Harjoituspelit jatkuivat Kupittaalla tasaisissa merkeissä

07 helmikuu 2016

Viikko on vierähtänyt kauden ensimmäisestä harjoitusottelusta. Lisäharjoittelu näkyi selvästi TuWen Naisten edustusjoukkueen harjoitusottelussa Turun Palloseuran BTSM-joukkuetta vastaan.

Pelitapahtumat tapahtuivat suhteellisen harmonisesti kentän kummassakin kenttäpäädyssä. Ottelun alkupuolella TuWen paketti pysyi hyvin tiiivinä onnistuen estämään suhteellisen hyvin vastustajan aikeet.

Noin puolen tunnin pelin jälkeen tapahtui pieni herpaantuminen, jonka seurauksena hieman vapaaksi unohtunut Reetta Varjo pääsi suhteellisen vapaasti kahden kesken TuWen maalia vartioineen Nea Laineen kanssa vieden joukkueensa 0-1 johtoon.

Toiselle puoliajalle TuWe lähti selvästi virkeämmi kuin viikon takaisessa pelissä. Useita hyviä tilanteita luonut kotijoukkue onnistui maalinteossa kertaalleen Emmi Reinikaisen laukoessa Taija Tombergin syötöstä kauden avausosuman.

Suunta tekemisessä on hyvä ja viikon kuluttua jatketaan ÅIFK:n naisten vieraina Naantalin Karvetissa.

TuWe-TPS BTSM 1-1 (0-1)

29'  0-1 Reetta Varjo

57'  1-1 Emmi Reinikainen (Taija Tomberg)

TuWe: Meri-Tuulia Reponen, Nea Laine, Emmi Reinikainen, Matilda Halm, Petra Nurminen, Taija Tomberg, Jessica Sjöblom, Saana Kallio, Hanna Kultanen, Janika Kirveennummi, Paulina Nordström, Maj Totro, Asta Valkama

 

Harjoituspelikausi käyntiin Pyrkivän kanssa.

31 tammikuu 2016

Kauden ensimmäisessä harjoituspelissä Kupittaalla aloitettiin askelmerkkien asettelu tuleviin sarjapeleihin yhdessä Turun Pyrkivän kanssa.

Alkuvuoden harjoittelu ulkosalla on ollut kovasti sään haltijoiden hallussa ja kovan pakkasen tai runsaiden lumisateiden vuoksi useita harjoituskertoja on jouduttu perumaan.

TuWella oli takanaan vasta muutama pallollinen harjoitus ennen päivän ottelua, eikä vastustajallakaan tainnut juuri enempää olla.

Ensimmäinen puoliaika yllätti kohtuullisen runsaslukuisen yleisön vauhdikkuudellaan pelin aaltoillessa päästä toiseen, mutta maaleja ei saatu nähdä ainuttakaan.

Puoliajalla TuWen vauhti hyytyi jääden pukukoppiin, illan emäntien puolestaan onnistuessa maaliteossa peräti kolmesti vieraiden höystäessä lopputulemaa vielä yhdellä omalla maalilla.

Illan antina saatiin paljon sellaista "dataa" talteen, jonka avulla paketin työstämistä jatketaan tiiviisti. Viikon kuluttua seuraavassa harjoituspelissä vastassa on Turun Palloseuran B-tyttöjen joukkue.

TuPy-TuWe 4-0 (0-0)

54'  1-0 Janina Hyvärinen

57'  2-0 Laura Linnala

65'  3-0 Oma maali

68'  4-0 Hanna-Kaisa Kuusela

TuWe: Nea Laine, Asta Valkama, Janniina Haapaniemi, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Maj Totro, Meri-Tuulia Reponen, Taija Tomberg, Petra Nurminen, Saana Kallio, Jessica Sjöblom, Emmi Reinikainen

Uusi vuosi, uudet kujeet

04 tammikuu 2016
 

Osa joukkueen kannattajista on jo kärsimättömänä odotellut uutisia TuWen Naisten edustusjoukkueelta. Nyt vuoden vaihtuessa uuteen, on aika päättää radiohiljaisuus ja valottaa hieman joukkueen kuulumisia.

Joukkueelle kuuluu tällä hetkellä pelkkää hyvää. Huilattuaan syksyllä muutaman viikon otteluiden päättymisen jälkeen, ryhmä on harjoitellut tiiviisti jo parin kuukauden ajan.  Joukkueen pelaajarunko on koossa ja pelaajasopimukset alkavat olla pääosin allekirjoitettuina pöytälaatikossa.

