100W
I-sarjassa huono päivä, vain Virtanen sai keiloja kunnolla nurin Tulosta Sähköposti
29.11.2009 19:21

Miesten edustusjoukkue rämpi kotikierroksella Kupittaalla sunnuntaina 29.11.2009, tuloksena 12 joukkueen sarjassa pelipäivän yhdestoista tila. Parasta peliä esitti Tero Virtanen, 1.120 viiteen sarjaa (keskisarvo 224,00).

Päivän heikko peli, 1 voitto 5 pelistä, pudotti Tuwen tasaisessa sarjassa yhdeksänneksi. Eroa ylempään jatkosarjaan (kuuden joukkoon) on 623 pinnaa, ja sarjapaikan säilyttämiseen (kahdeksas) 377 pinnaa.

I-sarjaa on nyt pelattu 22 sarjaa, 21 sarjaa on vielä pelaamatta. Tuwe on ollut tilastollisesti katsellen hieman epäonninen kauden peleissä, sillä sarjan kuudenneksi parhaalla keskiarvolla 993,41 on irronnut vasta kymmenenneksi eniten voittoja eli 8. Toisaalta, jos koko sarjan keskiarvoa parempaa tulostasoa pystytään pitämään yllä koko kauden, tasoittuu varmasti voittotilastokin lähemmäs Gaussin normaalijakaumaa.

Pelit jatkuvat helmikuussa Kokkolassa ja maaliskuussa Helsingissä (Tali).

Päivän pelit

Tuwe 986 – 1.033 MIFK

Ari Hakamäki 150

Tero Virtanen 215

Ari-Pekka Semenoja 193

Jari Rantanen 225

Mikko Nordblom 203

MIFK on vielä kaatamatta tällä kaudella. ”Saarelaiset” pelasivat heti sarjan alussa merkin ylempää kuin me, ja päätös osoittautuikin viisaaksi: MIFK karkasi yli 100 pinnan johtoon, eikä Rantasen ja Virtasen ja vaihdosta sisään tulleen Wilénin loppukiri enää riittänyt. Keke pelasti AP:lle sarjaan 193.

Tuwe 1.084 – 1.069 GF

Keijo Wilén 216

Tero Virtanen 239

Ari-Pekka Semenoja 150

Jari Rantanen 257

Mikko Nordblom 222

GF:ää vastaa peli kulki upeasti, ainoastaan AP:n kakkoskeilan paikkaaminen ei sujunut: sarjan lopun pelasikin Hakki. GF oli lauantaina voittanut kaikki tiukat paikat, ja omissa käsissä se heillä oli nytkin: Keke missasi kymppiruudussa, mutta Tero ja Jari muurasivat umpeen. Mikon kymppipaikko pakotti Murtolan tuplaan, mutta sieltä ei tullut ensimmäistäkään, ja tunnelma oli OK, lähes eilisessä tahdissa oltiin.

Tuwe 963 – 1.110 AS

Keijo Wilén 180

Tero Virtanen 210

Ari Hakamäki 214

Jari Rantanen 158

Mikko Nordblom 201

Kouvolan AS näytti, miksi se kuuluu I-sarjan keulille: peli kulki, ja hidastuvista rataolosuhteista huolimatta pesä löytyi ja keppi lauloi. Tuwen joukkueen päivän tähti Tero jaksoi puurtaa, ja vielä seuraa Arista ja Mikosta. Mikolle päivä oli vaikea, kaadot loppuivat käytännössä kokonaan kolmannen sarja puolivälissä. Sarjassa pelattiin todella kovaa tulostasoa, ja oli selvä, että alle parisarjoilla ei bonuksia ottetaisi.

Tuwe 1.032 – 1.085 GS

Keijo Wilén 185

Jari Rantanen 203

Ari Hakamäki 245

Tero Virtanen 221

Mikko Nordblom 178

Euran GS oli pelannut heikohkosti aamupäivän, ja heidän pelipäivänsä pilkahdus sattui meidän kannaltamme kiusalliseen saumaan. Varsinkin aina niin aurinkoisen kakkospelaajansa Harri Puustjärven onnekkaan 258 turvin GS otti keskikastin tärkeässä kamppailussa pistevoiton meistä. Hakki pelasi upean 245, ja Virtanen-Rantanen-duo säesti. Tulos oli taas uomissaan, ja viimeiseen peliin lähdettiin luottavaisina, vaikka Keke joutuikin lähtemään työmaalle ja jättämään joukkueen varamiehettä.

