Tupsukorvat jäivät tukistamatta

01 syyskuu 2013

m tuwe-ilves 31082013 10

Vaikka kaupunkialueella vapaana liikkuvalle Ilvekselle oli myönnetty kaatolupa, jäi Tampereen tupsukorvien tukistelu ensimmäisen puoliajan rymistelyn jälkeen haaveeksi Naisten Ykkösen ylemmän loppusarjan toisen kierroksen ottelussa pisteiden lähtiessä Tampereen suuntaan lukemin 0-4 (0-1).

Pitkästä aikaa oli hienoa nähdä kuinka hyvin kotijoukkue oli otteluun valmistautunut. Heti alusta alkaen TuWe ei antanut vastustajalle mitään jakoa tulla mukaan otteluun ja sen tiukka prässi sekä hanakka laukominen kohti maalia sai vieraat pienoiseen alkushokkiin.

Sääli, ettei hyvä peli-ilme tuottanut tulosta, vaan edellisten otteluiden tapaan vastustaja korjasi potin TuWen pelaajien sorruttua karkeisiin yksittäisiin virheisiin, joista oli helppo rangaista paikan tullen.

Ottelutapahtumista yksityiskohtaisemmin alla olevasta Ilveksen erinomaisesta otteluraportista, johon ei juurikaan ole lisättävää.

Viikon kuluttua TuWe matkaa näköjään nykyisin jokasyksyiselle ruskaretkelleen Kemiin.

Tärkeät pisteet tuomisina Turusta

Almanakan mukaan lauantai oli kesän viimeinen päivä, mutta kelistä tätä ei pystynyt päättelemään ainakaan Suomen Turussa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja elohopea kipusi parinkymmenen asteen tienoille. Olosuhteet olivat siis kaikin puolin kunnossa, kun kotijoukkue Turun Weikot ja ”ystäväkaupunkiin” vieraisille matkannut Ilves astelivat Raunistulan tekonurmelle. Sitten tappiollisen Vaasan reissun kotijoukkue oli saanut ainakin lukumääräisesti lisää pelaajia jalkeille, joskin alakerran lukko, maalivahti Anna Tamminen, oli käsi paketissa huoltojoukoissa. Myös Ilves-leirissä oli toipilaat saatu parsittua siihen kuosiin, että matkasta uupuivat vain pitkäaikaispotilaat sekä Birgitta Paranko, joka jäi kotiin keskittymään huomiseen farmiseuran peliin. Keväällä joukkueet olivat kohdanneet harjoitusottelussa ja tuolloin päädyttiin maalittomaan tasatulokseen. Tällä kertaa nolla jäi kuitenkin vain kotijoukkueen sarakkeeseen, sillä Ilves jatkaa yläloppusarjassa puhtaalla pelillä voitettuaan TuWe:n lukemin 0-4.

Kotijoukkue tuli kotikentälleen kuin tuulispää ja ensimmäiset hetket Ilves oli pahasti vastaanottavana osapuolena. Ensimmäinen peliminuutti ei ollut ehtinyt täyttyä, kun Susanna Ranta oli ehtinyt hätyytellä Ilves-maalin suulle palannutta Kreeta Yli-Sänttiä jo kahdesti. Ensimmäinen laukaus suuntautui kuitenkin aivan päin Ilves-molaria ja toinen livahti hieman ohi pystypuun. Pahimmasta ryöpytyksestä selvittyään myös keltapaidat pääsivät paremmin osallisiksi pelitapahtumista, mutta ensimmäinen kymppi oli joka tapauksessa vahvasti turkulaisväritteinen. Vieraiden ensimmäinen tilanteen tapainen nähtiin tänään 14.minuutilla, kun pallo pelattiin leveyteen Tiina Pöyrylle. Tämä jatkoi pystyyn Heidi Kollaselle, joka vapautui rangaistusalueelle. ”Hekun” onnistui kiertää vastaantulleen maalivahdin Jannica Finnberg-Harjulle ajautuen kuitenkin samalla sen verran pieneen kulmaan, ettei kääntö enää onnistunut, vaan laukaus pöllytti sivuverkkoa vain ukopuolelta.

