Lyyli-myrsky pyyhkäisi yli Tuwen naisten

08 kesäkuu 2015

m ikmyran-tuwe 23052015 1

Aivan yllättävän kevätmyrskyn pahimpaan silmään eivät pieneen Teerijärven kirkonkylään matkanneet Turun Weikkojen naiset eivät osuneet, mutta ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Vettä vihmoi pystyyn ja vaakaan, ilmassa lenteli suuria sinisiä trampoliineja, puita kaatuili kentän reunalla ja pukuhuonerakennuksen kattopellit pysyivät viimeisillä ruuveillaan nippa nappa sateen suojana.

Vaikka ilmojen haltijat koettelivat urheilutapahtumaa, niin kotoaan Alavetelistä naapuripitäjään matkannut kotijoukkue oli tuulessa ja tuiverruksessa kotonaan vieden ottelun nimiinsä selvin 5-1 lukemin.

Turkulaiset eivät saaneet koko ottelun aikana pitkän matkan aikana puutuneita raajojaan kunnolla liikkeelle, vaan joutuivat melkoisen altavastaajiksi IK Myranin paineen alla.

Toisen jakson alussa näytti hetken siltä, että vieraat saivat kupletin juonesta kiinni, kun reilun tunnin pelin jälkeen Janniina Haapaniemi kavensi hienosti Matilda Halmin syötöstä lukemat 3-1:een.

Kylmää vettä tuli kuitenkin hetken kuluttua niskaan muualtakin kuin taivaalta, ottelun tuomarin tuomittua rangaistuspotkun TuWen pelaajan kainaloon osuneesta pallosta. Annika Grundvall onnistui laukauksessaan ja kotijoukkueen siirtyessä jo 4-1 johtoon, alkoi aika valua tiimalasissa vähiin tilanteen kaventamisen suhteen.

Tämän päivän vierailusta ei tuloksellisesti jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa, mutta karavaani kulkee ja viikon kuluttua turkulaiset kohtaavat VJS:n Vantaalla.

IK Myran-TuWe 5-1 (3-0)

 

15' 1-0 Banks Carlie
25' 2-0 Schaefer Alexandra
41' 3-0 Banks Carlie
62' 3-1 Haapaniemi Janniina (Halm Matilda)
64' 4-1 Grundvall Annika (rp)
72' 5-1 Banks Carlie

 

Damerna krossade TuWe

IK Myrans damer välkomnade gästande Turun Weikot till Forsbackaplanen i Terjärv med att lägga i högsta växeln direkt från start. Efter första halvlekens urladdning och en 3-0 ledning i paus kändes matchen avgjord men bortalagets reducering efter en timmes spel kunde gett spänning i drabbningen. Den spänningen avtog dock snabbt när Annika Grundvall minuterna senare förvaltade en straffspark och utökade ledningen igen till tre mål.

Väderförhållandena före och under inledningen av matchen var minst sagt utmanande för både spelarna som publiken med både regn och en stark vind. Därför känns det extra roligt att så många ändå tog sig till planen för att följa med och stöda laget i matchen. Det är vi mycket tacksamma för och nöjda med att vi kunde bjuda supportrarna på fem mål framåt. Vi hoppas på bättre väder när streckmatchen mot JyPK spelas inkommande torsdag 28.5 på samma plan med start kl. 19.00!

Matchrapport, Läs mer..

IK Myran - TuWe 5-1 (3-0)

Det tog en stund för oss att komma in i matchen efter en del ommöbleringar i positionerna ute på planen men efter de inledande minuterna började vi, speciellt på de offensiva positionerna hitta lösningar för att komma in till målsektorn. Vi hade flyttat om på amerikanskornas positioner och spelade med Banks som släpande anfallare idag. Detta fungerade mycket bra och genom detta blev vi kreativare såväl på mitten som farligare i djupled.

Som lag lyckades vi bra och det var flera som spelade på något ovana positioner men lyckades mycket bra i matchen. Rebecca Dahl spelar just nu fotboll på en hög nivå och klarar av att spela på flera positioner, idag som högerbreddare. Nikita Korsström klev upp som innermittfältare och var stabil och välpositionerad i sitt spel. Unga Ellen Libäck spelade sin första match för säsongen i representationslaget och direkt in i hetluften som mittback. Vi gjorde även tre byten och alla inhopp var debuter. Heidi Tallgrens inhopp var hennes debut i den gula dressan, Rebecka Grahn debuterade för säsongen efter en skade- och sjukdomsperiod och Maria Häll gjorde comeback efter 10 månaders uppehåll.

