|

Waltteri, Lassi, Vilma, Alina, Nilla-Olivia, Kiia, Maria, Elisa, Jonne
Samuli, Teemu, Oskari, Maija, Karoliina, (Jani), Jarno, Henri, Johannes
Kuvasta puuttuu: Julia, Tia, Kerim
Â
RYHMÄN ESITTELY
 Joukkue on aloittanut toimintansa syksyllä 2005. Joukkueessa harjoittelee 1995 ja 1996 syntyneet tytöt ja pojat. Ryhmässä on tällä hetkellä 20 urheilijaa. Jokaisella urheilijalla on omat yksilölliset tavoitteensa (säännöllisestä liikkumisesta kilpailuissa menestymiseen).
Â
HARJOITUKSET
 Joukkueharjoitukset ovat tällä hetkellä kolme kertaa viikossa; maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin. Lisäksi osa urheilijoista harjoittelee perjantaisin omassa lajiryhmässään (pika- ja aitajuoksu, kestävyysjuoksu, hypyt). Harjoitusohjelmaan kuuluu myös omatoiminen lenkki ja lihaskunto kerran viikossa (sunnuntai). Ryhmän toiminta uudistuu syksyllä 2010.
Kesäkaudella harjoitukset ovat pääsääntöisesti Paavo Nurmen stadionilla ja talvikaudella Kupittaan urheiluhallilla. Lisäksi käytössämme on talvella salivuoro koululla ja keväällä/syksyllä vierailemme myös Nummen kentällä.
Ryhmän tavoitteena on säännöllinen ja monipuolinen harjoittelu sekä aktiivinen kilpaileminen. Harjoitteluun kuuluu lajitaitojen ja suoritustekniikan kehittäminen (kaikki yleisurheilulajit), muut lajit virkistykseksi (esim. pallopelit) sekä perustaidot ja peruskuntotekijät. Kehitystä seurataan testeillä. Yksilölajista huolimatta tavoitteenamme on ylläpitää hyvää ryhmähenkeä ja harjoitusilmapiiriä, jossa jokainen viihtyy.
Â
SYKSY 2010 TUO MUUTOKSIA
Urheilijat ovat tulleet siihen ikään, että heillä on mahdollisuus valita joko urheilukoulu tai nuorisovalmennus. Tähän asti olemme urheilukoulussa harjoitelleet ottelupohjaisesti, mutta nyt urheilijalla on nuorisovalmennuksen kautta mahdollisuus painottaa omaa lajiaan harjoittelussa.
Urheilukoulu
Harjoitukset 2-3 kertaa viikossa, valmennusryhmien ohessa. Urheilukoululaisten kilpaileminen painottuu pm-kisoihin, seuraotteluihin ja seuran järjestämiin kisoihin, mutta aktiivisempikin kilpaileminen on mahdollista. Harjoitukset; yleisvalmennus ja monipuolinen yleisurheilulajien harjoittelu, nopeus- ja yleistaitoharjoittelu painotettuna.
Nuorisovalmennus / Valmennusryhmät
Kilpayleisurheilusta kiinnostuneille ja tavoitteellisesti harjoitteleville lajikohtaisempaa valmennusta. Valmennusryhmissä harjoitellaan urheilukoulun tapaan edelleen ottelupohjaisella periaatteella, joka takaa kehittymisen pitkällä tähtäimellä. Tavoitteena on siis edelleen yleisurheilulajien monipuolinen osaaminen, mutta oman lajin harjoittelu painottuu yhä enemmän sekä monipuolinen omassa lajiryhmässä vaadittava voimaharjoittelu tehostuu. Jokaisen lajin taustalla on monipuolinen juokseminen ympäri vuoden. Nuorisovalmennuksen valitsevat urheilijat valitsevat myös oman valmennusryhmänsä (juoksu-, hyppy- tai heittovalmennus). Ohjattuja harjoituksia on hallikaudella 3-5 kertaa viikossa ja yksi omatoiminen. Kilpaileminen on osa harjoitusohjelmaa.
Â
Â
Harjoitukset ja kilpailut tapahtumakalenterissa, sekä lisätietoa kilpailuista sivulla kilpailut.
Ryhmän valmentajana toimii Carita Mäkilä
|