Jatkossa pelaaminen muuttui lähinnä painia muistuttavaksi keskikentän vääntämiseksi, jossa pallon hallinta vaihteli tiuhaan tahtiin. Vieraille siunaantui jokunen mahdollisuus avausmaalin värkkäämiseen, mutta kerta toisensa jälkeen tilanteet kuivuivat kasaan joko avaustavan erotuomarin herkkään lippukäteen tai huolimattomaan viimeiseen syöttöön. Joka tapauksessa punnukset alkoivat hiljalleen siirtyä vieraiden eduksi ja avausmaali näkikin päivänvalon pelikellon tikitettyä 31.minuutin kohdalle. Tiina Jukarainen nosti kulmapotkun maalille, parikin punapaitaa reagoi Veera Huotarin liikkeeseen rangaistusalueen ulkopuolella ja niinpä Kaisa Björn pääsi puskemaan kenenkään estelemättä pallon verkon perukoille. Hetkeä myöhemmin kulman tarjoillut Jukarainen kannettiin kentältä nilkkansa ikävän oloisesti loukanneena ja Ilves joutui täten laittamaan puolustuslinjansa hieman uuteen uskoon. Jakson lopulla ei kuitenkaan mitään ihmeempää kummassakaan päässä tapahtunut, ennen kuin peli oli edennyt jo viimeiselle varsinaiselle peliminuutille. Tuolloin kotijoukkueen selustapallo tuotti hieman kommunikointiongelmia Ilveksen alakerralle ja lopulta Ranta pääsi yrittämään tasoitusta tyhjään maaliin, mutta kuudentoista-alueen takaa lähtenyt nostoyritys painui kuitenkin vieraiden onneksi selvähkösti ohi maalin. Tauolle mentiin näin ollen tamperelaisten maalin johtoasemassa.

Toiselle jaksolle vieraat saivat lentävän lähdön, sillä jo toisella minuutilla Ilveksen onnistui tuplata johtonsa. ”Kassu” Björn riisti pallon alimmalta TuWe-pelaajalta, eteni hetken matkaa ja lähti yrittämään ratkaisua kauempaa havaittuaan Finnberg-Harjun olevan melko kaukana maaliltaan. Laukaus painui etukulmasta vastustamattomasti verkkoon ja näin Björnin iltapävän toisella osumalla johtomarginaali kasvoi kahteen. Kotijoukkue ei kuitenkaan kauaa surkutellut katkeraa takaiskua, vaan pari minuuttia myöhemmin sille avautui tilaisuus kavennusosumaan tekoon. Se pelasi pitkän näppärän hyökkäyksen, jonka päätteeksi Meri Tuomisto keskitti ja Ranta pääsi ohjaamaan, mutta pallo painui tälläkin kertaa hieman maalin ohi, eikä Yli-Säntti joutunut tilanteeseen puuttumaan. Seuraavaksi oli jälleen vieraiden vuoro yrittää. Maria Alangon napakkat avaus löysi keskiympyrästä Ada Nikkilän, jonka oivaltava murtava syöttö tavoitti linjan taakse kirmanneen Sanna-Maria Veikkolaisen. TuWe-puolustaja pysyi kuitenkin loppuun asti hyvin ”Sannin” kyydissä ja niinpä tämä joutui tekemään ratkaisunsa pahasti ahdistettuna. Vastaan tullut Finnberg-Harju peitti Ilves-hyökkääjän laukauksen jaloillaan ja lopulta kotipelaajien onnistui toimittaa pallo väljemmille vesille.

