100W
Kausi päättyi maalittomaan tasapeliin Tulosta Sähköposti
25.10.2010

m_semi_tuwe_2010_1

Naisten Ykkösen nousukarsinnan toinen osaottelu pelattiin Seinäjoella Jouppilanvuoren tekonurmella loistavissa olosuhteissa säätiedotuksissa ennustetun lumimyräkän pyyhkäistyä Suomen halki osumatta Seinäjoen kulmille.

Joukkueiden toinen kohtaaminen jäi maalittomaksi. Ensimmäisessä osaottelussa Turussa SeMi onnistui tekemään yhden maalin (1-2) kotijoukkuetta enemmän. Karsinnoissa noudatettiin UEFAN vierasmaalisääntöä, joten TuWella oli kirittävänä vähintään kaksi maalia vieraskentällä. SeMille puolestaan riitti oman pään puhtaana pitäminen.

Ilahduttavan runsaslukuiselle ja molempia joukkueita kannustaneelle yleisölle tarjottiin vauhdikaan jännittävä ja viihdyttävä ottelu.

TuWen oli otettava ote ottelusta heti alusta lähtien saadakseen maaleja aikaiseksi. Hyvin vierasjoukkue ottikin tilan haltuunsa luoden muutaman vaarallisen tilanteen SeMin kenttäpäädyssä. Mutta ne tärkeät maalit jäivät puuttumaan.

Molempien joukkueiden puolustukset hoitivat tehtävänsä mallikkaasti ja kahden taitavan joukkueen peli pyörikin enimmäkseen keskialueella vapautuvia iskupaikkoja kytistellen.

Sen verran tiiviisti kotijoukkue onnistui ovet sulkemaan, ettei maaliverkko heilunut, vaikka TuWelta Laura Yli-Arvela, Meri Tuomisto, Noora Jokinen, Ninni Urpo ja Essi Huhtala pääsivät kukin vuorollaan muutaman kerran napakasti yrittämään.

Toisessa päässä TuWen pakka oli yhtä lailla hyvin koossa, eikä sielläkään varsinaisia vaaratilanteita syntynyt.

Ottelun päätyttyä maalittomana se tiesi sitä, että Turussa tehtyjen maalien ansiosta SeMi voitti nouskarsinnan. Harmi, että Palloliiton kesken kilpailun tekeminen sääntömuutoskiemuroiden jälkeen sarjan kärkijoukkueet joutuivat tiputtamaan toisiaan jatkosta.

TuWen parhaana pelaajana palkittiin kauden aikana peli peliltä otteitaan parantanut Paulina Nordström.

Kuten Turussa pelatussa pelissä, niin myös Seinäjoella oli kiinnitetty kiitettävästi huomioita ottelun tuomareihin. Molemmissa peleissä kolmikkojen työskentely oli erinomaista ja otteluiden luonteeseen hyvin sopeutettua. 

Joukkue vetäytyy hetkeksi elpymään kauden päätteksi ja palaa kentille akut ladattuina päivien jälleen pidentyessä.

Turun Weikkojen Naisten Edustusjoukkue kiittää kaikkia uskollisia kannattajiaan ja yhteistyökumppaneitaan saamastaan loistavasta kannustuksesta ja tuesta koko pitkän ja vaiherikkaan kauden aikana.

m_semi_tuwe_2010_16

SeMin otteluraportti:

SeMi - TuWe 0 - 0 (yhteistulos 2 - 1)

Kauden viimeinen peli. Panoksena paikka Ykkösseen kaudesta 2011 eteenpäin. Tasapeli riittäisi varmistamaan nousun.
Alkuviikon aikana luvattua lumisadetta ei Seinäjoella nähty ja peli pelattiinkin loistavassa lokakuisessa kelissä. Aurinko paistoi ja lämpötila oli hivenen plussan puolella.

