|
11.05.2010 |
|
Divarin sarja-avauksessamme kävimme hakemassa sarjapisteet Mynämäeltä maalein 4-0. Pelialusta oli meille jo hieman vieras, hiekka.Kentän pieni kokokin asetti meille pientä haastetta. Peli oli kuitenkin alusta alkaen poikiemme hallinnassa. Jo 3 peliminuutin jälkeen saimme rangaistuspotkun, jonka Teemu Klinga hoiti varmuudella maaliin. 23 peliminuutin tienoilla pienen maalinedustahässäkän päätteeksi Mirko Ojala teki tilanteeksi jo 2-0 . Poikiemme otteissa oli havaittavissa välillä pienen pientä keskittymisen herpaantumista, mutta ote säilyi läpi ottelun kuitenkin meillä eikä vastustajalla juurikaan ollut koko ottelun aikana kunnollisia maalintekopaikkoja. Lassi Hujanen maalissamme hoiti pienet hässäkät vaivattomasti. Loppupuolella peliä Teemu maalasi vielä toistamiseen Pohjolan Vilin loistavasti syötöstä ja päätöslukemat 4-0 viimeisteli Ville Aro pujottelunsa päätteeksi maalivahdin haaroista. Mainittakooon että tuomari hoiti mallikkaasti tehtävänsä ja piirin ohjeistuksen mukaisesti mm. antoi meidän Tuomakselle keltaisen kortin syynä keltaisen kortin edellyttäminen vastustajalle vaikkakin ihan aiheesta.
Pelikokoonpanomme Mynämäellä:
Mv Lassi, Illi, Fisi, Roope, Vili, Tuomas, Mirko, Tatu, Kariem, Teemut R ja K , Ville, Samu . Sairasosastolta Severi oli kannustamassa poikia ja hoitamassa huoltajan tehtäviä.
Seuraava sarjapeli 17.5. kotipeli vastassa VG Naantalista  Â
|