TuWe eteni takuuvarmasti ylempään loppusarjaan (TS-Futis)

23 elokuu 2014

20.8.2014 - 18:39

Turun Weikkojen ykkösen tasolla jalkapalloilevat naiset ovat viime vuodet panostaneet vahvasti toimintaansa. Haaveena on nousta naisten liigaan kauden päätteeksi.

Nyt sellainen realistinen mahdollisuus on tarjolla, kun valmentajakaksikon Marion Hällfors, Toni Lindelöf, luotsaama TuWe aloittaa taistelun paikasta ”auringossa,” eli ylemmässä loppusarjassa kahdella kotiottelulla.
Turkulaiset lähtevät kohti kauden päätavoitettaan sunnuntaina (24.8) tutulla Raunistulan kentällä avausvastustajanaan Jyväskylän Pallokerho.

Vajaan viikon päästä lauantaina vierailulle tulee Pallokerho Keski-Uusimaa.

Kun ylempi loppusarja pelataan yksinkertaisena jokaisen ottelun arvo korostuu runkosarjaan nähden.

Valmentajista Marion Hällfors vakuutti jo kauden alkuhetkillä, että TuWe:n tavoitteena on nousu, sillä joukkue on viime kautta selkeästi parempi.

Katetta puheille antaa se, että Turun punapaidat sijoittuivat sen enempiä takertelematta runkosarjassa kakkostilalle ennakkosuosikkeihin kuuluvan Tikkurilan Palloseuran jälkeen.

Kun TuWe lisäksi saa runkosarjan sijoituksen perusteella loppusarjaan kaksi lähtöpistettä, ei ”Mimmi” Hällforsin suojateilla ole lainkaan hullummat lähtökohdat taistella unelmastaan ennakkoon sarjan kovimpien Tampereen Ilveksen ja TiPSin kanssa.

Turkulaisten avainpelaajia runkosarjassa olivat puolustuksen Eveliina Kivikoski, keskikentän Susanna Ranta, hyökkäysosaston Emmi Reinikainen ja Taija Tomberg, sekä maalivahti Anna Tamminen.

Erikoismaininnan taisteluasenteestaan ansaitsee pippurinen laitapakki Martina Lerche.

Edellä mainittujen joukkueiden lisäksi ylemmässä loppusarjassa pelaavat Vaasan IFK, Malmin Palloseura, sekä IK Myran pohjanmaan Alavetelistä.

Turun Sanomat
VEIJO HEIKKILÄ

Kirjoittaja: tsfutis

Levollisin mielin yläloppusarjaan

23 elokuu 2014

Kuva: Aamulla vedettiin läpi valmistavat treenit kaatosateessa. Huomenna (vihdoinkin) alkaa yläloppusarja ja Turkuun saapuu JyPK Jyväskylästä. Peli alkaa kello 15.15, tulkaa kannustamaan TuWettaret voittoon! :)

Naisten Ykkösen ylä- ja alaloppusarjat käynnistyvät kuluvan viikonlopun aikana. TuWen naisten edustusjoukkue lähtee levollisin mielin kohtaamaan ensimmäisessä yläloppusarjan ottelussa sunnuntaina Jyväskylän Pallokerhon joukkueen Raunistulan kotiareenalla.

Parin viikon tauko otteluissa on tullut hyvään tarpeeseen. Kahden viikon sisällä pelatut viisi ottelua lämpötilan huidellessa kaiken aikaa kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella painoivat pelaajien jaloissa todella paljon. Alkusarjan viimeisen ottelun jälkeen joukkuetta hemmoteltiin muutamalla ylimääräisellä vapaapäivällä. Viime viikon torstaina palattiin takaisin sorvin ääreen. Rennon alkulenkin jälkeen ilta jatkui virkistäytymällä saunomisen ja maittavan iltapalan merkeissä. Ruokailun jälkeen pidetyssä palaverissa kerrattiin alkukautta ja keskusteltiin tulevista yläloppusarjan otteluista.

