100W
T98: Futsal-pelit Ilpoisissa Tulosta Sähköposti
22.11.2009

No niin 21.11 lauantaina jatkettiin futsal-peleillä.

Tuwen tytöillä oli kaiken kaikkiaan kolme peliä.         j0432459                                                                                       

Ensimmäiseksi vastaan asettui SalPa, joka jo tiedettiin etukäteen kovaksi futsal-porukaksi. Pelistä ei tällä kertaa ole paljon kertomista, sillä tyttöjen pelaaminen oli erittäin sekavaa.Peli päättyikin 4 -0.  Kukaan TuWelaisista ei onnistunut maalinteossa.

Toisessa pelissä vastaan asettui sitten APU Aurasta. Tämäkin peli hävittiin 4 - 0.

Viimeinen peli oli tytöiltä jo hieman parempi. Maalilaukauksia oli jo useampia, mutta se maalivahdin paras kaveri "tolppa" tuli tyttöjen maalikimaran tielle. Peli pelattiin 1-0 tappiolla ihan viimeiseen 5 min. asti, kunnes tapahtui jonkinmoinen nukahdus, ja vastustajat saivat tehtyä 3 maalia lisää. Eli peli päättyi jo kolmannen kerran 4-0 tappioon.

Mutta tästä ei masennuta, vaan jatketaan yhtä kovaa työtä tekniikkaharjoitusten ym. parissa, niin kyllä se siitä sitten taas.

 
 

Vanhempainpalaveri 23.1.2011

Vanhempainpalaveri pidetään sunnuntaina 23.1.2011 paikkana Impivaaran jalkapallohallin kokoustila&...

16.1.2011

Futsal sarjapelit Salossa 12.12.2010

Talvisarjan futsal-pelit käynnistyvät TuWen tytöillä su 12.12.2010 Salossa, Salohalli Pormestari...

6.12.2010

Vanhempainpalaveri su 21.11.2010

Vanhempainpalaveri su 21.11.2010 Impivaaran Jalkapallohallin kokoustilassa klo 15.30-17.00,osoite Es...

20.8.2010

Raunistula turnaus 8.5.2010

Lauantaina 8.5.2010 järjestettiin jo toinen tyttöjen oma turnaus Raunistulan upealla kentällä. J...

9.5.2010

Pirkkahalli-turnaus 16-17.01.2010

Lauantai-aamuna klo 6.15 lähdettiin Tampereelle turnaukseen. Bussi oli tilattu yhdessä Kaapo-98 ty...

22.1.2010

Harjoituspeli ÅIFK - TuWe T98

Lämpömittari näytti -7 kun TuWen ja Åbo Ifk:n tyttöset kohtasivat ensi kertaa Turun urheilupuis...

3.12.2009

Harjoituspeli Lieto-98 tyttöjä vastaan

Lauantaina 28.11.2009 pelattiin Liedon tekonurmikentällä harjoituspeli Lieto -98 tyttöjä vastaan...

29.11.2009

T98: Futsal-pelit Ilpoisissa

No niin 21.11 lauantaina jatkettiin futsal-peleillä. Tuwen tytöillä oli kaiken kaikkiaan kolme pe...

22.11.2009

Harjoituspeli Pyrkivä-98 tyttöjä vastaan

  "Maalintekoharjoittelua Impivaarassa" TuWen tytöt pelasivat taas tällä viikolla Pyrkivää vas...

12.11.2009

T98: Futsal-kausi aloitettu

  Lauantaina 17.11. TuWen tytöt aloittivat futsal-kautensa Halikossa. Tytöt pelasivat kaksi tasai...

9.11.2009

Harjoituspeli Pyrkivän tyttöjä vastaan 3.11.2009

3.11. 2009 illalla Tuwe-98 tytöt pelasivat harjoituspelin Pyrkivän -97 tyttöjä vastaan. Koitos...

4.11.2009