Tuwe 931 – 963 CPS

Jari Rantanen 159

Ari-Pekka Semenoja 190

Ari Hakamäki 155

Tero Virtanen 235

Mikko Nordblom 192

Kokkolan CPS pääsi lähtemään pitkälle kotimatkalleen ilmaiset pinnat plakkarissaan. Tuwen takki oli tyhjä, Virtasen hienoa 235 sarjaa lukuun ottamatta. Mikko taisteli kaatopelinsä kanssa, mutta paikkaaminen oli hänelle helppoa koko viikonlopun: ei yhtään missiä. Ilman missejä ei selvinnyt kuitenkaan AP, vaan sekä hänen että Hakin kohtaloksi tuli roiskaista tyhjät sekä ysiin että kymppiin. Tiukka peli, ja kuitenkin selkeä tappio.

Pelipäiväämme ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua hyväksi, joukkueen esitys oli neitimäistä ja kankeaa. Vaan huoli pois, Kokkolassa näytetään taas, kuinka kovia ollaan. Päivän tulokset:

Tero 1.120 / 5, ka 224,00

Jari 1.002 / 5s, ka 200,40

Mikko 996 / 5s, ka 199,20

Keijo 581 / 3s, ka 193,67

Ari 764 / 4s, ka 191,00

Ari-Pekka 533 / 3, ka 177,67.

 

Tilanteet ja henkilökohtaiset tulokset tarkemmin SKL:n sivuilla osoitteessa http://tulokset.keilailu.fi/valtakunnansarjat.php?season_id=3&serie_id=36 .

 

-MikkoN

 
 

Keilailun uutiset

Tapaninviesti Raisiossa

Perinteinen Tapaninviesti keilattiin jälleen Raisossa. Onneksi Raision keilahalli oli yksi harvoist...

29.12.2011

Kolme mitalia TKL:n mestaruuskisoista

Sunnuntaina 18.12. keilattiin Kupittaalla Turun Keilailuliiton mestaruuskilpailujen finaaleja. Parha...

21.12.2011

Onnistunut perhekeilailuilta Kupittaalla

Järjestyksessään toinen perhekeilailu järjestettiin sunnuntaina 20.11. Kupittaan keilahallissa. ...

20.11.2011

Naiset valtakunnansarjassa edelleen johdossa

Naiset keilasivat sunnuntaina 19.11.2011 valtakunnansarjan kolmannella kierroksella Kupittaalla selv...

19.11.2011

Naiset valtakunnansarjassa johdossa

Ensimmäinen N2-valtakunnansarjakierros keilattiin la 11.9. Rauman keilahallissa. Ensimmäinen vastu...

10.9.2011

TuWen joukkuecup Aninkaisissa la 3.9.2011: tulokset

Keilailukauden avajaisena järjestettiin uusitussa Aninkaisten keilahallissa joukkueiden välinen ke...

27.8.2011

Jessica Perämäki voitti Turun seudun junnutourin Keilax-osakilpailun

Tuwen Jessica Perämäki nappasi voiton lauantaina 26.2. Kupittaalla pelatussa Turun seudun junnutou...

1.3.2011

100%Openissa kaksoisvoitto Weikoille

Sunnuntaina käydyssä 100%Openin finaalissa Weikkojen nuoret juniorit näyttivät taitojansa oikein...

8.2.2011

Weikkoille keilailun ensimmäinen Nuori-Suomi sinetti

Weikot teki keilailuhistoriaa saavuttamalla lajin ensimmäisen Nuori-Suomi Sinettiseura arvon. Suome...

7.2.2011

100 % Openin finalistit selvinneet

Seitsemän viikon alkukilpailu on päättynyt ja finalistit ensi sunnuntaina 6.2. pidettävään 100...

30.1.2011

Turku Openin finaalissa nähdään J-P Laiho

Tuwelaisista Turku Openin finaaliin tiensä selvitti ainoastaan Jari-Pekka Laiho tuloksella 1424. J-...