Pelaajat ja joukkueenjohto esittivät tyytyväisyytensä alkusarjan peleihin ja sijoitukseen. Sarjataulukon nollautuminen, kaksi lähtöpistettä ja yksinkertainen yläloppussarja antavat hyvät lähtökohdat sekä mahdollisuudet vaikka mihin syksyn peleissä. Tunnelma on positiivisen jännittynyt ja malttamattoman odottava.

Yhteisenä tavoitteena on lähteä peli kerrallaan vähintään neljän joukkueen kärkijoukossa tavoittelemaan aiempaa parempaa sijoitusta...ja voittaa mahdollisimman paljon pelejä!

Kulunut viikko on harjoiteltu Raunistulassa pelillisiä nyansseja tulevia koitoksia silmällä pitäen. Kaikki on valmiina sunnuntaita varten.

TuWen Naiset toivottavat kaikki kannattajansa tervetulleiksi sankoin joukoin Raunistulaan!

Yläloppusarjan otteluohjelma:

Pvm Päivä Klo Koti Vieras Paikkakunta Kenttä
24.08. sunnuntai 15:15 TuWe JyPK Turku

Raunistulan jalkapallonurmi

30.08. lauantai 15:00 TuWe PK Keski-Uusimaa Turku Raunistulan jalkapallonurmi
06.09. lauantai 14:00 MPS TuWe Helsinki Puistola nurmi
21.09. sunnuntai 15:00 TuWe IK Myran Turku Raunistulan jalkapallonurmi
27.09. lauantai 15:00 Ilves TuWe Tampere Tammela
04.10. lauantai 15:00 TuWe TiPS Turku Raunistulan jalkapallonurmi
11.10. lauantai 13:00 VIFK TuWe Vaasa Hietalahden jalkapallostadion

JyPK:n otteluennakko

TuWe-JyPK 24.8

Su 24.8. Raunistulan kenttä klo 15.15

Heta Markkula(-98) ja Sara Torkkola(-97) ovat nuorina päässeet pelaamaan Naisten ykköstä. Alaloppusarjassa likoilla ei ollut vaikeuksia hoitaa omia tehtäviään. Maaleja on syntynyt hyvin tähän mennessä molemmilta laitapelaajilta sekä Naisten ykkösessä että B-tyttöjen SM-sarjassa, joissa Hetan ja Saran lisäksi myös muut B-junnut ovat käyneet pelaamassa. Tytöt pääsivät miettimään mm. koveneeko pelit yläloppusarjassa kuinka paljon, ja miten pelikuntoa on pidetty yllä pelien välissä.

Ensimmäinen yläloppusarjan ottelu pelataan TuWea vastaan sunnuntaina. Torkkola odottaa peliltä paljon, "Kaikilla on kova tahto ja näyttämisen halu. Juuri näitä pelejä varten ollaan treenattu ja nyt jos milloinkaan pisteet ovat tärkeitä. Tulemme alusta asti pelaamaan kovaa ja tahtoa ei ainakaan jää pelistä uupumaan." Edellisen kerran Jypykät pelasivat kaksi viikkoa sitten Fc Raumaa vastaan napaten kolme pistettä ottelusta. Peli osoitti, että olisimme valmiita tuleviin yläloppusarjan peleihin. Pieni ottelutauko muutti treenien sisältöä aikaisemmasta. "Ollaan treenattu paljon pelillisiä asioita ja keskitytty pelitaktiikan hiomiseen. Harkoissa vikat 20 minsaa ollaan käytetty kokokentän peliin."

TuWe:sta ei olla hirveästi puhuttu treenien yhteydessä, vaan olemme keskittyneet omaan tekemiseen ja taktiikan hiomiseen. Sara pystyy kertomaan, että joukkue on Turusta ja tulee luultavasti olemaan kova vastus, koska olivat olleet toisena etelänlohkossa. Pientä taustatyötä tekemällä maaleja joukkue on pystynyt tekemään paljon, eikä taakkaa ole jätetty vain Susanna Rannan harteille, (vaikka onkin paukuttanut 11 maalia tähän mennessä) vaan joukkueesta löytyy kämmenellinen pelaajia jotka ovat osuneet 3-6 kertaa tolppien väliin. Voi siis olettaa, että TuWe tekee maaleja hyvällä prosentilla paikoistaan laajalla rintamalla.

