Naisten edustus matkaa viikonloppuna Jyväskylään, JyPK:n otteluennakko

29 huhtikuu 2015

KOTIAVAUS OMAN YLEISÖN EDESSÄ

Tarkoitus lähteä näyttmään yleisölle meidän tämän hetkinen taso, sekä avaamaan kotipelikausi voitolla.

Vapun jälkeen lauantaina 2.5. avaamme kotipeli kautemme Viitaniemen tekonurmella. Vastaan asettuu TuWe Turusta, ja ottelu aloitetaan kello 14:00.

Naisten Ykkönen on edennyt jo kolmannelle kierrokselle ja sarja näyttää koko ajan mielenkiintoisemmalta. Varmaa on, että tänä vuona pelejä tulee menemään paljon ristiin joukkueiden erilaisuuden sekä taitotason tasaisuuden vuoksi. Pelien välinen ailahtelevuus on siis tärkeä kitkeä pois meidän pelaamisesta. Jokaiseen peliin on lähdettävä parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, eikä (karrikoiden) takki auki. TiPS sekä MPS on onnistunut voittamaan molemmat omat pelit, sekä 7 muulla joukkueella on kolme pistettä tai enemmän. Turun Weikot rökittivät 6-0 PKKUn ja ottivat nokkiin KF10ltä. Joten meiltä molemmilta löytyy taskusta onnistuminen, sekä hampaan kolosta tappio sarjakauden alkupuolella.

TuWe on tuttu joukkue edellisiltä kausilta. Kohtaamiset ovat aina olleet tunteikkaita ja taistelu kovaa. Viime syksynä ottelu päättyi Pallokerhon voittoon 1-3, mutta täyspäiväisen työn sai silloin myös tehdä. Raportti Tuwe-JyPK 24.8.

Pelaajat saivat Vapun Aaton vapaaksi ja harjoitukset jatkuvat perjantaina valmistavina tulevaa ottelua ajatellen. Tämän viikon harjoitukset ollaan vedetty hyvin pelinomaisesti, sillä naisia treeneissä on ollut paljon. Murtautuminen ja maalinteko ollut viimeaikoina teemoina, jotka toivon mukaan näkyvät lauantaina kotiyleisön edessä. Tosin pelkkää hyökkäämistä peli ei voi olla, vaan isona puutteena JyPK pelissä on ollut rytmitys. Päästä päähän vaan kovalla höyryllä. Puolustukselle tuo harmaita hiuksia TuWen hyökkääjä Janniina Haapaniemi, joka on paukutellut jo neljä maalia kahteen otteluun. Pelaajien merkkaus on hoidettava paremmin kuin viime viikon MPS ottelussa. B18 joukkueesta mukana naisten käytettävissä taitava hyökkääjä Nora Holmberg.

Fiilis ollut joukkueella koko kauden alun hyvä, ja pelaaminen kotona voi merkata kahta asiaa. Kotiyleisö luo paineita naisille taikka saattaa heidät pelihurmokseen. Tule siis katsomaan kumpi vaikutus teillä on!!

Paikan päällä ottelun lisäksi kioski, josta A-luokan Palvari makkaraa, kahvia sekä makeaa leivonaista.

TERVETULOA!

Suomen Työväen Urheiluliitto tehnyt jutun, jossa JyPK sekä TuWe esillä. Lue Tästä

Kolmas kerta toden sanoi, Haapaniemelle hattutemppu

26 huhtikuu 2015
  3' 1-0 Eveliina Kivikoski (Susanna Ranta)
19' 2-0 Janniina Haapaniemi (Susanna Ranta)
24' 3-0 Janniina Haapaniemi (Milla Saviluoto)
31' 4-0 Janniina Haapaniemi (Susanna Ranta)
62' 5-0 Eveliina Kivikoski (Susanna Ranta)
66' 6-0 Ann-Sofie Nyholm

m pkku-tuwe 25042015 2

Eveliina Kivikosken avausmaali syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta.                                                                                                    Kuva: Ari Jalonen

 PK Keski-Uusimaa-TuWe  0-6 (0-4)

TuWen naisten edustusjoukkue kohtasi PK Keski-Uusimaan naisten joukkueen kahdesti harjoituspelien merkeissä juuri ennen sarjapelien alkamista. Kummallakin kerralla TuWe kärsi niukat 0-1 ja 1-0 tappiot. Kauden kolmas peli olikin sitten jo virallinen ottelu.Tässä kohtaamisessa turkulaiset näyttivät kaapin paikan kotijoukkueelle latoen tulostaululle lukemat 0-6.