30.1.2011

Turun Weikot Keilailu Sinettiseuraksi

Nuori Suomi ry ja Suomen keilailuliitto on myöntänyt Turun Weikkojen keilaajille Sinettiseura-stat...

30.1.2011

Tuwe 4 pelasi Eurassa loistavan VS kierroksen

Koko kauden Tuwe 4 ja Alfa BC 3 ovat käyneet miesten nelossarjan junnujoukkueina kiivasta kisaa kes...

22.1.2011

Turun Keilailuliiton Mestaruuskilpailut - mitalisadetta

TKL:n mestaruuskilpailujen 2010 joukkuekilpailuihin Weikot osallistuivat viidellä miesten ja yhdell...

12.12.2010

Täyspotti Aninkaisista: TuWe jatkaa Turun Sarjojen kärjessä

Usean vuoden tauon jälkeen keilattiin jälleen miesten Turun Sarjoja Aninkaisten keilahallissa 12.1...

12.12.2010

Keilailun 1-divisioonakierros Tapiolassa (sunnuntai)

Sunnuntaina Tapiolassa edelleen käytetty Kegelin Winding Road -keli avautui jopa nopeammin kuin lau...

28.11.2010

Keilailun 1-divisioonakierros Tapiolassa (lauantai): J-P Laiho 284, Keijo Wilén TuWen paras

Keilailun 1-divisioonakierros keilattiin Tapiolassa 27-28.11.2010. Lauantaipäivän huippukohtia oli...

28.11.2010

TuWe jatkaa Turun Sarjojen kärjessä

TuWen miesten ykkösjoukkue nappasi 21.11.2010 Turun Sarjojen kierroksella Kupittaalla ensin SC:ltä...

21.11.2010

Timonen-Ollila perhekeilailumestareiksi

Taistelu sekä kulta että pronssimitaleista kävi tiukkana loppuun saakka. Muttat ahdistelivat Tim...

14.11.2010

Patrik keilasi Salon Junnu Tour osakilpailun voittoon

Sunnuntaina 7.11. pelattiin Salossa Turun seudun Junnu Tourin kolmas osakilpailu. Weikkojen junnujen...

8.11.2010

TurkuTV:llä torstaina 11.11. Vekarat-ohjelmassa weikkojen keilajunnut

TurkuTV tulee tutustumaan Tuwen junioreiden keilailuharjoituksiin ja tekee jutun keilailusta la...

7.11.2010

Seuraottelu Raisiossa 5.11.2010: tulokset

Alfa BC oli kohtelias isäntä Raisiossa pidetyssä perinteisessä TuWe:n, SC:n, Alfan ja KK-Turisti...

5.11.2010

Junnu Tour keilattiin Porissa

Valtakunnallisen Junnu Tourin toisessa osakilpailussa Porissa oli mukana 4 weikkolaista. Parasta pel...

31.10.2010

Miesten keilajoukkue nihkeässä vireessä I-sarjan Porin kierroksella

Keilailun miesten ykkösjoukkue sijoittui 12. sijalle miesten 1-divísioonan Porin kierroksella 23-2...

24.10.2010

Junnujoukkueen toinen kierros miesten valtakunnansarjassa

Junnujoukkueen miesten 4-sarjan toinen kierros pelattiin lauantaina 23.10. Raumalla. Raumalle lähde...

24.10.2010

Turun paikallissarjan pelit Kupittaalla 17.10.2010: miesten 1-joukkue

TuWen miesten ykkösjoukkue oli taas tulessa 17.10.2010 Turun Sarjojen kierroksella Kupittaalla. Jou...

18.10.2010

Aleksi ylivoimaiseen voittoon Turun Junnu Tourin 1. osakilpailussa

Tuwen Aleksi Rantala keilasi ylivoimaiseen voittoon Turun seudun Junnu Tourin ensimmäisessä osakil...

27.9.2010

Juniorijoukkueen kausi miesten valtakunnansarjassa käynnistyi voitolla

Juniorijoukkue lähti mukaan miesten valtakunnansarjaan 4-sarjatasolla. Ensimmäinen kierros pelatt...