Nuorilla Jypyköillä on loistava tilaisuus testata peleissä tasoaan, eikä  kukaan joukkueessa usko etteivätkö likat siihen pystyisi. He haastavat itsensä ohella, myös varmasti TuWen puolustuslinjaa. Torkkolalla on kertinyt viime kauden ykkösen yläloppusarjan peleistä kokemusta muutaman pelin verran. "Viimekaudella olin muutaman kerran auttamassa naisia viimeisissä yläloppusarjan peleissä ja kovaa sai pelata silloinkin. Nyt pelit tulevat kovenemaan edellisistä sillä kaikki joukkueet ovat selvinneet 8. parhaan joukkoon ja luultavasti muillakin on tavoitteena nousta Liigaan." Markkula ei muista pelistä, mutta oli auttamassa naisia ainakin juuri viimeisessä viime kauden ottelussa TuWea vastaan, jolloin kausi päättyi 4-2 voittoon. Mutta varmasti tasoon tulee muutos verrattuna kevät- ja syyskierrokseen. "Kovemmat panokset pelissä ja enemmän jännitystä sekä fiilistä mukana!"

JyPK sai yhden lähtöpisteen yläloppusarjaan, kun taas Tuwella niitä löytyy jo kaksi. Heta tietää: "Liigan nouseminen vaatii meiltä tahtoa ja kovaa työn tekemistä, ja vaikka jotkut ovatkin meitä edellä kukaan ei ole voittamaton joukkue meitä vastaan!" Etumatka voidaan saada kiinni pelaamalla yhteen ja voittamalla peli kerrallaan. "Pisteet ovat todella tärkeitä, koska ne saamalla noustaan lähemmäs kärkeä." Samalla myös päänahka Tuwelta ja heidän ohi pisteissä.

Heta kommentoi vielä joukkueen ilmapiiriä pelien jatkuessa. "Joukkueessa vallitsee tällä hetkellä aika keskittynyt ja jännittynyt fiilis, sillä kaikki haluaa, että päästään tavoitteeseen ja ollaan valmiita kaikkeen maholliseen mitä eteen tulee."

Kotona vielä kolmesti taistellaan

JyPK pelaa kotona vielä la 30.8., su 21.9. sekä la 11.10, jolloin kausi päättyy. Kaikki on mahdollista, ja peli-into on säilynyt joukkueessa läpi kauden. Vieras ottelut ovat olleet JyPK:lle hankalampia, joten niihin on petrattava valmistautumista sekä keskittymistä. Neljä vieraissa, kolme kotona ja  seitsemän matsia kaikkiaan. Hyvä tästä vielä tulee! Kannustusta tarvitaan kentälaidalla ja siihen on erinomainen mahdollisuus la 30.8. kun tuttu Tampereen Ilves saapuu Jyväskylään taistelemaan pisteistä klo 13.00  Hippoksen viheriölle.

Mikkelin kuuman nihkeän iltapäivän tuomisina kolme pistettä

11 elokuu 2014

m pu62-tuwe 7062014 4

10'  0-1 Eveliina Kivikoski

50'  1-1 Heini Hyvönen (Tiia Mensonen)

90'  1-2  Emmi Reinikainen (Martina Lerche)

TuWe-TV:n kooste ottelusta:

Länsi-Savo 07.06.2014:

PU-62:lle jäi luu käteen

PU-62 Aino Kröger pääsi karkuun mutta epäoonistui viimeistelyssään, jalkapallon naisten Ykköstä Pu-62-TuWe

PU-62:n Aino Kröger karkaa TuWen puolustukselta, mutta ei tällä kertaa onnistunut maalinteossa. Kuva: Risto Hämäläinen
Jalkapallon naisten Ykkösen hännänhuippu Porrassalmen Urheilijat oli lähellä yllätystä lauantaina Urheilupuistossa. Sarjan kakkonen Turun Weikot vei kuitenkin pisteet viime hetken maalilla 1-2 (0-1) -lukemin.

PU:n maalista vastasi Heini Hyvönen, joka jatkoi komeasti Tiia Mensosen keskityksen maalin ylänurkkaan ottelun 50. peliminuutilla. Ottelun toinen jakso oli täysin PU:n hallinnassa, mutta mikkeliläisten epäonnistuessa maalintekopaikoissaan, kääntyi ottelu lopulta turkulaisille.

