|
Harjoituspeli Lieto-98 tyttöjä vastaan |
|
|
|
29.11.2009 |
|
Lauantaina 28.11.2009 pelattiin Liedon tekonurmikentällä harjoituspeli Lieto -98 tyttöjä vastaan. Tytöillä oli koko kenttä käytössä, joten juoksemista riitti. Hieman huomasi juoksuista, että monet tytöt ovat olleet sairaana, sillä se ei ollut sellaista helpon näköistä, vaan ennemminkin kovaa puurtamista. Vastustajallakin oli sama tilanne (monet olleet flunssan kourissa), joten peli oli aika rauhallista. Suurimmaksi osaksi pelattiin keskikentällä, ja pelaajat ennemminkin puolustivat, kuin olisivat lähteneet kovaan hyökkäykseen.
Ensimmäisen puoliajan aikana Oona Pietiläinen antoi hienon syötön Elli Pikkujämsälle, joka kiitti ja teki maalin. Se oli sellainen kaunis treeneissäkin monesti opeteltu, syöttö ohi puolustajan ja sitten maali. Tämä jäi ottelun ainoaksi maaliksi. Muutamia muitakin maalipaikkoja oli, mutta vastustajan maalivahti oli hereillä. TuWen tytöt puolustivat hyvin, ja tämän vuoksi Liedon tytöille ei tullut onneksi kovin monta hyvää maalintekopaikkaa.
Peli voitettiin 1-0, ja se oli iloinen asia TuWen tytöille.

|