17.9.2010

Patrik Ekblom valittu tulevaisuudenryhmään

Tuwen Patrik Ekblom (12v)  on valittu Suomen Keilailuliiton tulevaisuudenryhmään. Tulevaisuudenry...

17.9.2010

Weikoilla vahva edustus Kupittaan Keilakesän loppukilpailussa

Turkulaisen keilailukauden 2010–2011 avaava Kupittaan Keilakesän loppukilpailu pelattiin lauantai...

4.9.2010

Tuwen keilailun junioreiden kuukausikilpailujen tulokset

Tulokset laskettu ikäkausittain ja huomioon otettu kauden aikana 8 parhaan kuukausikilpailusarjan k...

30.5.2010

Keilailun Tuwen mestaruuskilpailujen tulokset juniorisarjassa

1. Jussi Lundstedt         1280 2. Eetu Rantanen          1247 3. Samu Suominen ...

30.5.2010

Turun Junnu Tour Finaaleista värisuora weikkolaisille keilaajille

Sunnuntaina 30.5. pelattiin Turun Junnu Tourin finaalit Kupittaalla. Weikkolaisia 23 finalistista ol...

30.5.2010

Turun sarjafinaaleista kaksi kultaa ja pronssi

Weikot pelasivat laajalla rintamalla Turun Keilailuliiton sarjojen finaaleissa. Sekä naiset että j...

16.5.2010

Tuwe ranking Tiia Hakamäen juhlaa

Tiia Hakamäki oli kauden valtiatar Tuwen keilaajien sisäisessä ranking-kilpailussa: - kauden para...

9.5.2010

Seuran keilailumestaruuskilpailu

Pelataan Kupittaalla 6 sarjan kilpailuna hallimestaruuskilpailun yhteydessä. Weikoille varattu koko...

6.5.2010

Tiia Hakamäki hopealle keilailun tyttöjen SM-kisoissa

Tiia Hakamäki otti kauden päätteeksi hopeaa Paimiossa järjestetyissä keilaulun junioreitten ja ...

2.5.2010

Turun naisten cup-voitto Weikoille

Finaalivastustaja R-4 voitettiin 4 - 1. Joukkueessa pelasivat kuvassa vasemmalta Riitta Björkengren...

18.4.2010

Keilamiehet leikitellen I-sarjan putoamissarjan voittoon – JP Laiho 300

Miesten edustusjoukkue oli Talissa Helsingissä sunnuntaina 21.3.2010 täysin omaa luokkaansa, Primu...

21.3.2010

Naiset yltyivät huimaan loppukiriin Kupittaalla pelatulla 2-sarjan viimeisellä kierroksella

Naisten joukkue pelasi kauden viimeisen kierroksen Kupittaalla. Sarjan kärkipaikkaa koko kauden pit...

21.3.2010

Miesten keilajoukkue hurjassa vireessä I-sarjan alemmassa jatkosarjassa, Rantanen henkilökohtainen 1

Miesten edustusjoukkue oli liekeissä Talissa Helsingissä lauantaina 20.3.2010, tuloksena putoamiss...

20.3.2010

Naiskeilaajat voitokkaita Nasevia vastaan seuraottelussa

TuWen naiset pelasivat la 20.2.10 Raisiossa seuraottelun Nasevia vastaan. Ensimmäisen seuraottelun ...

22.2.2010

Mieskeilaajat runkosarjassa sijalle 8

Valtakunnansarjan I-sarjan kierros pelattiin Kokkolassa 13.-14.2. Kierrokselle lähdettiin sijalta 9...

15.2.2010

Turku Openin finaaliin peräti kuusi Tuwen keilaajaa

Kupittaan keilahallilla on vuodenvaihteesta lähtien karsittu Turku Openin finaalipaikoista. Olosuhd...

7.2.2010

Elias Vuorela juniorien seuraottelun paras

Toista kertaa käyty keilailujuniorien kolmiottelu Keilax-Raisio-TuWe pelattiin tällä kertaa Peima...

6.2.2010

Tiia Hakamäki valittiin keilailun junnu-EM-joukkueeseen Ranskaan

Tiia Hakamäen kova panostus keilailuun on kantanut kauniin hedelmän: Tiia valittiin U-19 EM-kisoih...