– Kyllä ottaa päähän, kun tuollaisella pelillä tuli tappio. Luu jäi käteen, puhisi PU-62:n valmentaja Jari Mensonen.
– Tuntuu, että onnetarkin potkii jo persiille.

Mensonen kuitenkin totesi, että kevätkierroksen viimeinen peli on joukkuelta kauden parasta peliä. Mensonen kiitteli myös PU:n väriä katsomossa tunnustaneita pikkujunnuja, jotka toivat elämää Urheilupuiston lehtereille.

– PU:n pikkujunnut ovat aivan mahtavia kannustajia. Laulu kuuluu kentälle ja heidän asenteensa tarttuu katsomossa muihinkin.

PU:n ottelut jatkuvat tauon jälkeen Tikkurilan Palloseuran vieraana 5.heinäkuuta.

PU-62:n sivuille

La 7.6.14 Urheilupuisto   PU-62 - TuWe  1-2 (0-1)

PU:n naisille pisteet naisten Ykkösessä ovat tiukkaankin tiukemmassa vaikka joukkue näyttikin kauden parasta peliään lauantain ottelussa Urheilupuistossa. Naiset saivat sarjakakkosen TuWen vieraaksi Turusta ja vieraat veivät pisteet tylysti mennessään lukemin 1-2 (0-1).
Ottelun lopuksi jaettiin perinteiset Pomon pytyt, jonka suorittivat tällä kertaa raatilaiset Ari Liikanen ja Jari Roivas. Raati palkitsi ottelun parhaana pelaajana vierasjoukkue TuWesta Eveliina Kivikosken ja kotijoukkue PU:sta Heini Hyvösen. 
Otteluraporttia lisää Länsi-Savon urheilusivuilta.

//www.pu62.fi/@Bin/735954/pu%20peli%207.6.14%20015%20%281%29.jpeg" target="_blank">>//www.pu62.fi/@Bin/735955/pu%20peli%207.6.14%20015%20%281%29.jpeg //www.pu62.fi/@Bin/735956/pu%20peli%207.6.14%20016.jpeg" target="_blank">>//www.pu62.fi/@Bin/735957/pu%20peli%207.6.14%20016.jpeg
//www.pu62.fi/@Bin/735958/pu%20peli%207.6.14%20029.jpeg" target="_blank">>//www.pu62.fi/@Bin/735959/pu%20peli%207.6.14%20029.jpeg //www.pu62.fi/@Bin/735960/pu%20peli%207.6.14%20031.jpeg" target="_blank">>//www.pu62.fi/@Bin/735961/pu%20peli%207.6.14%20031.jpeg
//www.pu62.fi/@Bin/735962/pu%20peli%207.6.14%20038.jpeg" target="_blank">>//www.pu62.fi/@Bin/735963/pu%20peli%207.6.14%20038.jpeg //www.pu62.fi/@Bin/735964/pu%20peli%207.6.14%20042.jpeg" target="_blank">>//www.pu62.fi/@Bin/735965/pu%20peli%207.6.14%20042.jpeg
//www.pu62.fi/@Bin/735966/pu%20peli%207.6.14%20055.jpeg" target="_blank">>//www.pu62.fi/@Bin/735967/pu%20peli%207.6.14%20055.jpeg //www.pu62.fi/@Bin/735968/pu%20peli%207.6.14%20061.jpeg" target="_blank">>//www.pu62.fi/@Bin/735969/pu%20peli%207.6.14%20061.jpeg
//www.pu62.fi/@Bin/735970/pu%20peli%207.6.14%20066.jpeg" target="_blank">>//www.pu62.fi/@Bin/735971/pu%20peli%207.6.14%20066.jpeg //www.pu62.fi/@Bin/735972/pu%20peli%207.6.14%20071.jpeg" target="_blank"> />//www.pu62.fi/@Bin/735973/pu%20peli%207.6.14%20071.jpeg


  • 62
  • 63
  • 64
  • 65
  • 66
  • 67
  • 68
  • 69
  • 70
  • 71