Kausi päätökseen Palokassa

28 lokakuu 2013

m jypk-tuwe 13102013 3

Viereiseltä järveltä voimalla puhaltanut jäätävä viima sai pelihousujen puntit liehumaan tuulessa, kun kauden viimeisessä Naisten Ykkösen ylemmän loppusarjan ottelussa kohtasivat toisensa Jyväskylän Pallokerho ja Turun Weikot.

Ottelun panoksena ei ollut juuri muuta kuin mahdollisuus sarjataulukon häntäpään sijoituksien pieneen muokkaukseen, eikä kumpikaan joukkue intoutunut tänään mitenkään huikaiseviin suorituksiin.

Maalinteossa kotijoukkue onnistui pari kertaa vieraita paremmin ottelun päättyessä lukemiin 4-2 (3-2).

Otteluin ensimmäinen maali nähtiin jo viiden minuutin pelin jälkeen, kun Noora Savolainen (5') laittoi pallon turkulaisten maalin perukoille. Vain pari minuuttia myöhemmin Susanna Ranta (7') kuittasi puntit tasoihin.

Pelikellon ollessa puolen tunnin kohdalla Miina-Maija Tapaninen (30', 35') tylytti vieraita viidenminuutin välein vieden kotijoukkueen jo 3-1 johtoon. Ennen tauolle siirtymistä TuWen Veronica Karlsson (37') kavensi tilanteen kolmeen kahteen.

Toisella puoliajalla ei maaleja nähty kuin yksi, josta vastasi JyPK:n Tiiu Puhakainen (70') tehden loppunumeroiksi 4-2.

TuWen pelissä nähtiin yksi erittäin pirteä suoritus, kun pitkään käsivamman vuoksi toipilaana ollut Anna Tamminen tuli vaihdosta kentälle ottelun loppupuolella ja oli hilkulla antaa maaliin johtaneen syötön heti ensi kosketuksella palloon.

Jyväskylässä saatiin siis kausi 2013 pelillisesti pakettiin. Kaudesta jäi pelaajille paljon nälkää tulevaan kauteen. Kotimatkan jälkeen on aika siirtyä pienelle tauolle ja palata noin kuukauden päästä tositoimiin aloittamaan valmistautuminen kauteen 2014.

JyPK: Fanny Paananen -> 46' Heta Markkula , Santra Bernitz; Salla Hirvonen, Jenni Talvela, Tiina Tiainen, Heidi Toukola, Minna-Maija Tapaninen, Tiiu Puhakainen -> 79' Minja Salo, Marika Ritvanen, Noora Savolainen, Juuli Kainulainen

TuWe: Matilda Halm, Martina Lerche, Tiina Vatanen, Meri-Tuulia Reponen, Petra Nurminen, Emmi Reinikainen, Veronica Karlsson, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Tiia Vaittinen -> 71' Anna Tamminen, Jannica Finnberg-Harju (C).

Erotuomari: Minka Vekkeli

JyPK-TuWe 4-2 (3-2)

SPL Turun Piirin Taitokilpailut 2013

07 lokakuu 2013

Viime vuosien tapaan tulemme järjestämään taitokilpailut siten, että seurat saavat järjestää alkukilpailuja ja piiri järjestää loppukilpailut. Uudistettu järjestelmä on tuonut vuosittain lisää kulta- ja hopeamerkkisuorituksia Piirin loppukilpailut järjestetään ti 22.10. ja ke 23.10 Impivaaran jalkapallohallissa (osallistujamäärästä riippuen joko vain toisena tai molempina päivinä) . Loppukilpailuun pääsee alkukilpailussa kulta- tai hopeamerkin suorittaneet kilpailijat.

Muistutamme tässä yhteydessä, että SPL:n Taito- ja Kykykoulustatuksen omaavien seurojen statusvelvoitteisiin kuuluu, että Taito- ja Kykykoulupelaajia osallistuu taitokilpailuihin

HUOM! Tiedoksi seuroille: vuodesta 2014 alkaen Piirin D12-haaveihin valitaan pelaajia, jotka ovat suorittaneet Piirin taitokisoissa kulta- tai hopeamerkin tai omaavat riittävät pelitaidolliset valmiudet ja ovat aktiivisia omatoimisessa harjoittelussa.