Jatkossakin pelin kuva oli melko tasainen. Kotijoukkue yritti vielä minkä jaksoi, mutta tiiviisti puolustaneen Ilveksen linjojen väleistä ei ylimääräistä tilaa löytynyt. Vieraille sen sijaan avautui useampiakin hyviä tilaisuuksia teräviin vastaiskuihin, mutta useimmiten nopea kenttä teetti tepposet ja viimeinen syöttö karkasikin useimmiten TuWe-molarin ulottuville. Oma osuutensa oli toki myös edelleen särmästi puolustaneella kotijoukkueella, joka ei suostunut päästämään peliä lopullisesti käsistään vielä tässä vaiheessa. 63.minuutilla kotijoukkue kehitteli mallikkaan sommitelman, jonka päätteeksi Taija Tomberg pääsi ampumaan pienestä kulmasta ja veto kilpistyikin sivuverkkoon. Hetkeä myöhemmin oli vaihosta sisään tulleen Ilves-laituri Eini Vesaniemen vuoro päästä yrittämään onneaan. Harhautukset purivat kahteen kotipelaajaan, mutta laukaus suuntautui aivan päin Finnberg-Harjua, eikä tällä ollut ongelmia pelivälineen koppaamisessa syliinsä.

Seuraavan kerran turkulaisten maalin koskemattomuus oli uhattuna 75.minuutilla, jolloin pallo kulki akselilla Elina-Kristiina Myllymäki-Nikkilä-Kollanen-Vesaniemi sivurajan tuntumasta aina maalin edustalle asti. Eini vapautui lopulta tekopaikkaan, mutta ensimmäinen kosketus karkasi sen verran, että Finnberg-Harju ehti tarpeeksi lähelle peittääkseen kulman ja Vesaniemen laukaus kilpistyikin häneen ja lopulta tilanne purkautui. Pari minuuttia myöhemmin avautui TuWe:lle erinomainen mahdollisuus tulla takaisin pistetaisteluun mukaan, kun pallo päätyi useammankin sattuman kautta punapaidalle Ilves-linjan selustaan. Päätyrajalta lähtenyt keskitys tavoitteli etutolpalle rynninyttä joukkuekaveria, mutta pelastavaksi enkeliksi ilmaantui ”Mimmu” Alanko, joka liukui erinomaisesti syötön väliin ja toimitti pallon yli päätyrajan.

Pari minuuttia myöhemmin oli sitten lopullisen ratkaisun aika. Ilves toimitti pallon kohti hyökkäyskulmaa ja pallo näytti vääjäämättä lipuvan yli sivurajan. Lähes kaikki kentällä olijat lopettivat jo pelaamisen, mutta yksi keltapaita ei. E-K Myllymäki sai kuin saikin pidettyä pallon kentän puolella, haastoi samalla vauhdilla palloa suojanneen vastustajansa ja eteni päätyrajalle. Rangaistusalueelta lähtenyt keskitys oli millimetrintarkka ja takatolpalle ylhäiseen yksinäisyyteensä unohdettua Vesaniemi saikin nautiskella pallon suoraan ilmasta tyhjään TuWe-maaliin.

Tässä vaiheessa viimeistenkin kotipelureiden selkärangasta kuului rasahdus ja pelin loppu olikin melko yksipuolista näytöstä. Ilves haki vimmatusti lisäosumia, mutta useista hyvistäkin yritelmistä huolimatta vain kerran onnistuttiin. 87.minuutilla ”Vertsi” Huotari pelasi sivurajaheiton Sini Ruposelle, joka piti palloa hetken ja palautti sen takaisin Huotarille. Keskitys löysi rangaistusalueelle liikkuneen Myllymäen, joka oli tilanteessa aivan yksin, mutta Finnberg-Harjun onnistui viime hetkellä nyrkkeillä pallo kauemmas omalta maaliltaan. Ei kuitenkaan tarpeeksi kauas, sillä pallo päätyi Emmi Ristimäelle, joka asetteli hetken ja laukoi pallon sitten vastustamattomasi riman alle ja näin loppulukemiksi 0-4. Vielä hetkeä myöhemmin Ruponen vapautui puhtaaseen läpiajoon, mutta tällä kertaa TuWe-veskari veti pidemmän korren ja selvitti tilanteen kotijoukkueen eduksi. Kun tästä, kuten ei parista muustakaan tekopaikasta huolimatta enää palloa maaliin saatu, pääsi Ilves kotimatkalle selvänumeroinen voitto muassaan.

