Turun Weikot on järjestänyt seuran junioreille kesäleirejä jo vuodesta 1947. Perinne jatkuu. TuWe-leirin järjestämisestä vastaa seuran nuorisovaliokunta yhdessä valmentajien ja muiden seuratoimijoiden kanssa. Tehtäviä ovat leiriohjaajan lisäksi muonituspuolen hoitaminen. Kesäleirien järjestäminen on vapaaehtoistoimintaa, eli palkkaa siitä ei makseta mutta bussikyyti, majoitus ja ruokailu kuuluu luonnollisesti jokaiselle.
Lisätietoja keräleiristä antaa leiripäällikkö Jouko Järvinen.
Tästä pääset katsomaan eri vuosien leirikuvia:
Kesäleiri 2012 - Turun Weikkojen 100-vuotisjuhlaleiri
Vuoden 2012 juhlavuonna Turun Weikot järjestää 5-päiväisen kesäleirin ma 6.8. - pe 10.8. Sauvon Ahtelassa. Juhlaleiristä tiedotetaan keväällä 2012.
Leirin ilmoittautuminen alkaa keväällä 2012. Linkki ilmoittautumislomakkeeseen julkaistaan tällä sivulla. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti, mutta jokaisen leiriläisen on palautettava lisäksi huoltajan allekirjoittama lupalappu (jaetaan tiedotteen yhteydessä).
Kaikkiaan noin 40 leiriläistä osallistui Sauvon Ahtelassa 25.-27.7. järjestettyyn kesäleiriin. Ohjelmassa oli mm. erikoisempia lajitaitoja testannut 10-ottelu, usean eri joukkuelajin leiriturnaus, Zumbaa, sekä jo neljättä vuotta peräkkäin järjestetty Keräilymestari-kisa, jonka aiheena oli tällä kertaa leiriohjaajan muotokuvan tekeminen luonnon materiaaleista.
Vuoden 2010 TuWe-leirillä oli ohjaajat mukaanlukien yhteensä 80 osallistujaa. Leiri pidettiin 2.-4.8. Sauvon Ahtelassa. Leirin uutuutena oli kaikille osallistujille jaettu leiripaita, jonka leiriläiset saivat itse koristella paitaväreillä.
Ohjelmassa oli mm. monilajinen leiriturnaus ja TuWe Talent -kisa, jossa leiriläiset saivat esittää taitojaan ohjaajista koostuneelle tuomaristolle. Korkeatasoisen kilpailun voittajaksi nousi upeasti laulettu PMMP:n Pikkuveli-kappale. Lisäksi leirillä oli runsaasti muita aktiviteettejä diskosta pallopeleihin ja kasvomaalaukseen ja perinteisestä uinnista ja saunomisesta aina karate-harjoituksiin asti.
Vuonna 2009 kesäleiri pidettiin Sauvon Ahtelassa 13.-15.7. Tänä vuonna osallistujia oli noin 60 eli hieman edellisvuotta vähemmän. Tästä huolimatta leiri oli varsin onnistunut paitsi säiden niin myös ohjelman puolesta - parina ensimmäisenä päivänä liikunnallisia ja alyllistä ongelmanratkaisukykyä vaativia tehtäviä oli sen verran että viimeinen päivä sujui jo hieman rauhallisemmissa merkeissä. Alla muutamia kuvia leiriltä.