Ehkä näkyvin muutos on, että joukkueen vetovastuu vaihtuu  vuoden vaihteessa. TuWen naisten edustusjoukkuetta jo toistakymmentä vuotta ansiokkaasti  luotsannut Marion Hällfors pitää taukoa kaikista valmennustehtävistä ja antaa aikansa puuhasteluun perheensä parissa ja keskittyy oman yrityksensä kehittämiseen.

Joukkueen vastuuvalmentajana aloittaa Jouni Alén, jolla on pitkän pelaajauran jälkeen vankka kokemus valmennustehtävistä eri sarjatasoilla niin aikuisten kuin tyttö- ja poikajunioreiden parissa .

Jos kertaat aikaa taaksepäin viimeisen vuosikymmenen ajalta, niin millaisia muistoja sinulle Marion on kertynyt joukkueen mukana vietetystä ajasta?

  • Ihania muistoja! Päällimmäisenä  nousu Kolmosesta Kakkoseen ja sen jälkeen Kakkosesta Ykköseen. Loistavia pelaajia olen saanut valmentaa. Loistava seura, joka on tukenut niin joukkuetta kuin minuakin kaikin tavoin.

Entä millaisilla mietteillä luovutat nyt joukkueen viestikapulan Jounille?

  • Hyvillä mielin jätän joukkueen Jounille. Oma panokseni on tältä erää annettu, ja nyt on Jounin homma viedä joukkuetta eteenpäin sekä huolehtia siitä, että homma toimii vastaisuudessakin. Takapiruna tosin hengailen tsemppaamassa, kannustamassa ja tukemassa joukkuetta, mikäli sitä tarvitaan.

Kysytäänpä vuorostaan Jounilta, mikä sai hänet lähtemään jälleen mukaan valmennustehtäviin?

  • Pienen levon ja irtioton jälkeen virtaa sekä nälkää löytyy riittävästi hyvin hoidettuun valmennukseen. Mimmin pitkä työ TuWessa asetti mielenkiintoisen ja haastavan ympäristön, jossa toimia.

Joko olet ehtinyt miettimään, millaisin tavoittein tulette lähtemään liikkeelle kaudelle 2016?

  • Tavoite tarkennetaan joukkueen kanssa yhdessä. Joka tapauksessa tavoitteena on kehittyä ja pelata niin, että tuloksena on viime kautta selkeästi parempi sijoitus.

Fysiikkavalmentajana jatkaa Timo Viljanen, huoltajana Harri Tomberg ja joukkueenjohtajana Ari Jalonen.

Joukkueen kokoonpano mukailee pitkälti viime kaudella nähtyä, tosin pieniä muutoksia on tulossa. Joukkueen pitkäaikainen maalivahti Anna Tamminen pelasi lainasopimuksella viime kauden viimeiset ottelut porilaisen NIcefutiksen riveissä ja jatkaa samalla suunnalla myös kaudella 2016.

Vanhoista pelaajista jatkavat joukkueen kapteeni Emmi Reinikainen,  Meri-Tuulia Reponen, Asta Valkama, Taija Tomberg, Ann-Sofie Nyholm, Matilda Halm, Petra Nurminen ja Sanni Reinilä.

Mukavaa on, että kokeneemmasta kaartista  Eveliina Kivikoski on edelleen mukana, kuin myös Jannica Finnberg-Harju. Susanna Rannan ja Paulina Nordströmin toivotaan myös jatkavan. Viime kaudella äitiyslomalla ollut Therése Rizzo palaa vahvuuteen.

Viime kaudella tulokkaista mukana ovat  Janniina Haapaniemi, Janika Kirveennummi, Heidi Marttila ja Hanna Kultanen.

Uusia kasvoja ryhmässä ovat Vantaan Jalkapalloseurasta Turkuun siirtynyt Maj Totro sekä syksyn viimeisissä peleissä Kaarinan Pojista mukana olleet maalivahti Nea Laine, Saana Kallio ja Jessica Sjöblom.

TuWe-ikoni Tiia Vaittisen viime kaudella loukkaantunut polvi ei ole kuntoutunut aivan odotetulla tavalla ja hän keskittyy perheensä kanssa joukkueen pelien seuraamiseen katsomosta käsin.

Muutamien pelaajien kanssa ovat neuvottelut vielä vaiheessa, joten toiveissa on, että pelaajaluettelo tulee saamaan vielä lisää mittaa lähitulevaisuudessa.

Tervetuloa seuraamaan joukkueen otteita kohta luvassa olevien harjoituspelien merkeissä!

Toivotamme Mimmille leppoisaa vapaa-aikaa, Jounille ja pelaajille onnea sekä menestystä alkavalle kaudelle, ja kaikille kannattajillemme riemukasta Uutta Vuotta!

  • 42
  • 43
  • 44
  • 45
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49
  • 50
  • 51