Pelin alku oli molemmilta joukkueilta erittäin hermostunutta. TuWe:n oli käytännössä pakko tehdä kaksi maalia päästäkseen edes jatko-otteluun. TuWe saikin pelin juonesta nopeammin kiinni, ja muutama vaarallisen näköinen tilanne tulikin pystysyötöistä meidän linjan taakse, mutta maalissa pelannut Mila tuli loistavasti katkoihin. SeMi:n saadessa peliään käyntiin, alkoi TuWe:n puolustuslinja vapisemaan ja voimakkaasti maalille ajannutta Saraa rikottiin aivan 16-rajan tuntumassa. Vapaapotku erittäin hyvästä paikasta. Pallon taakse asettui tuttuun tapaan Marika. Tällä kertaa keskitys maalille ja Marjon pusku meni vain aavistuksen takatolpan väärältä puolelta. Muutamaa minuuttia myöhemmin TuWe:n puolustuslinja joutui jälleen rikkomaan SeMi:n painostaessa ja nyt vapaapotku tuli noin 25 metristä. Marikan veto suuntautui aavistuksen yli maalin. Puoliajan lopussa TuWe sai Tuomiston ristipallon jälkeen loistavan paikan, mutta Yli-Arvelan laukaus suuntautui lähemmäs SHS:n hiihtomajaa kuin SeMi:n maalia.

Toinen puoliaika ja 45 pitkää minuuttia pelaamatta kautta 20010. Puoliajan alkuun SeMi tuli terävästi ja laitojen kautta saatiin muutama hyvä tilanne rakennettua. Paras paikka tuli Saralle, mutta puolustajan ahdistamana laukaus jäi puolittaiseksi ja TuWe:n maalivahti sai torjuttua maalintekoyrityksen. Alun hyvän vaiheen jälkeen peli tasoittui keskikentän taisteluksi. Molemmilla joukkueilla oli tehokkas prässi, jolla tehtiin pelinrakentelu vaikeaksi, koska tilaa ja aikaa ei kentällä ollut yhtään. TuWe yritti edelleen päästä maalitilanteisiin pystysyötöillä, mutta nopea alusta vei kaikki pallot hyökkääjien ulottumattomiin. SeMi:n parhaat tilanteet toisella puoliajalla tulivat oikean laidan kautta. Ottelun loppua kohti TuWe nosti pelaajia enemmän hyökkäykseen, mutta SeMi:n läpi kauden varmasti pelannut puolustuslinja kesti kaikki yritykset. Lopulta vapauttava vihellys kaikui pitkin Jouppilanvuoren tekonurmea, jännitys vaihtui iloon ja riemuun ja nousu Ykköseen oli varmistunut!

Ottelua oli seuraamassa kauden ennätysyleisö, lähes 200 katsojaa, joka kannusti kotijoukkuetta koko ottelun ajan.

m_semi_tuwe_2010_24

 Sanomalehti Ilkka:

Tasapeli riitti SeMi:lle nousuun

Julkaistu: 16.10.2010 18:57
(Päivitetty: 16.10.2010 19:52)

alt

SeMi:n Sara Pöntinen taisteli ansiokkaasti Turun Weikkojen puolustusta vastaan.

Kuva: Heikki Hakanen

Seinäjoen Mimmiliiga pelaa ensi kaudella jalkapallon naisten Ykkösessä. Nousu varmistui, kun SeMi pelasi nousukarsinnassa kotonaan 0-0-tasapelin Turun Weikkoja vastaan. Ensimmäinen osaottelu oli päättynyt Turussa seinäjokelaisten 2-1-voittoon.

Joukkueet olivat hyvin tasaisia, mutta ottelupari ratkesi lopulta SeMi:n parempaan viimeistelyyn ensimmäisessä osaottelussa. Tuomarin päätösvihellys käynnisti seinäjokelaisten villin nousujuhlan tanssin

 

Semi: Mila Soini, Enna Hakala, Marjo Taipalus, Marika Eerikäinen, Sanni Reinilä, Maija Ristimäki (-> 45' Ida Paulamäki), Essi Reinilä (C), Pia Korg (-> 86' Emilia Rantala), Teija Saari (-> 69' Emmi Välimäki), Petra Pöntinen, Sara Pöntinen, (Karoliina NIeminen, Paula Niemi, Emmi Reinilä,Meeri Nimell).

TuWe: Rebecca Niiniaho, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Essi Huhtala (-> 73' Pauliina Tuloisela), Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Ninni Urpo (-> 63' Malyun Hassan -> 87' Joanna Juti), (Anni Erlin, Jenna Juti)

Tuomarit: Tuomo Ojala, Perttu Leppä, Jarkko Kosola.

Yleisöä: 200

 
 

Kevätaurinko helli jalkapallon 100 W-tapahtumaa

Raportti päivän tapahtumista työn alla... Päivän  ottelut: Turun Weikot - Kaarinan Pojat P00 L...

