Nuorisopäällikön puhelinnumero on muuttunut

23 syyskuu 2011

Nuorisopäällikkö Mika Salosen uusi puhelinnumero 044 061 4141.

TuWe FC Sport pikkufinaalin otteluennakko

23 syyskuu 2011

TuWe ja FC Sport naisten pikkufinaalissa

Naisten Pikkufinaaliin selvittivät tiensä naisten Ykkösessä pelaavat Turun Weikot sekä FC Sport Vaasasta. Vaikka joukkueet ovat Ykkösessä, pelasivat he alkukauden eri lohkoissa eivätkä ole vielä tällä kaudella kohdanneet toisiaan.

Tuntemattoman vastustajat

FC Sport aloitti cup-taipaleensa heti ensimmäiseltä kierrokselta, kun se kaatoi Pohjanmaan paikalliskamppailussa niin ikään Ykkösessä pelaavan SeMin. Toisella kierroksella vaasalaiset kaatoivat I-JBK:n ja kolmannella kierroksella Sportin kyydistä putosi Naisten Liigassa pelaava NiceFutis selvästi 6-2. Puolivälierissä kaatui jatko-ottelun jälkeen HJS ja cup-taival päättyi lopulta välieriin, kun Ilves voitti niukasti 1-0.

TuWe sen sijaan pääsi suoraan toiselle kierroksella jossa se kohtasi KSF:n. Kolmannella kierroksella kaatui niukasti FC Kuusysi 3-2, mutta neljännellä kierroksella lopulta Ilves oli vahvempi. 

Pikkufinaali ei ole TuWelle uusi kokemus, sillä turkulaiset olivat Pikkufinaalissa myös kaksi vuotta sitten, mutta tuolloin liigaan noussut PK-35 Vantaa oli liian kova pala. 

- Finaaliin kun on päästy, niin totta kai kultaa haetaan. Meillä on jo yksi Pikkufinaali taskussa, kun pelasimme PK-35:ttä vastaan ja sen me hävisimme, mutta mielestäni meillä on nyt realistisemmat mahdollisuudet voittaa tämä ottelu. Nyt joukkueet ovat ennalta tasaväkisemmät, TuWen päävalmentaja Marion Hälfors miettii. 

TuWen kausi on mennyt kohtalaisesti, sillä se selvitti tiensä Ykkösen ylempään loppusarjaan ja kautta väritti myös hyvä cup-menestys. Nyt kaudelle on haussa lopullinen palkinto. 

- Meidän tavoitteena oli päästä ylempään loppusarjaan ja siinä onnistuimme. Sen jälkeen pelimme ovat olleet vähän vaisumpia, sillä meillä ei ole enää vaaraa pudota eikä toisaalta noustakaan, joten peleissämme ei ole juuri ollut panosta. Tämä Pikkufinaali on ollut jo vähän aikaa meidän loppukauden ykköstavoite ja on kiva nähdä miten pelaajat heräävät tähän, Hälfors pohtii. 

Sport taistelee jopa vielä noususta liigaan, mutta joukkueen päävalmentaja Kris Huckstepp vakuuttaa, että päätavoitteet ovat nyt Pikkufinaalin voitossa. 

- Lähdemme finaaliin voittamaan ja pelaamaan parhaalla käytettävissä olevalla joukkueella. Me lähdemme aina voittamaan jokaista ottelua. 

Tuleva vastus on molemmille varsin vieras. 

- Ei ole lainkaan tuttu, Hälfors myöntää. 

- En tiedä muuta kuin vähän mitä olen heistä kuullut. Kova peli varmasti kuitenkin tulossa. On ehkä helpompikin lähteä otteluun näin ja siten voi keskittyä täysin siihen omaan pelaamiseen sen kummemmin vastustajaa miettimättä, Hälfors jatkaa. 

- En tiedä heistä mitään ja tuleekin mielenkiintoista kohdata heidät nyt ja sitten parin viikon päästä myös sarjassa. Olen kuitenkin erittäin luottavainen, että jos pystymme pelaamaan tasollamme, meillä pitäisi olla edellytykset voittoon. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan, Huckstepp puolestaan ennakoi. 

Vaikka vahvassa vireessä viime aikoina ollut FC Sport on otteluun lähdettäessä hienoinen ennakkosuosikki, uskoo Hälfors omiensa mahdollisuuksiin. 

- Jos saamme oman peli-ilmeen kuntoon ja pelaamme hyvää ja tiivistä puolustuspeliä, niin meillä on hyvät mahdollisuudet. Meillä on aika laaja maalintekovastuu eli moni pelaaja pystyy ratkaisuihin. Puolustus on kuitenkin meidän vahvuutemme ja sen kautta lähdemme pelaamaan. Jos pidämme oman maalin puhtaana ja teemme yhdestä paikasta maalin, niin se riittää. Emme lähde rakentamaan mitään kilpikonnapuolustusta vaan toivottavasti molemmat pelaavat viihdyttävää peliä. 

Myös Huckstepp on luottavainen Sportin voittomahdollisuuksiin. 

- Olemme pelanneet viime aikoina hyvin ja varsinkin maalintekijämme Grace Adisa on pelannut vahvasti. 

