Treenit menivät ihan mäkeen

18 tammikuu 2012

Sään lauhtuessa huomattavasti, Raunistulan kentän ylle satanut lumivaippa vettyi monin verroin painavammaksi. Sitkeä naisten lumikolaryhmä päätti antaa periksi kentän auki pitämisessä, mutta vain toistaiseksi.

Mutta neuvottomana ryhmä ei mitenkään jäänyt asia pohtimaan, vaan siirsi harjoituksien painopisteen Tonttumäen laelle.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut tässä TuWen naisten omassa tammikuun laskiasriehassa.

m_P1190065

m_P1190012

m_P1190013

m_P1190032

m_P1190025

Uusi vuosi, uudet kujeet

08 tammikuu 2012

Naisten edustusjoukkue toivottaa oikein hyvää uutta vuotta kaikille kannattajilleen ja yhteistyökumppaneilleen!

Ryhmä palasi ansaitun joulutauon jälkeen tositoimiin Raunistulan kotiareenalle vuoden 2012 ensimmäisenä arkipäivänä.

Tositoimiin päästiin aivan kirjaimellisesti lumikolien kera, talven alkaessa ottaa otettaan leudon alkutalven jälkeen.

Seuran 100 W -juhlavuoden joukkue alkaa olla mukavassa kuosissa. Parilla kymmenellä pelaajalla on sopimuspaperit allekirjoitettuina, ja muutama on viimeistelyä vaille valmiina. Treenaaminen alkavaan kauteen on ollut käynnissä jo parin kuukauden ajan.

Vuoden ensimmäinen virallinen ottelu tullee olemaan Naisten Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelu maaliskuussa, jonka vastustajaksi on arvottu KSF.

Tervetuloa mukaan uudelle jännittävälle matkalle kaudelle 2012!

m_02012012039

m_02012012041m_02012012040

Lohkojaot Naisten Ykköseen 2012

17 marraskuu 2011

Naisten Ykkönen pelataan kahdessa kahdeksan joukkueen alueellisessa kaksinkertaisessa alkusarjassa. Tämän jälkeen joukkueet jakaantuvat valtakunnalliseen kahdeksan joukkueen ylempään, yksinkertaiseen jatkosarjaan, jossa pelaavat kummankin alkusarjalohkon neljä parasta joukkuetta. Lähtöpisteitä ylempään jatkosarjaan jaetaan alkusarjan sijoitusten perusteella jaolla 3-2-1-0. Jatkosarjan voittaja nousee suoraan Naisten Liigaan kaudelle 2013.

Naisten Ykkösen ylemmän jatkosarjan ulkopuolelle jääneet joukkueet pelaavat kaksinkertaisen alemman loppusarjan oman lohkonsa joukkueiden kesken. Lähtöpisteitä alempaan jatkosarjaan jaetaan alkusarjan sijoitusten perusteella jaolla 3-2-1-0 (jos joukkueita on neljä) tai jaolla 2-1-0 (jos joukkueita on kolme). Alemman jatkosarjan lohkojen kolmanneksi ja alemmaksi sijoittuneet joukkueet putoavat Naisten Kakkoseen seuraavaksi kaudeksi.

Naisten Ykkösen lohkojako kaudelle 2012

Lohko A (kahdeksan joukkuetta)

FC Kuusysi, Lahti, (FC Kuusysi)

Talenttiklubi 04, Helsinki, (Klubi)

Tampereen Jalkapalloklubi (TJK)

Tikkurilan Palloseura, (TiPS)

Turun Pyrkivä, (Pyrkivä)

Turun Weikot, (TuWe)

Vantaan Jalkapalloseura, (VJS)

FC Viikingit, Helsinki, (FC Viikingit)

 

Lohko B (kahdeksan joukkuetta)

Football Club Sport -39, Vaasa, (FC Sport)

Football Club United, Pietarsaari, (FC United)

Football Club Rauma, (FC Rauma)

Gamlakarleby Bollklubb, Kokkola, (GBK)

Jyväskylän Pallokerho, (JyPK)

Kauhajoen Karhu, (Karhu)

Pallokissat, Kuopio, (Pallokissat)

Visan Pallo-Juniorit, Kemi, (Visan Pallo-j)

 

  • 107
  • 108
  • 109
  • 110
  • 111
  • 112
  • 113
  • 114
  • 115
  • 116