20.5.2012

TuWe 100W -juhlaottelut lauantaina Raunistulan kentällä

TuWe 100W –juhlaottelut lauantaina 19.05.2012 Raunistulan kentällä! Tavoitteemme on saattaa tule...

15.5.2012

TuWen naisten pistetili aukesi

TuWe-TJK 3-0 (2-0) 28'  1-0 Susanna Ranta (Anna Tamminen) 33'  2-0 Martina Lerche (Laura Yli-Arve...

12.5.2012

Naisten Ykköstä Raunistulassa viikonloppuna

Naisten Ykkönen: TuWe-TJK (Tampere) Raunistulan jalkapallonurmi lauantai 12.05. kello 14:00. Kaikki...

11.5.2012

Pistetili jäi vieläkin avaamatta

TuWen naisten kolmannen kierroksen ottelu Tikkurilan Urheilupuiston tekonurmella jätti ottelua hie...

5.5.2012

Entisten edustuspelaajien 100 W-tapahtuma 19.05.

Miesten Edustusjoukkueemme entiset/"vanhat" pelaajat ja toimitsijat ! 100W–TILAISUUS lauantaina 19...

3.5.2012

Tasaisen väännön pisteet Helsinkiin

Riemastuttava lopputulos FC Viikinkejä vastaan Naisten Suomen Cupissa oli muisto vain, kun joukkue...

29.4.2012

Naisten Suomen Cupin 3. kierroksen arvonta suoritettu

Naisten Suomen Cupin 3. kierroksen arvonta suoritettiin perjantaina Palloliiton toimistolla. Arvonta...

27.4.2012

Naisten Ykköstä sunnuntaina Raunistulan jalkapallonurmella

Naisten Ykkönen TuWe-FC Viikingit (Helsinki) Raunistulan jalkapallonurmella sunnuntaina 29.04.2012 ...

27.4.2012

Sarja-avauksen pisteet jäivät Helsinkiin

TuWen Naisten kauden 2012 sarja-avaus ei sujunut odotuksien mukaisesti. Vakuuttavasti pelanneet Klub...

21.4.2012

Pallopiiri-lehti on ilmestynyt, TuWe näkyvästi esillä

Kevään numerossa laaja katsaus alkavaan jalkapallokauteen. Myös futsalin piirinmestarit kuvissa! ...

20.4.2012

Shokkialku sytytti turkulaiset

  Naisten Suomen Cupin 2. kierroksella TuWen naiset matkasivat Töölön pallokentälle ottamaa...

16.4.2012

Kauteen valmistavaa viimeistelyä pallon kanssa ja ilman

Kevään viimeiseen harjoituspeliin, ennen viikon kuluttua Helsingissä tapahtuvaa kauden sarja-ava...

15.4.2012

Viimeisiä säätöjä vantaalaisvieraiden kanssa

TuWe-VJS 1-2 (0-0)

14.4.2012

Suomen Cup käynnistyi hieman yskähdellen

Naisten Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelu KSf-TuWe pelattiin lähes pisimmän kaavan muka...

6.4.2012

Naisten kevään ensimmäinen ottelu Raunistulassa

Naisten Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella mittaa toisistaan ottavat KSF (Kemiö) ja Turun We...

4.4.2012

Varaa kesäteatterilippusi ajoissa kesän 2012 näytöksiin

2.4.2012

Porissa pelattiin melkein tasan

Kevään harjoitusotteluiden sarjaa jatkettiin Porissa NiceFutiksen liigajoukkueen vieraana. ErittÃ...

1.4.2012

Naiset testasivat Raunistulan kotikentän

TuWe-ÅIFK 5-0 (4-0) harjoitusottelu        1-0 Susanna Ranta (Sanja Ketola) 22'  2-0 Sanja ...

27.3.2012

Naisten harjoituspelissä TuWe ja SalPa

Kevätaurinko lämmitti mukavasti Kupittaan keinonurmen pintaa, kun TuWen ja SalPan naisten joukku...

18.3.2012

Kauden ensimmäinen harjoituspeli Tampereella

TuWen Naisten edustusjoukkue pääsi treenaamaan pelillisiä asetelmia ensimmäistä kertaa tällä...

5.3.2012

Juhlavuoden joukkue valmiina kentille

Viime kaudella TuWen naisten edustusjoukkue pelasi ensimmäisen kautensa Naisten Ykkösessä. Tavoi...