TuWe kotikentällään tuntui etukäteen melko ilkeältä yhdistelmältä. Alku näyttikin hankalalta, mutta oma joukkue ansaitsee täydet pisteet tyylistä, jolla kolme pinnaa tänään kotiin hoidettiin. Maltti riitti kovasti päälle käyneen kotijoukkueen puristuksessa niin kauan kuin tarve vaati ja itse onnistuttiin tekopaikoista vähintäänkin hyvällä prosentilla. Peli oli, kuten odottaa saattoi, melko erilainen, kuin muutama edellinen, sillä pienehkö ja nopea Raunistulan kenttä yhdistettynä kotijoukkueen fyysisyyteen ei mahdollistanut kovinkaan näyttäviä sommitelmia. Kaikki kunnia erinomaisesta taistelusta kotijoukkueelle, josta löytyy kyllä yksilötaitoa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Fysiikka ei kuitenkaan taida aivan riittää pelaamaan aivan yläloppusarjan kärkisijoituksista. Pisteen sieltä ja toisen täältä se kuitenkin saattaa hyvinkin matkan varrella napsia ja toivottavasti Ilveksen kannalta oikeilta joukkueilta…

Loppusarja on siis startannut täysin suunnitelmien mukaan olkoonkin, että avauskierroksilla on kohdattu molempien lohkojen neljänneksi sijoittuneet joukkueet. Nämä ”banaaninkuoret” on nyt joka tapauksessa selvitetty kunnialla ja ainakin huomiseen asti keikutaan sarjataulukon keulilla. Sanomattakin on selvää, että mitä pidemmälle syksy etenee, sitä kovemmiksi pelit muuttuvat, mutta usko on vahva, että tästä joukkueesta on voittamaan mikä tahansa vastaan tuleva joukkue, kunhan vain loukkaantumiset eivät nouse liian isoon rooliin. Toistaiseksi paikkaajia riittää vielä hyvinkin, mutta pelaaja per peli-tahti on joka tapauksessa liikaa.

Viikon päästä on edessä toinen perättäinen vierasottelu. Tuolloin matka käy Helsingin Pukinmäkeen, jossa lauantaina 6.9. pelattavaa ottelua emännöi MPS.

Ilves tyly vieras Raunistulassa

Turun Sanomat 01.09.2013

Naisten jalkapalloykkösen ylempään loppusarjaan nipin napin selvinnyt Turun Weikot on kahdessa ensimmäisessä ottelussaan huomannut joutuneensa kovaan joukkoon. Vaasassa 0-3 hävityn avausottelun jälkeen kylmää kyytiä tuli kotikentällä Raunistulassa.

Kylässä käynyt Tampereen Ilves jyräsi emännistään puhtaan 4-0 voiton kokeneen Kaisa Björnin kahden osuman sekä Eini Vesaniemen ja Emmi Ristimäen viimeistelyjen turvin.

Tyttöjen EM-kisoissa kätensä loukannut maalivahti Anna Tamminen puuttui edelleen Weikkojen kokoonpanosta.

Veskarin virkaa hoiteli, niin kuin monta kertaa ennenkin tällä kaudella, kenttäpelaajana paremmin tunnettu Jannica Finnberg-Harju.

Erotuomari Amer Colomanin johtama ottelu ei antanut aihetta varoituksiin. Tuomariston suurin työ Ilveksen maalien kirjaamisen lisäksi oli molempien joukkueiden tekemien kaikkien viiden vaihdon merkkaaminen vihkoon.

TuWe-Ilves 0-4 (0-1)

TuWe: Matilda Halm -> 70' Sanja Ketola, Martina Lerche, Tiina Vatanen, Meri-Tuulia Reponen, Tuula Siren -> 84' Ona Pullinen, Meri Tuomisto -> 57' Ann-Sofie Nyholm, Tiia Vaittinen -> 70' Petra Nurminen, Taija Tomberg, Emmi Reinikainen, Susanna Ranta -> 57' Veronica Karlsson, Jannica Finnberg-Harju.