Edellisenä viikonloppuna TuWen naiset kärsivät kauden avauspelissään tylyn 5-1 tappion Kokkolassa. Liekö Pohjanmaan tuliaiseksi jäänyt harmitus siivittänyt joukkuetta päivän hyvään valmistautumiseen ja pirteään peli-ilmeeseen. PKKU:n naiset joutuivat tänään sijaiskärsijöiksi energialatauksen purkautuessa kauniina kevätlauantaina Tuusulan Urheilupuiston tekonurmella.

Pelissä nähtiin monia hyviä onnistumisia. Päivän hattutempun teki Janniina Haapaniemi kolmella hienolla osumallaan Eveliina Kivikosken säestäessä kahdella maalillaan ja Ann-Sofie Nyholmin yhdellä täysosumallaan.

Kotijoukkueelle on annettava täysi tunnustus siitä, että he pelasivat pää pystyssä pirteästi ottelun loppuun saakka, vaikka vastustajan rinnalle kiriminen karkasi ottelun edetessä aina vain kauemmaksi.

Turkulaisten alkukauden vieraspelikiertue jatkuu ensi viikonloppuna, jolloin joukkueen bussi suuntaa kulkunsa kohti Jyväskylää.

m pkku-tuwe 25042015 11

Janniina Haapaniemi onnistui maalinteossa tänään peräti kolmesti.              Kuva: Ari Jalonen

Kauden avausottelun alku lupaili hyvää, toisin kuitenkin kävi

23 huhtikuu 2015

m kokkola f10-tuwe 19042015 3

Kuva: Ari Jalonen

Kokkola F10-TuWe 5-1 (0-1)

22'  0-1 Janniina Haapaniemi (Asta Valkama)

55'  1-1 Kelly Jenks

58'  2-1 Kelly Jenks

63'  3-1 Ada Mannström

69'  4-1 Kelly Jenks

75'  5-1 Annika Viitanen

Kokkola F10 otteluraportti:

Kokkola F10 voittoon hienolla toisen puoliajan pelillä!


alt

Ensimmäinen puoliaika ei kyllä paljon luvannut pelillisesti Kokkola F10:lle. Mutta liekö pelien puute ja päävalmentajan ripitys puoliajalla saanut ryhtiliikkeen aikaan kotijoukkueessa. Kyllähän toisella puoliajalla oli kotijoukkue kentällä aivan erinäköinen joukkue kuin ensimmäisellä puoliajalla.

Ensimmäinen puoliaika alkaa tasaisissa merkeissä. Vierasjoukkue pitää ehkä hivenen enemmän palloa, mutta pallonhallinta on omalla puoliskolla niin eihän siinä maaleja tehdä. Kotijoukkueen paras paikka ensimmäisellä puoliajalla syntyy ottelun 11 minuutilla. Anni Kinnunen pääsee laidasta puolittain läpi, mutta laukaus hiukan takatolpasta ohi.Vierasjoukkueen ainut paikka ensimmäisellä puoliajalla syntyy ottelun 24  minuutilla jolloin Anniina Haapaniemi pääsee läpi ja laukoo maalivahti Sinna Koiviston käsien kautta 0-1 taukojohdon vieraille.

Toiselle puoliajalle siirryttäessä oli nähtävissä kotijoukkueen ryhtiliike. Karvattiin ylempää ja kovempaa. Ottelun 55 minuutilla Ada Mannström syöttää Emmi Niskakankaalle joka etenee päätyy ja tarkka keskitys ja Kelly Jenks puskee hallitusti 1-1 tasoituksen. Kolme minuuttia tästä ja Veera Vääräkoski keskittää ja Kelly Jenks ohjaa maalinedustalta 2-1 johdon. 63 minuuttia kellossa ja Annika Viitanen laukoo ja maalivahdista kimmonneen pallon laukoo Ada Mannström vuorenvarmasti sisälle ja 3-1 kotijoukkueelle. 69 minuuttia taulussa ja Veera Vääräkosken tarkka syöttö Kelly Jenksille joka laukoo taululle 4-1 numerot. Loppunumerot 5-1 laukoo Annika Viitanen Ada Mannströmin syötöstä ottelun 75 minuutilla.

Kotijoukkueen parhaana palkittiin kolme maalia tehnyt Kelly Jenks ja vierasjoukkueesta Eveliina Kivikoski.

Kokkola F10:n pelit jatkuvat lauantaina 25.4 klo 18.30 Santahaan keinonurmella ja vastaan asettuu HJK:n Suomen Cupissa lisäajalle pakottanut Lahden Kuusysi. Klikkaa kuvista niin näät ne isompana.  

altaltaltalt 

Lähde: Kokkola Futis 10 kotisivut

Ottelukuvat:Teijo Pirttimäki

  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 57
  • 58
  • 59
  • 60
  • 61