Paikalliset puntit tasan Urheilupuistossa

25 heinäkuu 2011

m_pyrkiv_tuwe_20118

TuPy-TuWe 0-1 (0-0)

81' 0-1 Meri Tuomisto (Susanna Ranta)

Kesän toisessa paikalliskamppailussa Urheilupuiston yläkentällä kisailtiin kesän ehkä toistaiseksi rankimman sadekuuron keskellä. Märkä keli karisti hienoudet joukkueiden pelistä, mutta yksi onnistunut tilanne riitti viemään TuWen 0-1 ( 0-0) voittoon.

Vesihanat aukesivat ottelun erotuomarin puhaltaessa pilliinsä aloitusvihellyksen. Ote pallosta kirposi yllättävästi pelaajalta jos toiseltakin.

Tasaisesti vääntäen ja tarkkaakin tarkemmin pelattiin molempien joukkueiden toimesta. Parinkymmenen minuutin kohdalla Susanna Ranta tykitti hieman Pyrkivän maalin ohi. Hetkeä myöhemmin pallo oli maalissa, mutta hylättyjen TuWe-maalien kirjo sai jatkumoa. Tuomaritulkinnan mukaan pallo oli ollut jo maalivahti Anni Rimpiläisen hallussa. Lähellä olleet katsojat olivat kuitenkin vankasti eri mieltä tapahtumasta. Niin tai näin, ottelun avauamaali jäi merkitsemättä pöytäkirjoihin.

Hetken aikaa näytti jo siltä, että molemmat joukkueet joutuvat tyytymään pistejakoon päivän kamppailusta. Mutta sitten tapahtui koko ottelun hienoin hetki. Susanna Ranta antaa nappisyötön oikeassa paikassa, oikeaan aikaan olleelle Meri Tuomistolle (81'), joka säntää yksin läpi. Vastaan hyvin tullut Pyrkivä vahti on voimaton konkari Merin askelmerkeille. Hyvällä maltilla ja taidolla hän laukoo pallon varmasti vastustajan maaliin.

Ilahduttavaa on, että molemmissa joukkueiden keskinäisissä otteluissa on ollut reilusti yli sata katsojaa. Siinä osoitus, että molempien seurojen naisjalkapalloa arvostetaan korkealle omien kannattajien keskuudessa.

Kauden otteluissa puntit ovat nyt tasan vanhojen kisakumppanien kesken. TuWella alkoi kesätauko Ykkösen otteluista. Ensi maanantaina on kuitenkin vielä Suomen Cupin ottelu ennen pientä huilitaukoa.

Pyrkivä kohtaa sunnuntaina HJS:n Turussa.

TuPy: Kati Nummelin, Ida Luotonen, Anette Pullinen, Asta Valkama, Jenna Kottonen -> Johanna Tamminen -> 89' Saila Koskinen, Elina Leino, Tiina Saarimäki, Heta Kauppinen -> 75' Ida Kreutzman, Anu Nummelin, Meri-Tuulia Reponen -> 59' Saana Kottonen, Anni Rimpiläinen, (Julia Porsanger).

TuWe: Martina Lerche -> 90 + 2' Ninni Urpo, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Jannica Finnberg -> 60' Pauliina Tuloisela, Emmi Reinikainen -> 66' Johanna Rauma, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Susanna Ranta, Niina Inkinen, Anna Tamminen (Rebecca Niiniaho, Essi Huhtala, Malyun Hassan, Jenna Juti).

Yleisöä: 131

Cupin jatkopaikassa riitti jännitettävää loppuvihellykseen saakka

25 heinäkuu 2011

m_nsc_tuwe_fckuusysi_2011_3

m_nsc_tuwe_fckuusysi_2011_4

Naisten Suomen Cup 3. kierros

TuWe-FC-Kuusysi 3-2 (2-0).

8'   1-0 Jannica Finnberg

24' 2-0 Emmi Reinikainen (Meri Tuomisto, Jannica Finnberg)

48' 3-0 Jannica Finnberg (Meri Tuomisto)

57' 3-1 Maria Ruponen

75' 3-2 Hanna-Leena Mäkelä

Lahtelaiset ovat alkaneet tosissaan viihtyä Turun seudulla saapuessaan toistamiseen viikon sisällä Raunistulan areenalle. Naisten Suomen Cupin kolmannelta kierrokselta jatkoon selviytyi kotijoukkue lukemin 3-2.

Tuskin Kuusysin naiset olivat saaneet omaa peliään vielä kunnolla käyntiin, kun TuWen Jannica Finnbergin (8') kaunis yksilösuoritus vei kotijoukkueen heti kättelyssä 1-0 johtoon.

Reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen TuWe iski jälleen. Jannica Finnbergin ja Meri Tuomiston esityön jälkeen Emmi Reinikainen (24') siirsi turkulaiset 2-0 johtoon.

Toista puoliakaa ennätettiin pelata kolme minuuttia, kunnes Meri Tuomisto antoi maukkaan vapaapotkun Kuusysin maalille. Potin korjasi jälleen oikeaan aikaan paikalla ollut Jannica Finnberg (48') ja tilanne alkoi näyttää jo kohtuullisen hyvältä kotijoukkueen kannalta.

