Naiset vaikeuksissa Pullerin pellolla

21 kesäkuu 2011

m_hjs_tuwe_2011_8

Miesten ottelu jätti jälleen kerran naisten jalkapallon toiseksi Hämeenlinnassa. Kaurialan hyvällä nurmikentällä pelattavaksi tarkoitettu ottelu jouduttiin siirtämään Pullerin erittäin huonokuntoiselle nurmialueelle miesten divariottelun vuoksi.

Kotijoukkueelle pelialusta oli joltisenkin tuttu, mutta vierasjoukkueelle epätasainen kenttä ja kova puuskittainen tuuli teki tepposet. Hämeenlinnan Palloseura vei ottelun pisteet selvin lukemin 4-1 (2-1).

Ottelun alku oli melkoista hapuilua molemmilta joukkueilta. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen Meri Tuomiston tarkka syöttö tavoitti Laura Yli-Arvelan (13'), joka vei vieraat riemukkaasti 0-1 johtoon.

TuWen riemua ei kauaa kestänyt, sillä hämeenlinnalaiset olivat lukeneet tunnollisesti läksynsä tiedostaen, että TuWen maalivahti kärsi edelleen punaisen kortin myötä tullutta pelikieltoaan, ja maalissa pelasi vähemmän pelituntumaa saaneita maalivahteja. Laukaisupaikkojen käyttäminen hanakasti työllisti TuWen maalivahtia ottelun alusta alkaen, eikä vierasjoukkueen puolustus pystynyt tilanteita täysin kontrolloimaan pallon pomppiessa ruohotupsuista arvaamattomiin suuntiin.

Suvi Saalimon kaltaiselle kokeneelle pelaajalle ei monia vapaita laukaisupaikkoja kannata jättää, sillä hän käytti ne kovalla prosentilla hyväkseen laittaen pallon peräti kolmasti TuWen maaliin (21', 34', 60'). Kotijoukkueen maali-iloittelua täydensi vielä ottelun loppuminuuteilla Senja Kyöstilän (88') tekemä 4-1 lopputuloksen sinetöinyt osuma.

TuWella oli mahdollisuuksia kaventaa ottelua useaan otteeseen, mutta pallo ei tänään pomppinut joukkueelle suopeasti sitten millään. Lähinnä onnistumista olivat Meri Tuomisto kolkutellessaan maalirautoja sekä Susanna Ranta vetäessään pallon niukasti ohi oltuaan kahden maalivahdin kanssa.

Lohkon jumboksi jämähtäneelle HJS:lle pisteet ottelusta tulivat tosi tarpeeseen ja harmittava tappio varmasti sisuunnuttaa turkulaisjoukkuetta parempiin suorituksiin seuraavissa otteluissa.

HJS-TuWe 4-1 (2-1)

13' 0-1 Laura Yli-Arvela (Meri Tuomisto)

21' 1-1 Suvi Saalimo

34' 2-1 Suvi Saalimo

60' 3-1 Suvi Saalimo

88' 4-1 Senja Kyöstilä

HJS: Laura Långvik, Elina Hämäläinen, Senja Jakobsson, Satu Hellemaa -> 71' Sonja Tanner, Taru Paavola, Monna Ranne -> 80' Suvi Saukkola, Suvi Saalimo, Senja Kyöstilä, Anniina Ponkkonen -> 73' Heidi Hänninen, Linda Norrena -> 67' Jenni Kuossari, Jenni Wiklund, (Veera Kaarela, Eveliina Ponkkonen).

TuWe: Martina Lerche, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Emmi Reinikainen, Laura Yli-Arvela, Johanna Rinne, Susanna Ranta -> 71' Rebecca Niiniaho, Niina Inkinen, Ninni Urpo -> 79' Essi Huhtala, Pauliina Tuloisela -> 46' Jannica Finnberg, Anniina Seljänne -> 46' Jenna Juti, (Anni Erlin, Malyun Hassan)

 

Vakuuttava alku vei terän Viikingeiltä

30 touko 2011

m_fcviikingit_tuwe_2011_9

FC Viikinkien ja Turun Weikkojen naisten joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen kautta aikojen käytiin vieraiden komennossa turkulaisten viedessä pisteet helteiseltä Heteniityn nurmelta lukemin 0-4 (0-2).

TuWen naiset aloittivat ottelun tehokkaalla prässäyksellä. Peli ehti vanheta ainoastaan reilut puolitoista minuuttia ennen kuin Martina Lerche (2') riisti pallon Viikingien maalin edustalla ja toimitti pallon komeasti maalin perukoille.

Kymmenkunta minuuttia myöhemmin Ninni Urpo (11') pääsi kasvokkain vastustajan maalivahdin kanssa ja näppärä nosto yli vahdin vei vieraat 0-2 johtoon.

