|
Niin kuin syyskausi 2011 toi uusia tuulia Fanny harjoitusohjelmaan niin tuo myös kevät 2012. Fanny treenaa edelleen yhtenä porukkana vaikka joukkue on jaettu kevään ajaksi kahteen sakkiin, jotta saamme Fannyista kaiken osaamisen maksimissaan irti.
Osa Fanny porukasta treenaa keväällä joukkuevoimisteluohjelmaa, jonka aiheena on Peter Pan. Kun taas osa tytöistä treenaa Fanny-porukalle täysin uutta lajivaltausta eli tanssillista voimistelua, joka taas kulkee nimellä : Metsän uni.
JV-ohjelmalla menemme ensimmäisen kerran kokeilemaan 10-12v. mestaruussarjaa. Joka tuokin ihan oman haasteensa ja jännityksensä tulevia kisoja ajatellen.
Tanssillisella voimistelulla osallistumme taas 12-15v. sarjaan, ja tässäkin meille riittää haastetta yllin kyllin syystä, että laji on meille uusia kuin myös sarja .
Luottavaisin mielen kuitenkin suuntaamme katseemme kevään treeneihin, jossa pyrimme saamaan molemmat ohjelmat iskukuntoon heti ensimmäisiin kisoihin. Toki kisapalautteiden siivittämä pyrimme kisakauden aikana parantamaan entisestään suoritustamme kuin myös ohjelmien sommitteluja, jotta Fannyt olisivat kauden pääkisoissa vieläkin paremmassa iskussa kuin kauden alussa.
Kauden tavoitteeksi molemmille porukoille on :
-
ohjelmat joukkueen tason huipulle
-
ohjelmien sommittelut tyttöjen taitotason ylärimassa
-
liiketekniikka vielä hiotumpaa kuin aikaisemmin
-
eläytymistä lisää
|