Kauden ensimmäinen harjoituspeli Tampereella

05 maaliskuu 2012

m tjk_tuwe_harjoituspeli_2012 2

TuWen Naisten edustusjoukkue pääsi treenaamaan pelillisiä asetelmia ensimmäistä kertaa tällä kaudella Pirkkahallissa TJK:n vieraana. Ensimmäinen kamppailu päättyi TJK:lle lukemin 3-2 (2-1).

Ottelu alkoi tamperelaisittain hyvin sähäkästi TuWen vasta asetellessa nappuloitaan kentälle. Kello ehti käydä reilut pari minuuttia, kun Katariina Henrikssonin syötöstä Jonna Kykkänen (2') pääsi yllättämään turkulaiset.

TuWen askelmerkit alkoivat hissukseen asettumaan paikoilleen. Avauksessa oli puolenkymmentä pelaajaa, jotka eivät olleet pelanneet vielä koskaan aikaisemmin yhdessä tässä joukkueessa.

Viiden minuutin kohdalla Meri Tuomisto antoi hyvästä vapaapotkun, jonka jatkosta Veronica Karlsson vetäisi pallon niukasti ohi TJK:n maalin. Vähän myöhemmin Veronica laittoi itse vapaapotkun vähän vastustajan maalin ylitse.

Vartin tienoilla Sanna Koskisen ja Elina Myllymäen hyvien syöttöjen jatkeeksi Henriksson (15') laittoi pallon maaliin.

Mitä pidemmälle ottelua käytiin, sitä paremmin alkoivat turkulaiset saada juonesta kiinni. Syöttöpeli alkoi sujua halutulla tavalla ja hyökkäyksiin lähdettiin hyvällä rakentelulla, mutta avausmaali antoi odottaa itseään.

Pelaajilla oli selvästikin paljon hyviä ajatuksia pelin suhteen, mutta yhdessä pelaamattomuus heijastui tilanteissa, joissa ei vielä pelikaverin vastaavia ajatuksia aina osattu tulkita samalla tavalla.

Tamperelaisten päädyssä olleen hyvän tilanteen jälkeen, jossa Jannica Finnbergin veto meni täpärästi ohi vasemman maalitolpan, tuomittiin TuWelle vapaapotku. Sen antoi Meri Tuomisto ja jatkoi Eveliina Kivikoski Jannicalle (25'), joka laittoi pallon tarkasti TJK:n maaliin.

Kavennusmaalin jälkeen hallinta siirtyi jonkin verran enemmän vieraille ja TJK:n puolustus alkoi jonkin verran rakoilemaan. Tolppia kolisteltiin silti molemmissa päissä. Hetkeä ennen puoliaikaa nähtiin erinomainen torjunta TuWen Anna Tammiselta TJK:n hyökkääjän livahdettua kasvokkain Annan kanssa.

Toisella puoliajalla molempien joukkueiden suurin puhti hieman laantui ja vasta puolen tunnin pelin jälkeen Jonna Kykkäsen syötöstä pääsi Katariina Henriksson (78') tekemään TJK:n kolmannen maalin kuin varkain.

TuWe ei kuitenkaan antanut hyvän treenin valua hukkaan. Kymmenen minuttia myöhemmin Niina Inkinen taisteli pallon itselleen ja syötti sen Sanja Ketolalle (88'), joka laittoi pallon kaikessa rauhassa maalin oikeasta alanurkasta sisään. Sanjalle avautui vielä ottelun viimeisellä minuutilla vapaa läpiajopaikka TJK:nmaalille. Kotijoukkueen maalivahti Minna Varjonen oli kuitenkin hyvin mukana tilanteessa ja torjui vedon.

Yhteenvetona päivän ottelusta voidaan todeta, että hyvin aikataulussa ovat niin tamperelaiset kuin turkulaisetkin. Paljon hyviä tilanteita ja kuvioita nähtiin kumpaiseltakin joukkueelta.

TuWella on vielä kentällä paljon harjoiteltavaa, että yhteispeli sujuisi odotetulla tavalla. Lisää harjoituspelejä siis tarvitaan ennen sarjapelien alkua.

Niin vanhat kuin uudet pelaajat onnistuivat jokainen hyvin. Mieleen jäi muiden muassa Mia Bäckström, joka vakuutti hyvällä ja napakalla pelillään. Moni muukin esitti omaa osaamistaan tavalla, joka lupaa todella hyvää jatkossa.

TuWe: Sanja Ketola, Mia Bäckström, Meri Tuomisto, Jannica Finnberg (C), Niina Inkinen, Anna Tamminen, Veronica Karlsson, Malyun Hassan, Johanna Rinne, Susanna Ranta, Ann-Sofie Nyholm, Essi Reinilä, Minna Siponen-Orellana, Eveliina Kivikoski, Pauliina Tuloisela. 

m tjk_tuwe_harjoituspeli_2012 4

Juhlavuoden joukkue valmiina kentille

26 helmikuu 2012

100W

Viime kaudella TuWen naisten edustusjoukkue pelasi ensimmäisen kautensa Naisten Ykkösessä. Tavoitteena ollut paikka ylemmässä loppusarjassa toteutui hienosti ja syksyn pelien jälkeen katseet kääntyivät saman tien tulevaan kauteen.

