Weikot hukkasi voiton avaimet loppuhetkillä

03 lokakuu 2013

Turun Weikkojen naisilla oli muhkeat mahdollisuudet avata voittotilinsä jalkapalloilun ykkösen ylemmässä loppusarjassa.

Tarjolla olleet kolme pistettä olivat tulossa vielä kymmenen minuuttia ennen loppua, kun TuWe johti kotipeliään kadella maalilla.

Syytä on vaikea sanoa, mutta jo varmalta näyttänyt voitto liukui käsistä ihmeen helpolla.

Raunistulassa vieraillut Tikkurilan Palloseura halusi näyttää, että yksikin vieraspiste kelpaa matkaevääksi.

Ottelun ensi jaksolla turkulaisten hyvän ottelun pelannut Emmi Reinikainen vei joukkueensa 1-0 johtoon viisi minuuttia ennen taukoa ja kaikki oli hyvin.

Vielä paremmalta näytti, kun Reinikainen heti toisen jakson alkupuolella tarjoili Susanna Rannalle mainion maalipaikan, josta Ranta vapaasta paikasta nautiskeli joukkueelleen toisen maalin.

Jatkossa sitten Tikkurila käytti hienosti hyväkseen Weikkojen loppua kohti hiipuneen liikkeen ja loppurynnistys palkittiin kahdella täysosumalla.

Vieraiden hyvin tilannetta haistellut kärkityttö Ella Hakksluoto kavensi ja Hanna Onufriew tasoitti, kun pelikello näytti jo toista minuuttia lisäaikaa.

Onufriewin laidasta lähtenyt löysä roikkuveto yllätti täysin Weikkojen maalivahdin Jannica Finnberg-Harjun. Harmillista, sillä sitä ennen TuWe-veskari teki verkon edessä kiitettävän varmaa työtä.

Turun Sanomat - VEIJO HEIKKILÄ

TuWe-TiPS 2-2 (1-0)

TiPS in takaa-ajo tuotti tasapelin Turussa

Tikkurilan Palloseuran naiset ajelivat sunnuntaina Turkuun pelaamaan ryhmällä, josta puuttui monta pelaajaa joko loukkaantumisten, sairauksien tai muitten esteitten vuoksi. Mukaan saatiin kuitenkin tueksi Emma Järvinen ja Henriikka Koskela B-tytöistä, joten muutama vaihtopelaajakin oli lopulta sentään listalla mukana.

Kulunut pallopelien fakta tuli taas Turussa todennettua: peleissä ei jaeta työvoittoja eikä tyylistä saa pisteitä. Kotijoukkueen  pieni tekonurmi kenttä asetti omat haasteensa pelaamiselle. Kenttä suosii nopeaa sekä suoraviivaista pelaamista ja siinä TuWe on ehkä parhaimmillaan. TiPS lähti pelaamaan rohkeasti korkealla prässillä pyrkien pallon riistoihin jo syvällä TuWen kenttäpuoliskolla ja pyrkien näin kontrolloimaan peliä. TiPS onnistui taktiikassaan hyvin ja hallitsi peliä. Aktiivisen prässin ansiosta turkulaiset joutuivat turvautumaan usein aika hätäisiinkin purkupalloihin.

Mutta toisaalta TuWe oli usein vaarallinen, kun joukkue sai pallon ylös TiPSin kenttäpuoliskolle ja esim. omat kulmapotkunsa TuWe oli hyvin harjoitellut. Turkulaiset hyödynsivät omia vahvuuksiaan tehokkaasti ja kun noin viisi minuuttia ensimmäistä puoliaikaa oli enää jäljellä, heidän onnistui pelata pallo TiPSin puolustuksen selustaan, mikä johti sitten pelin avausmaaliin. Puoliajalla tilanne oli siis 1-0 kotijoukkueelle.

Toinen puoliaikakin alkoi ensimmäisen puoliajan tunnelmissa: TiPS piti enemmän palloa, mutta TuWe puolusti hyvin ja oli aina vaarallinen vastahyökkäyksissään. Kun noin tunti oli pelattu, TiPSin puolustuslinja murtui toistamiseen paitsion rajamailla olleessa tilanteessa ja TuWe pääsi helpohkon näköisesti jo 2-0 johtoon.