Alkukilpailut

AjankohtaPaikkaJärjestäjäSarjatIlmoittautuminenHinta
su 1.9. Impivaaran JP halli TuNL 2005 ja nuoremmat TULOKSET 0 €
su 8.9. Impivaaran JP halli TuNL 2002-2004 synt TULOKSET 0 €
su 15.9 Kaarina KHT KaaPo 1998-2005 synt TULOKSET 10 €
ma 23.9 Lieto KHT LiePa 1998-2001 synt TULOKSET 10 €
ti 24.9 Lieto KHT LiePa 2002-2004 synt TULOKSET 10 €
la 28.9. (27.9) Salo KHT SalPa/
FC Halikko
1998-2005 synt. päättynyt 10 €
su 6.10. Masku MaPS 1998-2005 synt. päättynyt 10 €
ke 9.10. Impivaara halli TuWe 1998-2005 synt. päättynyt 10 €

9.10 aikataulu

klo 16.30 2003-2005 syntyneet
klo 17.45 2002 syntyneet
klo 18.15 2001 syntyneet
klo 18.30 2000 syntyneet
klo 20.00 1998-1999 syntyneet

Loppukilpailut

Turun piirin loppukilpailut järjestetään Impivaaran JP hallissa ti 22.10. ja ke 23.10 Impivaaran jalkapallohallissa (osallistujamäärästä riippuen joko vain toisena tai molempina päivinä)

Kaikki -03 syntyneet ja vanhemmat piirinmestarit sekä loppukilpailussa kultamerkin suorittaneet saavat edustusoikeuden valtakunnallisiin loppukilpailuihin, mitkä järjestetään Porin Karhuhallissa 23.-24.11.

Loppukilpailuun saa osallistumisoikeuden suorittamalla alkukilpailuissa vähintään hopeamerkkiin vaadittavan suorituksen.
Myös loppukilpailuiden osallistumismaksu on 10e/kilpailija. Loppukilpailuiden aikataulu julkaistaan myöhemmin

Loppukilpailuissa käytetään piirin sopimuspalloja;

nro 5 = Molten Acentec
nro 4 = Errea Stream Classic
nro 3 = Errea Finder

Valtakunnalliset loppukilpailut

Vuoden 2013 Valtakunnalliset Taitokilpailut järjestetään Porin Karhuhallissa 23.-24.11.

Joukkue- ja seurakilpailut

Joukkue- ja seurakilpailuun voi joukkueet ja seurat osallistua alkukilpailuiden yhteydessä. Kaikkien alkukilpailuiden jälkeen lasketaan tulokset ja alla olevien kriteereiden perusteella palkitaan loppukilpailuiden yhteydessä seuraavat sarjat;

1. Ikäluokittain kolmen (3) parhaan yhteistulos
2. Poikasarjojen paras seura (kultamerkki 5 pist. hopeamerkki 3 pist, pronssimerkki 1 piste. Lisäksi mikäli jokaiseen ikäluokkaan (E10-C15) osallistuu vähintään yksi pelaaja + 1 piste)
3. Tytöille sama kuin kohta 2 pojille

Piirin loppukilpailut ovat samalla valintatilaisuus valtakunnalliseen -taitotapahtumaan. Kilpailuun pääsevät osallistumaan C15-E10 ikäluokkien piirinmestarit sekä kaikki piirin loppukilpailussa kultamerkin saavuttaneet pallonkesyttäjät.

Taitokilpailuiden säännöt on luettavissa täältä

Tiedustelut Sami Kattelus 0400-507998 sami.kattelus(a)palloliitto.fi

Lisäaika koitui jälleen kohtalokkaaksi

06 lokakuu 2013

Kauden viimeisessä  kotipelissään TuWen naiset olivat hilkulla jakaa pisteet helsinkiläisvieraiden kesken. Pelaajien keskittyminen otteluun herpaantui loppuvihellystä odoteltaessa pieneksi hetkeksi, ja jälleen kerran pisteitä menetettiin erotuomarin pillin ollessa jo suussa loppuvihellystä varten MPS:n Riikka Hannulan onnistuttua laittamaan pallon maaliin ohi kerrassaan erinomaisia torjuntoja tänään esittäneen Jannica Finnberg-Harjun.

Ottelu oli kovasti tasaista vääntöä alusta loppuun lähinnä kentän keskialueella. TuWen parhaista tilanteista vastasi ensimmäisellä puoliajalla Veronica Karlsson maalinteossa kuitenkaan tänään onnistumatta. Puolustuspäässä työmyyränä häärinyt Paulina Nordström palkittiin kotijoukkueen parhaana.

TuWen kokoonpanosta puuttuivat tänään sairastupalaisina ottelua seuraamaan joutuneet Sanja Ketola, Meri Tuomisto ja Tiina Vatanen.

Kauden viimeistä viedään ensi viikonloppuna Jyväskylässä, jonne turkulaiset matkaavat JYPK:in naisten vieraiksi.