2.2.2010

Tuwe & SC voitokkaina Lohjan keila-ottelussa

Lauantaina 30.1 keilattiin Lohjan keilahallilla Rännimaljaa ja Räme vs. Turku -seuraottelua. Viera...

30.1.2010

Kierrosvoitto Raisiossa naisten valtakunnansarjassa

Lauantaina 23.1. pelattiin naisten 2-sarjan neljäs kierros Raisiossa. Kilpailuun lähdettiin takaa-...

24.1.2010

Keilaajat seuraottelun voittoon ja miesten Cupissa jatkoon

Tuwe ja SC isännöivät perinteisen seuraottelun Rämettä vastaan Kupittaalla su 24.1.2010 kello 1...

17.1.2010

Tuwen keilaajat seuraotteluissa voitokkaita

Tuwe rynni voittoon KK-Turisteja vastaan kahdella rintamalla Raisiossa 16.1.2010, eli sekä nelimieh...

17.1.2010

Tuwen keilaajat kolmansia neljän seuran ottelussa

8.1.2010 keilattiin neljän joukkueen kesken kahdeksanhenkisin joukkuein perinteistä seuraottelua. ...

9.1.2010

Keilailun TM-kisojen mitalistit

Tarkemmat tulokset löytyvät Turun Keilailuliiton sivuilta. Hyviä saavutuksia oli mitalien lisäks...

28.12.2009

Tiia Hakamäki rankingvoittaja

TuWe -ranking syksy 2009 lopputilanne, 16 viiikkoa (31.8. - 20.12.09) HUOM. Senior Openin tulokset ...

22.12.2009

I-sarjassa huono päivä, vain Virtanen sai keiloja kunnolla nurin

Miesten edustusjoukkue rämpi kotikierroksella Kupittaalla sunnuntaina 29.11.2009, tuloksena 12 jouk...

29.11.2009

Miesten keilajoukkue I-sarjassa päivän kakkonen, Nordblom henkilökohtainen ykkönen

Miesten edustusjoukkue oli liekeissä kotikierroksella Kupittaalla lauantaina 28.11.2009, tuloksena ...

28.11.2009

Markus Mannermaa 100%Openin voittajaksi

Raisiossa keskiviikkoiltana pelatussa finaalissa voittajaksi selviytyi erittäin tiukkojen vaiheiden...

29.10.2009

Naiset säilyttivät kakkospaikkansa valtakunnansarjassa

Eurassa pelatun ensimmäisen kierroksen jälkeen ero johtavaan Naseviin (Raisio) oli 243 pistettä. ...

28.10.2009

Miesten kakkosjoukkue kolmantena

Miesten kakkosjoukkue pelasi valtakunnansarjan toisen kierroksen Eurassa. Joukkue taipui kierroksen ...

28.10.2009

TuWe-ranking tilanne

TuWe -ranking syksy 2009 väliaikatilanne, 8 viiikkoa (31.8. - 25.10.09) HUOM. Senior Openin tuloks...

27.10.2009

Mieskeilaajat I-sarjassa kymmenentenä

Keilailun miesten ykkössarja alkoi Tampereella 24.-25.10. Tuwe on ensimmäisen kierroksen jälkeen ...

27.10.2009

100%Open alkukilpailun tulokset

100%Open, Raisio 100%Open, 6 sarjaa eu (14.09.2009-25.10.2009) Allkukilpailun lopulliset tulokset F...

26.10.2009

100%Open tilanne 19.10.

  Tulokset ajalta 14.09.2009 -18.10.2009 Vko   Viikkovoittajat Seura Liitto Puhdas tulos Tas Tulo...

19.10.2009

Seuraottelu TuWe-Nasevat

Weikkojen naiset ottelivat Raision Nasevien kanssa Rasion keilahallissa 18.10. Weikottaret joutuivat...

18.10.2009

Seuraottelu TuWe-Keilax-Raisio

Kolmiottelu pelattiin Raision keilahallissa 18.10. 100%Open-kilpailun yhteydessä. Ottelussa käytet...

18.10.2009

100%Open tilanne 11.10.