Toisen puoliajan alkupuolella Emmi Reinikainen (52') puski hienosti pallon suoraan maaliin Meri Tuomiston antamasta tarkasta vapaapotkusta.

Lämpimän kelin puristettua suurimmat mehut pelaajista ottelua käytiin TuWen hallinnassa muutamia teräviä Viikingien hyökkäyksiä lukuunottamatta. Turkulaispelaajan ikävä loukkaantuminen keskeytti pelin toviksi ja vei vierasjoukkueen pelaajien ilmeet vakaviksi muuten hyväntuulisessa ottelussa.

TuWen maalivahti Anna Tamminen (75') joutui jättämään tonttinsa saatuaan suoran punaisen kortin. Hänen tilalleen maalitolppien väliin kipaisi pikakomennuksella Jenna Juti.

Ottelun loppulukemat 0-4 sinetöi Susanna Ranta (77') kipakalla vedollaan.

Seuraavaksi TuWe kohtaa kotonaan TiPSin viikon kuluttua lauantaina. 

FC Viikingit-TuWe 0-4 (0-2)

  2'   0-1 Martina Lerche

11'   0-2 Ninni Urpo

52'   0-3 Emmi Reinikainen (Meri Tuomisto)

77'   0-4 Susanna Ranta

FC Viikingit: Annika Standerskjöld-Nordenstam, Cecilia Karlsson, Paula Kantelinen, Anne Kovanen -> 46' Anna Lindfors, Elina Vilkki, Olivia Simula, Tuuli Lindholm, Linda-Lovisa Sell, Linda Eldsbacka, Mia Lyytinen, Pia Riima.

TuWe: Rebecca Niiniaho -> 42' Emmi Reinikainen, Martina Lerche, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Tiia Vaittinen -> 63' Elli Tuomi, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Susanna Ranta -> 75', Niina Inkinen, Ninni Urpo -> 57' Anni Erlin, Anna Tamminen -> 75' Jenna Juti.

Pisteet nihkeästi jakoon Raunistulassa

30 touko 2011

m_tuwe_tips_2011_8

TuWen Naisten edustusjoukkueen ensimmäinen kohtaaminen TiPS:in kanssa jakoi pisteet kahtia lukemin 1-1 (0-1)

TiPS oli lähtenyt päivän otteluun pitkälti omiin B-tyttöihin ja Hongasta lainalle tulleista pelureista. Vastustaja oli hyvin tiedostanut, että TuWen maalissa pelasivat edellisessä ottelussa annetun punaisen kortin vuoksi maalivahdit, joiden peliminuutit tällä kaudella ovat olleet vähäisempiä.

Heti ottelun alusta lauottiin hanakasti kohti kotijoukkueen maalia. Ottelun maalissa aloittanut Anniina Seljänne joutuikin venymään muutamaan otteeseen parhaimpiin ulottuvuuksiinsa onnistuen torjumaan ylähirren alta maaliin menossa olleet pallot.

Ensimmäistä jaksoa oli pelattu puolisen tuntia, kun TuWe joutui antautumaan ensimmäisen kerran Janina Hakkaraisen (29') nostettua pallon maaliin.

Toisella puoliajalla maalin tullut Jenna Juti pääsi paljon helpommalla TuWen ottaessa pikku hiljaa otetta pelistä itselleen. Muutama tiukka tilanne tosin syntyi vieläkin turkulaisten maalille, mutta niistä ryhmä selviytyi kunnialla.

TiPSin jouduttua rikkomaan TuWen pelaajaa oman maalinsa edustalla, tuomittiin tilanteesta rangaistuspotku, jonka Susanna Ranta (80') laittoi maltillisesti vastustajan maaliin.

TuWen voittomaali oli ottelun loppumetreillä enemmän kuin lähellä Emmi Reinikaisen vedon kolisuttaessa vastustajan maalin ylähirttä.

Seuraava ottelu pelataan Helatorstaina Hämeenlinnassa.

TuWe-TiPS 1-1 (0-1)

29'  0-1 Janina Hakkarainen

80'  1-1 Susanna Ranta rp.

TuWe: Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Emmi Reinikainen, Malyun Hassan -> 51' Elli Tuomi, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Susanna Ranta, Niina Inkinen, Johanna Rauma, Pauliina Tuloisela, Anniina Seljänne -> 46' Jenna Juti. Essi Huhtala.

TiPS: Heidi Paajonen, Mira Katajamäki, Krista Huhtamäki, Oona Tolppanen, Jutta Kaivola, Emilia Jousimaa, Sanni Wallgren, Ella Sirkka, Janina Hakkarainen, Netta Laukkanen -> 73' Jutta Aapro, Sanna Timonen

Tuomarit: Jere Wikström, Shano Memarisara, Suvi Laaksonen 

Yleisöä: 72

     
  • 118
  • 119
  • 120
  • 121
  • 122
  • 123
  • 124
  • 125
  • 126
  • 127