Ilves: Tiina Pöyry -> 70' Sini Ruponen, Anniina Pohjoismäki, Maria Alanko, Tiina Jukarainen -> 35' Taru Kulju, Emmi Ristimäki, Ada Nikkilä -> 90' Joana Saarinen, Sanna-maria Veikkolainen -> 63' Eini Vesaniemi, Heidi Kollanen -> 70' Elina-Kristiina Myllymäki, Veera Huotari, Kaisa Björn, Kreeta-Liisa Yli-Säntti, (Minna Varjonen)

Tuomari: Amer Coloman

Yleisöä: 98

Palkitut: Tuula Siren (TuWe), Heidi Kollanen (Ilves)

Tamperelaisia vieraita odotellessa

30 elokuu 2013

Lauantaina Turkkuseen

Ykkösen yläloppusarjassa on tulevana viikonloppuna edessä sarjakierros numero kaksi. Lauantain ainoa ottelu mitellään Turussa Raunistulan tekonurmella, jonne Ilves-naiset matkaavat Turun Weikkojen vieraaksi. Kello 13.00 starttaava ottelu on joukkueiden kauden toinen kohtaaminen, sillä aivan sarjakauden kynnyksellä TuWe ja Ilves pelasivat Kupittaalla maalittoman tasapelin.

Marion Hällforsin käskemä Weikot on jo vakiovieras Ykkösen yläloppusarjassa. Kaudella 2011 se sijottui sarjassa seitsemänneksi, mutta viime kaudella sijoitus parani pari pykälää viidenneksi, joskin kärkikolmikko karkasi melko kauas. Tällä sesongilla turkulaiset lunastivat menolippunsa nousukarkeloihin sijoittumalla eteläisessä lohkossa neljänneksi. Alkukausi oli TuWe:lta erittäin vahva ja se taisteli aivan kärkisijoista, mutta perussarjan loppua kohti tahti hiipui ja lopulta neljän joukkoon selviytyminen jäi viimeisen kierroksen varaan. Kuntopuntari ei tällä hetkellä turkulaisia varsinaisesti mairittele, sillä kuuden viimeisen ottelun saldo kirjataan muotoon kolme tasapeliä ja kolme tappiota. Laatua joukkueesta kuitenkin löytyy niin paljon, että mitään ei Ilves tule TuWe:n ikiomalla keinoalustalla saamaan lauantaina ilmaiseksi. Porista kesken kauden siirtynyt Tiina Vatanen on todella kovan luokan vahvistus tällä tasolla ja lisäksi ryhmästä runsaasti kokemusta näistä peleistä tyyliin Susanna Ranta, Martina Lerche ja kumppanit. Ryhmän kirkkain tähti lienee kuitenkin maalivahti Anna Tamminen, joka kuului Walesissa loistavasti suoriutuneeseen TU19-maajoukkueeseen, mutta joutui jättämään reissun hieman kesken käsivamman vuoksi. Nähtäväksi jääkin pystyykö Tamminen lauantaina asettumaan tolppien väliin vai jatkaako kenttäpelaaja Jannica Finnberg-Harju TuWe:n maalin vartioimista tässäkin ottelussa. Turkulaiset avasivat yläloppusarjansa viime sunnuntaina Vaasassa, jossa VIFK karkasi ensimmäisellä puoliajalla 3-0-johtoon ja tämä jäi myöskin ottelun lopputulemaksi.

Ilves lähtee TuWe:n kaatoon tärkeä ja helpottava avausvoitto takataskussaan. JyPK-peli jätti jonkin verran parantamisen varaa, mutta toisaalta oman pelaamisen rakenteet ovat sen verran hyvässä kuosissa, että mitään hokkus pokkus-temppuja ei vaadita, vaan omalle hyvälle tasolle pääsemistä ja mahdollisimman ehjän 90-minuuttisen aikaan saamista. Tekonurmi luo omat haasteensa, sillä kyseisellä alustalla ei ole kesällä pelattu kuin Kemissä, mutta tämäkin haittatekijä pyritään minimoimaan harjoitellen loppuviikko Kaupin kokolattiamatoilla. Myös terveystilanne on nousemassa hienoiseksi huolenaiheeksi tärkeimpien pelien alettua, sillä useampikin pelaaja on joutunut parantelemaan alkuviikon edellisessä ottelussa saamiaan iskuja. Varmuudella Turun reissun ja samalla koko loppukauden missaavat kuitenkin vain Katariina Henriksson, Johanna Salmijärvi ja Nelli Väntti. Täysin iskukykyinen ryhmä jalkeille siis lauantaina saadaan ja onneksi on vielä reservissä lukuisia päteviä junnuja, joista tarpeen vaatiessa ammentaa.

