Ympäripyöreä iltapäivä Helsingissä

06 syyskuu 2014

m mps-tuwe 06092014 1

Malmin Palloseuran ja Turun Weikkojen naisten edustusjoukkueet kohtasivat toisensa kolmannen kerran tällä kaudella. Ensimmäisellä kierroksella Turussa MPS oli vahvempi niukasti lukemin 2-3 ja vastavierailulla helteiseen Helsinkiin turkulaiset veivät kamppailun selkeämmin numeroin 1-5.

Helsingin kaupungin suljettua suurimman osan nurmikentistä, pelattiin ottelu Ala-Malmin liikuntapuiston nurmella kauniissa ja lämpimässä syyskuun alun auringonpaisteessa. Aikaisempien kohtaamisten pohjalta kumpikin joukkue oli painanut mieleensä tarkasti vastustajansa vahvuudet ja heikkoudet. Niin kotijoukkue kuin vieraat sulkivat tehokkaasti toinen toisiltaan maalintekopaikat. Laukauksia koko ottelun aikana nähtiin hyvin niukasti. Harvat maalia kohti tulleet vedot maalivahdit poimivat varmasti hanskoihinsa.

Kumpikaan joukkue ei pelillisesti päässyt tänään esittämään parasta osaamistaan. Otteista heijastui jonkinlainen pienoinen hermoilu, eikä pelaaminen ollut niin rentoa, kuin se parhaimmillaan olisi voinut olla. MPS:n pelistä jäi mieleen nopeat lähdöt hyökkäyksiin ja TuWelta hyvin, sekä tiiviisti pelannut puolustus, joka onnistui viemään parhaan terän kotijoukkueen rynnistyksistä. Turkulaiset pelasivat läpi ottelun hyvällä asenteella ja ilmeellä, mutta tänään ei valitettavasti maaleja päästy viimeistelemään.

Loppuvihellyksen jälkeen kentältä poistui kaksi yhtä pettynyttä joukkuetta. Yleishyödytön maaliton ottelu palveli tässä kohdassa lähinnä tamperelaisia ja vaasalaisia. Päivän sarjatilanteeseen lopputuloksella ei ollut merkitystä Tikkurilan Palloseuran voitettua omassa ottelussaan Jyväskylän Pallokerhon, kummankin pysyessä päivän otteluparin takana.

Kauden saldoksi malmilaisille ja turkulaisille jäi kummallekin neljä pistettä keskinäisistä tiukoista matseista. Seuraava viikonloppu on kaikilla joukkueilla taukoa otteluista. Kahden viikon kuluttua saapuu Turkuun uusi tuttavuus IK Myran Alavetelistä.

MPS-TuWe 0-0

MPS: Riikka Pehkonen (C), Veera Ollila -> 46' Karoliina Hurmerinta, Elina Vilkk -> 76' Krista Dahlberg, Ulla Matikainen, Anne Hirvasvuopio, Daisy Währn -> 80' Annika Vapaa, Karla Makkonen -> 64' Jenna Brand, Tiina Saario, Iina Pesonen, Heidi Kaivonurmi, Eveliina Makkonen, (Ida Vironen, Minja Lahdelma, Kaisa Vuorela).

TuWe: Anna Tamminen (C), Martina Lerche, Eveliina Kivikoski, Meri-Tuulia Reponen, Asta Valkama, Taija Tomberg -> 84' Ann-Sofie Nyholm, Emmi Reinikainen, Therése Rizzo, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Sanni Reinilä -> 84' Tuula Siren, (Matilda Halm, Pauliina Tuloisela, Petra Nurminen, Sanna Salonen).

Erotuomari: Isola Jouni

Yleisö: 48

Weikot aloitti yläsarjan vailla parhaita tehojaan (TS-Futis)

28 elokuu 2014

m tuwe-jypk 24082014 9

24.8.2014 - 21:14 

TuWe-JyPK 1-3 (0-2)

Naisten jalkapalloykkösen runkosarjan kakkospaikalta ylempään loppusarjaan selvinnyt Turun Weikot käynnisti uuden haasteensa tappiollisesti. Pohjoislohkosta liigaan nousua havitteleva Jyväskylän Pallokerho antoi turkulaisten kotikentällä Raunistulassa kunnon vastuksen, ja vei lopulta pisteet mennessään Keski-Suomeen.

Vahvaa kautta pelaava turkulaisryhmä on kuitenkin yhä varteen otettava joukkue, kun liiganousija syksyn lopulla nimetään.

Raunistulan pyhäiltapäivän kamppailussa JyPK meni 2-0 parissakymmenessä minuutissa, kun Miina-Maija Tapaninen ja Heta Markkula upottivat pallon turkulaismaalivahdin Anna Tammisen vartioimaan verkkoon.

Numerollisesti ainoan turkulaislohdun maalin muodossa järjesti TuWe:n ruotsalaislähtöinen hyökkääjä Therese Rizzo, runsaan tunnin kohdalla.

Vielä juuri ennen loppuvihellystä Jyväskylän Noora Savolainen sinetöi joukkueelleen maistuvan yläloppusarjan avausvoiton.