25.2.2012

Entiset miesten edustusjoukkueemme jalkapalloilijat

Järjestämme lauantaina 19.05.2012 Raunistulan kentällä 100W-tapahtuman, johon te kaikki Turun We...

23.1.2012

Treenit menivät ihan mäkeen

Sään lauhtuessa huomattavasti, Raunistulan kentän ylle satanut lumivaippa vettyi monin verroin ...

19.1.2012

Uusi vuosi, uudet kujeet

Naisten edustusjoukkue toivottaa oikein hyvää uutta vuotta kaikille kannattajilleen ja yhteistyök...

9.1.2012

Lohkojaot Naisten Ykköseen 2012

Naisten Ykkönen pelataan kahdessa kahdeksan joukkueen alueellisessa kaksinkertaisessa alkusarjassa....

18.11.2011

Tunteet pinnassa Vaasassa ja Oulussa (Sanomalehdet Pohjalainen ja Kaleva)

Pohjalainen Sarjajumbo hautasi FC Sportin unelman liiganoususta 08.10.2011 17:59 (Päivitetty: 08.10...

8.10.2011

ONS ensimmäistä kertaa Naisten Liigaan

Suomen Palloliitto-Artikkeliarkisto. Ennen päätöskierrosta nousu oli enää kahden kauppa, kun ON...

8.10.2011

Revanssi FC Sportin kanssa toi hyvän mielen kauden päätteeksi

Kaksi viikkoa sitten TuWe ja FC Sport kohtasivat Suomen Cupin pikkufinaalissa Helsingissä. Pääk...

8.10.2011

Turun Weikot Jalkapallo ry ja Sairaala NEO yhteistyöhön

Turun Weikot Jalkapallo ry:n ja Sairaala NEO:n välillä on solmittu yhteistyösopimus, joka astui v...

4.10.2011

Viikingit veivät voiton Vuosaaressa

FC Viikingit-TuWe 2-1 (2-0) Kuvia ottelusta (Kalevi Hämäläinen)        

2.10.2011

TuWen naisille jälleen hopeamitalit Suomen Cupin pikkufinaalissa

FC Sport vei naisten pikkufinaalin SPL:n sivuille Vaasalainen FC Sport on vuoden 2011 naisten Suome...

24.9.2011

TuWe FC Sport pikkufinaalin otteluennakko

TuWe ja FC Sport naisten pikkufinaalissa Naisten Pikkufinaaliin selvittivät tiensä naisten Ykköse...

23.9.2011

Nuorisopäällikön puhelinnumero on muuttunut

Nuorisopäällikkö Mika Salosen uusi puhelinnumero 044 061 4141.

23.9.2011

TuWen naiset ensi lauantaina Suomen Cupin pikkufinaalissa

Naisten finaalin kotijoukkueena PK-35 Vantaa Naisten loppuottelussa kohtaavat PK-35 Vantaa ja Ilves...

19.9.2011

Naiset palasivat ruskaretkeltä tyhjin käsin

  ONS: Anni Hassi, Niina Möttönen, Henna Kemppainen, Heini Toivonen, Susanna Pellikka, Kat...

19.9.2011

Infotilaisuus 2000-luvulla syntyneille tytöille ja pojille sekä heidän huoltajilleen

Uudet jalkapallojoukkueet 2000-luvulla syntyneille tytöille ja pojille aloittavat toimintansa. Info...

15.9.2011

Yhden maalin iltapäivä

TuWe-Klubi 0-1 (0-0) 82' 0-1 Susanna Mattila TuWe: Meri Tuomisto, Essi Huhtala, Jannica Finnberg, M...

13.9.2011

Naiset taistelivat pisteen Jyväskylän Hippokselta

JyPK:n otteluraportti: Turhauttava tasapeli JyPK joutui tyytymään 1-1 tasapeliin Naisten Ykkösen...

3.9.2011

JyPK-TuWe ennakko

JyPK sivuille: Naisten Ykkösen ylemmässä loppusarjassa JyPK pyrkii murheellisen Vaasan reissun jÃ...

3.9.2011

Kuusysi kaatoi turkulaiset jääkiekkolukemin

TuWe-FC Kuusysi 3-6 (0-4)   6' 0-1 Karoliina Moilanen 20' 0-2 Sanni Seppälä 37' 0-3 Iida Äijö 4...