Lähde: Ilves Naisten kotisivut

Ylempi loppusarja alkoi tappiolla Vaasassa

27 elokuu 2013

Ensimmäisestä ylemmän loppusarjan ottelusta ei jäänyt TuWen naisille paljoakaan kerrottavaa. Kotijoukkue VIFK oli tyly emäntä pitäen pisteet kotonaan lukemin 3-0 (3-0).

m vifk-tuwe 25082013 7

Lopullisen otteluohjelman vihdoin ja viimein monien mutkien jälkeen valmistuttua TuWen naisten edustusjoukkue löysi itsensä lopulta sunnuntai-iltapäivänänä Vaasasta Botnia-hallin tekonurmelta. Vielä perjantaina vastustajaksi uumoiltu MPS matkusti puolestaan Kemiin Merilappi Unitedin vieraaksi. Otteluparien vaihtumisen myötä matkan muututtua lyhyellä varoitusajalla pidemmäksi, kumpikin joukkue oli onnistunut saamaan mukaan ainoastaan kaksi vaihtopelaajaa kumpainenkin.

m vifk-tuwe 25082013 6

TuWen maalia jo edellisessä ottelussa vartioinut Jannica Finnberg-Harju jatkoi edelleen TU19-maajoukkueen mukana Walesissa EM-kisoissa olleen Anna Tammisen tuuraamista. Anna tosin oli saapunut edellisenä yönä takaisin kotimaahan loukattuaan kisoissa kätensä ja oli matkassa mukana tsemppaamassa Jannicaa ja joukkuetta.

Ottelun alku oli kummallakin joukkueella suhteellisen levotonta ja katkonaista pallottelua. TuWen syötöt eivät löytäneet oikeaan osoitteeseen VIFK:in puolestaan yrittäessä iskemistä pitkien pallojen avulla tuloksetta.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen osui TuWen kohdalle synkkä vartti. Vartioinnin pettämisen ja harhasyöttöjen johdosta Hanna Lönnqvist (32') onnistui avaamaan kotijoukkueen maalitilin suhteellisen vapaasti.

Viisi minuuttia myöhemmin Hanna Keromaa (37')  pääsi TuWen virheiden jälkeen laukaisupaikkaan, eikä hän jättänyt tilaisuutta käyttämättä tehden joukkueensa toisen maalin.

TuWellakin oli ensimmäisellä puoliskolla paikkansa, Tiina Vatasen ollessa lähellä onnistua maalinteossa, mutta aivan maaliviivan tienoilla tilanne kuivui kokoon.

Eikä kahta ilman kolmatta. TuWe odotteli jo ehkä hieman erotuomarin pillin vihellystä ja taukoa, kun tilanne jotenkin seisahtui heidän maalillaan ja pallo ikään kuin "unohtui" pelistä pois. Hanna Lönnqvist (46') laittoi joutilaan pallon TuWen maalin perukoille odottamaan toisen puoliajan alkamista.

TuWe suoritti molemmat vaihtonsa puoliajalla ja toista jaksoa yritettiin avata edellistä räväkämmin. Tavoitteessa ei täysin onnistuttu, vaan peli jatkui pitkälti ensimmäisen puoliskon kaltaisena.

TuWen puolustuslinja toimi hyvin ja paikallisten linjamiesten kädet olivat kuivua pystyyn heidän liputtaessaan lukemattomia kotijoukkueen paitsioita. Varsinainen pelinrakentelu jäi katkoista johtuen hyvin satunnaiseksi kummankin joukkueen osalta.

