" keskenään.

No, tuomarithan eivät näitä otteluita pelaa ja ratkaise, vaan lopputulos on viime kädessä joukkueiden omissa käsissä. Itse ottelu sujui hyvin katkonaisissa merkeissä pillin soidessa tiheään tahtiin ja pallon karatessa usein kentän viereisille niityille. Maalintekopaikkoja ei auennut ottelun aikana kovinkaan montaa. Tuwen Noora Jokinen oli lähinnä onnistua. Hänen hyvä laukauksensa karkasi KSF:n maalivahti Eeva Muuriasniemen hyppysistä, mutta pallo meni hieman maalin ohi maalinoikeasta tolpasta. Hyviä laukauksia vetivät myös Tiia Vaittinen, Laura Yli-Arvela ja Meri Tuomisto.

TuWe oli onnistunut edellisissä otteluissa hyödyntämään erikoistilanteet hyvällä prosentilla, mutta tänään kaikki neljä kulmapotkua eivät tuottaneet tulosta. Turkulaisista parhaiten väänsivät tässä ottelussa Rebecca Niiniaho ja Paulina Nordström. Maalivahti Anna Tamminen ei joutunut torjumaan kertaakaan ottelun aikana.

KSF taisteli tänään pisteen itselleen ja TuWen oli tyytyminen toiseen jäljelle jääneeseen pisteeseen.

TuWen seuraava ottelu on heti huomenna perjantaina, jolloin Suomen Cupin kolmannen kierroksen otteluun Turun Raunistulaan saapuu FC United Pietarsaaresta.

Sportpressenin artikkeli ottelusta:

KSF-TuWe 0-0

KSF-naiset saavuttivat kauden kolmannen tasapelinsä Kakkosessa torstaina. Mutta tämänkertainen maistui huomattavan makeammalta kuin kaksi aiempaa muita pohjajoukkueita vastaan, sillä nyt vieraana Amospuistossa oli sarjakakkonen TuWe ja piste tuli stabiilin puolustussuorituksen jälkeen.

– En minä oikein osannut odottaa tätä, KSF-valmentaja Jan Lundström myöntää. Tämä oli kyllä melkein kuin voitto meille.

Sarjajumbo pysäytti tehokkaasti turkulaisten hyökkäykset. Tiukka puolustuspeli piti TuWen turvallisella etäisyydellä ja vieraiden maalipaikat olivat vähissä. Se minkä KSF hävisi henkilökohtaisessa taidossa, voitettiin kamppailutahdossa. Kun kumpikaan joukkue ei pystynyt rikkomaan vastustajan puolustusta, ottelu päättyi maalittomana 0-0.

– Kaikki tytöt pelasivat hemmetin hyvän pelin, ei voi muuta sanoa. Tämä oli selvästi kauden paras ottelumme.

Toisella puoliajalla kotijoukkue pääsi myös pariin otteeseen uhkaamaan TuWen nollaa. KSF uskalsi pitää enemmän palloa ennakkoa vahvempaa vastustajaa vastaan ja loivat jopa pitempiä painostusjaksoja vieraiden kenttäpuoliskolla. Vaarallisimmat paikat tulivat kuitenkin nopeista hyökkäyksistä Marie Börmanin vasemman laidan kautta. Mutta joka kerta joko hänen tai hyökkäyskollegan laukaukset epäonnistuivat. Paremmalla onnella jopa KSF:n kauden avausvoitto olisi ollut lähellä.

– Meillä oli muutama hyvä paikka joista olisi pitänyt maalata. Mutta huono viimeistely olikin päivän ainoa negatiivinen asia, Lundström toteaa.

Tasonnosto viikonlopun Hämeenlinnassa kärsitystä 1–9-tappiosta oli lähes täydellinen.

– Tiesimme että meillä oli paljon vahvempi joukkue kasassa kuin HJS-pelissä. Jo se että Danne (Daniela Eklund) oli keskuspuolustuksessa, merkitsi paljon. Ja molemmat laitapakit olivat todella pirteitä tänään, Lundström kehuu Sofie Tuomelaa ja Elin Sundblomia.

– Mitä suurimmassa määrin voitettu piste, joka voi osoittautua tärkeäksi loppupeleissä.

Seuraavan kerran KSF pelaa vasta torstaina 1. heinäkuuta Rauman Pallo-Iirojen vieraana

KSF-TuWe 0-0

KSF-damerna noterades för sitt tredje oavgjorda resultat i årets division 2 på torsdagen. Men den smakade betydligt sötare än de två tidigare mot andra bottenlag, för nu var det serietvåan TuWe som gästade Amosparken och poängen kom efter en stabil defensiv insats.

– Inte hade jag riktigt väntat mig det här, medger KSF-tränaren Jan Lundström. Det här är nog nästan som en vinst för oss.

Seriejumbon satte effektivt stopp på Åbolagets offensiv. Det täta försvarsspelet höll TuWe på tryggt avstånd och gästernas målchanser var få. Det lilla KSF förlorade i individuell skicklighet tog man med råga på tillbaka i kampvilja. När ingendera lagen lyckades spräcka motståndarens defensiv slöt matchen 0-0.

– Alla flickor gjorde en jäkligt bra insats, kan inte säga annat. Det här var helt klart vår bästa match i år.

I andra halvlek kom hemmalaget också åt att hota TuWes nolla i ett par repriser. Man vågade hålla mera boll mot de på förhand starkare motståndarna och skapade till och med längre sekvenser av press på gästernas planhalva.

De farligaste chanser kom genom snabba uppspel via vänsteryttern Marie Börman. Men antingen misslyckades hennes eller anfallskamraternas skott. Med lite tur och skicklighet hade till och med KSF:s första seger i division 2 för säsongen varit nära.

– Vi hade några bra chanser vi borde ha petat in. Men de dåliga avsluten var också det enda negativa för i dag, menar Lundström.

Scenändringen från förra helgens 1–9-nederlag i Tavastehus var närmast total.

– Vi visste att vi hade mycket kraftigare trupp på benen än mot HJS. Redan att vi hade Danne (Daniela Eklund) i mittförsvaret betydde mycket. Och båda kantbackarna var jäkligt pigga i dag, berömmer Lundström bollsäkra Sofie Tuomela och Elin Sundblom.

– I högsta grad ett vunnet poäng som kan komma att vara viktigt i slutändan.

Nästa gång spelar KSF om två veckor torsdagen den 1 juli borta mot Pallo-Iirot.

 

KSF: Eeva Muuriaisniemi, Anna Törnqvist, Daniela Eklund, Sofie Tuomela, Elin Sundborn, Tia Hyypiä, Jennie Pohjavirta, Emilia Ekholm, Marie Börman, Cilla Nyman (46' Erika Lindholm) (87' Johanna Henriksson), Sofia Ekholm, Katarina Bergström, Emilia Alasääski, Ida Gröning

TuWe: Rebecca Niiniaho, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Essi Huhtala (69' Malyun Hassan), Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Pauliina Tuloisela (46' Ninni Urpo), Anni Erlin, Niina Inkinen, Jenna Juti.

Tuomarit: Jörgen Lindroos, Lars Lindroos, Kim Björklund.

 

m_ksf_tuwe_2010_DSC_0770_6

 

 

 

 

 

 

 

 

  • 131
  • 132
  • 133
  • 134
  • 135
  • 136
  • 137
  • 138
  • 139
  • 140