 TiPSin leirissä oltiin tässä vaiheessa vähän allapäin ja vaikutti jo siltä, että TiPS ei nyt vaan saa rakennettu riittävän hyviä maalintekopaikkoja, jotta turkulaiset voitaisiin saada vielä kiinni. Mutta TiPSin pelihuumori kesti ja sille saatiin palkkioksi kavennusmaali noin 80 minuutin kohdalla. Vaihdosta sisään tullut Emma Järvinen häiritsi sen verran TuWen toppareita, että nämä eivät saaneet vaara-alueella palloa kontrolliin, vaan sen nappasi Ella Haaksluoto, joka nosti sen nätisti TuWen maaliin. Tämän jälkeenkin TiPSin pelaajat kentällä jaksoivat hyvin pitää vauhtia yllä ja aivan lisäajan lopulla Hanna Onufriew pääsi laidaltaan vasemmalta vetoetäisyydelle ja nyt ”Hankin” vasuriveto leijasi nätisti yli TuWEn maalivahdin. Tilanne oli 2-2 eikä tämän jälkeen pelissä ollut enää muuta kuin TuWen avauspotku ja loppuvihellys.

TiPSin parhaana palkittiin toppari Minna Pelkonen, joka olikin kiistatta näkyvä hahmo kentällä. Hän pelasi liikkuvasti ja oli vahva kaksinkamppailuissa niin maassa kuin ilmassa. Minnaa tuki hyvin toinen toppari Saara Valtonen, joka ei myöskään antanut kaksinkamppailuissa yhtään periksi turkulaisille. Vaikka TiPSille tehtiin nyt kaksi maalia, niin suuremmin niistä ei voi puolustuslinjaa syyttää eli myös laitapakit Eeva-Maria Saari ja Anna Eriksson sekä maalivahti Sanna Timonen voivat olla tyytyväisiä peliinsä Turussa.

TiPSin keskikenttä sai usein luotua melko hyvin painetta turkulaisten pelinrakenteluun hyvällä liikkumisellaan. Turkulaisten syöttösuuntia onnistuttiin peittämään tehokkaasti ja monesti keskikenttä sai aikaan myös pallonriistoja jo turkulaisten kenttäpuoliskollakin.  Anna Eld uurasti ärhäkkäästi keskikentän pohjalla, sijoittui kentällä älykkäästi ja hän antoi myös muutaman hyvin pelin painopistettä muuttaneen syötön eteenpäin hyökkäyssuuntaan. Keskikentän kolmikossa Hanna Posa ja Ella Haaksluoto olivat energisiä  varsinkin puolustusroolissa. Hyökkäyssuuntaakin koko keskikentän kolmikko jaksoi pelata loppuun asti aktiivisesti, mikä vaikutti suuresti siihen, että TiPS lopulta ylsi tasapeliin.

Parannettavaa seuraavaan peliin jäi selvästi hyvien maalintekopaikkojen rakentamisessa. Vaikka laitapelaajat Hanna Onufriew ja Susanna Silvennoinen olivat hyvin mukana hyökkäysten rakentelussa, niin kovin usein laidoillakin ajauduttiin aivan kentän päätyihin, ja sieltä annetut keskitykset TuWe puolusti hyvin. TiPSin kärjessä pelasi tällä kertaa Vera Holmqvist hänelle ehkä ei niin tutulla pelipaikalla. Vera oli kuitenkin varsinkin ensimmäisellä puoliajalla näkyvästi esillä päästen mm. kerran yksin läpi, mutta silloinkin Turun maalivahti sai kopattua Veran laukauksen syliinsä. Kaiken kaikkiaan Vera täytti kuitenkin paikkansa yritteliäällä asenteellaan vähintäänkin odotusten mukaisesti.

Parasta Turun pelissä oli koko joukkueen aktiivinen prässi ja uhrautuva puolustuspelaaminen sekä asenne, joka tuotti ansaitun tasapelin.

Lähde: TiPS:n kotisivut

Vielä kerran Raunistulassa tällä kaudella

03 lokakuu 2013

Naisten edustusjoukkueen viimeinen kotiottelu tällä kaudella pelataan Raunistulan kotiareenalla tulevana lauantaina kello 16:00.

TuWe emännöi vielä kerran Malmin Palloseuran Kauniita & Keltaisia. Odotettavissa on jälleen kerran tiukkaa vääntöä kilpasiskojen kanssa.

Suuntaa vielä kerran askeleesi Raunistulan "pylväille" ja tule kannustamaan kotijoukkue voittoon!