31.8.2011

Ykkösen yläloppusarja alkoi tappiolla

GBK Matchrapport Kolme pistettä kun TuWe kaatui. Tre poäng och vinst över TuWe. Pientä hermoilu...

21.8.2011

Naisten yläloppusarja alkaa

GBK:n sivuille: Yläloppusarja käyntiin viikonloppuna. Övre slutserien startar inkommade helg. Lau...

21.8.2011

Voitto Klubista varmisti paikan ylemmässä loppusarjassa

Naisten Ykkösen lohko A:n viimeisellä kierroksella riitti jännitettävää lähes jokaisella ott...

6.8.2011

Rannan hattutemppu tärkeässä jännitysnäytelmässä

Kotijoukkueen uskollinen kannatusjoukko oli vaatimalla vaatinut, ettei heille järjestetä enää y...

31.7.2011

Kolmea pistettä tarjottiin, yhteen oli tyytyminen

Tärkeistä sarjapisteistä käytiin lauantai-iltapäivänä tiukkaa taistelua Tikkurilan Urheilupu...

24.7.2011

Puhti pois piinaviikon päättyessä

TuWen Naisten edustusjoukkueen helteisen kuuma "piinaviikko", kolme peliä viiden päivän aikana ...

16.7.2011

Ilves "haamumaalilla" jatkoon Naisten Suomen Cupissa

TuWe-Ilves 0-1 (0-0) 90+1' 0-1 Meiju Pelvola  Tampereen Ilves jatkaa Naisten Suomen Cupin välieri...

13.7.2011

Otteluennakko: Ykkösen TuWe haastaa Naisten Liigan Ilveksen

SPL: n Suomen Cup sivusto: Naisten Ykkösessä pelaava TuWe on keskiviikkona ison haasteen edessä, ...

13.7.2011

Naisten Suomen Cupin puolivälieräottelu Raunistulassa

Kaikki sankoin joukoin kannustamaan kotijoukkuetta Raunistulan kotikentälle keskiviikkona 13.07. ke...

12.7.2011

Pisteet niukasti KaaPolta

TuWe-KaaPo 2-1 (2-1) 6'    1-0  Martina Lerche (Meri Tuomisto) 28'  1-1  Sanja Ketola 32'  2...

12.7.2011

Ilves Raunistulaan Naisten Suomen Cupin puolivälierissä

Naisten Suomen Cupin 2011 puolivälieräparit arvottiin 28.06. Suomen Palloliiton toimistolla. Arvo...

28.6.2011

Cupin jatkopaikassa riitti jännitettävää loppuvihellykseen saakka

Naisten Suomen Cup 3. kierros TuWe-FC-Kuusysi 3-2 (2-0). 8'   1-0 Jannica Finnberg 24' 2-0 Emmi R...

20.6.2011

Paikalliset puntit tasan Urheilupuistossa

TuPy-TuWe 0-1 (0-0) 81' 0-1 Meri Tuomisto (Susanna Ranta) Kesän toisessa paikalliskamppailussa Urh...

15.6.2011

Raunistulassa kaatui Kyykkä

TuWen Naiset avasivat ensimmäisen Naisten Ykkösen ottelukautensa Lahden koleassa Vappusäässä k...

11.6.2011

Pisteet karkasivat omiin virheisiin

TuWe-Klubi 2-3 (2-1) 26' 1-0 Laura Yli-Arvela 30' 1-1 Julia Säppi 37' 2-1 Meri Tuomisto (Laura Yli...

6.6.2011

Naiset vaikeuksissa Pullerin pellolla

Miesten ottelu jätti jälleen kerran naisten jalkapallon toiseksi Hämeenlinnassa. Kaurialan hyvä...

2.6.2011

Pisteet nihkeästi jakoon Raunistulassa

TuWen Naisten edustusjoukkueen ensimmäinen kohtaaminen TiPS:in kanssa jakoi pisteet kahtia lukemin...

28.5.2011

Kesäteatterilippuja

Kesäteatterilippuja kesän 2011 näytöksiin kauttamme   Lippuja jäljellä rajoitetusti: Samppal...

26.5.2011

Vakuuttava alku vei terän Viikingeiltä

FC Viikinkien ja Turun Weikkojen naisten joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen kautta aikojen käyti...