100%Open, Raisio 100%Open, 6 sarjaa eu (14.09.2009-25.10.2009) Tulokset ajalta 14.09.2009 -11.10.20...

13.10.2009

100%Open tilanne

100%Open, Raisio 100%Open, 6 sarjaa eu (14.09.2009-25.10.2009) Tulokset ajalta 14.09.2009 - 4.10.20...

29.9.2009

30. Keilakesä päättyi Raisiossa

Raision 30. Keilakesän finaalit pelattiin 19. - 21.9. Ilahduttavinta oli junnujen Samu Suomisen ja ...

28.9.2009

Turun Junnu Tour käynnistyi kolmella mitalisijalla

Junioreille on viime vuosina järjestetty vähänlaisesti kilpailuja, mutta nyt tilanne on muuttunut...

28.9.2009

Turun Sarja hyvin käyntiin weikkojen naisilla

Sunnuntaina 27.9. pelattiin Kupittaalla Turun Sarjan ensimmäinen kierros. Naisten mestaruussarjaan ...

28.9.2009

Tiia Hakamäki voitti Peimarin Rautanet kesäkeilailun

Tiia Hakamäki voitti Peimarin keilahallissa järjestetyn Rautanet kesäkeilailun C-D-luokkien finaa...

15.9.2009

Valtakunnansarjat käynnistyivät lupaavasti naisten osalta

Naiset pelasivat kauden ensimmäiset valtakunnasarjapelit lauantaina 12.9. Eurassa.  Sarjataso täl...

12.9.2009

Pertti Ojalalle keilailun Seniori-EM-kisoissa hopeaa

ESBC2009 Praha, Tsekin tasavaltaSuomen seniori- ja veteraanikeilaajat palasivat kotiin EM-kisoista P...

2.7.2009

Keilailun SM-kisojen finaaliin Flamingoon kolme Weikkolaista

Keilailun SM-kisojen alkukilpailut Vantaan Flamingoissa on käyty. Suorituksia kertui huimat 1867 ka...

13.5.2009

Keilailun SM-pronssia nelimiesjoukkueelle

Tuwen ykkösjoukkueen taululle iskemä tulos kesti kisan kolmannella sijalla loppuun saakka. Pronssi...

13.5.2009

Koko joukkue naisten SM finaaleihin Raisiossa

Tuwen naisten takellellen sujunut keilailukausi sai loistavan päätöksen Raision naisten SM-kilpai...

10.5.2009

Sami Konsteri nosti Tuwen 300-saldon 27:ään

Sami Konsteri keilasi uransa kolmannentoista täydellisen sarjan Kupittaan urheiluhallissa 3.4.2009....

5.5.2009

Keilailun Turun Sarjan finaalit menestys

Tuwe otti keilailun Turun sarjassa miesten osalta voiton ja naisten osalta hopeaa. Miesten osalta pe...

3.5.2009

Turun Sarja keilailu

TuWen naiset voittivat runkosarjan naisten mestaruussarjassa. Miesten kakkosjoukkue sen sijaan joutu...

26.4.2009

Weikkojen ja Keilax-teamin juniorikeilaajat kohtasivat Paimiossa historian ensimmäisessä juniorien s

Turun seudulla kaksi seuraa pyörittää aktiivista junioritoimintaa. Turun Weikot Kupittaalla ja Ke...

26.4.2009

Miesten SM-kisat keilailussa: Tuwe nelimiehisissä kolmanneksi

Keilailun miesten SM-kisoja pelataa upouudessa Flamingon keilahallissa Vantaalla. SM-kisathan on nim...

25.4.2009

Tuwen mieskeilaajat putosivat liigasta ykkösdivisioonaan

Tuwen kolmen vuoden taival SM-liigassa päättyi Tampereella 18.4.2009 keilattuihin liigakarsintoihi...

19.4.2009

Keilailun TUL:n mestaruuskisat Seinäjoella - 8 mitalia kotiin

TUL:n keilamestaruuskisat käytiin Seinäjoella Sisu-kisan yhteydessä. Mitalitaulukko on seuraava: ...