Mutta kuten useaan otteeseen kuluvan kauden aikana on todettu, kotijoukkue ei päästä katsomossa olevia kannattajiaan helpolla, vaan järjestää aina uudestaan kutkuttavia trillereitä kotikentällään.

Lahtelaisten jaloista oli pitkän bussimatkan aiheuttama kankeus kadonnut, ja joukkueen peli alkoi avautua pienen riskinoton uhallakin kotijoukkueen pelin muututtua jonkin verran passiivisemmaksi.

Tulostakin alkoi pikku hiljaa syntyä. Ensin Maria Ruponen (57') kavensi lukemat 3-1:een TuWen huolimattomasti hoitaman tilanteen ansiosta.

Seuraavaksi asialla oli FC Kuusysin Hanna-Leena Mäkelä (75'), joka onnistui laittamaan pallon maaliin kotijoukkueen jälleen hutiloidessa oman maalinsa edustan puhtaana pitämisessä.

Vieraiden tekemät pari kavennusmaalia havahduttivat TuWen naiset huolehtimaan, ettei vastustaja pääse aivan iholle saakka. Ottelun loppuminuutit käytettiin pallon kierrättämiseen hallitusti omalta pelaajalta toiselle.

Ottelu päättyi siis kotijoukkueen voittoon ja sen ansiosta turkulaiset jatkavat puolivälieriin neljännelle kierrokselle jääden odottamaan Palloliiton arvonnan tulosta seuraavasta vastustajasta.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin FC Kuusysin Outi Polvinen ja TuWen maalivahti Anna Tamminen. Hyviä suorituksia ja vahvaa pelaamista nähtiin tänään myös kotijoukkueen kaksi maalia tehneeltä Jannica Finnbergiltä sekä hyvin peliä rakentaneilta Meri Tuomistolta ja Susanna Rannalta.

TuWe: Martina Lerche, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Jannica Finnberg, Emmi Reinikainen -> 72' Johanna Rauma, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Susanna Ranta -> 82' Pauliina Tuloisela, Niina Inkinen, Anna Tamminen, (Rebecca Niiniaho, Essi Huhtala, Jenna Juti, Anni Erlin, Malyun Hassan).

FC Kuusysi: Hanna-Leena Mäkelä, Kaisa Kallio, Jenni Hannula -> 66' Ida Mäkelä, Jessica James, Maria Ruponen, Taru Lindgren -> 46' Hanna-Leena Kokkonen, Iida Äijö -> 85' Minna Rantasalo, Heini Issakainen -> 66' Moona Nieminen, Outi Polvinen, Riina Raskunen, Jonna Kallio, (Julia Pusa, Ella Rautio, Terhi Kulju).

Yleisö: 73

 

 

 

 

 

 

Pisteet niukasti KaaPolta

25 heinäkuu 2011

tuwe_kaapo_2011_0278

TuWe-KaaPo 2-1 (2-1)

6'    1-0  Martina Lerche (Meri Tuomisto)

28'  1-1  Sanja Ketola

32'  2-1  Martina Lerche (Susanna Ranta)

Samalle viikolle asettunutta kolmen ottelun rypästä alettiin purkamaan paikalliskamppailussa KaaPon kanssa. Mukavan runsalukuiselle yleisölle tarjottiin kesäiltaan leppoisaa pallottelua TuWen ollessa tänään terävämpi lukemin 2-1.

Heti ottelun kolmannella minuutilla avautui maalintekopaikka tänään pitelemättömälle Martina Lerchelle, mutta avausmaali jäi hetkeksi odottamaan. Kolme minuuttia myöhemmin Meri Tuomiston tarkka syöttö tavoitti Martinan (6') ja hänen vetonsa vastustajan puolustajien välistä upposi maaliin.

Vajaa puoli tuntia näytti pelikello, kun Sanja Ketola (28') sai yllättäen pallon haltuunsa kesken Tuwen hyökkäyksen. Hänen laukauksensa ei ollut mitenkään kova, mutta sitäkin tarkempi pallon mennessä maalin etukulmasta sisään.

Hetkeä myöhemmin Susanna Ranta livahti läpiajotilanteeseen, mutta ensimmäisen laukauksen KaaPon maalivahti Asta Grönfors hienosti torjui, ja Susannan toisenkin vedon. Kolmas laukaus lähti Martina Lercheltä ja se päätyi tarkasti maalin alakulmasta sisään.

Toisella puoliajalla TuWe pudotti kierroksiaan säästelläkseen paukkuja seuraavan illan otteluun. Tämä avasi KaaPolle tilaisuuksia otelun kaventamiseen, mutta maalivahti Anna Tammisen erinomaiset torjunnat pitivät huolen siitä, että taululla oleva tilanne pysyi muuttumattomana kotijoukkueen hyväksi.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin KaaPon Sanja Ketola ja TuWen Anna Tamminen.