Tärkeänä pidettiin, että edellisen kauden runko pysyisi mahdollisimman kattavasti koossa ja jatkaisi alkavalle kaudelle. Toive toteutui hienosti, sillä suurin osa pelaajista jatkaa ryhmän mukana. Joukkuetta on täydennetty uusilla pelaajilla, jotka ovat talven aikana sopeutuneet erinomaisesti porukkaan mukaan.

Vaikka valmistautuminen kauteen 2012, joka on samalla seuran 100-vuotisjuhlavuosi, aloitettiin täysipainoisesti jo marraskuussa, on joukkue uudistunut viime vuoteen nähden sen verran paljon, että valmentajilta on vaadittu paljon työtä ryhmän yhteen hitsaamisessa.

Viime vuoden keväällä ennen näkemätön loukkaantumissuma juuri ennen sarjapelien alkua aiheutti melkoisen määrän harmaita hiuksia joukkueenjohdolle. Vastaavanlainen ei toivottavasti enää tule toistumaan. Monen pelaajan lähes koko viime kausi meni erilaisten vammojen paranteluun. Nyt alkavat haavat olla nuoltu, ja se tietää toivottavasti huonoa vastustajien kannalta.

Ryhmässä uusia pelaajia eri ilmansuunnista

FC Ålandin vuoden 2009 mestarijoukkueen kapteeni Eveliina Kivikoski ennätti jo viime kauden viimeiseen peliin mukaan lähes kylmiltään ja oli heti varsin näkyvä hahmo kentällä.                                          

tuwe 2012_essi_1351 Pohjanmaalta joukkueeseen on saatu SeMin viime kauden kapteeni Essi Reinilä. Seuraan ja osaan pelikavereista Essi on tutustunut jo muutaman vuoden talviharjoittelukauden ajan.
tuwe 2012_ann-sofie_1359 Ann-Sofie Nyholm ja Mia Bäckström pelasivat viime kaudella EIF:in riveissä. Joukkueensa kapteenina pelannut Ann-Sofie on erittäin yllätysvalmis pelaaja keskikentän keskelle Naisten Ykköseen.
tuwe 2012_mia_1346 Puolustaja Mian vahvuudet ovat hyvä asenne ja kovuus.
tuwe 2012_sanja_1354

KaaPon viime kauden paras maalintekijä ja samalla yksi koko sarjan parhaista pelaajista Sanja Ketola edustaa kaudella 2012 Turun Weikkoja. Asennepelaaja, joka vaatii itseltään ja joukkuetovereiltaan paljon. Tuo lisää maalintekotaitoa ja liikettä kärkeen.

Niin ikään Kaarinasta Turun puolelle siirtyi hyvän liikkeen ja pelinluvun omaava nuori ja lupaava laitalinkki Tuula Siren.

Paikallisseura Pyrkivässä viime kaudella mukana ollut taitava ja kokenut Sini Tuomi täydentää myös mainiosti uusiutunutta ryhmää.

tuwe 2012_veronica_1366 Veronica Karlsson on tullut TuWeen PK-35:n organisaatiosta. Hän pelasi viime kaudella pääosin FC Espoon riveissä tehden 24 maalia Kakkosdivisioonassa. ”Nuuni” tulee haastamaan kovuudella, liikkeellä ja maalinteon päättäväisyydellä vastustajien puolustajat.   

                                                                                                                   

Runkopelaajat jatkavat

Valmentajat Marion Hällfors ja Jyri Juti iloitsevat pelaajistaan – Uudet pelaajat täydentävät eri pelipaikkoja erittäin hyvin. Heidän lisäkseen painottaisin lähes koko ”vanhan” ja kokeneen runkomme jatkamisen tärkeyttä sekä huimasti kaiken aikaa kehittyvän maalivahti Anna Tammisen mukanaan tuomaa varmuutta veräjän suulla, muistuttaa Hällfors.

- Mikäli kaikki pelaajat pysyvät terveinä, meillä on laadukas ja hyvä pelaajamateriaali, jolla syntyy tervettä kilpailua pelipaikoista. Tiia Vaittisen ja Joanna Jutin kuntoutuminen, sekä hieman pienempien vaivojen kiusaamien Martina Lerchen ja Tuula Sirenin paluu täysipainoisesti riveihin pitää tason kovana. Lisäksi odotellaan Laura Yli-Arvelan paluuta vauvalomalta. Emmi Reinikaisen, Pauliina Tuloiselan, Jannica Finnbergin ja Susanna Rannan ja monen muun viime kauden vammat alkavat olla parantuneita ja tytöt ovat taas täydessä iskussa.