13.4.2009

Sami Javanainen keilasi jälleen 300-sarjan

Sami Javanainen löi 12 kaatoa peräkkäin Euran keilahallissa 11.4.2009. Kokonaistulosta kuuteen sa...

13.4.2009

Tuwen mieskeilaajat karsimaan liigapaikasta

Tuwe sijoittui keilailun SM-liigassa sijalle 10. Tämä sijoitus tarkoittaa sitä, että Weikot kars...

22.3.2009

Tommi Karjalainen turnausvoittoon Raumalla

Tuwen Tommi Karjalainen korjasi potin Raumalla keilatussa Rauma Open -turnauksessa. Finaali aloitett...

17.3.2009

Länsirannikon keilailumestaruuskisat

Tuwen Tero Virtanen oli Länsirannikon mestaruuskilpailuissa paras tuwelainen sijoittuen kovatasoise...

9.3.2009

Miesten keilailun Turun sarjassa tunnelma tiivistyy

Miesten keilailun Turun sarjassa pelattiin sunnuntaina 1.3.2009 kierros kuusi (kaikkiaan seitsemäst...

1.3.2009

Denis Cakar 300-sarjaan Junnu-Tourilla

Weikkojen keilanuori Denis Cakar (17) keilasi täydellisen 300-sarjan Raision keilahallissa viime vi...

25.2.2009

Sami Javanainen GS-turnauksen voittoon - finaalissa 300

Tuwen keilaajien Sami Javanainen on HURJASSA vireessä Euran keilahallissa sunnuntaina 15.2.2009. GS...

22.2.2009

Seuraottelu Alfa BC - SC - Tuwe tulokset

Kolmiseuraottelu pelattiin Raisiossa 27.2. Voittaja ole selkeästi SC. Tulokset ohessa: SC 7998Kalli...

22.2.2009

Keilailun miesten liigajoukkue runkosarjan seitsemäs

Keilailun miesten runkosarjan kolmas kierros pelattiin Turun Kupittaan keilahallilla 31.1-1.2.2009. ...

2.2.2009

Seura-ottelu Tuwe edustus & seniorit vs. GS 10.1.2009 kello 12:00

Tuwe oli tyly isäntä GS:n joukkueele ja vei voiton luvuin 7249 - 6847.TuloksetTuwe Mikko Nordblom ...

12.1.2009

TKL:n mestaruuskilpailut 2008, joukkueitten ja parien Tuwe-mitalistit

TKL:n mestaruuskilpailut vuonna 2008 olivat menestyksekkäät Turun Weikkojen keilaajille. Tässä m...

15.12.2008

TKL:n mestaruuskisojen finaalit lauantaina 20.12.2008

Naisten MAB-finaali Kupittaalla 12:30 - 15:00 - Riitta Björkengren - ja 7 muuta alkukilpailun paras...

15.12.2008

Sami Konsteri saavutti Suomen keilailuliiton kultaneulan lehvin

Sami Konsteri sai täyteen pistevaatimuksen SKL:n toiseksi korkeimpaan pelaajaneulaan eli kultaisee...

15.12.2008

SM-liigassa kahdeksan on päivän numero

Miesten SM-liiga Lahdessa 29.-30.11.2008 tuotti tulokseksi kolme kahdeksatta tilaa: - lauantain kahd...

8.12.2008

Tuwe yhdeksäs Tornádos Team Tournamentissa

Tuwe oli Talissa keilatussa TTT-kisassa yhdeksäs joukkueella Karjalainen, Keränen, Nordblom ja Vir...

8.12.2008

Miesten Turun Cup vauhtiin voitolla

Tuwe 7351 - Sami Konsteri 1386 - Marko Salminen 1222 - Matias Kallio 1218 - Keijo Wilén 1216 - Mikk...

8.12.2008

Tuwe yhdeksäs Tornádos Team Tournamentissa

Tuwe oli Talissa keilatussa TTT-kisassa yhdeksäs joukkueella Karjalainen, Keränen, Nordblom ja Vi...

8.12.2008

Sami Konsteri Varsinais-Suomen paras keilaaja 2008

Turun Urheilutoimittajien kerho on taas valinnut vuoden parhaan varsinaissuomalaiset urheilijat. Kei...

8.12.2008