Ravintotietoutta TuWen jalkapalloilijoille

02 huhtikuu 2014

Ravintoluento 2Yli toista sataa Turun Weikkojen jalkapalloilijaa ja taustahenkilöä oli saapunut kuulemaan Urheilevan nuoren ravinto -luentoa Turun Ammattikorkeakoulun luentosaliin. Illan luennoitsijana toimi "turpaduunariksi" itseään tituleeraava filosofian tohtori, biologi, terveystoimittaja, ravintovalmentaja, kirjailija sekä Suomen suosituin terveys-, ravinto- ja liikuntaluennoitsija Christer Sundqvist.

Luento tarjosi runsaasti Christerin omalla hauskalla ja persoonallisella tavallaan esittämää materiaalia urheilevan nuoren ja aikuisen oikeanlaisesta ravinnosta. Paikalla ollut yleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun ja esitti useita hyviä kysymyksiä, joihin saatiin Christeriltä tyhjentäviä ja perusteluja vastauksia. Ryhmätyönä toteutettu päivän ravintoketjun menu ilahdutti silminnähden luennoisijaa.

Onnistuneen illan oppien siirtymistä käytäntöön tullaan seuraamaan pilke silmäkulmassa kauden aikana niin oman seuran kuin Christerin taholta.

Askelmerkkejä aseteltiin paikoilleen Raunistulan auringon alla

29 maaliskuu 2014

tuwe-tupy 29032014 1382

Talvikauden viimeisenä päivänä ennen kellojen siirtoa kesäaikaan, kohtasivat Raunistulan aurinkoisella keinonurmella ikiaikaiset kilpakumppanit Turun Weikot ja Turun Pyrkivää naisten edustusjoukkueiden keskinäisessä harjoitusottelussa.

Peli oli Pyrkivän kauden ensimmäinen ja TuWellekin vasta toinen. Pitkä tauko pelaamisessa heijastui kummankin joukkueen otteissa. Pelipaikkoja kierrätettiin ja kokeiltiin useaan otteeseen sekä vaihtoja suoritettiin tiuhaan tahtiin. Keväisen innostuksen lomassa kumpikin joukkue onnistui maalinteossa muutamaan otteeseen, TuWe kerran kilpasisaria useammin.

Paljon on vielä savottaa jäljellä, mutta noin kuukauden päivät on joukkueilla vielä aikaa laittaa pelillisiä askelmerkkejä kohdilleen ennen sarjapelien alkamista.

TuWe-TuPy 3-2 (1-1)

8'   1-0 Sanna Salonen (Therése Rizzo)

      1-1 Saana Kottonen

80'  2-1 Susanna Ranta (Emmi Reinikainen)

      2-2 Anette Pullinen

89'  3-2 Susanna Ranta (Therése Rizzo)

tuwe-tupy 29032014 1369

TuWen kokoonpano tänään: Eveliina Kivikoski, Tiina Vatanen, Martina Lerche, Anna Tamminen, Asta Valkama, Malyun Hassan, Emmi Reinikainen, Sanni Reinilä, Meri-Tuulia Reponen, Paulina Nordström, Therése Rizzo, Susanna Ranta, Sanna Salonen.

Kevättä ilmassa kauden ensimmäisessä harjoituspelissä

01 maaliskuu 2014

m tpsbsm tuwe 01030214 2

Asta Valkama

Kauniina alkukevään lauantaiaamupäivänä saatiin nauttia pitkästä aikaa kahdesta asiasta, joita ei ole ollut näkyvissä pitkään aikaan. Toinen oli kirkas kevätaurinko ja toinen TuWen naisten edustusjoukkue, joka pääsi tositoimiin ensimmäistä kertaa sitten viime lokakuun, saapuessaan Turun Palloseuran B-tyttöjen SM-joukkueen vieraaksi Kupittaa 2 keinonurmelle. Hyytävää viimaa lukuun ottaamatta olosuhteet olivat mitä parhaimmat maaliskuun ensimmäisen päivän ottelutapahtumaan.

Tapahtuma oli kummankin joukkueen valmentajien mieleen. TPS:n Jari Pullinen ja Petri Merisaari yhdessä TuWen Marion Hällforsin ja Toni Lindelöfin kanssa hehkuttivat yhteen ääneen, kuinka tärkeää on saada hyviä treenipelejä juuri tähän aikaan. Ensi viikolla TPS:llä on edessään harjoituspelimatka Ruotsiin ja päivän ottelu kävi hyvästä viimeistelystä tälle reissulle. TuWelle päivän ottelu oli ensimmäinen kunnon tilaisuus kauden alussa harjoitella ryhmittymistä kentällä, ajaa sisään uusia pelaajia, pelikuvioita ja niin edelleen.

m tpsbsm tuwe 01030214 4

Sanni Reinilä

TuWen kaikki uudet pelaajat Sanni Reinilä, Asta Valkama, Sanna Salonen ja Therése Rizzo pääsivät ensimmäistä kertaa näyttämään taitojaan kentällä TuWen punaisessa edustusasussa. Sanni tosin on ehtinyt ottamaan tuntumaa joukkueesta jo viime talven harjoituspelien yhteydessä. Paluun tositoimiin joukkueen mukana tekivät myös Eveliina Kivikoski ja Malyun Hassan.

m tpsbsm tuwe 01030214 6

Sanna Salonen

Ensimmäisen puoliajan (40') peli aaltoili mukavasti puolelta toiselle TuWen onnistuessa luomaan ehkä muutaman vaarallisemman maalitekotilanteen kuin vastapuolen joukkue. Toisen puoliajan TuWen maalivahti Anna Tamminen joutui jättämään väliin työkiireiden vuoksi. Lähes kylmiltään maalitolppien väliin "arvottu" Meri-Tuulia Reponen joutui pariin kertaan antautumaan TPS:n hyökkääjien edessä, mutta hän suoritti ottelun toisen puolikkaan edetessä myös muutaman erinomaisen torjunnan.

m tpsbsm tuwe 01030214 8

Therése Rizzo

Ennen ottelun loppua TuWella oli useampikin mainio maalipaikka, mutta tänään ei vielä onnistuttu kauden avausmaalia sinetöimään.

Vaikka valmentajat näkivät paljon hyvää jo tämän päivän esityksessä, niin puolin ja toisin todettiin edessä olevan vielä iso työmaa ennen sarjapelien alkamista. Joukkueet sopivat pelaavansa mahdollisimman pian revanssiottelun, mikäli kummankin aikataulut sopivat yhteen.

TPS BTSM-TuWe  2-0 (0-0) (2 x 40 min.)

TuWella mukana tänään: Matilda Halm, Eveliina Kivikoski, Martina Lerche, Petra Nurminen, Susanna Ranta, Emmi Reinikainen, Sanni Reinilä, Meri-Tuulia Reponen, Anna Tamminen, Taija Tomberg, Tiia Vaittinen, Asta Valkama, Sanna Salonen, Malyun Hassan, Therése Rizzo.

  • 72
  • 73
  • 74
  • 75
  • 76
  • 77
  • 78
  • 79
  • 80
  • 81