Weikkojen valmentaja Marion Hällfors oli tyytyväinen vain joukkueensa toisen puoliajan esitykseen.

- Ottelun ensi jakso oli jollain lailla takkuista ja JyPK hallitsi tapahtumia selkeästi.

Toisella sitten saatiin oma pelaaminen uomiinsa, mutta Rizzon viimeistelyn lisäksi ei palloa vieraiden verkkoon millään, vaikka paikkoja niihin oli lukuisista vapaapotkuista ja kulmuritilanteista, Hällfors surkutteli.

Turun Sanomat
VEIJO HEIKKILÄ

Kirjoittaja: tsfutis

Jyväskylän Pallokerhon otteluraportti:

TuWe-JyPK 24.8

TuWE-JyPK 1-3 (0-2)

Heta Markkula 14'

Miina Tapaninen 20'

Noora Savolainen 90'

Naisten ykkösen yläloppusarja lähti käyntiin Su 24.8 neljällä pelillä. Kyseisenä päivinä B-lohkon joukkueet Ilves, IK MYran ja JyPK olivat voittokkaita. Neljästä B-lohkon joukkueesta, kolme otti täyden pistepotin kotiin heti ensimmäisellä kierroksella.

Saapuessamme Turkuun, tiedettiin kuinka tärkeä ottelu on tulossa, täytyi vaan yrittää, että valmistautuminen ei menisi yli. Toiveena oli, että ennen ottelua päästäisiin kentälle lämmittelemän, koska aikaisempi vierailu Turussa johti siihen, että lämmittely suoritettiin läheisessä puistossa. Toive toteutui ja päästiin 45 min ennen ottelua lämmittelemään kentälle. Lämmittelyn aikana kiinnittyi huomio siihen kuinka keskittynyt joukkue on otteluun, mikä toi positiivista energiaa ennen ottelun alkua.

Ottelun alkaessa pallo kulki molemmilla joukkueella hyvin hermostuneesti, mutta vähitellen JyPK pääsi enemmän ottelun sisään ja loi useita vaarallisia tilanteita TuWen maalille. Kun ottelua oli pelattu 20 min, JyPK johti 2-0, maalintekijät olivat laitapelaaja Heta Markkula ja  keskikenttä Miina Tapaninen. TuWe pääsi muutamaan otteeseen vaarallisesti JyPKn maalille, mutta ilman tehoa, loppujakso ensimmäisestä puoliajasta oli selkeää JyPKn hallintaa, mutta lisämaaleja ei tullut.

Puoliajalla pukukopissa puhuttiin, että jatkamme samaan malliin, mutta pitää ottaa huomioon että TuWe tulee nostamaan omaa prässiään sekä yrittämään tosissaan maalia, kaventaakseen eroa. Samalla painotettiin, että meidän pitää pystyä pelaamaan meidän omaa peliä eikä välttämättä lähteä vastustajan pelityyliin mukaan.

Kun toinen puoliaika alkoi, huomattiin, että TuWe pyrki siihen mitä juuri olin kertonut kopissa, pallo mahdollisimman nopeasti JyPKIn puolustus alueelle ja kova paine päälle.  Peli muuttui heti hetkessä TUWEn hallinnaksi ja he loivat vaarallisia tilanteita JyPKIn puolustus alueelle. JyPKIn puolustus kesti paineen loistavasti, kunnes TuWEn pelaaja sai tuomarin avustuksella ( JyPKn purkupallo kimposi tuomarin vartalosta vastustajan jalkaan) pallon pilkun kohdalta jalkaan ja kova veto maalia kohti, ylärimaan ja sieltä kimmokkeena maan kautta maaliin. Tämän jälkeen peli aaltoili molempien maalien luona sekä molemmilla joukkueilla oli tilanteita luoda maaleja, kunnes peliaika näytti täyttä peliaikaa, niin JyPK sai vihdoin pallon maaliin toisella puoliajalla ja maalintekijänä Noora Savolainen. Soolo maali kentän omasta päästä kuljettamalla läpi TuWE puolustuksen. Tärkeä onnistuminen ja maali kuvasti koko joukkueen itseluottamusta omaan pelaamiseen.

Tuomarin annettua noin 6 min lisäaikaa, peli puhallettiin poikki ja kolme pistetä matkustaa Jyväskylään. Olen hyvin tyytyväinen pelin lopputulokseen sekä taktiikkaan miten pelattiin TuWEa vastaan, mutta se vaatii hieman lisähiomista jos ajatellaan seuraavaa peliä, jolloin kohdataan Ilves Hippoksella.

Eli seuraava peli on La 30.8 klo 13:00 alkaen HIppoksen nurmella ja vastaan asettuu Ilves Tampereelta.

Vesa Stenroos
JyPK päävalmentaja


TuWe Naiset pelaajaesittelyt: Meri-Tuulia Reponen ja Paulina Nordström

27 elokuu 2014

 TuWe-TV:ssä tullaan esittelemään kaikki Naisten edustusjoukkueen 2014 pelaajat.

 Esittelyvuorossa ovat Meri-Tuulia Reponen ja Paulina Nordström.




  • 61
  • 62
  • 63
  • 64
  • 65
  • 66
  • 67
  • 68
  • 69
  • 70