|
Maanantai-ilta 8.6. ollaan pelimatkalla Uudessakaupungissa.Kyseessä 11 sarjan viimeinen sarjapelimme kevätkierroksella. Tarkoituksenamme oli teroittaa kynsiämme tulevan viikonvaihteen Tampereen turnausta varten. Vaan kuinkas kävikään, törmättiin osin fyysiseltä kooltaan pienempiin mutta vikkelimpiin Ukilaisiin ja otettiin "köniin" 4-1. Jostain syystä peliajatus oli jäänyt pojilta jonnekin matkan varrelle.
UPKn avausmaali tuli jo n. 1 min kohdalla. Maalipaikkoja emme juurikaan pystyneet luomaan eka puoliajan aikana. Pari kaukolaukaista koko puoliajan aikana sekä yksi tilanne hässäkkä josta saatiin ainokainen kulmapotkumme, siinä kaikki..Vastustajalla oli tilanteita useampaakin maaliin.21minuutilla UPKn n. 25m annetun vapaapotkun jälkitilanteesta tuli laadukas jatkolaukaus kohti vasempaa kulmaa mutta maalissamme pelivuorossa ollut Lassi teki loistopelastuksen. n.25 min kohdalla kotijoukkue pääsi tekmeään 2-0 osuman kaukolaukauksella vasempaan yläkulmaan.
Toinen puoliaika alkoi meiltä hieman sähäkämmässä merkeissä johtuen ilmeisesti osin coutsiemme puoliaikana tekemästä herättelystä, joten saatiinkin puoliajan alkuun heti pari laukaisutilannetta mukavasti aikaiseksi. Mutta johonkin hyvä lataus taas häipyi ja pelin hallinta siirtyi osin vastustajalle. 17 minuutin kohdalla kotijoukkue onnistui jälleen kaukolaukauksessa ja tilanne oli 3-0.  Pari minuuttia kuitenkin tästä ja saatiin Rivaston Teemulle juoksupallo vasempaan laitaan josta tälläkin kaudella tutuksi tullut Teemun tykki puhui karua kieltään ja vastustajan verkko soi, 3-1.Hetken oli havaittavissa taas aavistuksen omaisesti sähköä pelissämme. Teemu R oli toistamiseen päästä tekopaikalle mutta vastustaja onnistui viime tingassa estämään tilanne. Loppua kohti peli aaltoili päästä päähän ja loppunumerot syntyivät ihan pelin lopussa, ylärimasta takaisin kentälle ponnahtaneen pallon onnistui UPKn hyökkääjä sutimaan maaliin.
Maalitilanteisiin ja pallonhallintaan nähden taisi voitto olla kuitenkin kotijoukkueelle ansaittu. Kulmapotkutkin menivät vastustajalle 7-1.
Pelaajakokoonpanomme pelissä:
Lassi(mv), Roope, Teemu B,Fisi,Tuomas,Tatu,Vili,Severi,Jasse,Mirko,Teemu R,Ville,Robin ja Illi.
Seuraavat pelikoitoksemme ovatkin sitten Tampereella Särkänniemi Cupissa. Sieltä kuulumiset sitten ensi viikolla.Â
Pelikuulumisin, Jojo Kalle
Â
 Â
|