TuWe aloitti välittömästi ottelun jälkeen valmistautumisen seuraavan illan Suomen Cupin otteluun Tampereen Ilvestä vastaan maukkaan iltapalan merkeissä.

m_tuwe_kaapo_2011_17

TuWe: Martina Lerche -> 82' Anni Erlin, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Jannica Finnberg, Anna Tamminen, Emmi Reinikainen -> 74' Essi Huhtala, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Susanna Ranta, Niina Inkinen, Johanna Rauma -> 72' Pauliina Tuloisela, (Rebecca Niiniaho, Jenna Juti, Anniina Seljänne)

KaaPo: Sanja Ketola, Tuula Siren, Krista Oksa -> 82' Emilia Siintola, Jenna Keskilä, Hanna Lehdonkivi, Hanna-Kaisa Kuusela, Jenna Kesälä, Eveliina Koivu, Jenna Koskinen -> 74' Sara Lindberg, Laura Jokinen, Asta Grönfors

Erotuomari: Julia Honkasalo

Yleisöä: 111

KaaPon otteluraportti:

KaaPo taipui TuWe:n vieraana

Paikalliskamppailut eivät hienoa Pyrkivä-voittoa lukuun ottamatta ole KaaPo:n naisten edustusjoukkueelle paljoa tällä kaudella tarjonneet, sillä joukkue taipui kauden neljännessä ja alkusarjan viimeisessä paikallisderbyssä Raunistulassa TuWe:n vieraana numeroin 2-1.

Ottelun alku oli kuitenkin KaaPo:n hallintaa, mutta vaarallisia maalipaikkoja joukkue ei Anna Tammisen vartioimalle turkulaismaalille pystynyt luomaan.

Kokenut kotijoukkue sai kuitenkin nopeasti juonen päästä kiinni, sillä kuudennella peliminuutilla Asta Grönforsin ja Eveliina Koivun kommunikaatiovirhe antoi Martina Lerchelle tilaisuuden maalintekoon ja tämä pääsi tuikkaamaan heidän välistään pallon maalin. Syötön maaliin antoi emäntien hyökkäyspeliä vahvasti pyörittänyt Meri Tuomisto.

Maalin jälkeen kotijoukkue otti pelin haltuunsa eikä kaarinalaistyhmä tuntunt pääsevän oikein mihinkään. TuWe sen sijaan loi muutaman vaarallisen maalipaikan, mutta Grönfors piti vieraat mukana pelissä.

Kesken kotijoukkueen painostusjakson KaaPo pääsi kuitenkin yllättämään. Sanja Ketola sai pallon kuudentoista alueella ja laukoi pelivälineen kohti TuWe-maalin etukulmaa. Heppoinen laukaus painui helpohkosti ohi Tammisen ja näin Ketola toi kauden kahdeksannella maalillaan KaaPo:n tasoihin.

Kauaa ei KaaPo tasoituksesta saanut nauttia, sillä emännät jatkoivat myllytystään ja vyörytystään kohti KaaPo:n maalia. 32. minuutilla Susanna Ranta karkasi läpiajoon, mutta Grönfors pysäytti ensimmäisen yrityksen, kuten myös toisen, mutta KaaPo:n puolustuksen uinuessa kolmanteen laukaukseen Grönforskaan ei ehtinyt. Pallo ajautui jälleen Lerchelle joka sijoitti vetonsa tarkasti alakulmaan ja vei näin emännät 2-1 johtoon.

Ensimmäinen jakso jatkui loppuun saakka näissä asetelmissa, joten toiselle jaksolle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa 2-1.

Toiselle jaksolla KaaPo-käskijä Raimo Lindholm sai puhallettua joukkueeseensa lisää virtaa ja KaaPo ottikin ottelun nopeasti haltuunsa kun kotijoukkueen pelaajien jalka alkoi painaa. Ensimmäisellä jaksolla pimennossa seilannut Tuula Sirén nosti tasoaan ja loi monta vaarallista paikkaa TuWe:n maalille, kuitenkin ilman tulosta.

KaaPo:n jahdatessa vimmatusti tasoitusta avautui TuWellekin tilaisuutensa maalintekoon, mutta Grönfors ei ollut enää yllätettävissä vaan piti upeilla torjunnoillaan KaaPo:n mukana pelissä.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä vahvemmin paine siirtyi turkulaispäätyyn. Paras paikka tasoitukseen osui kymmenisen minuuttia ennen loppua Sara Linbergille, mutta tämän läpiajo päättyi Tammisen torjuntaan, eikä sitä seuranneesta maalineduspainistakaan palloa maaliin saatu.

Aika loppui lopulta kesken eikä KaaPo:n kiri näin riittänyt, joten pisteet jäivät Raunistulaan.

Paluuta voittokantaan KaaPo hakee jo ensi lauantaina, kun Keskurin sametilla vastaan asettuu sarjaa johtava Klubi. Ottelu alkaa kello 15.00.

 

 

 

 

 

  • 115
  • 116
  • 117
  • 118
  • 119
  • 120
  • 121
  • 122
  • 123
  • 124