22.5.2011

Naisten edustus Cupin kolmannelle kierrokselle

Sportpressen (suomi): KSF-naiset ulkona Suomen Cupista  JALKAPALLO - Naiset Suomen Cup, 2 krs KSF-...

18.5.2011

Naisten pistetili aukesi Kaarinassa

KaaPon otteluraportti: KaaPo:n naisten edustusjoukkue joutui taipumaan myös kauden toisessa paikall...

14.5.2011

Raunistulassa tapahtuu lauantaina 07.05.

Raunistulan kentät ottelut lauantaina 07.05:10:30 – 11:45 TuWe-TuNL-00 SW P99 Liiga 9v9 11:45 –...

5.5.2011

Pyrkivä sai enemmän kirjattuja maaleja paikallisottelussa

TuWe-TuPy 1-2 (0-1) 38' 0-1 Heta Kauppinen 52' 1-1 Susanna Ranta 71' Tiina Saarimäki Kauden odotet...

5.5.2011

Naiset muutaman askeleen perässä sarja-avauksessa

Naisten Ykkösen avausotteluunsa Turun Weikkojen naiset matkasivat vapunaattona Lahteen FC Kuusysin ...

30.4.2011

TuWen naiset poliisivartiossa

Islannissa pelattaviin poliisinaisten arvokisoihin valmistautuva Suomen naispoliisien maajoukkue on...

9.4.2011

Veljeskansojen kohtaaminen Turussa

Turun Weikkojen ja JK Tallinna Kalevin naisten edustusjoukkueiden monivuotinen yhteistyö sai jatkum...

2.4.2011

Kesäteatterilippuja kesän 2011 näytöksiin kauttamme

Turun Kesäteatteri Vartiovuorella: Risto Räppääjä ja Villi kone Torstai 30.06.2011 kello 19:00 ...

2.4.2011

Kotijoukkueiden toinen kierros

Pyrkivän ja TuWen naisten edustusjoukkueille tarjoutui tilaisuus pelata toistamiseen harjoitusottel...

13.3.2011

Naisten Ykkösen otteluohjelma julkaistu

Suomen Palloliitto on tänään (21.02.) julkistanut Naisten Ykkösen otteluohjelman kaudelle 2011. ...

21.2.2011

Ympäripyöreä paikallisottelu

TuPy-TuWe 0-0 (0-0) Turun Pyrkivän ja Turun Weikkojen Naisten Ykkösen joukkueet käyttivät yhden ...

6.2.2011

TuWe avasi pelikauden kelpo esityksellä

TPS (Liiga)-TuWe 2-1 (2-0) 19' 1-0 Joska Björklund 26' 2-0 Terhi Ristolainen 55' 2-1 Laura Yli-Arve...

30.1.2011

Muutokset Pelipasseissa 2011

SPL:n Liittovaltuusto on päättänyt liittohallituksen esityksestä muuttaa pelipassikauden kilpail...

18.12.2010

Naisten Ykkönen 2011

Suomen Palloliiton (SPL) liittohallitus käsitteli perjantaina (19.11.) kansallista kilpailutoiminta...

19.11.2010

TuWen naiset Ykköseen

Suomen Palloliiton liittohallitus on kokouksessaan 04.11.2010 päättänyt mitätöidä Naisten YkkÃ...

9.11.2010

Kausi päättyi maalittomaan tasapeliin

Naisten Ykkösen nousukarsinnan toinen osaottelu pelattiin Seinäjoella Jouppilanvuoren tekonurmell...

25.10.2010

Tulossa jännittävä toinen osaottelu

Ykkösen nousukarsinnan ensimmäinen osaottelu pelattiin Raunistulan kentällä lauantaina. Arvottu...

9.10.2010

Naisten Kakkosen nousukarsinta Naisten Ykköseen

Naisten Kakkosen nousukarsinta Naisten Ykköseen. Otteluparien voittajat nousevat Naisten Ykköseen ...

7.10.2010

Tamminen ratkaisi pilkulta lohkovoiton

  TuWen ja HJS:n naisten edustusjoukkueiden kohtaaminen kauden päätösottelussa on muodostunut jo...

2.10.2010

Piffen paranteli asemiaan

Piffen tarvitsi lisää pisteitä parannellakseen asemiaan Naisten Kakkosen B-lohkossa Tuwen naiste...