Suomen Cupin naisten Pikkufinaali pelataan Pallokentällä kello 9.30 alkaen.

SPL:n sivustolle

TuWen naiset ensi lauantaina Suomen Cupin pikkufinaalissa

20 syyskuu 2011

Suomen Cup

Naisten finaalin kotijoukkueena PK-35 Vantaa

Naisten loppuottelussa kohtaavat PK-35 Vantaa ja Ilves. Miesten Pikkufinaalin kotijoukkue on Kolmosessa pelaava PK-35/ VJS, joka kohtaa Kakkosen SJK:n. Naisten Pikkufinaalin kotijoukkue on naisten Ykkösen TuWe, joka saa vastaansa samalla sarjatasolla pelaavan FC Sportin.

Suomen Cupin loppuottelut pelataan lauantaina 24.9. Helsingissä Töölön Pallokentällä ja Sonera-stadionilla.

Jalkapallon Suomen Cupin loppuottelut 2011:

kello 09:30 naisten pikkufinaali (Pallokenttä): TuWe - FC Sport

kello 11:30 naisten finaali: PK-35 Vantaa - Ilves

kello 13:30 miesten pikkufinaali (Pallokenttä): PK-35/VJS - SJK

kello 15:30 miesten finaali: KuPS - HJK 

Finaalit

alt

OHJELMA

Suomen Cupin finaalipäivän ohjelma lauantaina 24.9.2011:

  9.30 Naisten Pikkufinaali, TuWe - FC Sport, Töölön Pallokenttä
11.30 Naisten Finaali, PK-35 Vantaa - Ilves, Sonera Stadium
13.30 Miesten Pikkufinaali, PK-35/VJS - SJK, Töölön Pallokenttä
15.30 Miesten Finaali, KuPS - HJK, Sonera StadiumPortit aukeavat 45 minuuttia ennen ensimmäinen ottelun alkua:
Sonera Stadium klo 10.45 ja Pallokenttä klo 8.45.Naisten finaalissa on auki vain pääkatsomo, johon pääsee kaikilla finaalilipuilla.
Naisten finaalin jälkeen katsojat siirtyvät seuraamaan miesten finaalia omiin katsomoihinsa.Stadionin myyntipisteet ja ravintola ovat avoinna pääsylipun lunastaneille.
Stadionin eteläpäädystä avataan miesten pikkufinaalin katsojille myyntipiste klo 12.30.

Sporttitori junnuille Pallokenttä 6:lla klo 13.15 alkaen. Ohjelmassa erilaisia futisaktiviteeteja, mm. tarkkuuspotkukisa. Tarkkuuspotkukisan finaali miesten Cupfinaalin tauolla Sonera Stadiumilla. Poikien ja tyttöjen sarjan voittajat palkitaan Helsingin Palloilukeskuksen lahjakorteilla. 


LIPUT

Liput ovat myynnissä Lippupalvelussa.

Pohjoispäädyn lippuja voi ostaa suoraan KuPSilta osoitteessa www.kupstore.fi, lisätietoja www.kups.fi.Eteläpäädyn liput HJK:n faneille ovat myynnissä Lippupalvelussa, lisätietoja www.hjk.fi.

Junnulippuja itäkatsomoon junioriseuroille Suomen Cupin promoottori Mika Kottilalta (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 040 554 9510)Finaalipäivänä lippuja saa stadionilta ravintolan ovelta klo 10.45 alkaen. Muut stadionin lipunmyyntipisteet ovat auki klo 14.30 alkaen. Jonojen välttämiseksi suosittelemme ostamaan liput ennakkoon Lippupalvelusta.Samalla lipulla pääsee kaikkiin otteluihin. Pikkufinaaleihin vapaa pääsy.

Pelipassilla 2 € alennuksen ennakkoon ostetuista aikuisten ja lasten lipuista pää- ja itäkatsomoon.Palloliiton vapaakorttia näyttämällä vapaa pääsy 101 katsomoon (pääkatsomo).

HINNAT

Pääkatsomo 20 € / 15 €
Itäkatsomo 15 € / 12 €
Pohjoinen / numeroimaton 10 €
Etelä / numeroimaton 10 €

 Katsomokarttasonera_katsomokartta.jpg

Näytä Sonera Stadium suuremmalla kartalla

LIIKENNEYHTEYDET


Sonera Stadiumille pääsee kätevästi julkisilla kulkuneuvoilla ja kävellen.

Juna
Junasta kannattaa jäädä Pasilassa ja tulla stadionille joko kävellen, bussilla (nrot 58, 69) tai raitiovaunulla (7B).

Bussit ja raitiovaunut
Stadionin lähellä pysähtyvät kaikki Mannerheimintietä pitkin menevät bussit (pysäkki: Töölön kisahalli tai Kansaneläkelaitos) ja raitiovaunut (pysäkki: Töölön halli tai Kansaneläkelaitos). Lisätietoja HSL:n sivuilta. 

Muuta tietoa

Sonera Stadium
Ohjeita katsojille

 
  • 111
  • 112
  • 113
  • 114
  • 115
  • 116
  • 117
  • 118
  • 119
  • 120