|
Kesäkuun 12.- 14. päivä pelattiin Tampereella perinteinen Särkänniemi Cup. Mukana oli myös meidän oma poikien -95 ikäluokan joukkueemme. Matkaan läksimme jo varhain perjantaiaamulla. Tampereen ammattikoulu toimi majapaikkanamme, joka samalla oli myös kisakanslia ja turnausruokala. Järjestelyistä kokonaisuudessaan täytyy sanoa että ei ihan mennyt putkeen mutta pelikentät sentään pääosin(Kaupin urheilupuisto pe+la) olivat kävelymatkan päässä.
Perjantaina pelasimme omat alkulohkopelimme. Ensimmäisessä pelissä kohtasimme FC Kontun. Pelissä näkyi turnausjännitystä, mutta esitykseemme täytyy olla pääosin tyytyväinen joskin pelitulos 0-0 olisi saattanut olla meille parin hyvän maalitilanteemme hyödyntämisen jälkeen parin maalin voittokin (mm.Tatun vapaapotku niukasti yli, Fisin vastapallotykki niukasti yläkulmasta ohitse).Tosin Kontun ekapuoliajan tuuripomppu ylärimaan oli lähimpänä maalia. Kaiken kaikkiaan ihan laadukasta pelaamista heti turnauksen alkuun. Tästä oli hyvä jatkaa.
Toisessa pelissämme kohtasimme paikallisen TKT 2-joukkueen. Vastustaja osoittautui hivenen edellistä heikommaksi ja pelin hallinta olikin aika selkeästi meillä. Paremmalla viimeistelyllä olisi peli ratkennut jo hyvissä ajoin meille. Avausmaalimme tässä turnauksessa oli Villen kunnia viimeistellä takakulmanostolla.Toinen maalimme syntyi 1. puoliajan loppupuolella Severin hyvällä laukauksella ylänurkkaan. Maalipaikkoja saatiin luotua jatkossa useitakin. Meidän painostuksestamme huolimatta TKT onnistui maalinteossa 2.puoliajalla. Onneksi saimme pelin toisella puoliajalla tilanteita sen verran luotua että vihdoin ja viimein tuli Vilin onnistumisen kautta vapauttava kolmas maalimme, joka jäikin pelin viimeiseksi maaliksi. 3-1 voitto oli täysin ansaittu voitto meille.
Päivän päätteeksi saimme ennakolta lohkon kovimman joukkueen vastaan eli Ilves Keltaisen. Peli olikin aika vahvasti Ilveksen painostusta mutta puolustuksemme kovan uurastuksen ansiosta ja maalivahtimme Lassin tekemän muutaman huippuseivin ansiosta peli päättyi 0-0 lukemiin. Tulos tiesi sitä että etenimme ylempään jatkolohkoon ja näimme olimme saaneet turnaukselle loistoalun ja varmistaneet turnauksessa vähintään 8.sijan 16 joukkueen sarjasssa. Lauantain  ainokaisessa pelissämme kohtasimme ylemmän jatkolohkon pelissä turnauksen yhden kovimmista joukkueista TPV Interin. Ja täytyy tunnustaa että siinä pelissä tuli testattua puolustuksemme pitävyyttä toden teolla. Pelin hallinta oli aika suvereenisesti vastustajalla n. 7 minuutin kohdalla pääsimme kunnolla yli puolikentän ja 13 minuutin kohdalla vastustajan päätyyn saakka. Helpohkon avausmaalin jälkeen joka tuli jo n. 4 minuutin kohdalla ei voittajasta ollut epäselvyyttä vaikka varsinaisesti erittäin hyviä maalintekopaikkoja ei TPV saanutkaan luotua hyvän puolustuspelaamisemme johdosta. Eka puoliajan lopulla onnistui TPV kuitenkin vielä kaksi kertaa maalinteossa. Toisella puoliajalla syntyi vielä kaksi TPVn maalia joten 5-0 oli tylyt loppulukemat. Se täytyy kyllä sanoa että pojat taistelivat ihan mallikkaasti pelin loppuun saakka eikä annettu maalien lannistaa pelaamistamme ja lukemien pahasti repsahtaa.
Lauantai iltapäivä oli pyhitetty Särkänniemen iloitteluihin joten seuraava pelimme oli sunnuntai aamulla.Peli pelattin Hervannan kaupunginosassa ja vastaan asettui I-HK Vantaalta. Pelissä me olimme hivenen jäljessä vähän kaikilla pelin osa-alueille ja kun teimme muutamia helpohkoja virheitä omalla puolustusalueellamme joista vastustaja pääsi iskemään ja kun tuomarikin edes auttoi vastustajaa hyväksymällä yhden selkeän paitsiomaalin, peli päättyi ehkä vähän liiankin selkeään 4-0 tappiolukemaan. Tulos tiesi sitä että viimeisessä pelissämme pelasimme sijoista 7-8. Vastustajamme tässä pelissä oli Ky IF Kirkkonummelta. Tässä pelissä kohtaloksemme koitui muutama paha puolustuspään virheemme.Pelillisesti olimme täysin pelissä mukana. Lopputulos oli kuitenkin pelissä 0-3 ja tuloksena turnauksesta 8.sija. Yhteenvetona turnauksesta voi sanoa että O
olimme peleissä aika ajoin tosi hyvin mukana mutta henkilökohtainen taitotasomme ei tällä erää riittänyt haastamaan turnauksen kärkijoukkueita. Turnauksen voiton vei meitäkin kyykyttänyt TPV Inter ja pronssia otti Ilves keltainen, jota vastaan pelasimme ehkä turnauksen parhaan pelimme ja päädyimme 0-0 tasalukemiin. Maalintekoon emme kyenneet kuin yhdessä ainokaisessa pelissämme, se ehkä pienenä miinuksena kuitenkin. Paikkoja oli,mutta.. Turnauksen parhaan pelaajanamme palkitsimme Fisin, joka näytti omalla uhrautuvalla asenteellaan muille pelaajillemme esimerkillistä mallia. Toinen palkintomme meni maalivahdillemme Lassille. Lassi oli maalissa koko turnauksen ajan vähintäänkin hyvä ja välillä erinomainen. Upeita pelastuksia joukossa..
Joukkueemme turnauksessa: Lassi (mv ), Teemu B (viimeisessä pelissä mv),Tuomas,Roope,Fisi,Mirko,Tatu,Ville,Samu,Robin,Teemu R, Vili, Severi, Jasse,Illi.
Seuraava koitoksemme heti jä huomenna maanantaina 7 sarjan pelimme ÅIFKta vastaan...
tv. jojo-Kallen silmin nähtynä
Â
Â
Â
Â
     Â
Â
|