20.9.2010

Peli ei auennut Musan tahdissa

MuSa-TuWe 0-0 (0-0) Naisten Kakkosen kolmanneksi viimeisellä kierroksella MuSan vieraaksi Porin Ur...

12.9.2010

Infotilaisuus 1999-syntyneille tytöille ja pojille

Perustamme uudet jalkapallojoukkueet 1999-syntyneille tytöille ja pojille. Infotilaisuus ja ensimmÃ...

8.9.2010

KSF ei onnistunut kampittamaan sarjakärkeä

Sportpressen suomeksi: Sarjakärki liian vahva KSF-naisille Puoli tuntia KSF pystyi haastamaan Turu...

1.9.2010

TuWe lämmitteli ensimmäisen puoliajan, teki maalit toisella

Turun Weikkojen naisten edustusjoukkue matkusti perjantai-iltana Porin Herralahteen NiceFutiksen se...

27.8.2010

Tarvittavat pisteet Tammisaaresta

  Etelän Uutiset Urheilu (26.8.2010):      EIF jäi TuWe:n jalkoihin    (Raasepori) Ekenäs...

22.8.2010

Tasapeliperinne päättyi

  Kaudesta toiseen jatkunut TuWen ja FC Nokian välinen tasapeliperinne sai päätöksen Raunistula...

15.8.2010

Naiset pitivät tiukasti kiinni kärkipaikasta

  Naisten Kakkosen jännittävä kärkikamppailu käytiin Turun Weikkojen ja Rauman Pallo-Iirojen j...

10.8.2010

Ensimmäisen kierroksen tappion ei annettu toistua

TKT:n naiset onnistuivat yllättämään TuWen joukkueen kotikentällään kauden ensimmäisen kie...

31.7.2010

Naisten hieno nousu kärkikamppailussa

Jännitystä ja vauhtia riitti Naisten Kakkosen kärkikamppailuksi luonnehditussa ottelussa TuWe-HJS...

26.7.2010

Naisten peli pyöri Länsiturunmaan helteessä

Kauniiden ja helteisten heinäkuun päivien uuvuttamat Piffenin ja TuWen naisten joukkueet kohtasiva...

26.7.2010

Hattutemppu ei riittänyt Vaittiselle

Juhannusviikon vapaapäivät olivat tehneet todella hyvää TuWen naisille, jotka järjestivät var...

26.7.2010

Kesäteatterilippuja vielä rajoitetusti

"West Side Story" lippuja vielä rajoitetusti jäljellä. Varaa nopeasti omasi! "Aladdinin Taikalamp...

13.7.2010

Tuwen naiset taistelivat suurella sydämellä

Naisten Suomen Cupin kolmannen kierroksen otteluun Turun Weikot sai vastaansa Naisten liigassa täll...

18.6.2010

TuWe saa vieraaksen naisten liigajoukkueen Pietarsaaresta

Suomen Palloliitto 17.06.2010 Suomen Cupin kolmannella kierroksella Turun Weikot saa vieraakseen FC ...

18.6.2010

Naiset tasapeliin Kemiössä

Kemiön Amospuiston kolealla ja pienehköllä nurmikentällä pelatussa Naisten Kakkosen maalittomas...

18.6.2010

Naisille pisteet Raunistulan kaatosateessa

Vettä, vettä, vettä... Siinä tiivistettynä Naisten Kakkosen illan ottelu TuWe-NiceFutis/2. Koti...

11.6.2010

FC United Turkuun Suomen Cupin otteluun

Naisten Suomen Cupin kolmas kierros arvottiin tiistaina 1.6. Suomen Palloliiton toimistolla. Arvonna...

1.6.2010

Naisten edustusjoukkue vahvempi kotikentällä

Kauden toisessa Kakkosdivisioonan kotiottelussa TuWen Naisten edustusjoukkue sai vieraita Raunistula...

30.5.2010

Pisteet perinteisesti tasajakoon Nokialla

FC Nokia - TuWe  1-1  (0-1)21´  0-1  Meri Tuomisto 51´  1-1  Sini Lauermaa FC Nokian ottelur...

22.5.2010

TuWen Naiset jatkavat Cupin kolmannelle kierrokselle

MuSa-TuWe 0-1 (0-1) 2'   0-1   Yli-Arvela Laura (Inkinen Niina) MuSa: Mira Ravantti, Sini Korke...

19.5.2010