På torsdag blir det som sagt igen hemmamatch när Jyväskylän Pallokerho besöker Forsbackaplanen. Då kan vi igen vänta oss en helt annan kalibers motstånd, serietvåan har endast förlorat en match hittills och håller väldigt tätt bakåt med endast tre insläppta mål på sex matcher. Hur det går på torsdag vet du bäst genom att söka dig till Terjärv och Forsbacka kl. 19.00!

Idag, söndag, skall du ta dig till Heimsjöplanen kl. 17.00 i Terjärv för att följa med TUS B-flickor spela en viktig seriematch i B-flickorna division I. IKM damers samarbetslag spelar mot ONS/2 och flera spelare som spelade igår finns även med i dagens trupp.

 

m ikmyran-tuwe 23052015 5

 

m ikmyran-tuwe 23052015 6

 

VJS vaihteeksi vikkelämpi

08 kesäkuu 2015

m vjs-tuwe 06062015 10

Vantaan Jalkapalloseuran ja Turun Weikkojen väliset kamppailut tapasivat olla takavuosina vuodesta toiseen ainaisia tasapelejä. Viime kaudella taika saatiin murtumaan TuWen viedessä lähes mennen tullen VJS:ää viimeisessä kohtaamisessaan.

Tänään oli emännillä toinen ääni kellossa, ja TuWen vähän jo makustellessa puolityytyväisenä ottelun loppumetreillä Emmi Reinikaisen taiteilemaa niukkaa 0-1 johtoaan, räväytti kotijoukkue viimeisen reilun 12 minuutin aikana tylysti kolme maalia turkulaisten verkkoon. Roosa Toivasen tekemä tasoitusmaali käänsi ottelun lopun vahvasti VJS:lle TuWen pakan seotessa suhteellisen pahasti. Roosan tasoituksen jälkeen pääsivät tuulettamaan vielä Salla Laiteenmäki ja vielä loppuvihellyksen aikaan Ella Hopponen.

Seuraavaksi TuWe pääsee lopultakin pelaamaan kotonaan Raunistulassa pariinkin otteeseen. Ensiksi kylään tuleeFC Kuusysin naiset Lahdesta ja heti perään turkulaiset kohtaavat arki-illan ottelussa Jyväskylän Pallokerhon.

VJS-TuWe 3-1 (0-1)

39' 0-1 Reinikainen Emmi
78' 1-1 Toivanen Roosa
81' 2-1 Laiteenmäki Salla
90+2' 3-1 Hopponen Ella

Kesäteatterilippuja: Hockey Night-lätkäkomedia Emma-teatterissa

21 touko 2015
Hockey Night-esite
Satu Rasila – Miska Kaukonen

HOCKEY NIGHT-LÄTKÄKOMEDIA

Emma- teatteri, Naantali
keskiviikko 08.07.2015 kello 19:00

Hockey Night on komedia jääkiekosta;
itse pelistä sekä ilmiöistä ja ihmisistä sen ympärillä.

Hockey Night on muodoltaan kuin jääkiekko-ottelu –
se muodostuu kolmesta erästä ja lukuisista pelikatkoista.
Komedian ytimessä on läpi jääkiekkomaailman luisteleva näyttelijäkolmikko,
jonka toimintaa Antero Mertaranta legendaariseen tyyliinsä selostaa.

Työryhmä:
Käsikirjoitus: Satu Rasila ja Miska Kaukonen, Ohjaus: Mikko Kouki, Lavastus: Markus Tsokkinen
Rooleissa: Miska Kaukonen,Antero Mertaranta, Tom Petäjä, Linda Wiklund

Liput:  33 €

Numeroidut paikat

Tiedustelut ja varaukset:


TURUN WEIKOT NAISET EDUSTUSJOUKKUE
Tarja Vähätalo
045 631 7190, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
  • 49
  • 50
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 57
  • 58