Yksi TuWen pelaajista sai kovan iskun päähänsä joutuen jättämään pelin kesken ja  vieraat joutuivat pelaamaan ottelun loppupuoliskosta lähes puoli tuntia yhden pelaajan vajaalla.

Toisella puoliajalla ei maaleja enää nähty. Ottelun lopputulos olisi ollut vierasjoukkueen kannalta siedettävä ilman ensimmäisen jakson pimeää hetkeä. TuWe ei tänään pystynyt esittämään parasta osaamistaan, eikä vastustajakaan tuntunut olleen yhtään sen tyytyväisempi omaan pelisuoritukseensa, vaikka kolme tärkeää pistettä jäikin Vaasaan.

Seuraavaksi TuWe kohtaa kotonaan Ilveksen.

m vifk-tuwe 25082013 10




















32'        1-0 Hanna  Lönnqvist

37'        2-0 Hanna Keromaa

45+1'    3-0 Hanna Lönnqvist

VIFK-TuWe 3-0 (3-0)

m vifk-tuwe 25082013 11

Damerna vann mot TuWe

Damerna inledde den övre slutserien i division 1 med hemmamatch mot TuWe från Åbo. VIFK var bättre och vann med 3-0, men spelet lämnade en hel del att önska.

Med nyförvärvet Eva-Susanna Dahlmars på bänken valde Kris Huckstepp att ge Jenni Blomberg chansen ute till höger på mittfältet medan Sanna Keromaa bildade anfallspar med Hanna Lönnqvist. Motståndarna från Åbo matchade en smal trupp med endast två bytesspelare och med anfallaren Jannica Finnberg-Harju i målet.

De inledande 25 minuterna bestod till stor del av felpass och trevande försök till anfall för VIFK:s del. TuWe mötte högt i banan och de blåvita hade förtvivlat svårt att skapa chanser. Det dröjde fram till 32:a minuten innan nollan sprack och då var det anfallsparet Lönnqvist/Keromaa som samspelade.

Lönnqvist stack på Keromaas framspelning och petade in 1-0 på det som var matchens första chans. På den andra, fem minuter senare, dunkade Keromaa in 2-0 från 16 meter. Tappen hade gått ur tunnan och på stopptid fick Lönnqvist in 3-0 efter att Jenna Påfs inlägg på något märkligt sätt tappats av Finnberg-Harju.

Efter paus valde Huckstepp att byta in både Dahlmars och Sofia Näs i ett försök att skapa mer press mot TuWe-målet. Spelet gick dock i stå likt det gjorde under de första 25 minuterna i första halvlek och närmare 4-0 än ett skott strax utanför från Lönnqvist kom VIFK inte. Gästerna testade Karoliina Muurimäki ett par gånger men kom aldrig riktigt nära ett tröstmål.

VIFK fick med sig tre poäng utan att imponera desto mer spelmässigt. Konstgräset såg ut att inverka en hel del på spelet även om TuWe stängde ytor och gjorde det svårt stundom. Härnäst väntar bortamöte med JyPK. Matchen spelas inkommande söndag.



VIFK: Muurimäki; Påfs, Kiviniemi, Peth, Vitikka; Grönholm (Nissinen, 86), Hakala (Lappalainen, 86), Alatalo, Blomberg (Dahlmars, 60); Keromaa (Näs, 71), Lönnqvist (Vuorenlinna, 86).

TuWe: Jannica Finnberg-Harju (C), Matilda Halm, Martina Lerche -> 46' Veronica Karlsson, Tiina Vatanen, Meri-Tuulia Reponen, Tuula Siren, Meri Tuomisto, Tiia Vaittinen, Taija Tomberg, Petra Nurminen -> 46' Susanna Ranta, Ann-Sofie Nyholm

Publik: 145

VIFK:s damer vill särskilt tacka Rolle Mattbäcks flickor födda 2001 som med kort varsel ställde upp som bollflickor under matchen. Stort tack!

Lähde: VIFK:n kotisivut

  • 79
  • 80
  • 81
  • 82
  • 83
  • 84
  • 85
  • 86
  • 87
  • 88