TuWe-MPS 0-1 (0-0)

91' 0-1 Riikka Hannula

TuWe: Jannica Finnberg-Harju (C), Matilda Halm -> 53' Tiia Vaittinen, Meri-Tuulia Reponen, Tuula Siren, Taija Tomberg, Emmi Reinikainen, Veronica Karlsson -> 81' Ona Pullinen, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Ann-Sofie Nyholm -> 18' Petra Nurminen.

MPS: Karoliina Hurmerinta, Sanni Siltala, Anne Hirvasvuopio, Jaana Hyttinen -> 73' Johanna Liikala, Karla Makkonen -> 57' Daisy-Maria Währn, Kaisa Vuorela, Krista Huhtamäki -> 79' Saara Hurme, Riikka Hannula, Iina Pesonen, Krista Dahlberg -> 79' Heidi Kaivonurmi, Minja Lahdelma, (Jenna Brand, Ida Vironen, Riikka Pehkonen)

Erotuomari: Nora Tammi

Yleisöä: 37

Turun Sanomat

Turun Weikkojen naiset tarjosivat lauantaina jalkapalloilua Raunistulan kotiyleisölle viimeistä kertaa tällä kaudella. Tiukka ykkösen yläloppusarjan taistelu Malmin Palloseuran kanssa päättyi lopulta helsinkiläisten niukkaan voittoon 0-1.

Aivan ottelun loppuun asti mentiin tasaisissa ja maalittomissa merkeissä. Ratkaisu vieraiden eduski tuli erotuomari Nora Tammen antamalla lisäajalla, kun Malmin Riikka Hannula onnistui 91. minuutilla pistämään pallon maalivahti Jannica Finnberg-Harjun vartioimaan Weikkojen maaliin.

Turkuliasten liigavahvistus Tiina Vatanen ei ollut mukana joukkueen viimeisen kotiottelun kokoonpanossa.

Vielä kerran tällä kaudella Weikkojen naiset pukevat punapaidan päälleen, kun se kauden viimeisessä ottelussa kohtaa ensi viikonloppuna Jyväskylän Pallokerhon.

PISTEET KOTIIN TURUSTA

Malmin Kauniit & Keltaiset starttasivat lauantaina kohti Turkua vatsat täynnä kun yhteistyö kumppani

http://kaari18.fi/  oli pelaajat ja taustat muonittanut .

Lieneekö rento matka ja kylläinen olo vaikuttanut peliin, mutta vaikeaa oli. Toki hieman lyhyt ja kapea tekonurmikin teki omat haasteensa.

Pelin hallinta oli vierasjoukkueen, mutta Tuwe  saadessaan pallon lähti se ärhäkästi vastahyökkäyksiin , etenkin Turkulaisten Veronica Karlsson aiheutti aggressiivisella pelaamisellaan muutamia kertoja harmaita hiuksia.

Ensimmäinen puoliaika tahkottiin ja väännettiin kuitenkin suurimmaksi osaksi keskialueella . Ne muutamat tilanteet joita saatiin luotua kuivuivat kasaan juuri siihen tärkeimpään eli viimeiseen syöttöön. Niinpä puoliajalle mentiin tilanteessa 0-0.

Toinen puoliaika näytti alkavan kuten ensimmäinen loppui, mutta pelin edetessä Malmittarien ylpeys alkoi nostamaan päätään ja tilanteita alkoi syntymaan Tuwen  maalia kohti. Samaan aikaan kun pelin painopiste siirtyi Tuwe;n maalille alkoivat Turkulaiset pelaamaan tasapeliä ja aika-ajoin kentällä nähtiin muutamia melkoisen rumia jälkipeli tilanteita jotka jäi valitettavasti aika usein tuomarilta näkemättä. Onneksi mitään vakavampaa ei kuitenkaan sattunut.

Ottelun lopputulos ratkesi yliajalla kun Malmittaret riistivät Daisy Währnin johdolla pallon keskialueella . Iso D riisti pallon ja pelasi sen Riikka Hannulalle . Hannula pelasi pallon nopeasti takaisin Daisylle ja Riksu pyyhälsi itse maalille. Daisyn keskitys löysi kuin löysikin Riksun joka napautti pallon verkkoon kun ottelua oli pelattu 91 mnuuttia. Pallo keskelle , loppuvihellys ja pisteet Malmille.

Montaa päivää ei MPS naiset ehdi huilaamaan kun taas  pelataan .Sillä  Suomen Cup pikkufinaalin johdosta siirretty peli Jypk :ä vasta pelataan jo tulevana keskiviikkona 9.10 Myllypuron Pallomyllyssä alkaen klo 19:00.

Kari Sifver

Lähde: Malmin Palloseuran kotisivut

  • 76
  • 77
  • 78
  • 79
  • 80
  • 81
  • 82
  • 83
  • 84
  • 85