MPS:n otteluennakko

Naisten edustuksen yläloppusarjan pelit jatkuvat 5.10 Turussa

Viikonloppuna voitettu Suomen Cupin pikkufinaali on nyt juhlittu ja keskittyminen tulevan lauantain otteluun on alkanut.

Naiset matkustavat lauantaina ex pääkaupunki Turkuun kotijoukkue TuWe:n vieraaksi.

Kauden edelliset kohtaamiset ovat olleet fyysisiä ja tasaisia vääntöjä. Toukokuussa Turkulaiset kävivät Malmin Kauniiden & Keltaisten vieraana jolloin peli päättyi värikkäiden tapahtumien jälkeen 1-1.

Heinäkuussa Malmittaret  puolestaan kävivät ryöstöretkellä Turussa ja kotiin tuomisina täysipiste potti numeroin 1-3.

Joukkueet ovat paperilla hyvin samankaltaiset, kummastakin joukkueesta löytyy vanhempaa kokeneempaa kaartia sekä nälkäisiä nuorempia pelaajia. 

Turkulaiset tietolähteet kertovat joukkueen terveys ja tahtotilan olevan korkealla. Ja onhan kyseessä samalla Turkulaisten viimeinen koti-ottelu joten varmaan TuWe:n pelaajat haluavat tarjota kannattajilleen hyvät muistot kaudesta 2013

Kari Silfver

Vuosikausien tasapelitaika murtui Vantaalla

30 syyskuu 2013

m vjs-tuwe 28092013 9

Vantaan Palloseura ja Turun Weikot eivät ole saaneet mittaa toisistaan keskinäisissä otteluissa sitten millään. Ottelut ovat päättyneet tasapeliin lukuisia kertoja perättäin.

Tänään Helsingissä Aava-Areenalla pelattu ottelu näytti toteuttavan tutuksi tullutta kaavaa joukkueiden tehdessä vuorotahtia maaleja toistensa kenttäpäädyissä. Jako ei mennyt kuitenkaan tällä kertaa tasan VJS:n Sanni Franssin (84') onnistuessa ottelun loppuhetkillä tekemään hieman erikoisesta tuomiosta tulleesta vapaapotkusta kotijoukkueen neljännen maalin. Heti perään TuWen epäonneksi pallo kimposi omasta puolustajasta maaliin ja VJS kuittasi ensimmäiset kokonaiset kolme pistettä joukkueiden välisistä kohtaamisista lähes miesmuitiin.

Tappiosta huolimatta viime aikoina ottelu ottelulta peliään parantanut TuWe pelasi hallitun, hyvän ja vauhdikkaan ottelun. Joukkueen epäonneksi rouva Fortuna ei ole ole ollut kovin suosiollinen viime aikoina.

Mutta usko omaan tekemiseen on vahva ja joukkue valmistautuu kohtaamaan kauden viimeisessä kotiottelussa viikon kuluttua lauantaina Malmin Palloseuran.

VJS-TuWe 5-3 (1-1)

13' 1-0 Hanna Fagerholm

22' 1-1 Veronica Karlsson

50' 1-2 Veronica Karlsson

52' 2-2 Sanni Franssi

59' 3-2 Hanna Fagerholm

72' 3-3 Susanna Ranta

84' 4-3 Sanni Franssi

85' 5-3 Oma maali

VJS: Hanna Fagerhom, Sanni Franssi, Henrietta Helanne -> 45' Ronja Välikangas, tia Laine, Nelli Nevalampi, Mimmi Nurmela, Vilma Väisänen, Riina Koistinen, Sofia Litendahl, Viktoria Kyrkos -> 76' Rosanna Pyykkinen, Velma Oikarinen.

TuWe: Matilda Halm, Martina Lerche, Tiina Vatanen, Meri-Tuulia Reponen, Tuula Siren -> 60' Taija Tomberg, Emmi Reinikainen, Veronica Karlsson, Paulina Nordström, Susanna Ranta -> 79' Ona Pullinen, Ann-Sofie Nyholm -> 55' Meri Tuomisto, Jannica Finnberg-Harju (C). (Sanja Ketola, Pauliina Tuloisela).

Erotuomari: Sami Juselius

 


 

 

 

 

 

  • 77
  • 78
  • 79
  • 80
  • 81
  • 82
  • 83
  • 84
  • 85
  • 86