- Puolustuspäässä on kovuutta ja kokemusta vaikka mitä liigaseuraa vastaan. Keskikenttä on vahvistunut paljon Essin, Ann-Sofien ja Sinin myötä. Kärjessä Sussu, Jaffa, Mirkku, Sanja, Nuuni, Tuula, Emmi, Manu ynnä muut taistelevat paikasta auringossa. Maalivahtiosastoa täydentävät Annan lisäksi Jenna Juti ja Anniina Seljänne.

- Kokeneiden ja aina yhtä luotettavien konkarien, Niina Inkisen, Johanna Rinteen, Meri Tuomiston, Paulina Nordströmin ja Susanna Rannan jatkaminen riveissä on hieno ja arvokas asia, ynnäävät Juti ja Hällfors.

Erilaisia tavoitteita alkavalle kaudelle

-Tavoitteenamme on haastaa kärkiporukat ja olla temmollisesti viime vuotista selkeästi terävämpi joukkue. Lisäkokemus kentällä näkyy varmasti kypsempänä pelaamisena. Kokeillaan rohkeasti omia rajojamme niin, että nähdään, mihin meistä oikein on, muotoilee Marion Hällfors.

- Oma tavoite on, että saamme joukkueen pysymään terveenä, hitsautumaan yhteen ja harjoittelemaan hyvin. Mikäli nämä kaikki toteutuvat, tulemme olemaan sarjan kärkipään joukkueita, ja jopa se kirkkain kruunu, sarjanousu, on aivan mahdollinen. Mutta kuten kokemuksesta tiedämme, se vaatii myös osaamisen, taidon ja asenteen lisäksi myös repullisen tuuria.

- Hyvä, positiivinen joukkuehenki ja iloinen asenteellinen pelitapa, jossa on vauhtia ja taitoa, on se jota kaudelta odotan. Meillä on siihen joukkueellinen pelaajia, jotka pystyvät sen toteuttamaan ja hyvä taustatiimi, joten näistä ei ainakaan homma jää kiinni, pohtii Juti.

Seuran 100W-juhlavuosi

- Haluamme olla joukkueena seuran juhlavuoden ylpeys näyttävällä ja positiivisella pelillä, mikä näkyy myös toivottavasti positiivisena tuloksena. Kaikki eväät ovat korissa historian parhaaseen menestykseen 100W-juhlien kunniaksi, tuumaa Marion Hällfors.

- Kaikki edellä mainittu kruunaisi tosiaan myös seuran juhlavuoden. Usko joukkueeseen ja omaan tekemiseen on suuri, joten miksipä ei, lisää Jyri Juti.

Onko naisten edustuksen joukkueenjohtaja ja Turun Weikkojen jalkapallon puheenjohtaja Ari Jalosella jotain lisättävää kuultuihin kommentteihin?

– Kyllä edellä mainitun voi täysin allekirjoittaa. Sitoutuneet, taitavat ja fiksut pelaajat, erinomainen valmentajakaksikko, oma kotikenttä. Siinä on hyvät puitteet onnistuneelle juhlavuodelle. Todella luottavaisin ja hyvin mielin voimme lähteä alkavalle kaudelle.

-Tervetuloa jännittämään kentän laidalle ja tekemään uusia katsojaennätyksiä Raunistulan Areenalle, toivottaa Jalonen. 

Turun Weikot Naiset edustusjoukkue 2012

1 # Anniina Seljänne

2 # Sanja Ketola

3 # Sini Tuomi

4 # Martina Lerche

6 # Mia Bäckström

7 # Tuula Siren

8 # Meri Tuomisto

9 # Essi Huhtala

10 # Jannica Finnberg

11 # Tiia Vaittinen

12 # Anna Tamminen

13 # Jenna Juti

14 # Emmi Reinikainen

15 # Laura Yli-Arvela

17 # Veronica Karlsson

18 # Malyun Hassan

19 # Paulina Nordström

20 # Johanna Rinne

21 # Susanna Ranta

22 # Niina Inkinen

23 # Essi Reinilä

24 # Ann-Sofie Nyholm

26 # Joanna Juti

27 # Minna Siponen-Orellana

28 # Eveliina Kivikoski

99 # Pauliina Tuloisela

Entiset miesten edustusjoukkueemme jalkapalloilijat

23 tammikuu 2012

Järjestämme lauantaina 19.05.2012 Raunistulan kentällä 100W-tapahtuman, johon te kaikki Turun Weikkojen edustusjoukkueessa vuosien varrella pelanneet ovat tervetulleita.

Toimita yhteystietosi joko Mika Saloselle (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 044 061 4141) tai Jarmo Muttalle (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 040 527 3211), jotta saamme toimitettua sinulle "virallisen" kutsun tapahtumaan!

TuWe Jalkapallo

  • 106
  • 107
  • 108
  • 109
  • 110
  • 111
  • 112
  • 113
  • 114
  • 115